Näytetään tekstit, joissa on tunniste Docendo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Docendo. Näytä kaikki tekstit

24. toukokuuta 2019

Uusi aika





Tänään on tullut aika painaa Olisipa aina joulu - kirjan kansi kiinni. Tarkoittaa sitä, että olen kirjoittanut sen sanat lauseiksi ja nivonut ne kuvien kanssa liitoksi. Ensi syksynä ilmestyvä kirja on minulle tärkeä - ehkä tärkein. Sillä olen päättänyt kirjoittaa oman kirjani loppusanat viimeisen kerran. Takana on upeista upeimmat retket ja minulla on ollut kunnia kirjoittaa niistä. Hienoa on päättää tähän kirjaan, sillä minä olen juuri sitä mieltä - Olisipa aina joulu.

Kirjoittaessani ensimmäistä kirjaani oli Neilikka aivan pieni, tänään kirjoittaessani viimeisen rivin - on se kirjoitettu Neilikalle. On aika sulkea ovia ja mennä kohti tuiskua ja tuulta - on aika. Onneksi kustantajani on luvannut jättää oven raolleen, jos vielä palaisin. Koskaan en sano hyvästi - vain hetkeksi näkemiin.

Kiitos jokaiselle kirjan lukijalle ja joulukirjan kannen avaajalle. Olen kirjoittanut sen rivit - kaikella sillä tunteella, jotka jäävät sivuille asumaan. Kiitos teille tässä ja menneissä kirjoissa mukana olleille - on aika tehdä retkiä muulla tavalla. Olen jo pakannut kameran valmiiksi, nähdään siis kesällä.


Kiitos
Ilona

7. huhtikuuta 2019

Huutokauppakeisarin Markku ja - arvonta









Koko kansan Markku - kirja on kovalla tohinalla valmistumassa. Matkan tunnustan olleen melko vauhdikasta. Välillä pitää laittaa juoksuksi, että ehtii ennen Markkua paikalle. Kirjan sivuilla ollaan hilpeissä tunnelmissa, välillä paljain varpain ja välillä sahanpurusateessa. Joskus on pitänyt pyyhkäistä silmäkulmaa kameran takana ja välillä taas revetä nauruun. Lupaan, että viihdyt näillä sivuilla - ammennat ideat ja pursuilevan hilpeyden. Pääset vieraaksi kotiin, jossa tehdään tunteella ja tohinalla asioita. Keittiössä tuoksuu leipomuksille ja pihassa savulle. Aina on aikaa juoda kuppi kahvia ja suunnitella ;).

Kirjan kustantaja Docendo lupasi kirjan teille arvottavaksi. Siihen Markku sujauttaa oman nimensä etusivulle. Samalla käynnistyy kirjan ennakkomyynti täällä. Jokainen ennakkoon tilattu kirja saa Markun signeerauksen. Linkin takana pääset lukeamaan kirjasta lisää. Kirjan valmistumista pääset kurkkimaan täällä. Sivuilla on käynnissä toinen arvonta - eli sujahda samalla osallistumaan siihen.

Arvontaan voit osallistua kommentoimalla. Kommentin jättäneiden kesken arvotaan kirja, jonka Docendo kustantamo lähettää voittajalle. Onnettarena toimii tietenkin Markku.

Hymyjä täältä sinne, Ilona


5. huhtikuuta 2019

Kotona - kynttilät päällä ja korttikasassa arvonnan voittajia!














Oi, miten ihana joukko arvonnan voittajia. Karton korttitehtaan kanssa tehtyjä kortteja, Puttipajan rinnalla toteutettuja kynttilöitä ja Docendon kustantamon kanssa kirjoitettuja kirjoja on ollut ihan huikeaa tehdä.  Kiitos jokaiselle osallistujalle ja niin paljon onnea voittajille!

Aurinkoisia viikonlopun päiviä sinne, Ilona



Onnettaren suosikki on kynttilöiden arvonnassa Outi - pääset valikoimaan kolme mietelausekynttilääsi Puttipajan verkkosivuilta. Onnea!


