Sohva vs puutarha

Ensimmäinen kokonainen työviikko kuukauden loman jälkeen (aloitan työt loman jälkeen usein vajaalla viikolla.) On tiistai ja töiden jälkeen rytmin vaihdos tuntuu silmissä.

Olen ihan valmis ottamaan pienet unet.  Mutta se sekottaisi unirytmini liian pahoin. Kun puoliso lähtee viemään lasta treeneihin, alan uhkaavasti valua löhöasentoon.  Tunnin tai parin rankkasade ukkosineen on laantunut. Enää jyrinää kuuluu kaukaa. Löhöasennossa tulee jo mieleen, että sataakohan ulkona enää.

Pakko lähteä katsomaan, miltä ulkona näyttää, koska kaukaa kuuluu vielä ukkosen jyrinää. Ihan kuin jossain paukkuisi uuden vuoden raketteja, vaikka tiedän niiden olevan kaukaa kuuluvan ukkosen jylyä. Ajattelen, että palaan sitten vielä sohvalle. Jostain kuuluu myös hälytysajoneuvojen ääniä. Toivon, että henkilövahinkoja ei ole tullut.

Maa on märkää. On satanut sunnuntaina pitkästä aikaa siten, että useita sadealueita lipui ohi joko tuoden sadetta hissukseen, rankasti tai jotain siltä väliltä. Eilen saimme pari pienempää yllätyssadetta, joiden kastelemaksi ainakin yksi perheenjäsenemme joutui.

Tänään sadetta tuli reippaasti. Oli hyvä nähdä märkä maa. Harmittelen, että sademittari on rikki, enkä tiedä ollenkaan paljon on oikeasti satanut vettä. Löydän käsistäni vain vähän rikkanäiset puutarhahanskat, heitän neuleen päältäni märälle ulkotuolille. Ei haittaa, vaikka se kastuu, mutta se ei saisi multaantua. Pakko hakea sisältä puhelin taskuun, etten unohda ajan kulua ja laittaa hiukset kiinni. Puutarha alkaa viedä. Ajatus sohvasta unohtuu. Vedän syvään henkeen sateen jälkeistä tuoksua ja huomaan kimalaisten lähteneen etsimään mettä likomäristä laventeleista.

Ehdin tehdä pari istutusta ja pari pientä kasvien siirtoa. Puun alla maa ei ole kuitenkaan kovin syvältä märkää, toisin kuin taivasalla. Piti tuumailla välillä ja alkaa kiskoa toisaalta rikkaruohoja tulevan kukkapenkin tieltä ja löytää niiden seasta pari perennan siementaimea. Oli helppo istuttaa yllätys siementaimet märkään maahan. Tuli puhelu ja piti hakea lasta treeneistä ja muistin autossa, että unohdin kastella uudet istutukset.

Kotiin tullessa satoi uudestaan. Niiden juuri istuttamieni kasvienkin päälle. Onpa tämä puutarhan hoito joskus helppoa. Enkä jäänyt sohvalle makaamaan ja nuokkumaan.

Kuvassa on mukana myös muurahainen.

Ihanat päivät! Lämmintä ja kosteaa.

Elokuu

Elokuusta on kohta jo ensimmäinen viikko takana ja minä olen ehtinyt huonosti blogimaailmaan. Tämän viikon teemana on ollut sade. Tämän pihan sateisin viikko tänä kesänä. Tiistaina ja torstaina ei satanut. Keskiviikkona satoi 34 milliä vettä 9 - 10 tunnin aikana. Yhteensä vettä on tullut tähän mennessä maanantaista tähän sunnuntaihin iltapäivään mennessä 69milliä. Saattaa se 70 milliäkin ollut mennyt rikki, sillä en niitä puolikkaita millejä laske.

Olen hyvin onnellinen, että leikkasin nurmikon viikko sitten, jolloin sen leikkaisin lähes kuivana. Meillä oli nimittäin yhdet juhlat eilen ja puutarhaan kokoontuu ihmisiä taas tulevalla viikolla. Nyt toivoisin tosiaan poutaa. Piha kuivuisi ja kasvit saisivat nyt veden jälkeen sitä lämpöä ja valoa Ja pääsisi taas leikkaamaan sen nurmikon.

