Jotain uutta

Olin kotoa pois melkein kolme päivää ja kaksi yötä. Sinä aikana oli avautunut joitain kasveja. Ei ihme, kun lämpötilat olivat olleet päivällä hellelukemisessa. Minulla on etupihalla penkki, joka on pakko pian uudistaa. Toivottavasti tänä syksynä. Siihen olen myös aina joskus vain tyrkännyt kasveja ja unohtanut sitten ne. Nyt en tiedä, onko tämä punainen kärsämö ostettu vai tullut jonkin toisen kasvin kylkiäisenä. Se on joutunut vähän kiemurtelemaan tullaakseen valoon noiden helminukkujäkkäröiden lomitse. Tämän muuten olen meinannut kitkeä jo varmasti yli 10 kertaa. Onneksi nyt maltoin (tai oikeasti olin laiska ja sitten unohdin).

Nyt sitten joudun miettimään ruusumätsäys asioita. Ostin ensimmäisen Austin ruusuni, joka on Princess Alexandra of Kent. Siinä oli pari nuppua, kun sen ostin, mutta ei yhtään kukkaa auki. Ja kooklettaminen ei täsmälleen kertonut kukan väriä. Tässä kukassa on nyt myös sellaisia värisävyjä, jotka eivät olisi olleet ehkä ihan ykkösiä, jos olisin kukinnan nähnyt kaikista, mutta en silti tästä luovu. Minun on luovuttava ajatuksestani, että persikkaa ei tähän puutarhaan tule, sillä nyt kukassa on myös aavistuksia persikasta. Ja tämä kukka kyllä kertoo, että tämän paikka on muutaman muun persikkaan taipuvaisen kasvin luona. Luulen, että tämän väri saattaa kyllä muuttua vielä vaaleanpunaisemmaksi.

Ja tämä suhteellisen vasta maahan kaivettu ruusu Duchesse de Montebello saa sittenkin uuden paikan. Mutta niinhän vain herttuattaret väistyvät prinsessojen tieltä.

Herttuatar tulee kuitenkin saamaan jonkin ihan hyvän paikan. Minulla on taas pari uutta kasvia odottamassa istutusvuoroa. Välillä ihan ihmetetyttää, että mistä näitä kasveja putkahtelee, kun jääkaappi ei täyty yhtä vaivattomasti.

Kun lähdin reissuun oli minun puussani kärhöistä kukassa vain tumman lila kärhö, joka muistaakseni on Warszawska Nike. Yksi nupuista näytti vaaleammalta ja se olikin nuppu yhä hengissä olevasta Hagley Hybridistä. Nämä molemmat kärhöt ovat aivan liian laihassa ja huonossa maassa, mutta ovat hengissä. Näitä ei myöskään ole istutettu oikeaoppisesti vaan siten, miten kesällä on jaksanut kaivaa.  Tämän istutusvajavuuden takia nämä eivät mitenkään nopeasti tuuheudu. Jos tuuhteutuvat ikinä. Eroa on sellaisiin kärhöihin, jotka ovat saaneet hyvän paikan itselleen.

Tähtikatkero Swertia Perennis kukkii nyt. Väri on jännä, ei oikein erotu kauas, mutta läheltä siinä on ihan kuin hopeaa mukana.

Omenapuupenkissä (kuvasta avautuu penkin nimi) avautui ensimmäinen kärhö Aljonushkan kukka, eka on aina tuollainen pörhelö jostain syystä. Sen seurana kasvaa korkealla kurjenpolvi Orion. Orion on hyvin pitkä (tai leveä ilman tukea) kurjenpolvi ja tarhakellokärhö Aljonushka jää noin kaksimetriseksi. Se myös tarvitsee tuen, sillä se ei osaa napata tuesta kiinni. Huvitus tekee nyt mukavasti omenaa.

Tähtililjani ainoa kukkavarsi ei ole kauniisti suorassa, vaan kenollaan. Joten sen taustalla näkyvät lehdet eivät kuulu tälle kasville.

Parin päivän poissaolon jälkeen puutarha pitää aina tutkia. Silti jotain ehkä taas jäänyt huomaamatta. Vielä on avautumatta paljon erilaisia kukkia.

