Kärsimättömyyttä ilmassa

 Ilma on ollut niin keväinen (paitsi yöpakkaset) lähes koko maaliskuun. Tammi-helmikuun lumisateet meillä päin pitivät kyllä huolen siitä, että lunta riittää meillä yhä. Noin kaksi viikkoa sitten kävin heittelemässä kasvimaalle tuhkaa. Vaikka kaikki kasvit eivät siitä pidäkään. Minun piti vaihtaa kasvimaalle laatikot viime syksynä. Puhti loppui kesken. Oli optimistia ajatuksia, että voihan kasvimaalle päästä jo maaliskuussa mittailemaan ja viimeistään huhtikuussa rakentamaan. Tänään otetussa kuvassa näkyy jo noiden tukikaarien muoto. Kaarista näkyi vain korkein kohta hieman kaksi viikkoa sitten, joten on aurinko tummista kohdista ainakin lumia sulattanut. Kovin lähelle kasvimaata en iltapäivällä uskaltanut, etten hupsahda lumeen kovin syvälle.

Ihan seinän vieressä on tietenkin myös katolta pudonneita ja pudotettuja lumia. 

Ihan lähellä seinää/ikkunaa on kuitenkin muutamien senttien maakaistele. Kukkapenkki pitäisi tästä kaivaa pois, silti nuo pienet vihreät alut ilahduttavat. Lähelle ei pääse, koska joko tallaa jotain, mitä ei pitäisi tallata tai joutuisi tasapainoilemaan jäisillä katolta tippuneilla jäälaatoilla.

Ja tässä lumikasasta (aika alhaalta) pilkistää jo puksipuu. Sen päällä on vain vielä pikkasen lunta.

Takapihalla on vielä enemmän lunta kuin etupihalla puksipuun luona. Olisipa intoa möyriä lumessa. Nyt alkaisi olla intoa möyriä jo puutarhapuuhissa. Kovin kärsimättömästi koetan jotain tehdä ulkona, mutta en oikein keksi kohta, mitä siellä voisi edes tehdä. Ensi viikonloppuna taitaa olla viileämmät säät ja silloin into varmaan taas laskee.

Olen välillä ihan luokattoman laiska puutarhanhoitaja. Syksyllä jäi kaikki kukkaruukut kasveineen ja multineen terasille. Ensin piti odotella, että ne irtoavat taas paikaltaa, kun olivat jäätyneet kiinni. Nyt sitten olen huiskinut niistä multaa lumelle, sen verran kuin niistä multa sulaa. 

Ennnätystalvi lumen määrän suhteen koetteleekin kummasti kärsivällisyyttä. Onneksi lumet kuitekin vajoavat, vaikka joskus täytyy olla todella skarppina, että sen huomaa.

Kaksi eri todellisuutta

 Vaikka tämä on pääosin puutarhablogi, en nyt voi olla kirjoittamatta myös omista mietteistäni keskellä taas yhtä mullistavaa kevättalvea. Maailma tuntuu järkkyvän nyt jatkuvasti, ja täytyy vain yrittää pysyä kyydissä.

5.9.2021 Kesken jonkun projektin. 

Olen syntynyt Etelä-Karjalassa, asunut ihan itärajalla lapsena ja nuorena, ja siellä rajavartijan lapsena. Olen myös asunut armeijan alueella osan ajan alaikäisyydestäni. Sukuni on isäni puolelta Kymenlaaksosta, myös hyvin rajan tuntumasta. Äitini suku on Pohjois-Karjalasta/Etelä-Karjalasta ja siellä on myös evakkokokemusta myös. Puolisoni suku on niin ikään itäisestä Suomesta ja myös siellä on koettu aika henkilökohtaisesti, mitä tarkoittaa rajapyykin siirtyminen. (Nykyisin en enää asu itärajalla.)

5.3.2022 Melkein sama kohta kuin yläkuvassa. Ainostaan seison yli metrin korkeammalla lumikasan päällä. Jalkojen alla, ja läheisyydessä, on monia kuutioita kolattua lunta muualta pihalta.