Tämä elokuinen viikko on kuitenkin ollut hyvin vaiheikas. Lämpimät säät on ulkoiltu joko omassa puutarhassa tai retkillä. Päivät olleet töitä, lapset olleet välillä kotona, välillä reissussa. Kotona siivottu, leivottu ja pihaa kitketty.

Huovilan puiston yksi lammista.

Tiistaina 1.8 oli Huovilan Puistossa Kärkölässä Vanhat autot - tapahtuma. Minua kiinnostavat kasvit ja halusin katsoa, onko puistossa valkoista illakko myynnissä. Miestä kiinnostaa kaikki vanhat autot ja lapset pakotettiin retkelle mukaan. Lapsia kuitenkin aina kiinnostaa kesätapahtuma jäätelö, joten meillä oli oikein mukava ilta, joka katkaisi sopivasti työviikon fiilistä. Ihan kuin tiistaista olisi jo pari viikkoa.

Illakko ei löytynyt, mutta ostin nupuillaan olevan korkean ritarinkannuksen. Kokeilen siis taas kerran ritareita. En yhtään tiedä, minkävärinen ostettu ritarini on, tämä oli Huovilan puistossa eräs, jonka värityksestä pidin kovasti.

Kotonakin tapahtuu sateen lisäksi jotain. Sateen takia pelkään näiden oranssien päivänliljojen nuppujen homehtuvan kohta nuppuvaiheeseen. Eivät koko viikkona ole uskaltaneet kukkimaan. Viime vuonna nämä eivät kukkineet ja pelkästi niiden heittäneen henkensä, mutta pitivät välivuoden. Seurana punaista isotähtiputkea ja kurjenpolvi Orionia.

Kärhö Aljonushka kukkii samassa penkissä. Tämän ei pitäisi kasvaa juuri yli kahden metrin, mutta ehkä nämä sateet ovat sitä innostaneet, joten kasvattaa nyt varttaan ainakin pikkaisen kahden metrin yli.

Tässä penkissä silti hallitsivin kasvi tähän aikaa vuodesta on tuo kurjenpolvi Orion, joka kasvaa nyt 1,5metrin pituiseksi. Jos sillä ei olisi tukea, se retkottaisi maassa ja veisi kolmen metrin kokoisen tilan. Vaikka se minulla kasvaa sekä tukea että omenapuuta pitkin, se yltää vähän joka kasvin pariksi. Myös Aljonushkan ja omenoiden kaveriksi

että maan tasalle tähkätädyke Rosenrotin seuraksi.

Puutarha järjestää myös yllätyksiä. Tätä liljaa ei ole istutettu tarkoituksella tuohon. Todennäköisesti on jonkin liljan jälkeläinen, jonka istutin noin 12 vuotta sitten. Ne liljat piti olla valkoisia ja punaisia, olivat keltaisia ja oransseja. Eräänä kesänä 11 vuotta sitten näiden päälle lensi kattoremontin yhteydessä pellit. Kaivoin joitain jäljelle jääneitä joskus sieltä pois. Tämän olemassa oloa en edes tiennyt ennen tätä kesää. Valitettavasti myös kotilot herkuttelevat liljoilla liljakukkojen lisäksi. Kun kerran liljassa on ytyä kasvaa kuunliljan varjossa, jääköön se sinne kasvamaan. Ainakin täksi vuodeksi.

Olen ostanut tänä vuonna muutamia kasveja silloin tällöin. Tämän törmäkukan ostin tänä vuonna pienen harkinnan jälkeen. En voinut vain vastustaa tätä väriä. Tämä on Scabiosa 'Barocca' Ohotanmarunan vieressä vähän kontrastinkin vuoksi. Toivon, että tämä ei ole yhden kesän ihme.

Pallerolaukat ovat myös vaivihkaa saaneet värinsä ja kukkivat nyt maksaruohojen ja angervojen seurana. Tuon vaaleanpunaisen Jaloangervon nimi pitäisi olla 'Astrible Younique'. On melko matala.  Taustalla kaatunut ruusumalva. Edessä taas näkyy myös keijunkukan lehtiä.

