Keittiössä ruudun takana

                   

Viikkoon voi hyvin ujuttaa melkoisen määrän hymyjä. Aivan meidän keittiön ikkunan takana käy vilske, yleensä aamupalan aikaan. Luulen, että oravilla on myös silloin aamiaisaika. Kahvikuppi kädessä katselen tämän kaksikon hääräilyä. Olisi mahdotonta olla seuraamatta niitä. Toisella on lumessa kolo, josta ilmestytään kurkkimaan hangen päälistä elämää. Voisin viettää päivän seuraamalla lintulaudan elämää. Välillä mietin, miten hienoa on asua kaupungissa, mutta vähän maalla. Hirvi oli saapastellut yöllä lenkkipolun ohitse rymistellen. Päivällä en herra Hirveä ole nähnyt - saattaisin siinä tapauksessa ottaa jalat tosiaan alleni.

Keittiössä ruutuja on hieman enemmänkin, toiset niistä ulos ja toiset sisälle. Täällä pohdin jo tosissaan kaapin rakentamista ikkunoilla tai sitten vanhan oven turvin. Pitäisi vain löytää se unelmien kaapin ovi. Löytyykö sellaista - epäilen. Suunnitelmat kuitenkin ovat olemassa, joskus ne vain ottavat aikansa. Aikaa otti myös koukkujen asennus hellan päälle, pupukoukuista kaksi toin jo viisi vuotta sitten Tukholmasta. Niiden nykyinen asennuspaikka on nyt jo neljäs. Luulen, että siinä on se sisustuksen suola - aina voi muuttaa mielensä, ainakin meillä sisustajilla on lupa tehdä niin :).

Ilona

Voi, mitä päiviä

 Syksy on kyllä tunnelmallista aikaa - välillä näissä maisemissa pysähtyy haaveilemaan. Loppukesä tarkoittaa sitä, että viivyn enemmän kirjoittamassa. Kesän tarinat odottavat kirjaimia, sanoja ja lauseita niin - että ne voisivat liittoutua sivuille luettaviksi. 

Kirjoittaessani kaivan esille kesän kuvat, jotta muistaisin jokaisen tunnelman ja tuoksun. Sytytän kynttilöitä palamaan, sujautan jalkaan villasukat - ja suljen ääniltä pois kirjoitusmaailmani. Ensimmäinen rivi on se tärkein, sen pariksi liittoutuu viimeinen rivi - niiden kahden väliin jää kokonainen tarina. Joskus aamulenkillä sateen piiskatessa vaakatasoon ja tuulen hulmutellessa hiuksia ajattelen ensimmäistä sanaa - sitä, jolla kaikki voisi alkaa.

Kirjoitusaika tarkoittaa sitä, ettei ole kiire - sillä se ei auttaisi. Otan läppärin syliin, istun sohvalle ja Myrsky hivuttautuu viereeni. Välillä eksyn katselemaan lehtisadetta ikkunoiden takaa tai sadepisaroiden tanssia. Työtä ei mitata sekunttikellolla, ei sille ole esimiestä - on vain aikaa, jolloin kirjoitetaan. 

Veden muuttuessa lumeksi pakkaan taas kameran retkille useammin. Odotan jo joulukotien ja mökkien tunnelmia. Vielä muutama talvitunnelmainen ihanuus mahtuu minun retkiini, jos tulen teille niin sujauta viestiä matkaan.

Latotunnelmat syntyivät Katjan heinäladossa jokseenkin hurmaavan eläinporukan kanssa. Niin ilo oli sisustaa ihanan Puutarhurin Majan Minnan  kransseilla, tyynyillä, purkeilla ja puulinnuilla upea paikka. Instagramissa on juuri nyt käynnissä ihana kettutyynyjen arvonta - sujahtakaa osallistumaan tänne.

Tunnelmallista viikkoa sinne täältä kirjoituskoneen ääreltä, Ilona

Höyhenet pölisten...

...mennään kohti pääsiäistä. Luuta on kaivettu jo esiin ja nokipannukin. Myrskyn kanssa koristelu on aina yhtä jännittävään, tällä kerralla onnistui katoamaan hetkessä tuo yhdessä kuvassa lentoon lähtenyt akkeli. Viaton katse ei paljasta syyllistä. Nyt noidan luuta on hieman kevyempi versio, sillä on varmasti parempi lentää ;).