Kaksi viikkoa sitten koko kehossani oli koko ajan painostava tunnelma. Odotin sodan syttymistä. Torstaina 24.2, kun sota oli alkanut, painostavan odottamisen tunnelma laukesi. Ja keho asettui uuteen tilaa. Valppauteen. Tämä selvästi on tuonut minulle hyvin erilaisia ajatuksia maailman tulevaisuudesta, kuin joillekin kavereilleni, jotka ovat elämänsä asuneet länsi-Suomessa (joiden suku on ollut lännessä). Olen puhunut paljon puolisoni kanssa monenlaisesta tulevaisuuksista, varautumisista. Äitini. joka asuu ulkomailla, on jo miettinyt minun ja lapsieni evakoimista heille. Olen miettinyt, miltä tuntuisi, jos puoliso ja veljeni kutsuttaisiin rintamalle. Lähtisinkö itse pakoon vai jäisinkö. Ammattini takia minulla olisi käyttöä, mutta varsinkin nuorin lapseni tarvitsisi äitiä. Nuorimman lapseni asevelvollisuus ikään on vielä jonkin aikaa. Veljeni puoliso ei ole Suomesta kotoisin ja on Euroopassa asuessaan kokenut jo yhden sisällissodan 1990-luvulla. Silloin oli mm. oman puutarhan omavaraisuus todella tärkeää. Toki myös säätila salli ruoan kasvatuksen vähän muinakin kuukausina kuin vain kesällä.

Lintualtaan päältä on lumi suluanut. Sen kohdilla on kukkapenkki, joka jatkuu kuvassa vasemmalle. Normaalisti meillä on takapihan ja etupihan välillä vajaa metri syvyyseroa. Nyt kolaustie johtaa jo aika pitkälle tapapihaa. Ja kolaustien allakin uinuu kukkapenkin kasvit. Lumitalvi.

Olen miettinyt monia tulevaisuuden tavallisia asioita lyhyellä tähtäimellä. Kannattaako kotia rempata, jos sota laajenee muihin maihin. Kannattaako tehdä yhtään mitään, jos sota laajenee. Heti sodan alettua lahjoitin rahaa punaisen ristin katastrofikeräykseen, ja samalla mietin, että täytyy siivota koti siten, että tärkeät paperit/tavarat ovat selvästi yhdessä paikassa, josta ne on helppo napata mukaan. Ei enää naurata sukulaisrouvan (sodan kokennut muistisairas, joka asuu itärajalla) varustekassi, jonka hän pakkasi sänkynsä viereen Ukrainan uutisten takia jo helmikuun alussa.

Kuva 10.9.2021. Tuo kuvan oikeassa laidassa oleva polku on siis tätä yläpuolen kukkapenkkia vajaan metrin alempana. Tuolla kukkapenkissä näkyy myös lintuallas.

 

Samalla elämme tavallista arkea. Emme katso televisiosta uutisia, että esikoisella on mahdollisuudet keskittyä lukulomaansa. Täytän työkalenteria normaalisti ja suunnittelen jo seuraavia vuosia eteenpäin. Mietin kesää ja kesän juhlia. Mietimme uusia tapetteja seinille. Mietin kasveja, jotka uinuvat hangen alla. Pelkkä tieto niistä kasveista antaa iloa. Ärsyynnyn, kun rautakangella ei saa vielä terassin edustan jäälautan alta pilkottamaan edes pientä murusta maata. Ihmettelen tätä lumen määrää ja sitä, milloin se ehtii sulaa. Ja mietin, että minne laitan kasvamaan auringonkukkia (Ukrainan kansalliskukka) tulevana kasvukautena, että ne varmasti ehtivät kukkia. Alla oleva kuva on vuodelta 2019, jolloin edellisen kerran auringonkukat ehtivät ihan oikeasti kukkaan vaikka senkin jälkeen minulla on ollut jokin kasvatusyritys.

Tuntuu, että elän tällä hetkellä kahta eri vaihtoehtoa. Niin tavallisen elämän versiota, kun se on näissä tilanteissa mahdollista ja sitä versiota, jossa täytyy olla valmistautunut johonkin sellaiseen, johon en olisi ikinä halunnut olla valmistautunut. 

