Omenankukkien aika ja salaisuuksia

 Mikä voisi olla kauniinpaa, kuin tämä aika alla kukkivien puiden. Päivät täyttyvät kuvauksista ihan hurjan sukkelasti. Miltei en pysy enää perässä. Tällä viikolla tuli ihania korttikuvauksia lisää. Piipahdin Karton korttitehtaalla juttelemassa tulevista ja menneistäkin. Ajattele, olen kuvannut heille jo yli kolme vuotta. Aika iloinen olen seuraavista kolmesta vuodesta. 

Eläinkorttisarja on ollut haaveeni kai aina. Istuessani tukevasti tuolillani meinasin silti pudota siltä - en ehkä kuullut oikein tai sille minusta tuntui. Nyt haave on kuitenkin toteutumassa ja ihan huimaa olla siinä mukana. Niin jo odotan korttien ilmettä ja eläimiä, jotka niissä ilostuttavat.

Huomenna karautan Vaasaan kameran kanssa - tulossa kesäinen sisustuspäivä taitavien taitajien seurassa. 

Lämpöä viikonloppuun, tanssitaan terälehtisateessa ja nautitaan, Ilona

 

Päivä valokuvaajan kyydissä

 

Aamulla kello soi viideltä, on aika herätä ja lähteä. Mies on pakannut keittotermoksen valmiiksi mandariinien viereen. Lämmin läikähdys tuntuu aina toisen noustessa kukonlaulun aikaan vain siksi, että hän pakkaa eväät minulle. Tänään, kuten usein muinakin päivinä auto kääntyy kohti Pohjanmaata. Toisinaan se kääntyy itään, pohjoiseen tai etelään. Vaasan suuntaa vievä tie on kovin tuttu, jäinen ja pimeä. Rekat antavat ohitusmerkin, minä kiitän ja hän kuittaa. Joskus tien päällä mietin, miten teiden ritareita onkaan paljon.

Pysähdyn usein Kyyjärvellä, siellä pyydän teen lisäksi sympatiaa - aikaiset aamulaiset huikkaavat lopuksi turvallisia kilometrejä. Vielä silloinkin on pimeää, mutta lupaus valosta kajastaa pian. Jos valoa riittää kuvaan aina saman ladon ohittaessani sen. Siitä on tullut tapa - olipa kesä tai talvi. Auton saavuttaessa Ylistaron pysähdyn kirkolla, siitäkin on tullut tapa. Kirkko on mielestäni yksi kauneimpia rakennuksia. Aamuisin kirkon piha on usein tyhjä - vain minä, kamera ja hiljaisuus.

Tiet eivät aina kanna tai auton ei vain suostu kulkemaan niitä pitkin. Auton jäädessä kiinni hankeen on ensimmäinen apulainen 70-vuotias tyttönen, joka on päättänyt auton siirtää tahdon voimalla. Pian työntäjiä on kaksi. Auto ei siitä piittaa, eikä renkaiden alle levitetystä havupedistäkään. Vasta kolmen miehen ja kahden naisen voimat yhdistämällä auto liikkuu. Ihan hetken ennätin miettiä, miten ihmeessä pääsen pois kilometrien ja kilometrien päässä olevalta pikkutieltä. 

Valon saavuttaessa on aika kuvata sisustusunelmia. Aina päästessäni perille on ihana tavata kodin tai mökin ihmiset. Miten hienoa onkaan, ettei me tunneta tullessani ja lähtiessäni me ollaan tuttuja, kavereita - usein ystäviäkin vuosien jälkeen. Päivä on iso tarina, sellainen - joka ei unohdu. Kuvat jäävät elämään muistona siitä. Hienoja hetkiä on vuosien varrella ollut niin monta, ettei niistä kertomaan riittäisi sanat.

Painan kodin oven kiinni - ennen sitä huikataan perään turvallista matkaa. Lakeuksilla puhaltaa peltojen yli tuuli, joka on varmasti kylmin mahdollinen. Se tuiskuttaa ajoväylät näkymättömiin. Aurauskepit antavat oikean suunnan. 

Hämärä laskee peltojen ylle, on aika sinisen hetken. Sen jälkeen taivas sytyttelee tähtensä ja napsauttaa kuun päälle. Alkaa matka kotia kohti - on jälleen tuttu pimeys. Musiikin ääni nousee tässä kohti, väsymys ei tunnu sen avulla. Kotipihassa hymyilen, oli mahtava päivä. Usein sen mitta on pitkä, mutta ilman matkaa eivät tarinat syntyisi. Aamulla käännän auton, on aika herätä ja lähteä.