Hyttysiä ja puutarhaa

Jos hyttysiä ei olisi niin valtavia määriä, saattaisin olla nytkin puutarhassa. Olen meidän perheen ykköshyttyshoukutin, seuraavana on kuopus, sitten esikoinen ja puolisoni saa viimeisenä hyttyset kimppuunsa. Eikä hän kutia, eikä hänelle nouse paukamia hyttysten pistoista. Olen vihreänä kateudesta. Ja paukamilla. Ja kitkeminen onnistuu vain hetken kerrallaan.

Ostin eräänä hetkenä pari vuotta sitten kasan alennuskärhöjä, niitä pieniä. Nyt olen hukannut niiden nimilistan. Joka tapauksessa yllätyin, kun näin valkoisia kukkia kärhötelineessä. Toki näin myös elämänlangan siellä seassa myös.

Nimilista löytyi. Valkoinen kärhö: Loistokärhö Guernsey Cream.

Tässä kukkapenkissä kasvaa monenlaista, myös mahdollisesti jotain menetyksiäkin on tapahtunut. Mutta penkki on tullut ahtaammaksi. Näen nyt, että tähkäesikko on ahtaalla, samoin punatähkä. Eli tähkäkasveja täytenee siirtää sitten syksyllä.  Penkki on siis kohopenkki. Ainakin 20-30 cm korkeammmalla kuin tuo ns nurmikko. Kuvassa tarhapionin kukka, erilaisia keijunkukkia, tähkäesikko piilossa, punaähhää ja valkoista kurjenpolvea. Myös pikkuhiljaa kasvamassa kohti korkeuksia erilaisia maksaruohoja. Ja minun jalkani askelkivellä. Kivet piiloutuvat jo niin hyvin kasvien sekaan, että onneksi itse muistaa, missä ne ovat.

Unikkoja on poksahdellut lisää. Niiden kuoret tippuu usein maahan, nyt kuitenkin yhden piikkiset kuoret jäivät unikon sisään. Lisää siis kuvia ylhäältä.

Illalla valo osui suloisesti pian avautuvaan pioni DoTelliin. Se on suloinen, joskus sen vieruskasvitkin kukkivat tässä vaiheessa. Vieressä on kärhöteline, josta kärhö on tänä vuonna kadonnut. Joko viime talvi sen vei tai sitten kotilot ehtivät syödä sen liian monta kertaa matalaksi. Eli on siis ihan P A K K O mennä ostamaan joku uusi kärhö. Voi, kun kamalaa.

Kasvini kasvavat aika tungettuna toisiinsa, joten saniaista lähtee tänäkin vuonna tuosta jonkinlainen palanen pois, ettei se valtaa liikaa tilaa. Pionit muuten eivät tarvitse olla koko päivää auringossa. Tämäkin penkki saa vain osan aikaa päivästä suoraa auringonvaloa. Myös tämä omenapuu varjostaa tätä pionia aina jossain vaiheessa.

Mukavaa juhannusviikkoa!

Silmänpalvontaa

Olen tehnyt havainnon. Minusta on tullut silmänpalvoja. Auts.

Tämä saattaa vaatia selitystä. Jos jotain kiinnostaa. Nuorempana en todellakaan kiinnittänyt huomioita sisustamiseen. Minua ei myöskään häirinnyt epäjärjestys. Ennen puutarhan hoitoon hurahtamista en saanut slaagia voikukista. Saatoin jopa irroitella ja puhallella niiden siemeniä ympäriinsä. Ennen puutarhan harrastamista riitti, että ympärillä, siis omalla pihalla, oli vihreää. Ihan sama, mistä se vihreys tuli. Toki puita oli kiva kasvaa ja olla valoa ja varjoa. Mutta aika sama, oliko vierellä oleva kasvi horsma vai pioni. Ihmettelin ihmisiä, joille paikkojen ulkonäkö oli niin kovin tärkeää.  Ja pikkulapsiperhearki on ollut sellainen vaihe, jota on kuvannut värikkyys ja sotkuisuus ja tavaroiden epäjärjestys. Lapset ovat pysyneet tallessa, mutta vanhoista kuvista näkee, että tavarat ovat olleet välillä vähän muuallakin kuin tallessa.