Tavallisen elämän versiossa olen jo hankkinut esikasvatettavia taimia, toki toisten esikasvattamia. Minulla on ostettuna keijunmekon, jättiverbenan ja kelloköynnöksen alkuja. Kohta kelloköynnöksen kanssa on se samainen ongelma, että miten ihmeessä niiden lonkeroiden kanssa tulee pärjäämään vielä pari kuukautta sisätiloissa. 

Helmikuun lumitilanne

 Ei ehkä ole mikään uutinen, että tänä talvena on puhuttu lumesta. Ja kolaamisesta. Ja meillä päin myös vähän aikaa sitten liukkaudesta, loskasta, aurauksesta jne. Takapihalla on nyt lunta. Meidän pallogrilli jäi keskelle pihaa. Se ei sieltä nyt irtoa ihan helpolla. Vaikka joskus olemme helmikuussa grillanneet tuolla grillillä ensimmäisen kerran. Silloin se on tajuttu syksyllä laittaa jonnekin, missä ei ole lunta.

Sama näkymä n puoli vuotta sitten elokuusta. Myös rikkinäinen sulkapalloverkko jäi paikoilleen. Nyt se on lumen painosta todella entinen. 

Takapiha saa lumikuormaa myös etupihalta. Sillä etupihalle ei kaikki lumi vain mahdu. 

Aika monet verkot on täysin lumen alla. Muutaman verkon luota pitää käydä tallomassa tai lapiomassa lunta. Jos se olisi huomisen missio. Alakuvassa on muuten lintujen juoma-allas, joka on kai noin metrinen. Se on suoraan kukkapenkissä ja tänä vuonna kukkapenkin kasvit ovat tuolla lumikasojen alle. Tuota kolan mentävää jälkeä pitkin on takapihalle kasattu jo lunta useita kuutioita. Takapiha on siis noin 1,5m alempana kuin tuo kukkapenkki, jossa on tuo lintuallas. Tämä lumi ei ihan ehti tästä haihdu.

Myrskyn jälkeen

Eilinen Valtteri myrsky ei tehnyt meillä päin haittoja. Toki aurauskaluston saapumista omalle kadulle saa varmasti odotella aikansa. Ja toivon, että aurauskalusto on huomiseen mennessä ehtinyt aurata myös jalkakäytävät. Lunta on eilisen ja tämän päivän aikana satanut jotain 15-20sentin väliltä ja lisää sataa, tällä hetkellä jopa aika paljon.

Jatkan kuitenkin hieman sarjaa, mitä on nyt ja mitä oli puoli vuotta sitten. 

Puoli vuotta sitten (30.07.2021) kukki keinun viereisessä penkissä kaunopunahatut. Liljana kukkavarret olivat vielä lehdessä. 

Tänään, lumitöiden jälkeen, samaisen kukkapenkin liljavarsista näkyy vielä vähän. Korkein "keppi" on vartetun syreenin runko. Tuohon ei uskalla enää lunta tyrkätä, ettei syreeni mene mutkalle.

Tämän kuvan taustalla on työvälineitä, joita kesällä käytettiin eli mm. hara, jolla sepelistä kiskottiin pois rikkaruohoja. Valkoista näkyi lähinnä liljoissa.

Nyt työvälineet ovat niitä, joilla raivataan läpi valkoisen lumen jotain väyliä kulkijoille.

Näkymä takapihalla lumitöiden alkuvaiheessa oli tämä. Oli vain pakko tyrkätä lumia kukkapenkin yli. Koska sinne lumia sai kipattua alamäkeen. Ei enää minun vipuvarteni riitä kasaamaan korkeita kasoja kulkuväylien reunalle. 

Aamupäivän lumitöiden jäljet alkavat jo peittyä uuteen lumeen. Onneksi tämä lumentulo osui viikonloppuun, sillä auraamattomilla väylillä on melkoisen työlästä kulkea. Vertailukuvana tässä kuva heinäkuun ekalta päivältä näkymää takapihalle.