Työviikon jälkeen miettii, miten kaunis, kaunis onkaan Suomi, Ilona

Ps. kurkatkaa lehtihyllyllä Meidän Mökki - lehteä  - keiton lämmittäjän löytää sieltä ;)

Voisikohan näihin päiviin jäädä asumaan

  Joskus kiivetessä ihan ylös, sinne huipulle saakka miettii - voisiko jäädä tähän. Voisiko vain ihailla maisemaa, hörppiä kahvia ja antaa hiljaisuuden kietoutua ympärille. Luulen, että juuri se on retkissä parasta. Hetki siellä, missä ei ole melua, ei kiirettä, eikä hätäilyä. 

Tänä syksynä matkat ovat hiljenneet täällä on aika kirjoitella. Toisaalta rakastan tätä aikaa, toisaalta kaipaan retkiä eri puolille kaunista Suomea. Heti lumen saapuessa on aika taas mennä, ihastua paikkoihin ja erilaisiin ihmisiin. Luulen, että olen unelmien ammatissani. Kirjoitusaika tarkoittaa myös kuvausaikaa lapsille, vauvoille, asunnoille ja ihan kaikelle maan ja taivaan väliltä. Tällä viikolla kameran takana on hiippaillut yksivuotiaita ja rippikoululaisia. Ensi viikolla olen asuntokuvauksilla ja innostun taas. Joulukorttikuvauksiin on tulossa ihan huimaa joukkoa, niissä vilistää karvakuonoja ja perheitä. Minusta on aina hienoa kuvata sinut - olit sinä sitten isolla kuonolla tai suurilla silmillä varustettu. Samoin ajattelen kirjoittaessani tarinasi, viimeisellä rivillä on hienoa huomata sen muotoutuneen kokonaiseksi.

Ennen seuraavaa innostumistani kiipeän kotikaupungin korkeimmalle huipulle Myrskyn kanssa. Jään hetkeksi hänen kanssaan kuuntelemaan hiljaisuutta ja ihastelemaan maisemia. Ei ole kiirettä, ei melua, eikä hätäilyä. 

Kiireettömän kauniita syyspäiviä sinne, Ilona

Viikon sisustusmatka

Joskus toivoisin, että voisin näyttää teille kaiken matkalla näkemäni kauneuden. Usein lähden matkaan jo aamuyöllä, silloin kun kaikki vielä nukkuvat. Niillä teillä, minne menen ei usein liiku autoakaan. On vain hiljaiset hiekkatiet ja omat ajatukset. Kurjet levittävät siipiään pelloilla ja joutsenet hoivaavat poikasiaan kaislikoissa. Välillä rankkasade kastelee tien pinnat, jotta aamuaurinko voisi ne taas kuivata. Katse jää lepäämään laitumen hevosiin, niistä valvoo osa toisen unta. Peltojen heinät on tänä kesänä paketoitu mustiin, joukossa on vain yksi valkoinen heinäpaketti. Miten heinät voivat herättää niin paljon ajatuksia. Sen ajatuksen allekirjoitan, kaikkien pitäisi olla tasa-arvoisia. 

Kahden viikon matkalla poikkean kauniissa kodeissa, mökeillä ja saunoissa. Piipahdan Rantasalmella, poikkean Kärsämäellä, viivyn Raumalla, kirmailen Orivedellä, sujahdan veteen Savonlinnassa, veneilen Virroilla ja kuvaan kireitä siimoja Kinnulassa. Kahteen viikkoon mahtuu niin monta kuvaa.

Olen saanut kuvata naurua, iloa, kanoja, koiria, kissoja, lapsia, upeita ihmisiä, lampaita ja lehmiäkin. Tien päättyessä perjantaina kotipihaan on takana kilometrejä muutama tuhat. Jokainen retki, jokainen kameralla piirretty viiva kertoo tarinan. Miten hieno on ollut kuvata ja kirjoittaa niistä jokainen. Jos istuisit kanssani autossa viikon - ajattelisit samoin. Näistä hetkistä mikään ei palaa takaisin, mutta ne ovat tallennettu elämään.

Kiitos viikkoihini kuuluneet - ilman teitä ei tarinoita syntyisi.