Tarhapionin nupussa jo väriä.

Vaikka kauniita paikkoja silloinkin arvostin. Ja jossain vaiheessa huomasin silmiini alkavan sattua tietyt yhdistelmät. No, sattumisen syyksi löytyikin sitten hajataitto. Ei mennyt keltaisella pohjalla kirjoitettu musta teksti ihan kohdalleen.

Nämä saniaisen kiehkurat ovat sitten suloisia.

Hajataiton löytämisen jälkeen olen nauttinut kyllä kivoista visuaalisista yhdistelmistä ja huomannut varsinkin sen, jos jokin ei toimi. Mutta en ole oikein osannut löytää aina suunnitelmia korjata niitä.

Kalliokielo ja tuoksumatara

Tänä keväänä en ole ehtinyt puutarhan vauhtiin. Olen ollut koko ajan myöhässä. Kun aikaa tuntui taas löytyvän puutarhalle, tulin flunssaan. Flunssasta huolimatta koetin saada viljelylaatikon kuntoon ja niksautin (taas) vähän selkääni. No flunssan aikana myös selkä parantui.

Voikukkia joka ikisessä paikassa, vaikka onneksi vähiten kukkapenkeissä.

Olen taas nyt parantumassa flunssasta, mutta tuntui aivan kamalalta pihan epäsiisteys. Ja tajusin olevani silmänpalvoja. Onneksi puolisoni sai ruohonleikkuukohtauksen. Minä olen siis vuosia jo hoitanut ruohonleikkuun pihallamme, ettei vääriä kohtia leikata. Nyt olin onnellinen puolison ruohonleikkuuhalusta, sillä se siisteyttää puutarhaa uskomattoman paljon. Ihan kuin sisällä hiekkojen imuroiminen.

Leikattu nurmikko (tai vaikka rikkaruohikko) miellyttää vain silmääni enemmän kuin sellainen, jossa voikukat sojottavat.

Tämän jälkeen pieni määrä puutarhahommia sai patoutumia jo purkautumaan. Ihanaa nähdä, että vihdoin puutarhassa tapahtuu jotain.

Näiden suhteen työ on tosin tehty aina syksyisin.

Mietin, että mitä tekisin, jos saisin puutarhaan esim. 8 tuntia puutarha-apuja. Mitä haluaisin. Aluksi haluaisin vain olla niin terve, että voisin itse tehdä se 8 tuntia hommia niin, että joku muu vaikka siivoaisi meillä sisällä, pesisi pyykit, tekisi ruoat ja viihdyttäisi perhettä, kuskaisi lapsia jne. Mutta ei noitakaan hommia nyt oikeasti ole kerralla putkeen 8 tuntia. Enkä minä suinkaan itse ainoastaan meillä kotitöitä tee.

Leikatulta nurmikolta näkee kitkentäjätteet. Penkissä ei ikinä kannattaisi käydä ilman ämpäriä. Myös näkyvissä kivituhkaa, joka tarvitsee kitkemistä.

Mutta menin kasvimaalle ja katsoin kivituhkaa. Haluaisinkin 8 tuntia kitkentää. Toivoisinkin, että joku muu kuin minä siistisin kasvimaan kivituhka-alueet pari kertaa vuodessa. Sen lisäksi oikein perusteellisen, kunnon kitkentä kelpaisi niihin tylsiin ja ikäviin paikkoihin. Miksi vadelma ei kasva siellä minne haluaisi, vaan villivadelma ilmestyy yhtäkkiä talon seinustalle jonkin jättijuuren kanssa? Tai kaunis kielo alkaa yhtäkkiä vaellella. Luulen, että se 8 tuntia ei riittäisi. Jos nuo paikat olisivat kunnossa, minun silmänpalvoja silmiin sattuisi vähemmän. Puoli tuntia tai tunti menisi helposti myös siihen, että käytäisiin läpi puutarhaa ja tunnistettaisiin muutama kasvi (mm. muutama pioni ansaitsi oikean nimen).