Edelliseen postaukseen viitaten, meillä korona, karanteeni ja muu siihen liittyvät hässäkät ovat ohi. Tammikuu oli kuitenkin karanteenista ja koronasta johtuen erilainen. Meidän perheeseen ei jäänyt kenelekään fyysisiä haittoja koronasta. 

Kuvia puolen vuoden takaa ja tämän hetkinen kupla

Puolen vuoden takaa taas pari kuvaa. Puoli vuotta sitten, 9.7.2021, on vehreä kesäpäivä. Kasvit olivat joko saavuttaneet lakikorkeutensa tai vielä kasvamassa. Paljon siis oli kukkapenkeissä korkeutta.

Nyt olemme perheenä omassa kuplassa. Esikoisella on korona. Onneksi tauti on toistaiseksi ollut flunssan kaltainen. Kuopus aloitti samana yönä oksentamaan, kun esikoisen kurkku kipeytyi. Oli enää kotona yksi kotikoronatesti ja teetin sen esikoisella 1,5vrk:n kuluttua oireiden alkamisesta. Koska esikoinen oli tavannut enemmän ihmisiä. Esikoiselle tuli heti plussa, joka seuraavan päivän testin jälkeen varmentui positiiviseksi tartunnaksi. Esikoinen tiedotti kaikkia kavereitaan, joiden kanssa oli ollut lähiaikoina ja sieltä tuli muutama muukin positiivinen tartunta. Me muut olimme olleet vähäisillä kontakteilla. Ja silti kuopus on koko ajan negatiivnen, vaikka oireet vain lisääntyvät. Uudestaan jonotamme taas testiin pääsyä. Joka täällä on todella, todella hidasta räjähtäneen korontatilanteen takia. Verkkopankkitunnuksettoman lapsen kanssa takaisin soittoa päivystyavusta (ainoa keino saada testiaika) saa odottaa yli vuorokauden. Ja sitten testin saa noin yli vuorokauden päähän. Minä olen hyvin lieväoireinen, sain juuri ennen tätä hässäkkää kolmannen rokotteen ja sain siitä(kin) sivuoireet). Ehkä rokote suojaa tai sitten juuri tätä vastaan kehoni pystyykin suojautumaan. Puolisoni on koko ajan ollut oireeton.

Näin yrittäjänä karanteeni teettää töiden suhteen sellaisia isoja ja pieniä mutkia ja ehkä myös taloudellisia mietintöjä, joita on vain mietittävä. Vaikka pääasia on sillä, että selviäisimme tämän taudin mahdollisimman pienin terveydellisin vaurioin. Kuopuksen vaihteleva vointi on ollut toistaiseksi suurin huoli, onneksi on jo useita tunteja päivässä, jolloin vointi ei ole ollenkaan huono.

Täällä omasta koronakuplasta katsoo maailmaan vähän eri vinkkelistä. Tuntuu hassulta, että joillakin arjessa on toisten ihmisten kohtaamisia. Tai loppuvat lääkkeet hoituvat vain apteekkiin menemällä. Pieniäkin asioita taas osaa arvostaa, kun itse pääsee pois karanteenista. Ja sen kestoahan ei voi vielä tietää, riipppuu tuleeko talouteemme vielä lisää positiivisia vastauksia. Kuplassa on erikoista olla, kun tämä kulpa on vahvempaa eristäytymistä. Onneksi on puhelin. Me kulutamme aikaa kukin tavallamme. Mutta ei ollut yhtään huono asia, että ostin joulun jälkeen yhden 1500 palapelin ja lapselta löytyi edellisen vuoden joululahjaksi saatu korkkaamaton 1500 palapeli. Keskittyminen kirjoihin tai leffoihin on kuitenkin ollut aika huonoa, ehkä taustalla olevan pienen huolen takia. Minulla on kunto pysynyt kuitenkin hyvänä, joten ulkoilemaan olen päässyt.

Terveyttä vuodelle 2022! Ja olette mielessä, jotka olette koronan takia saaneet terveyteen tai talouteen tai molempiin iskuja. 