Etätöillä on puolensa ja puolensa. Kahvitauolla huomaa tarkkailevansa naapureita kameran kanssa, kunnes huomaa tunnin hurahtaneen. Meillä asuu naapurissa toki muitakin, mutta tyydyn kyllä vain eläinnaapureiden tarkkailuun - ehkä ;) Katsotaan mitä sitä keksii tauolla ensi viikolla. Nyt olen muuten olen muuten muka töissä - ja kirjoittelen teille täällä salaa. Onneksi pomo katsoo läpi sormien ja antaa minun jatkaa samaa rataa. 

Aurinkoa viikonloppuunne, muistakaa tarkkailla naapuria tiukasti nenä ikkunassa kiinni - niin mekin teemme ;)

Ilona

Mökillä

Oma mökkitarina jäi tänä kesänä Islantiin, samalla sinne jäi pala sydäntä. Uskon palaavani takaisin, ehkä talvella - silloin tuuli on vielä navakampaa ja kylmyys laittaa jalat liikkumaan nopeammin. Voi, olla - että ennen sitä varustaudun jäätiköiden viimaan karaistumalla kotimaan pakkasissa. Uskomattoman maan mökkien innoittamana matkaan ihanille mökeille täällä kotona. Kesän retket ovat varmasti yhtä unohtumattomia. 

Nyt ainakin tiedän, mille näyttää Islannissa huussi. Olen tavoittanut katsellani lunnit ja nauranut hevosten kanssa pelloilla. Viimeisenä iltana käänsin kasvot vastatuuleen - annoin tuulla niin, että tukka hulmuaa. Aivan mahdottoman hieno tunne! Ihan, kuin olisit hetken siellä, missä kehoitetaan katsomaan kohti ääretöntä ja sen yli.

Nostetaan siis leuka pystyyn ja mennään kohti vastatuulta, Ilona

Kylä vuorten välissä

Pidätin hengitystäni jo auton kääntyessä kohti Alppeja ja sen pikkuruisia kyliä. Tarkoituksena oli kuvata tämä pieni joulukylä ja haaveena nähdä sen joutsenet. Olo oli ihan kuin sadussa - keskellä ei mitään ja kuitenkin juuri siellä, missä oli hetkessä ihan kaikki. Pikkuruiset talot on kylässä rakennettu seinäksi - aivan, kuin ne lepäilisivät vuoria vasten. 

Joutsenten lipuessa hiljaa vanhoja laitureita kohti on tunne satumainen. Tiedän kyllä, olen pohjaton romantikko, haaveilija ja unelmoija. Voi, olla - että juuri siksi paikka Itävallassa teki lähtemättömän vaikutuksen minuun. Pikkuruisen kylän jälkeen tuli toinen, kolmas ja vihdoin huomasimme olevamme Saksassa. Eksyminen - se on ollut tällä matkalla parasta. Jos nyt pitäisi antaa tarkka sijainti - se olisi mahdotonta. On hyvä olla täällä keskellä ei mitään, juuri oikeassa paikassa.

Nähdään, Ilona

Niin hyvää Joulua!

Täällä joulua vietetään kotona läheisten parissa. Joulua kanssani viettää perheeni, mieheni äiti, oman äitini ja vuosien jälkeen veljenikin. Tiedättekö, pienenä nahistelin alvariinsa sen tänään kovin kookkaan miehen kanssa. Yksi hänen minulle antamistaan nimistä silloin ajalla ennen etuhampaita oli Illi Itkupilli. Kovinkaan harhaan ei tuo nimi johda, pillahdan kovin herkästi - olen aina pillahtanut. Tänäkin jouluna teen sen, hautaan pääni veljeni paitaan ja tirautan. Saan ainakin olla kainalossa usein ;). Äitini tiedän toruvan veljeäni yhä sisarensa kiusaamisesta, onhan yli nelikymppinen lapsikin vain pojankoltianen. 

Meidän joulu on erilainen, mukana on ääretön kaipaus, mutta samalla tiedän - että on hyvä antaa ystävän lentää. Minulta ei kannata kysyä enempää - sillä muutoin joudun hautaamaan pääni sinunkin kainaloosi. Joulu on välittämistä, toivomista, rakkautta, toisesta huolehtimista ja kaipaustakin. 

Minä toivotan sinulle joulua - joka on kaikkein kaunein. Sytytän kynttilän kaipaukselle ja hymyilen isoksi kasvaneelle veljelleni, joka niin tietää Illi Itkupillin itkevän taas ;).

Hyvää Joulua!

Ilona - Illi Itkupilli