Tätä löytyi puutarhasta vain yksi, joukossa oli mukana useita vaaleamman punaisia. Mutta tämä oli niistä kaunein.

Olisi kiva kuulla, mihin kukakin juuri nyt käyttäisi 8 tuntia puutarha-apuja. Tarkoitan sellaista oikeaa puutarha-apua, enkä sellaista, jota joutuu itse koko ajan neuvomaan vierestä, mikä on rikkaruoho ja mikä ei. Jotta voisi itse siis keskittyä kaikkeen muuhun puutarhassa.

Tämän postauksen kuvat puutarhasta eilen 29.5 ja tänään 30.5.

Elokuun kukat

Vaikka meilläkin on ollut kuuma ja kuivaa, olen saanut nauttia ihan oikeasti vihreästä puutarhasta. Sen verran olemme saaneet sateita, että ruohoa olen leikannut pitkin kesää, tosin suurillakin tauoilla. Nurmikko ei ole palanut. Heti elokuun ensimmäinen päivä satoi vettä se 45 milliä, jonka jälkeen nurmikkoa olisi pitänyt leikata jo pariin otteeseen. Olen leikannut vain kerran sateiden jälkeen ja sen kyllä huomaa. Alakuvassa reitti kasvimaalle.

Olen antanut yrttien kukkia pitkin kesää. Aina jostain on kuitenkin saanut poimia ruokiin myös uutta kasvustoa. Vain vähän olen yrttejä säilönyt. Yrttilaatikkoa en usein kastele yhtään koko kesänä. Tänä kesänä olen kastellut jopa kerta viikkoon kuumimpaan ja kuivimpaan aikaan. Ilma katteita näki aina, miten multa kuivui.

Olen ollut tavattoman laiska kitkijä kuumien säiden aikana. Elämänlanka oikein riehaantuu, kun selän kääntää. Ja kun sitä on pitkään kitkemättä, on jo oltava varovainen, ettei saa perennoja mukaansa. Ämpäri täyttyy nopeasti ja jää helposti niille sijoilleen. Edelliset omistajat ovat päästäneet jossain vaiheessa maahumalan nurmikolle. Ja se on tällä hetkellä oikein riehakkaalla tuulella. Välillä ei tiedä, onko maahumalan alla heinänkorsia ollenkaan. Maahumala yrittää välillä kiivetä perennapenkkeihinkin.

Maksaruohot ovat olleet kovin aikaisin tänä vuonna kukassa, ne ovat olleet kimalaisten suosikkeja. Syysleimuista tässä penkissä on lähinnä valkoista. Eri paikoista saatua/ ostettua vanhaa kantaa, tuo korkea etummainen ei kuki vielä. Luulin, että se olisi noita valkoisia kukkijoita matalampi.  Jaloangervojen vaaleanpunainen/valkoinen kukinta tässä penkissä alkaa olla ohi.

Edellisen penkin sinipiikkiputki on sellaisessa paikassa, jossa sitä pitää tukea pysymään pystyssä. Paikka jää varjoon iltapäiväksi ja ihan kuin pikkuputki yrittäisi kurottua auringon suuntaan. En tiedä, mihin sen laittaisin parempaan/aurinkoisempaan paikkaan. Vai kallisteleeko tämä aina?

Tummia maksaruohoja meillä kasvaa kahta lajia. Alakuvassa vasemman puoleisessa on kotiloiden syömät lehdet. Oikean puoleisessa on lehdessä vain yksi reikä. Koska iloisesti sekoitin ja hävitin nimikyltit (kuitenkin), en voi ostaa oikein varmuudella samaa hyvää lajia lisää.

Sama penkki toiseen suuntaan kuvattuna alkaa olla jo hyvinkin loppusuoralla. Liljoista on kukinta loppunut ja mm keltavaleunikko alkaa ruskistua vanhuuttaan. Kärhöt onneksi jatkavat vielä.

Toisessa penkissä aikaisemmin kukassa olleet punaiset tähtiputket ovat haalistuneet vaalean marjapuuron värisiksi. En tiedä, vauhdittiko haalistumista tänä vuonna kuivuus.