Helmikuu alussa

Kirjoittamisjumi. Blogijumi. Puutarhajumi. Puutarhabloginkirjoittamisjumi. Siksi tajunnanvirtaa tarjolla tänään.

Eilen sain tiedon äidiltäni, että Hollannin eteläpuoliskolla kukkivat varhaiset krookukset. Tänään sain niistä kuvia. Kun katson ikkunasta ulos, näen noin puoli metriä lunta. Tiedän, että kevätkukkijat aloittavat joskus täälläkin, nyt vain viesti tuntui tuovan ihan absurdin tunteen. Jossain on kevään merkit jo ilmassa, tai oikeammin maassa. Kevätkateutta vähentää toki se, että ei sielläkään mikään helle ole ja säät ovat keväisen tai talvisen epävakaat. Lunta ja pakkasta voi tulla vielä sielläkin. Olihan meilläkin huhtikuussa 2020 kukassa ihan useampia lajeja kukassa.

Koronan takia alkaa olla suuri kaipuu jo elää elämää, jossa voi tavata ihmisiä ilman jatkuvaa varovaisuutta. Ikävä alkaa olla kova ihmisiä kohtaan, joita ei ole pitkään aikaan tavannut. Sisäinen introverttini on saanut jo oman annoksensa ja ekstrovertti minussa alkaa kärsiä.  Eikä siihen auta oikein mikään muu puuha. 

Tänä keväänä ajattelin ostaa muiden esikasvatettuja taimia. Olen niin huono niitä siemenestä kasvatettuja kasveja hoitamaan, että muiden kasvattamat ovat aina varmempia. Hahmotampa sitten paremmin, että paljon mahtuu kasveja ikkunalaudoille. 

Näin lähimarketissa tänään hyllykaupalla pääsiäiskarkkeja, vaikka meillä on osa joulukoristeista otettu vasta pois ja mietin, että milloin sammutan ulkoa kausivalot. Oli pakko tarkastaa kalenterista, että pääsiäinen on oikeasti vasta huhtikuun alussa. Hei, mutta silloinhan jo meilläkin voisi pilkottaa lumen seasta maatakin. Harmi, että huhtikuun alku ei tule yhtään sen aikaisemmin, vaikka kaupassa olisikin ne pääsiäismunat jo esillä.

On hienoa seurata ikkunasta lintuja, jotka käyvät lintulaudalla. Tänä talvena olen täällä ihastellut puukiipijää, joka tekee lajilleen tyypillistä puussa kiipeämistä, vaikka syökin suoraan lintulaudalta. Hauska lintu seurata. Mustarastaat ovat lintulaudan alla jo usein, yhdistän mustarastaat aina kevääseen, vaikka niitä näkee täällä ympäri vuoden. Oravat käyvät välillä lihottamassa itseään lintulaudalla. Olen kuitenkin kateellinen oravien liikkuvuudesta. Pitäisi muistaa venytellä vähän itsekin.

Tajusin vähän aikaa sitten, että kesällä tilaamani tietyt sipulit eivät ikinä saapunetkaan syksyllä. Huom, tajusin asian tammikuun lopulla.  En ehkä sittenkään tarvinnut niitä sipuleita niin paljon kuin luulin. Tässä harrastuksessa ei ehkä ole kuitenkaan ihan sellaisia pakollisia tarpeita. Suurin osa on vain haluja.

En oikein muista näin kaunista talvea olleen vähään aikaan. Puissa on ollut lumikuorrute lähes koko lumisen ajan ja lumi välillä säihkyy ja välkkyy ja narisee jalan alla. Olen hyvin onnellinen villatuotteista, vaikka kuivemmassa sisäilmassa olen taas saanut aimoannoksen sähköiskuja itseltäni. 

Kohta on laskiainen. Laskiaspullakausi on jo tietenkin korkattu. Ystäväni sanoin, täytyy syödä satokauden mukaan ja minun kalenterissani nyt on laskiaispullien satokausi. Se vasta onkin kiva satokausi. Arkinen ruokahuolto taas tympii. Kotona on välillä etäilijöitä sen verran paljon, että ruoan menekkiä on enemmän kuin joskus. Onneksi en ole ainoa täällä, joka ruokahuoltoa miettii. Olisi ihanaa olla välillä vähän aikaa lomalla myös ruokahuollon hoitamisesta.