Korkeampi jaloangervo 'Erica' näkyy tässä kuvassa taustalla kukassa ja edempänä tuo edellisen kuvan 'Astrible Younique'. Tämä osa tästä kukkapenkki tulee vielä muuttumaan syksyn aikana, sillä tämä on viime vuonna perustettu ja ihan kaikki mittasuhteet eivät olleet minulla etukäteen ajateltuna.  Tuo puu tuolla matalan on suklaakirsikka, joka toipui hienosti pupujen syönnistä. Nyt suojaan sen paremmin. Siitä kasvatan uudestaan puumaista (kasvaisi myös pensasmaisesti), joten nyt se tarvitsee taas ajoittaisia leikkauksia.

Aina kun lapset ovat maailmalla tai vain kavereilla, en osaa olla pihalla ilman puhelinta. Pidän älypuhelinta taskussa mukana. Viime kerralla kuuntelin kitkiessä samalla Yle Areenan kautta vanhoja kuunnelmia kuulokkeiden avulla. Tämä dekkarimainen Vainaja kaupan päälle siivitti kitkemistä hyvin. Eikä kuitenkaan ollut liian jännä hämärtyvässä illassa. Naama kyllä ehti hieman multaantua, kun jouduin välillä korjaamaan kuulokkeiden asentoa vähän multaisilla käsineillä.

Saderaportti. Vähintään milli tai kaksi on satanut lisää tätä kirjoittaessa. Seuraavat sateet voisivat suunnata sinne, missä on kärsitään kuivuudesta. Meillä ei tarvitse vähään aikaan kastella.

Kovan onnen alppikärhö

Ostin Alppikärhö Cecilen kesäkuussa vuonna 2013. Sinä vuonna en nähnyt sen kukintaa. Seuraavana keväänä eli viime keväänä lehtokotilot kiipesivät maistelemaan niitä paria kukkanuppua, joten en nähnyt miltä kukka näyttäisi ehjänä.

Nurmikon (tai rikkaruohikon) leikkuun jälkeen ilta-auringossa otin tuosta penkistä kuvan. Alppikärhö kiipeilee huterassa kehikossa, vierellään omenapuu. Juurellaan mm. joku suhteellisen tuuheaksi kasvava Geranium ja jättipoimunlehti vierellään tulppaanien seassa. Taustalla saniaiset ja kalliokielot ja välissä pionia ja jotain muita perennoja.

Eilen huomasin ekan kukan avautuneen. Ihanaa.

Tuon kukkapenkin tämän vuoden projekti oli sen rajojen selkeyttäminen ja ajattelin sen olevan penkin ensimmäinen muutos. Tuuli päätti toisin.

Tänään melkoisen kova puuskainen tuuli kaatoi tuon kevyen ja näköjään lahoamisprosessin aloittaneen tuen. Töistä tullessa huomasin asian, ei onneksi ollut muita tuulivahinkoja sattunut. Kuvaaminen on vähän hätäistä tuulessa ja isojen pisaroiden aloittaessa tanssinsa.

 

 



Vieläkään ei kuitenkaan tullut kunnon sadetta. Tuulee sen verran, että joudun antamaan kärhön makoilla yhden yön ja odotan tuulen tyyntymistä. Saa nähdä, tuleeko nippusiteille ja muille virityksille käyttöä, vai ryhdynkö naputtelemaan uutta tukea. (Okein, korjataan: pyydänkö puoliskoa tekemään asialle jotain.) Ehkä huomenna käyn kuitenkin varmistan läheisen myymälän erään köynnöstelineen hinnan. Sen jota hiplasin vasta, ja jätin kauppaan, koska sille ei ollut paikkaa (eikä oikeastaan rahaakaan).

Toinen juttu kokonaan onkin se, että saako tuota alppikärhöä nätisti pois telineestään näin kukkivana. Sen verran tarkistin, että vielä taitaa olla hengissä.