Minä pidän vahvoista väreistä. Usein kärhö Aljonushka kukkii koko ajan vahvasti lilana. Nyt siinäkin on minun silmiini tapahtunut hieman värien haalistumista. Tai sitten vain kuvittelen. Tai tuo ruskistuminen ja viereisen Orionin kukinnan loppuminen haalistaa sävyjä.

Tämän vieressä kasvaa omenapuu Huvitus, joka tuottaa parhaillaan sen verran omenaa, että puu on tuettu. Nyt tätä taakkaa helpotetaan syömällä joka päivä puusta hedelmiä. Kummallista on, että kypsätkään omenat eivät millään meinaa tippua puusta. Näkee, miten osa uhkaa alkaa ruskistua puuhun. Kypsinä nämä ovat jauhoisia ja makeita. Vähän raakana menisivät piirakkaan.

Meidän puutarha ei ole ollut kovin hyvä paikka kaunopunahatuille. Mielelläni niitä tänne haluaisin. Savimaahan niitä on turha tunkea. Kohopenkeissä olisivat hyvät. Lehtokotilot sateisina hetkinä saavat lehdet helposti reikäisiksi tai syövät kasvit jopa kokonaan jo alkukesästä. Nyt onneksi on pari (kuivuuden takia matalaa) yksilöä hengissä. Etupihalla on hyvin ohuesti maata puiden juurien päällä. Siellä kuivuus on tänä vuonna näkynyt matalina kasveina tai kasvimenetyksinä. Sentään yksi kaunopunahattu näkyy juuri helminukkajäkkärän kanssa. (En muuten ymmärrä, miksi millään kasvilla pitää olla jäkkärä nimenä? Kuulostaa ihan vitsikirjasta repäistyltä.)

Takapihalla taas valkoinen kaunopunahattu on vasta avautumassa. On mahdollisesti jäänyt turhan varjoon tai tätäkin kuivuus on kurittanut. Miten ihmeessä saisi joskus nämä penkit siten suunniteltua, että kaikki kasvit näkyisivät joka vuosi. Luulin, että valkoinen (avautumassa siis vasta) kaunopunahattu kasvaisi yhtä korkeaksi kuin valkoinen syysleimu. Kuva myös paljastaa elämänlangan kiipeilyt.

Ensi vuonna kasvimaalle laatikoihin laitan yhä kesäkukkia siemenestä kasvamaan. Niitä olisi voinut laittaa enemmänkin. En kai taas oikein lukenut pussi kyljestä, mutta kylvin kosmoskukkaa, joista osa on noin 170cm varren päässä, osa taas ei. Jää vähän matalammat tsinniat varjoon, jotka on niiden seassa. Korkeimmat kosmokset eivät kuvassa näy. Kesäkukat ovat myös varjostaneet tomaattihuonetta. En tiedä, onko se ollut tänä vuonna hyvä vai huono juttu.

Korkeimpia kosmoskukkia pitää melkein taivuttaa (kun laatikoissa ovat), että saa niitä katsella. Meillä satoi aamulla ja sen jälkeen kimalaiset olivat ihan kohmeisina kasveissa. Hieman kyllä taas liikkuivat, kun kasveja kävin tutkimassa.

Pieniä kukkakimppuja raaskin kerätä sisälle. Osa kasveista on siten viimeisiä hetkiä elossa. Olen kuitenkin lukenut netistä, että Sedum-lajit kasvattavat vedessä juuria. Eli hyvä syy siis tehdä kukkakimppuja, joihin voi laittaa sekaan maksaruohon ja toivoa, että ne juuret kasvavat (kunhan muistan tarkkailla tilannetta).

Parina päivänä on jo tuntunut siltä, että helteet tuskin palaavat. Tänä vuonna Välimeren lämmöt on saanut ihan kotimaassakin. Ehkä pian taas jaksaa kaivaa maahan pari kuoppaa, jos kitkisi vähän ensin.

Helteellä

Helleaallon tuloa seuratessa voi jättää nurmikon ajamatta, ettei se suotta kärähdä. Sitten lähellä juhlia voi miettiä, että apilan kukat ovat nyt leikisti niitä juhlakukkia, eikä välittää siitä, että olisi ehkä halunnut nätimmän nurmen juhliin.