Niin ihania kynttilöitä, tämä mietelause kynttilä sai hymähtämään hyvästä olosta: 
Laihduttaminen on ehdottomasti tylsintä elämässä...
Mukana arvonnassa!



Korttiarvonnassa onni on kohdannut
Kristiina Leinoa, Anuriikkaa, Riitta Valkeajärveä ja Katja Kuivakangasta - kortit toimitetaan kotiin.

Sekä jättikorttipaketin arvonnassa Kaisaa. 
Pajupirtin Kaisa
Kortit kertovat kaiken, ilon, surun, ystävyyden. Pieniä ylläripylläreitä kaipaa meistä jokainen, kiitos!


Kirjoja on lähetetty - Tiina Puustiselle, Marjukka Lämsälle sekä ystävälle ja Mervi Karhulle. Hannelelle Ruusukumpuun lähtee myös voittokirja matkaan.

Osalle teistä paketti onkin jo perillä - Hannelen osoitetta Ruusukumpuun, Outin valintoja sekä Pajupirtin Kaisan tietoja jään vielä innolla odottamaan.

15. maaliskuuta 2019

Meistä tuli taivaanrannanmaalareita














Tänään postilaatikkoon tipahti kirja, jonka luin sivu sivulta. Unohdin ajan, hymyilin, kyynelehdin ja nauroin ääneen. Saattaa olla, että otin tanssiaskeleet ja jammailinkin. Jokainen sivujen koti ja ihminen on tuonut mukanaan uskomatonta tunnetta.

Lupasin joskun ajalla ennen etuhampaita jo pois nukkuneelle isälleni, että minusta tulee kirjailija. Töhersin paperille piirrustuksia ja tarinoita, isäni kirkkain silmin kertoi uskovansa Ilonasta tulevan kirjailijan. Tiedättekö, en koskaan ole pitänyt itseäni kirjailijana - hymähdän aina jonkun minua niin kutsuessa. Tänään kurkkasin peiliin todetakseni, että olen kirjailija. Isälle terveisiä, otan jälleen kynän käteeni ja kirjoitan - koska vain niin voin kirjoittaa tarinan.

 Kirjoissani on niin hienoja ihmisiä, hetkiä ja seikkailuja - että välillä pakahdun niitä muistellessani. Sivuilla tarinat heräävät eloon. Miltei jokaisen kirjani olen kirjoittanut Docendolle. Se ei ehkä ole vahinko. Ensimmäisen kirjani kustantaminen ei ole ollut kustantajalle helppo päätös - eikä kai se sitä ole koskaan. Tänään olen kiitollinen kustantajalle, kirjoissani mukana matkanneille ja sinulle lukijani.


Kotona -kirja on 24 kirjani. Se pursuilee elämää, ihmisiä, koteja, värejä, kukkia, herkkuja ja iloa. Kirja on niin Kotona. Kiitos jokaiselle sen sivuille merkkinsä jättäneelle - tarina elää ikuisesti. Voidaan hyvin olla huomennakin taivaanrannanmaalareita tai - mitä sitten ikinä tahdommekaan. 

Tämä oli niin hieno matka -kiitos!

Ilona




Sateenkaarentaa
Villa Charme
Villa Sukka
112 ruutuikkunaa
Koti lehvästön varjossa
Elämää valkoisessa puutalossa
Unelmien piilopaikka
Talven taikaa
Lumoava Joulu
Innostu&Onnistu
Kaunein joulu
Talossa ja taivasalla
Mansikkapaikka
Kesäpesä
Talven hopeiset hiutaleet
Hulivilin onnenhetket
Tärkeimmät hetket Kauneimmat ajatukset - kalenterikirja
Satumainen joulu
Tervetuloa Jouluun!
Sekaisin kesästä
Kokonainen

Hurmaava Huvila
Tervetuloa jouluun!
Kotona