Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lifestyle. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lifestyle. Näytä kaikki tekstit

28. elokuuta 2020

Syyssisustelua











Syksy on täällä, - se tuoksuu. Sen tuntee aamun viileydessä. Rakastan sitä tunnetta, mikä syntyy metsässä aamuisin. Myrsky taas rakastaa mustikoita, matka etenee välillä kovin hitaasti herran napostellessa eväitään.  Hitaat aamut kuuluvat juuri tähän hetkeen. Ne ovat parasta, mitä tiedän. Toiseksi parasta on syyssisustelu. Omenat, luumut ja marjat pursuilevat puista ja pensaista.  Millään ei ennätä tehdä ihan kaikkia kransseja tai asetelmia. Aina perjantaina kuitenkin voi aina vähän villiintyä ;).

Tomerana olen kuljettanut vanhat pulloni, melkein kaikki heistä kuistin pöydälle. Sadepisarat helmeilevät vielä eilisen jäljiltä niiden pinnalla. Siivouskukat on hankittu kauppareissulta, yksi kimppu ennättää muotoutua moneen paikkaan inspiraation iskiessä. Luumut ja omenat odottelevat piirakkaan pääsyä asetemissa. 

Enää hetki ja kuisti pukeutuu sammaleisiin tunnelmiin. Parikseen se kaipaa varmasti marjakanervaa ja ehkä irlannin nummikanervaa. 

Tuoksutellaan syysilmaa ja viivytään hetki hitaissa aamuissa, 
Ilona

20. toukokuuta 2018

The kello










Kyllä, jos voi sanoa ääneen kello on kaunis! Meiltä löytyy kyllä Aarniwoodin aurinkolasit myös. Aitous, luonto, särmä ja tunne yhdistyvät upeasti tuotteissa. Se fiilis, jonka tuntee avatessaan korkista valmistetun aurinkolasikotelon tai kellon puisen laatikon on hieno. No, olen tietenkin sellainen luontohörhöilijä, joten kai sellaisella pitää olla kellokin puusta ;).  Hauskaa, että tiettyyn ikään päästyäni ei ole enää samantekevää, mitä asioita käytän. Värillä tietenkin on väliä, mutta aidot asiat herättävät aina niitä suuria tunteita.

Arkipäivään saa helposti glamouria poikkemalla täällä. Kiireisen työpäivän kellon katsominen onkin nyt melko rentouttavaa, sillä se näyttää aikaa metsäisillä tunnelmilla.

Särmikästä viikkoa teille sinne metsän toiselle puolen, Ilona

Ps. yritän olla sortumatta tähän ;)


15. elokuuta 2017

Kuvia matkan varrelta

 











Rohkeutta, aurinkoa, hymyjä, nauruja ja rentoa kesäilyä on tallentunut kameraan viimeisten viikkojen aikana. On siis totta, että ilman siipiäkin voi lentää ja auringon kanssa pelata koripalloa. Kuluu hetki, että pääsen kartalle kuvieni kanssa ja saan ne taltioitua talven pakkasia taltuttamaan. Loppukesä jatkuu täällä tiiviisti tien pinnassa kiinni. Eilisen kesäjuhlien kuvat odottavat käsittelijää, mutta ennen sitä ajelen tuttuun maisemaan Konnevedelle. Lappeenrantaan matkataan torstaina - olen jo ihan innoissani siitäkin ;). En aio päästää kesästä vielä irti, on se vain niin hurjan kaunis.
 
Aurinkoa, Ilona

29. syyskuuta 2016

Dublin










      



Vielä juutuin matkakuviin ja keräsin tähän tyttöön vaikutuksen tehneitä paikkoja ja asioita tänne. No, minuun nyt vaikutuksen teki kaunein roskakatoskin, joten mitä tästä pitäisi päätellä ;).

Maailman korkeimman patsaan juurella on katse kohotettava ehdottomasti aina pilviin saakka - patsas on ihan paras suunnistusmerkki Dublinissa kävellessä. Käveltyä täällä tulee hurjasti ja se on yksi kaupungin parhaita puolia - kaikki on toisistaan juuri sopivan päässä. Suosittelen myös eksymään, sillä silloin olet alueilla, joissa on jotain muuta kuin turisteille suunnattua säpinää.
 
Jos kirjaisin nummien lisäksi mielestäni parhaita vinkkejä sinulle - kehottaisin siis käymään kirkkoon rakennetussa pubissa, jossa tanssitaan Riverdance esityksiä ja tietysti Guinness- oluttehtaassa, josta avautuu upea näkymä kaupungin ylle. Kävellessä kaduilla ei voi olla törmäämättä satoja vuosia vanhoihin rakennuksiin, kirkkoja on jokaisella kulmalla. Kirkkojen lisäksi tietysti kaupungista löytyy pubeja - irlantilaisten kanssa on helppo ajautua tarinoimaan - rennon letkeä tunnelma nappaa mukaansa ;). Irlantilaista ruokaa kannattaa testata vanhaan pankkiin rakennetussa pubissa. Temple Bar- alueelta löytyy myös tunnelmallisia kahviloita ja ruokapaikkoja - tunnelmaa siellä voisi kuvailla boheemiksi.
 