Tammikuu oli tänä vuonna erilainen. En olisi toivonut tammikuun edes heti loppuvan. Nautin vähän väljemmästä aikataulusta, tämä tuntui menevän ihan voimien elpymiseen. Yhä ihmettelen, että miten on jo helmikuu. On kuitenkin kivaa, että aurinkolaseille alkaa olla taas käyttöä. 

Talvipäivä

Tänään(kin) on sellainen kunnollinen pakkaspäivä. Ei enää niin kylmä kuin päivä sitten, mutta ei niin lämmintä, etteikö saisi naaman huuruun. Tänään otin muutamia kuvia ulkoa, kun kerran pakkasen takia piti pukea talvivaatteet päälle, että tarkeni viedä villaviltit tuulettumaan. Mattojen puisteluteline on puiden kaadon takia keinun paikalla nyt tämän talven.  Keinu taas suojassa lumelta.

Lapsi on onneksi halunnut tehdä pihalle polkuja, joten pääsee hieman lähemmäs kasvimaata myös talvella. Samalla voi kurkkia, ovatko puiden ympärillä verkot kunnossa. Jänis nimittäin jättää jälkiä, eli ei se ole tätä tonttia unohtanut talveksikaan.

Onneksi tintitkään eivät ole unohtaneet meitä, käyvät lintulaudalla ahkerasti. En ole uutta lintulautaa hommannut, vaikka laudan ikkunat ovat tiessään ja laudalle mahtuu vain yhden päivän satsi siemeniä ja pähkinöitä. 

Lumi painaa puita, joidenkin puiden lumien pudotusreissu pitää tehdä lumilapion kanssa. Ehkä se pitää tehdä ennen kuin sää taas muuttuu plussa-asteiksi. Siis käsittämätöntä, että tällekin tammikuulle on meille luvattu plussalle menoa. En jaksaisi siitä aiheutuvaa liukkautta täällä.  Se olisi se maaliskuu, jolloin liukkaus tarkoittaa kevättä, tammikuussa liukkaus vain ärsyttää, eikä tosiaan tarkoita talven väistymistä. 

Talvi tuntuisi hankalammalta ilman kaikkea pientä, joka muistuttaa kesästä. Olen teen juoja ja tämän sampanjamansikkatee on ehkä yksi suloisimmista teelaaduista, jos saa tuon pienen ruusunnupun mukaan teesihtiin. Tanssiva Mango on ollut myös ihana.  Toisaalta juon noita teelaatuja myös kesällä. 

Tunnelmia

Otin viikko sitten kuvia oman puutarhan kasveista. Lumeton maa, vesisateet, lämpöaallot saivat koko talven ajan päivittelemään talven tilaa. Olihan viime talvi ollut valtavan luminen.

Kuva maaliskuun ensimmäiseltä päivältä. Tämä on esimerkki meidän suurimmistä lumimääristä.

Viikko sitten oli selvää, että maailmalla tapahtuu jo vaikka mitä, korona ei päästä helpolla. Olinkin sen takia toisaalta ihan helpottunut, että minulla ei ollutkaan taloudellisesti mahdollista tehdä huhtikuussa puutarhareissua, jota aiemmin olin jo suunnitellut. (Tai en halunnut laittaa kaikkia rahoja kiinni reissuun, onneksi.)

Lumikellot ja talventähdet 8.3.

Tällä viikolla kalenterimme iltamenot ovat koko perheeltä muuttuneet. Ehdin viimeisen kuukauden aikana pitkästä aikaa käydä useassa kulttuuritapahtumassa, joista olen nyt kovin kiitollinen. Elämyksistä jäi paljon iloa mieleeni.

Vaalea jouluruusu 8.3. Vain yksi kukkavarsi syötynä.

