Jäin miettimään matkan jättämää sydänjälkeä. Usein iltaisin ajattelen tuon maan ihmisiä ja eläimiä. Sydän kääntyi Kuubassa nurin monta kertaa - hökkeleissä asuvien ihmisten ja eläinten vuoksi. En taida unohtaa hetkeä, jolloin lapset juoksivat junan vierellä pyytämässä ihan mitä tahansa. Silmien kostumiselta ei voinut välttyä koiran juostessa riepu suussa lapsijoukon perässä - kaikkien pitää osallistua.
Tässä maassa eläimet eivät ole aivan heitteillä - köyhien ihmistenkin ovella on kasa riisiä kulkukissoja ja koiria varten. Opaskoirien lapuilla varustettuja symppiksiä löytää Havannan kaduilta - he käyvät museolla, jotkut syömässä, toiset asumassa ja osa vain hellittävänä. Museon omistaja kertoi, ettei kulkukoiraa voi vangita, mutta ovi on aina avoinna. Eläimen juostessa liikenteen hälinään autot jarruttavat. Kulkukoiran kulkiessa ohi pysähtyy vanhus kaivamaan kassistaan jotain syötävää.
Tänäänkin mietin, miksi en olisi hyvällä tuulella. Havannalainen kadunlakaisijakin on vaikka hänen kuukauden palkkansa on kokonaista kaksikymmentä euroa.
Hymyillään, Ilona