Ostoskatuja löytyy molemmin puolin jokea. Antiikkialueeksi nimetyllä kadulla olin vähän hukassa, sillä hinnat oli ihan hurjia. Kaupungin laitamilla pikkuruiset romukaupat olivat taas tosi edullisia. Yksi ihana kauppa oli aivan meidän Beresford- hotellin kulmalla. Hotelli oli melko koominen, sillä huoneeseen oli mahdotonta päästä ensimmäisiä kertoja pois eksymättä. Tälle vanhojen, brittiläisten hotellien pysähtyneestä tunnelmasta pitävälle tämä oli oikea valinta. Miten nyt kauniisti kirjoitetaan, jos hanoista tulee tulikuumaa ja kylmää vettä - toisiinsa ne voi sekoittaa ilmassa hurjasti kahdella kädellä räiskimällä ;). Punaisilla matoilla vuorattujen  käytävien jälkeen löytyi kuitenkin oma huone, narisevat lattiat ja valkoiset lakanat - televisio ei toiminut, mutta toisaalta ei silmät olisivat enää auki pysyneetkään.
 
Matka oli meille seikkailu ja ehdottomasti tämä seikkailu kannattaa kokea!
 
-Ilona-

Ps. Instagramissa lisää matkatunnelmia.

15. huhtikuuta 2016

Kuumat treffit






 
Tähän on tultu - onni asuu rantapusikossa. Minusta on ihana lenkkeillä yksin, mutta myös miehen kanssa. The kuumille treffeille pyysin siis kanssani mieheni. Meidän treffit ovat oikeasti kovin arkisia - lenkkeillään pieneen kahvilaan ja sieltä takaisin kotiin. Tänään meillä könyttiin pitkin tuttuja rantoja ja yritettiin tosissaan väijyä bongattavia lintuja - yksi löytyi todisteeksi.
 
Puskissa siis rapisteltiin, supateltiin ihan hiljaa ja zoomailtiin kameralla - ehkä suukoteltiinkin ;). Erikoista, miten metkaksi retki voi kääntyä. Tänään oli parhaat treffit ikinä - en siis tunnusta tulleeni vanhaksi...vain puluksi ;).
 
-Ilona-

1. huhtikuuta 2016

Miten meni noin niin kuin omasta mielestäsi ;)






Lapsen suusta kysymys on melkoisen huvittava . Viimeiset viikot olen ollut kävelevä katastrofi - flunssa, korvatulehdus ja kuume kaatoivat minut viimein. Oikeasti olen aina ollut sitä mieltä, ettei työnmitali kimalla kuin kulta, jos kirkkaus on omista silmistäsi häipynyt. Minusta oma työni on ihan ihana, mutta en jäin miettimään mennyttä - kaikkien kuuluu sairastaa, ilman huonoa omaatuntoa.
 
Hmm, minun mielestäni olen nousemassa oman elämän huipulle - uskalsin sairastaa :). Nyt kipaisen saunaan, istun hetken siivotussa pukkarissa - huomenna paistaa aurinko :)
 
Ilona

Ps. en suostunut kuvaamaan teille pyykkiröykkiötä ;)

29. marraskuuta 2015

Perhosia mekossa ja vatsassa ;)




Tänään on perhosia ihan kaikkialla - jännittää jo tuleva. Edessä on seikkailu perheen kanssa. Tärkeyttä varten olen hankkinut mekonkin - minä turhamainen nainen ;).  Pahinta matkalle lähdössä on yhden perheenjäsenen kotiin jättäminen - kyyneliltä en välty, vaikka tiedänkin kaiken olevan täällä hyvin.

Etsiessäni The minustakauneintamekkoa törmäsin tähän Miss Windyn mekkoon ja tilattavahan se oli. Ensi viikolla minä ja mekko lähdetään maailmalle, joten hiljaisuus täällä johtuu siitä. Instagramiin varmasti laitan väliaikatietoja, mutta blogissa nähdään vasta hetken päästä.

Nyt on aika olla hetki ihan hiljaa, ilman kiirettä, stressiä, huolia - levittää siivet ja antaa tuulen tarttua hulmuaviin helmoihin
 
Nähdään <3
Ilona
 
Ps. Risto Räppääjän kirja lähti Kolarin suuntaan - Onnea sinne!
 
Mukaan, sillä tyttö tykkää :)

unelmiaonnesta(at)gmail.com