Ilona

Meistä tuli taivaanrannanmaalareita

Tänään postilaatikkoon tipahti kirja, jonka luin sivu sivulta. Unohdin ajan, hymyilin, kyynelehdin ja nauroin ääneen. Saattaa olla, että otin tanssiaskeleet ja jammailinkin. Jokainen sivujen koti ja ihminen on tuonut mukanaan uskomatonta tunnetta.

Lupasin joskun ajalla ennen etuhampaita jo pois nukkuneelle isälleni, että minusta tulee kirjailija. Töhersin paperille piirrustuksia ja tarinoita, isäni kirkkain silmin kertoi uskovansa Ilonasta tulevan kirjailijan. Tiedättekö, en koskaan ole pitänyt itseäni kirjailijana - hymähdän aina jonkun minua niin kutsuessa. Tänään kurkkasin peiliin todetakseni, että olen kirjailija. Isälle terveisiä, otan jälleen kynän käteeni ja kirjoitan - koska vain niin voin kirjoittaa tarinan.

 Kirjoissani on niin hienoja ihmisiä, hetkiä ja seikkailuja - että välillä pakahdun niitä muistellessani. Sivuilla tarinat heräävät eloon. Miltei jokaisen kirjani olen kirjoittanut Docendolle. Se ei ehkä ole vahinko. Ensimmäisen kirjani kustantaminen ei ole ollut kustantajalle helppo päätös - eikä kai se sitä ole koskaan. Tänään olen kiitollinen kustantajalle, kirjoissani mukana matkanneille ja sinulle lukijani.

Kotona -kirja on 24 kirjani. Se pursuilee elämää, ihmisiä, koteja, värejä, kukkia, herkkuja ja iloa. Kirja on niin Kotona. Kiitos jokaiselle sen sivuille merkkinsä jättäneelle - tarina elää ikuisesti. Voidaan hyvin olla huomennakin taivaanrannanmaalareita tai - mitä sitten ikinä tahdommekaan. 

Tämä oli niin hieno matka -kiitos!

Ilona

Sateenkaarentaa

Villa Charme

Villa Sukka

112 ruutuikkunaa

Koti lehvästön varjossa

Elämää valkoisessa puutalossa

Unelmien piilopaikka

Talven taikaa

Lumoava Joulu

Innostu&Onnistu

Kaunein joulu

Talossa ja taivasalla

Mansikkapaikka

Kesäpesä

Talven hopeiset hiutaleet

Hulivilin onnenhetket

Tärkeimmät hetket Kauneimmat ajatukset - kalenterikirja

Satumainen joulu

Tervetuloa Jouluun!

Sekaisin kesästä

Kokonainen

Hurmaava Huvila

Tervetuloa jouluun!

Kotona

Tehtävänä kuvata kylmyys

On totta, että rymyän kuvaamassa hankien keskellä,  siellä missä tiirikoidaan jäinen huussin ovi auki. Kameran akku hujahtaa kireillä pakkasilla hetkessä ja vilkkainkin muistikortti hidastuu vauhdissa.  Silti on ihan huippua nostaa kasvot viimaa kohti - pakkasessa on hieno taika. Joskus jopa haaveilen pohjoiseen muuttamisesta. En ehkä ikuisiksi ajoiksi, mutta vuodeksi.

Ensimmäistä kertaa pitkiin, pitkiin aikoihin emmin tehtävää, jossa pitäisi uhmata oikein tosissaan kylmyyttä. Se ei suinkaan tarkoittanut normaalia hankihyppelyä tai neljän tunnin pakkasen kestoa ;). Destination tuntematon vaatii kuukauden treenaamisen. Vain sen avulla voi olla varma, että selviän patikoinnista keskellä nietoksia. Treeni alkaa mahdollisimman aikaisin - luetaan kovimmalla mahdollisella pakkasella. Viimeisenä selkään lisätään rinkka.  Ripset jäässä, hiukset kuurasta harmaana ja tuiskun tuivertamana miettii joskus - olisiko ollut parempi jäädä takkatulen ääreen. Toisaalta taas jännittävä matka voi alkaa vain, jos pääsen läpi pakkasen. Silloin voi kameraan tallentua kuva kylmyydestä, joka on hurjan kaunis.

Tänään kuvataan kuitenkin sisustusta, siis lämpimiä tunnelmia teille sinne, Ilona