Tiukan viikon kohokohtia

Tämän kevään kiireisin viikkoni on käsillä. Tiesin sen jo etukäteen, en silti voinut olla menemättä eilen Kotipuutarha-lehden järjestämään bloggari-iltaan. Kutsu oli tullut g-mail-osoitteeseen ja siellä mennyt suoraan mainokset kansioon, jonne en oikeasti kurkkaa kovinkaan usein. Usein siellä mainokset-kansiossa on vain hyviä tarjouksia käyntikorteista tai jotain muuta yhtä tarpeellista. Sattumalta kurkkasin tarpeeksi ajoissa tällä kertaa.

Espoon Marketanpuisto oli minulle aivan uusi paikka. Nytkin kyllä jäi paljon näkemättä. Hyvä syy mennä uudestaan. Tuonne voisi mennä myös vaikka perheen kanssa, sillä siellä oli lapsillekin nähtävää.

Ensimmäinen, mitä ihastelin, oli rusokirsikkojen kukinta. Mini-hanami.

Toinen asia, jota ihastelin, oli kukkivat kirsikkapuut. Tietystä syystä olin nyt kovinkin kirsikka-orientoitunut.

Sää oli sateinen, mutta ei niin sateinen, kuin oli luvattu. Paikalla oli Kekkilä, Rudus, Tahvoset ja Tikkurila Kotipuutarha-lehden lisäksi. Puutarhaetsivien Tanja Nieminen kertoi matkan varrella eri asioista, puun istuttamisesta tuli oikea näytös.

Tuli vähän sellainen olo, että nyt opin vähän kantapään kautta. Olisin ehkä tarvinnut tämän näytöksen lauantaina ennen oman rusokirsikkani istuttamista. Varsinkin tukinarun solmimiseni oli hieman erilaista kuin ammattilaisen tekemä. Tänään tukea on myös koeteltu. On nimittäin tuullut. Ehkä se puu kuitenkin on vielä pystyssä. Tai oli ainakin äsken, kun ikkunasta katsoin.

Paikalla oli paljon mukavia ihmisiä. Moneenkaan en ehtinyt tutustua, mutta monen kanssa taas ehdin keskustella. Hienoa, että osalle tuttuja blogeja sai kasvot ja hienoa, että tututuin myös tapahtuman kautta muutamaan sellaiseen blogiin, jonne nyt tiedän mennä vierailulle. Kunhan tämän viikon härdelli rauhoittuu. Ja mikä erikoisinta, näin hyvin tutun näköiset kasvot. Kasvojen omistaja kirjoittaa blogia Onnistain on puolet sinun ja olemme tosiaan olleetkin samassa koulussa viime vuosituhannella. Pieni maailma.

Illalla matkustin junassa kotiin päin. Sylissäni Tahvosten lahjoittama ihana ruusuherukka, jota ihastelin ihan lähietäisyydeltä. Olisi se herukkapensas voinut olla lattiallakin, mutta pääsinpä salaa nuuhkimaan tuoksua junassakin. Junassa eräs vanhempi nainen piirsi kanssamatkustajia, tuosta noin vain. Siinä vaiheessa tuli vähän epätodellinen olo, että siis missä minä olenkaan. Siis muka jurojen suomalaisten maassako. Kesken työviikon tällainen matka sai kyllä irtaantumaan arjesta.

Tänään on jatkunut viikon tapahtumat työpaikan tyhy-päivällä ja kotona huomisen juhlia järjestäessä. Usein toukokuun puolivälissä olen jännänyt, onko oman pihan rusotuomipihlajani kukassa, kun on esikoiseni synttärit. Tänä vuonna en ole edes jännittänyt moista. Säät ovat olleet sen verran viileät, että ihmettelen kovasti, jos yksikään pihan puu uskaltaisi avata kesken sateiden kukkiaan. Omaa pihaa olen parin päivän ajan ehtinyt vilkaista mennessä tai tullessa tai ikkunasta. Ehkä huomenna taas. Sääennuste vain näyttää kovin sateiselta, taas.

