On ihan pakko kertoa!

Kuvat: Iida Liimatainen Kampaus ja Meikki: Virpi Raatikainen

 

On ihan pakko kertoa ajatuksia teille. Arvannettekin, että viikko on ollut melkoinen niin hyvässä kuin siinä toisessakin. Välillä on ollut oikein katsottava peiliin uskoakseen olevansa juurikin todellisessa elämässä. Olen saanut teiltä aivan ihania viestejä satoja, olen niistä ikikiitollinen. Yhden viestin olen hukannut Saarijärveltä, se jäin mieleeni kaivelemaan. Laita minulle uusi viesti, haluaisin vastata sinulle. Lupasit, että teidän koira haistelee minun sukkani innoissaan, ja kutsuit teille kylään sanoilla tule, tule -ihana.

 

Toisenlaisia viestejä olen saanut myös ja niiden sulattaminen on vienyt hetken. Meillä on isot kristallikruunut, koska minusta vain niiden alla tuntuu niin glamourikkaalle - tiskivuoretkin. Meillä on liian suuri pöytä koska haluan koko perheemme vieraineen mahtuvan sen ääreen. Meillä on pieni koti, koska mahdumme tänne pienen perheeni kanssa mainiosti - myös mieheni  ;). Tämä on meidän koti ja minä rakastan asua täällä. Ja en aio edelleenkään luopua valaisimistani tai pöydästämme :) Nyt vastasinkin kerralla kaikkiin niihin kysymyksiin, Miksi ihmeessä?

 

Tähän viikkoon on kuulunut, jotain muutakin. Olen etuoikeutettu saadessani kuulua tulevaan seikkailuun. Paljon kyyneleitä, suuria tunteita, upeita hetkiä ja unohtumattomia tarinoita. Kuunnellessani niitä olen pyyhkäissyt mielestäni pienelle tuntuvat juttuni, elänyt hetkessä ja menneessäkin. Olen niin syvällä tässä jutussa, että sydäntäni särkee. Kiitos teille ihanat - minä olen rikas saadessani tutustua teihin - kirjoittaa teistä. Tähän liittyen uskaltaudun laittamaan tänne Iidan ottamia kuvia minusta, tulevat tarinat liittyvät myös näihin kuviin.

 

Ja kyllä - minä olen yhä siinä kuplassani, ihailen kukan terälehtiä, painan korvani kiinni simpukan kuoreen ja näen lumihiutaleiden joukossa tähtiä. En häpeä sitä, että mielestäni elämä on satu, sellainen seikkailu, jota ei voi kirjoittaa - se pitää tuntea.

 

Kiitos kaikille teille, jotka minulle viestittelitte, niistä saatu voima kantaa niin kauas,

Ilona

Maanantaita telkkarissa meidän pikkuruinen koto :)

 

Nyt jännittää,  hirvittää ja kihelmöi vatsan pohjassa. Juuri sain kuulla meidän pikkiriikkisen rintamamiestalon olevan Suomen Kaunein Koti- ohjelmassa  kolmosella tulevana maanantaina kahdeksalta. Kunnia on olla omalla kodilla mukana tuossa joukossa. Vaikkakin näin pienellä kotosella - rakas paikka meille joka tapauksessa. Ensimmäisessä jaksossa vieraillaan remontoiduissa rintamamiestaloissa. Varmuudella tästä on tulossa ihana ohjelma, ihanaa nähdä ihan kaikki kanssasisaret. Maanantaina hiippailen varmasti pitkin seiniä jännityksestä soikeana. Änkytämmeköhän hurjasti? Valehdelkaa siis minulle, jos kysyn tätä uudelleen ensi viikolla - saan sillä ehkä sykkeeni laskemaan ;).

 

Kuvauspäivä minua naurattaa vieläkin. Koko meidän taloon ahtautunut ryhmä asettui kameroineen ja mikkeineen milloin minkäkin huoneen nurkkaan. Isoja miehiä karvaisen mikin ja jättimäisen kameran kanssa meidän olohuoneen nurkassa sykkyrässä - varmasti sellainen kerran elämässä juttu. Neilikka tietysti aiheutti koko päivän ajan perinteistä sekamelskaa - koiran on tehtävä, mitä koiran on tehtävä. Neidon kuviin saaminen oli mahdotonta, sillä juuri silloin oli tehtävä varastaa kuvaajan kenkä ja kiitää sen kanssa pitkin nurmikenttiä. Siellähän sitä sitten juostiin porukalla punatukkaisen riiviön perässä. Toivon hartaasti, että tämä kohta on leikattu pois ;)

 

 

Minua niin jännittää, nyt saa pitää kädestä kiinni ja valaa rohkeutta meihin,

Ilona