Tässä vaiheessa heinäkuuta ei ole puutarhassa enää sellaista jatkuvaa uuden kukintaa. Kukkia avautuu kyllä, ei kuitenkaan sitä tahtia kuin touko-kesäkuussa. Osa loppukesän kasveista on tekemässä nuppuja, osasta ei vielä tiedä, kukkivatko tänä vuonna, vai kasvattelevatko vain lehtiä/juurakkoa. Eilen illalla otin pitkästä aikaa hieman kuvia ja tänään olen myös ottanut muutamia kuvia puutarhasta. Valkoinen pallohortensia on meillä vanhin pallohortensioista, se kukkii jo kunnolla.
Juhannuksen jälkeen meillä satoi muutamat oikeat sateet heinäkuussa. Maa oli kuitenkin eilen aivan rutisevan kuivaa. Kastelin perusteellisesti kasvimaata illalla, vaikka tälle päivälle oli luvattukin sateita. En vain enää oikein osaa uskoa kaikkiin sade-ennustuksiin. Yöstä lähtien on kuitenkin tullut jo 3-4 kunnon sadekuuroa. Jopa pari kertaa peltikaton alla on ollut aika kova meteli. Lätäkkö alkaa olla taas lähes täynnä vettä. Koska siellä nyt kasvaa se lumme, niin uskallan kunnollolisempia sateiden jälkeen käyttää tuosta noin 60-100litraa vettä kasvimaalle, jos lätäkkö on täysi. Lammikkoon siis tulee katolta salaojaputkien ja rännin kautta katon noin neljäsosavedet. Elämänlankaa/karhunkierto on taas mellastanut rauhassa, olen kitkenyt tosi laiskasti koko heinäkuun aikana. Alan ehkä oppia, että heinäkuu + loma + minä ei tarkoita kitkemistä, vaan haahuilua. Alla oleva yhdistelmä: kärhö Aljonushka, kurjenpolvi Orion samassa kärhötuessa. Sekä vierellä oranssi päivänlilja. Orion on kurjenpolvista todella pitkä ja ilman tukea vie paljon tilaa, kun kasvaa maata pitkin. Mutta näin kärhkötuen keskellä se on mielestäni aivan täydellinen tuomaan kukkivia kerroksia.
Pidän tosi paljon ylläolevasta väriyhdistelmästä. Mutta pidän myös todella paljon tumman ja vaalean kontrasteista. Tummalehtinen peruukkipensas, limen värinen keijunkukka (joka kyllä aikaisin keväällä näyttää rupsahtaneelta salaatilta) ja viereinen Wim´s Red hortensia yhdessä ovat joka vuotinen paikka, jossa kamera laulaa.
Tässä penkkiä vähän laajemmin. Siellä on myös tummanlilalehtinen keijunkukka seassa, jonka lajikenimeä en tiedä. Selvisi kukkapenkissä yhden talven jo, vaikka ajattelin tuosta, että ei mitenkään ole näihin oloihin soveltuva kasvi.
Tämän ylläoleva kuva on yläpenkistä, jonka alla, noin metrin alempana, on alapenkki. Alapenkissä kasvaa myös kontrasteja. Tällä hetkellä näyttävin kontrasti tulee valkoisen jaloangervon kukkimisesta ja taustalla olevankimikin (Pink Spike) tummista lehdistä. Taustalla näkyy myös samaa koivun kantoa ja keinua vähän toisesta suunnasta kuin äskeisessä kuvassa.
Pink Spiken vieressä oleva lännenkimikki (Actaea Rubifolia) availee nuppujaan. Tämän viime vuonna söi joku ötökkä aivan reikäiseksi. Tänä vuonna se kukkii. Tämä on todella lähellä keinua ja keinuun tulee aina ajoittain tästä kumisaappaan tuoksu. Se on jotenkin tosi huvittava tuoksu. En ole vielä sitä siirtämässä, mutta ehkä jatkossa kannattaisi aina miettiä, että mihin laittaa miltäkin tuoksuvat kukat.
Lännenkimikkien kukkavanat tuulessa heiluivat, kun kuvaa otin. Ne ovat kuitenkin tosi pitkät, pisin noin 170-180 sentin välillä.
Tässä samaisessa penkissä vielä on nuppuvaiheessa suloinen keijuängelmä. Sen nuput ovat niin kauniit, vielä epätodellisen ihana se on kukkiessaan. Korkea on tämäkin. Joskun on nuppuja ollut enemmän, voi taas alkaa tälläkin olla ahdasta tuossa penkissä, sillä siellä on vielä tulossa kukkaan Pint Tanna punaluppio, joka ei ole ihan mikään pienin kasvi sekään. Jostain syystä järki sanoo minulle, että jatkossa voisit hankkia hieman pienempiä kasveja, kun kohta jakotaimistakin saa tehtyä aika monta uutta kukkapenkkiä.
Täytyy vielä kertoa parista hankinnasta. Ostin kesäkukaksi ekaa kertaa elämässäni risiinin Porkkalan taimistolta. Sen lehdistä saisi syanidia ja risiiniöljyn käytön aika moni tietääkin. En ajatellut tehdä kumpaakaan. Paikkoja oli hieman hintsusti missään ruukuissa ja jostain syystä ajatus tästä kasvista yrttien seassa sai vähän puistatuksia aikaiseksi. Se kasvaa nyt sitten kukkapenkissä, ruusun vieressä. Tämä on tällainen minikokoinen.
Porkkalan kartanon risiinit olivat jo aika suuria. Alakuvassa vähän vertailua.
Ostin Porkkalan kartanon puutarhamyymälästä myös tällaisen aarteen: Michiganin liljan (Lilium Michiganese, vakka-taimen kasvattama). En ole vielä uskaltanut sitä istuttaa, odottelin vähän sateita. Luin tästä enemmän englanniksi ja tämänkin lilja voisi väärällä kasvatuksella saada hengiltä. Toivottavasti tämä nyt pysyy hengissä. Paikkaakin olen jo tuumaillut. Tässä on jotain samaa viehkeyttä kuin marhanliljoissa, siksi tämän sieltä harvinaisten liljojen (eli lähinnä lehtiä) pikkupöydästä bongasin, kun tällä oli jopa kukka.
Aika moni on muuten blogeissa kertonut, miten on välillä vaikea saada pioniunikkoja kasvamaan. Minulla on ollut sama ongelma. Meillä se on varmasti liittynyt olosuhteisiin. Mitä kuivempi ja köyhempi maa, sitä huonommin kasvaa. Sitten vahingossa tippuneet siement kasvilaatikon reunalle tekevätkin kukan (juuri tuossa kohtaa yhteys maahan) sivunuppuineen. Säännöllinen kastelu ja ravinteikkaampi maa on varmaan tämän kukan onni. Sillä osa kavereistaan ovat ihan tosi pieniä sekä yksinkertaisia.
Mukavaa viikonlopun jatkoa! Toivottavasti sateet tällä kertaa jakautusivat hyvin. Eli kuiville alueilla sateita ja sitten niihin toisiin paikkoihin paljon aurinkoa!