Tunnelmasta toiseen

Eilen illalla ehdin vähän nauttia auringosta pihalla. Kasvitkin kääntyivät viimeisten säteiden puoleen. Olisin ollut oikein rentoutunut näissä maisemissa, ellei esikoiseni sisäinen kello olisi ollut ihan väärässä ajassa, puhelin äänettömällä ja itselle jo aikamoinen huoli. Onneksi verkosto toimii ja lapsen sai kaverin kautta kiinni.

Esikoinen tajusi itsekin, että joku ollut huolissaan, kun puhelimessa oli parikymmentä puhelua. Ei saanut saarnaa. Samalla viikolla sama kävi kuopukselle. Kuopus oli onneksi vain puoli tuntia myöhässä, luuli kyllä olevansa ajoissa. Esikoisen sisäinen kello heitti yli kaksi tuntia. Valoisan ajan huono puoli, lapsilla kestää tottua siihen, että valoisasta ajasta huolimatta kotiintuloajat ovat olemassa.

Ehdin kuitenkin ilahtua juuri avautuneista kevätkurjenmiekoista Katharine Hodgkineista. Harmittelin kylläkin, miksi en istuttanut niitä voimakkaamman värisiä tavallisempia, koska ajattelin hempeämpien pastillien olevan itselleni liian valjuja.

Onneksi olin väärässä. Kyllä nämä(kin) ovat ihania. Toki lisääkin voisi olla kaikenlaisia kevätkurjenmiekkoja. Teen nyt jo muistiinpanoja ensi syksyä varten kaikesta siitä, mitä nyt kaipaan enemmän. (Lista alkaa olla pitkähkö.)

Kun esikoinen oli eilen löytynyt, ehdin vielä vähän fiilistellä eilen aurinkoisissa tunnelmissa.

Ja huomata, että ihan aikaisimmat krookukset ja ihan aikaisimmat puistolumikellot alkavat olla pian kukikkaan tiensä päässä tältä keväältä. Onneksi krookuksia ja lumikelloja riittää vielä. Aikaisia ja myöhäisiä, auringossa ja vähän varjoisammassa. Saan nauttia kauemmin kukkivista.

Tänään tunnelmat pihalla olivatkin pikkaisen toisenlaiset. Lapsilla säilyi ajantaju, mutta silti meinasi järkytys iskeä.

Onneksi tuo lumi suli pois. Ei tarvitse vielä tehdä reklamaatiota keväästä.

Luontoa

Vaihteeksi kuvia lähijärveltä, jossa ei uinut lapseni lisäksi kuin sorsia.

Vastavaloon.

Luulen, että näillä oli juuri poikasväritys muuttumassa aikuisen väritykseksi. Vähän läikikkäitä päitä oli muutamilla urhoilla.

Lumpeita kuvasin vastavaloon. Syksyllä menen varmasti kuvauskurssille, nyt ei pitäisi olla esteitä. Olisi niin paljon opittavaa.

Ja pian kuvien oton jälkeen alkoikin sataa rakeita. Siis r a k e i t a kesäkuun 27. päivä. Päätin, että en valita lomalla kesäsäistä. Alan valmistautumaan kuitenkin niukkaan satoon. Toisaalta tuleepahan nähtyä ihan kunnolla, että mihin sitä kasvihuonetta Suomessa oikein tarvitseekaan.

En ole tänä kesälomalla saanut vielä nauttia uimavalvojan roolista kuin pieniä hetkiä kerrallaan. On pitänyt keksiä muuta tekemistä, kun piha on rakentamisen vuoksi kaaoksessa ja lapsille ei oikein siellä ole tekemistä. Onneksi eväsretket luonnossa ovat huippuja. Tässä kuva Pirunpesältä Hollolasta.

Meillä ollut vaihtelevaa säätä ja satunnaisia (mutta ajoittain rankkoja) sadekuuroja parina viime päivänä. Alkuviikosta satoi ihan urakalla. Kaivoin silloin pihaan muutamaan kohtaan aika syviä kuoppia ja tutkin, jääkö vesi sinne vai valuuko pois. Ja löysin siis tältä meidän varsin saviselta ja paikoin hyvin kostealta pihalta kohtia, joihin pääsee todennäköisesti vähintään pioneja. Ja vähän jotain muutakin.