Sain myös pitkän täydennyskoulutusurakan päätökseen juuri, kun Suomeenkin alkoi rantautua rajoituksia. Tämä sekä ajallisesti, taloudellisesti että henkisesti iso ponnistus tuli sittenkin maaliin viimeisillä hetkillä. Ei tarvitse enää myöhemmin täydennellä opiskeluja. Olen tästä hyvin kiitollinen.

Sama jouluruusu tänään. Jo useampi kukkavarsi poikki purtuna. Kukka kuitenkin tuossa maassa retkottaa.

Olen myös erittäin kiitollinen omasta puutarhasta. Minulla on jokin oma harrastus, joka on lähellä ja jossa voi olla myös ilman ulkopuolisia kontakteja.

Jopa minä näen, että nämä kaikki lumikellot eivät ole samaa lajiketta ja nämä ovat laitettu viime syksynä ihan samasta lumikellopussista maahan. 

Olin tehnyt päätöksen talven aikana, että tulevana kesänä en laita tomaatteja kasvamaan (turhauttavaa hommaa avomaalla), ja mietin, laitanko muutenkin viljelylaatikoihin vain kukkia vai jaksanko esikasvatusrumbaa. Nyt parin päivän sisällä ajatukset ovat muuttuneet. Kylvän kohta sittenkin tomaatteja ja yrttejä ja nappasin kaupasta myös pari siemenpussia (entisiäkin on). Ei ole tietoa, kuinka kauaksi aikaa meidän iltamenot loppuvat, joten nythän tässä on aikaa näperrellä. Tomaateissa on jotain lohdullista, vaikka sato-odotukset pyrinkin pitämään vain unelmina.

Sentään 2018 avomaallakin kypsyi tomaatteja.

Ja kieltämättä minulla on huolta tämän hetkisestä tilanteesta (yksi vanhemmistani asuu ulkomailla ja toinen yrittää päästä parhaillaan ulkomaan lomareissulta takaisin kotiin). Ja tätä huolta tekee kummasti vähemmäksi se, että on jotain tekemistä.

Takapiha 1.3., satunnainen lumisade.

Vaikka omissa viljelylaatikoissa ei omavaraisuutta voi tavoitella, tuo minulle lohtua, että voin kasvattaa jotain itse. Uskon, että meiltä suomalaisilta ei ruoka lopu (eikä vessapaperi). Ruoka vain voi joiltain osin yksinkertaistua, koska niin monessa maassa on erilaisia rajoituksia. Onneksi myös meillä on myös paljon kotimaista ruokatuotantoa.

Takapiha tänään, tämän talven norminäkymä.

Kun lapsilta yhtäkkiä loppuu lähes kaikki aktiviteetti, meidän aikuisten seura kelpaa taas eri tavalla. Tästä poikkeustilanteesta toivon, että on myös hyötyä tartuttaa jotain kasvikiinnostusta meidän junioriinkin, joka sai juuri koulusta läksyksi tarkkailla herneeversojen kasvua. Vihdoin hänelle tuli koulusta kasveihin liittyvä kasvattamistehtävä.

Talventähtikin melkein auki 8.3. 

Tämä poikkeustilanne tulee taas rauhoittumaan jossain vaiheessa. Tämä kuitenkin jättää jälkensä. Osa jäljistä tulevat olemaan todella ikäviä (terveys ja talous), eikä niitä kukaan halua. Olen itse samalla kuitenkin huomannut omien ajatusten liikkuvan monissa eri tasoissa. Aivoni tekevät omaa kriisityötään. Arvoni saavat selkeämpiä linjauksia. Toivon, että kiltteys, kunnioitus ja empatia toisia ihmisiä ja maapalloa kohtaan tulevat jatkossa olemaan vahvempia voimavaroja meille kaikille.

