Voi, mitä päiviä

 Syksy on kyllä tunnelmallista aikaa - välillä näissä maisemissa pysähtyy haaveilemaan. Loppukesä tarkoittaa sitä, että viivyn enemmän kirjoittamassa. Kesän tarinat odottavat kirjaimia, sanoja ja lauseita niin - että ne voisivat liittoutua sivuille luettaviksi. 

Kirjoittaessani kaivan esille kesän kuvat, jotta muistaisin jokaisen tunnelman ja tuoksun. Sytytän kynttilöitä palamaan, sujautan jalkaan villasukat - ja suljen ääniltä pois kirjoitusmaailmani. Ensimmäinen rivi on se tärkein, sen pariksi liittoutuu viimeinen rivi - niiden kahden väliin jää kokonainen tarina. Joskus aamulenkillä sateen piiskatessa vaakatasoon ja tuulen hulmutellessa hiuksia ajattelen ensimmäistä sanaa - sitä, jolla kaikki voisi alkaa.

Kirjoitusaika tarkoittaa sitä, ettei ole kiire - sillä se ei auttaisi. Otan läppärin syliin, istun sohvalle ja Myrsky hivuttautuu viereeni. Välillä eksyn katselemaan lehtisadetta ikkunoiden takaa tai sadepisaroiden tanssia. Työtä ei mitata sekunttikellolla, ei sille ole esimiestä - on vain aikaa, jolloin kirjoitetaan. 

Veden muuttuessa lumeksi pakkaan taas kameran retkille useammin. Odotan jo joulukotien ja mökkien tunnelmia. Vielä muutama talvitunnelmainen ihanuus mahtuu minun retkiini, jos tulen teille niin sujauta viestiä matkaan.

Latotunnelmat syntyivät Katjan heinäladossa jokseenkin hurmaavan eläinporukan kanssa. Niin ilo oli sisustaa ihanan Puutarhurin Majan Minnan  kransseilla, tyynyillä, purkeilla ja puulinnuilla upea paikka. Instagramissa on juuri nyt käynnissä ihana kettutyynyjen arvonta - sujahtakaa osallistumaan tänne.

Tunnelmallista viikkoa sinne täältä kirjoituskoneen ääreltä, Ilona

Viikon sisustusmatka

Joskus toivoisin, että voisin näyttää teille kaiken matkalla näkemäni kauneuden. Usein lähden matkaan jo aamuyöllä, silloin kun kaikki vielä nukkuvat. Niillä teillä, minne menen ei usein liiku autoakaan. On vain hiljaiset hiekkatiet ja omat ajatukset. Kurjet levittävät siipiään pelloilla ja joutsenet hoivaavat poikasiaan kaislikoissa. Välillä rankkasade kastelee tien pinnat, jotta aamuaurinko voisi ne taas kuivata. Katse jää lepäämään laitumen hevosiin, niistä valvoo osa toisen unta. Peltojen heinät on tänä kesänä paketoitu mustiin, joukossa on vain yksi valkoinen heinäpaketti. Miten heinät voivat herättää niin paljon ajatuksia. Sen ajatuksen allekirjoitan, kaikkien pitäisi olla tasa-arvoisia. 

Kahden viikon matkalla poikkean kauniissa kodeissa, mökeillä ja saunoissa. Piipahdan Rantasalmella, poikkean Kärsämäellä, viivyn Raumalla, kirmailen Orivedellä, sujahdan veteen Savonlinnassa, veneilen Virroilla ja kuvaan kireitä siimoja Kinnulassa. Kahteen viikkoon mahtuu niin monta kuvaa.

Olen saanut kuvata naurua, iloa, kanoja, koiria, kissoja, lapsia, upeita ihmisiä, lampaita ja lehmiäkin. Tien päättyessä perjantaina kotipihaan on takana kilometrejä muutama tuhat. Jokainen retki, jokainen kameralla piirretty viiva kertoo tarinan. Miten hieno on ollut kuvata ja kirjoittaa niistä jokainen. Jos istuisit kanssani autossa viikon - ajattelisit samoin. Näistä hetkistä mikään ei palaa takaisin, mutta ne ovat tallennettu elämään.

Kiitos viikkoihini kuuluneet - ilman teitä ei tarinoita syntyisi.

Ilona