Uuden kodin pinnat alkavat pikkuhiljaa valmistua. Juuri nyt vietän aikaa kylppärissä, en malttaisi lähteä pois lainkaan. Ajatella, että olen valinnut suihkun aivan ensimmäiseksi - siinä vaiheessa istuttiin vielä harkkokasan päällä. Rosa Rosteri retro sadesuihku oli se juttu ;). Meidän kodin kaikki hanat tulevat Granan mallistosta. Olen ihastellut niitä niin kauan kuin muistan. Ihan pian päästään kurkkaamaan, millainen hana saunaan tulee. Lauteet vain puuttuvat.
Pesutilan kattoon asennettiin Siparilan struktuuri - saunapaneeli. Harmaan sävy antaa voimaa vaaleille laatoille. Saunasta löytyy tämä sama paneeli seiniltä. Laattoja mietin ja vatkasin yhdessä Pukkilan asiantuntioiden kanssa. Viimeisen varmuuden valintaan sain vierekkäin kuvattujen laattojen kuvien tupsahtaessa sähköpostiin. Kuvien perusteella valintoja tehdessä on mahtavaa saada vakuutusta päätöksille toimittajalta. Lattialaatta on Pukkilan Nikea ja seinälaatta Urban white.
Jännittävää, miten jotkut asiat nousevat rakennusvaiheessa suuriksi. Miettikää, miten ihania lattiakaivonkansia onkaan olemassa. Omani löysin Vieseriltä. Hauskaa, millaisia keskusteluja olemme miehen kanssa käyneet sen ympärillä. Ennen sitä en tiennyt, miten kätevä on lattiakaivonkannen säädettävä teräskehys rakentajan näkökulmasta. Vaikka meillä ei ole vielä vesi kytkettynä oli tämän sisustajan kipaistava omaan Katri Helena - malliston saunasankoon vettä. Niin jo toivon kodin valmistumista.
Huomasitte ehkä taulun pesuhuoneen seinällä. Ei - en ole ripustanut sinne koulutaulua. Miltei hypin innosta kuullessani, että koivuvanerille painetut taulut voi suojata vahalla. Sen avulla ne kestävät pesutiloissa ja jopa ulkona. Kuvasin omia taulujani varten linnut, joista yksi pääsi pesuhuoneeseen ja toinen odottaa pääsyä saunaan. Beyondprintiltä tilatut puutaulut on jännittävä tapa tuoda kuviin eloa. Odotan jo, mille kesän hääparien ja lasten ihanat kuvat näyttävät upealla puupinnalla.
Harmaan sävytteinen kylppäri saa lämpöä puusta. Puupölli on miehen kanssa mökkirannasta nostetusta ajopuusta. Ensin siitä piti tulla polttopuuta. Nyt sillä on ihan täydellinen paikka täällä. Uskomaton, että kuukausien aikana tehdyt valinnat alkavat oikeasti löytää paikkansa seinillä, katoissa ja lattioilla.
Aurinkoa,
Ilona
Erämaa - kumisaappaiden arvonta on suoritettu. Katri Helena Collection lähettää voittajalle ihanimmat kumisaappaat ikinä :) Voittaja on Maatiaiskananen, laittaisitko minulle sähköpostia ilona.pietilainen@hotmail.fi
"vautsi, upeat saappaat <3 Ja ihanat kuvat! Mukana siispä arvonnassa :) maatiaiskananen@gmail.com"