Totaalinen yllätys

Nyt on kalenterin mukaan helmikuu. Sää ei kyllä noudata tätä kalenteria täällä meidän kakkosvyöhykkeellä. Vesisade on taas kerran sulattamassa ne kaikki lumet, jotka vielä jotenkin olivat kukkapenkeissä. Maa on osin kuitenkin jäässä. Mutta meillä on puutarhassa pari paikkaa, jotka eivät jäädy aina samalla tavalla, ja näihin olen laittanut sekä lumikelloja että viime vuonna myös talventähtiä. (Likakaivon läheisyys pitää lämmistystä yllä yhdessä penkissä) Jouluruusu on sellaisessa kukkapenkissä, joka kyllä jäätyy. Jouluruusu oli tässä samassa vaiheessa jo silloin viime vuoden puolella. Nuput valmiina.

Saaripalstalla (ykkösvyöhykkeellä) on ollut lumikelloista havaintoja. Ajattelin tänään vesisateessa kuitenkin pyörähtää katsomassa ne lämpimät penkit. Ja mitä ihmettä minä näinkään (kuvat kärsineet huonosta valaistuksesta). En melkein uskonut silmiäni. Sillä lumikelloja. En tiedä, saatteko selvää, mutta kuvassa on peräti kolme lumikelloa. Eivät kovin lähekkäin toki.

Ja tässä samassa penkissä myös talventähtikin on puskemassa maasta. Toisessa penkissä, joka ei edes ole kukkapenkki, vaan puun alunen talon pohjoispuolella (sulaa lumet usein nopeasti silti), nämä ovat jo hivenen suurempina, mutta kuvat olivat niin suttuisia, että en varmaan saa valokuvia ihan heti niistä.

Olen hämmästynyt, iloinen ja huolestunut samaan aikaan. Yhdestä uudesta penkistä näin jo krookuksen lehtiä. Unohdin laittaa verkkoa ympärille, sillä ne taitavat olla jotain aikaisia kasvitieteellisiä krookuksia ja ne voivat mennä muuten täällä majailevan ristihuulen ravinnoksi.

Jatkan täällä äimistelyä.

Joululahjat

Tänään sain naapuriltani aivan ihanan jouluruusun.

Kun lumet ovat melkein kadonneet ulkoakin, näkyy kahdessa vaaleassa jouluruusussa lupaavia nuppuja. Tässä vähän enemmän (vanhempi jouluruusu), hieman huonosti kyllä tarkentunut.

Tämä toinen innostui nyt tekemään nuppuja. Siirsin sen kesällä suuren multapaakun kanssa. Ei ollut edellisessä paikassa kukkinut ollenkaan. Nyt siinä oli muutama nuppu. Siirto siis kannatti. Yleensähän jouluruusun siirto ei ole kovin suositeltava, mutta nähtävästi tarpeeksi paljon maata mukaan, niin juuristo ei vahingoitu.

Oikein ihanaa joulun aikaa!

Huom. Lintulaudan ikkuna on korjattu.

Neljänneksiä

Tänään on tärkeä päivä: on kevätpäiväntasaus. Ehkä yksi parhaista vuoden neljänneksistä alkaa nyt.

Kun tarkkaan katsoo, on meidänkin rikkaruohottuneessa maassa vihreää. Ei kannata silti vihertyä kateudesta. Todellinen lumitilanne on aivan toinen (kuva alla. Talon vieressä yhdellä seinustalla on vain lumi sulanut. Tämä on kevätkukille hyvä paikka, mutta taloa ajatellen, tämä pitää kaivaa ylös.. Mutta tuossa ruskeassa alueessa on pieniä vihreitä tupsuja, kun tarkkaan kyykistelee.

Energiaa on myös ollut vähintään neljännes vähemmän tai sitten muita hommia neljännes enemmän. Se on selvästi näkynyt siinä, että blogille ei ole juuri ollut aikaa.

Ehkä samaan tahtiin kuin pieni puksipuuni paljastuu lumesta, myös energia bloggaamiseen lisääntyy?

En odota maaliskuussa lumien sulamista. Aika loppuu kesken. Katsotaan tilannetta huhtikuussa, jolloin aina tapahtuu maan tasalla jo paljon tällä vyöhykkeellä (kakkonen).

Helmikuusta kyllä lumi on vajonnut jo paljon, joten kevättä kohti mennään. Alin kuva siis helmikuulta.

Oikein toiveikasta kevätpäiväntasausta!