Helteellä voi valmistella esikoisen rippijuhlia. Valmistaa mm. voileipäkakut ilman majoneesia ja todeta, että majoneesiton voileipäkakku on vieraiden mielestä parempaa (ja turvallisempaa) kuin majoneesillinen. Ja olla jälkikäteen onnellinen, että juhlien aikana oli lämmintä vain noin 27-28 astetta.

Helteellä juhlien jälkeen lähinnä maata rannalla, jos toisellakin.

Helteellä voi kuvata enemmän kaikkea muuta kuin puutarhaa. Kuten yllämainittuja asioita.

Helteellä voi korkata välillä karpalovissyn tavallisen tai vadelmaisen tai sitruunaisen sijaan.

Helteellä voi ostaa naapureilta vanhan ilmastointilaitteen ja tehdä yksi helteisen elämän parhaimman sijoituksen. Samalla tottuu aikamoiseen hurinaan. Ja tottuu siihen, että hurina ja viileä ilma on mukavampaa kuin kuulla sitä, mitä perheenjäsen huutaa viereisestä huoneesta. Todeta, että myös lapset haluavat hurinan ja viileyden ja kävelevät kertomaan asiansa huutamisen sijaan.

Helteellä voi aloittaa loman jälkeen työt ja olla järkyttynyt herätyksestä aamulla, mutta nauttia työhuoneen lämpötiloista, alle hellerajan.

Helteellä voi saada yllättäen kotona omaa aikaa ilman perhettä, jolloin pakastimessa valmiina oleva jäätelö riittää kauemmaksi aikaa.

Helteellä voi makoilla aurinkotuolissa sen, mitä jaksaa. Ja samalla lukea. Tai ihailla kaikkea lentäviä perhosia, ötököitä ja kimalaisia, joilla on apilan kukissa riemujuhlat. Ja voi aina päättää antaa kimalaisten riemujuhlien jatkuvan ja miettivän hyvin tarkkaan haluaako hikoilla nurmen leikkuun kanssa. Vai riittäisikö hikoilu ihan muuten vain.

Helteellä voi ottaa kuvia puutarhassa sillä hetkellä varjoisemmista kohdista.

Helteellä voi jättää kaikki rikkaruohot juhlimaan ja kastella vain sen, mitä on pakko. Ja samalla vähän nuuhkia hyviä tuoksuja.

Helteellä voi todeta ritarinkannusten kukinnan olevan nopea. Ja miettiä, että onkohan kameran linssissä suttua.

Helteellä  heinäkuun puolivälissä voi huomata vaaleanpunaisten syysleimujen aloittavan jo kukinnan.

Helteellä voi todeta vaaleanpunaiseen penkkiin tupsahtaneen (en tajua mistä) mysteerililjan olevan keltainen. Keltaiselle olisi toinen penkki, jonne tämä taitaa vielä muuttaa (jos vain jaksaa tämän merkata ja siirtää). Ja samalla tajuta, että joidenkin liljojen kukinta meni jo.

Helteillä voi myös hämmentyä lakastuneiden pioneiden väristä. Nyt ne ovat haalenneet tälläisiksi

kun noin viikko sitten olivat tällaisiä.

Helteellä voi todeta kärhön värin sopivan hyvin siro- tai marjatuomipihlajan marjojen väriin. Jos jaksaisi voisi jostain etsiä tämän kärhön lajikenimen, mutta se vaatisi jo liikkumista.

Helteellä voi taas todeta, että kesällä on niin paljon ihania näkymiä. Osa näkymistä toistuu joka vuosi, satoi tai paistoi. Osa taas vaihtuu jonkin verran joka vuosi. Tässä taas tämä yksi yhdistelmä, joka iskee joka vuosi. Kärhö Aljonushka ja kurjenpolvi Orion. Molemmat kasvavat tuen sisällä.

Helteellä voi tutkia sääennusteita ja todeta, että ihminen kai tottuu kuumuuteen, jos kerran jaksaa jo kävellä auringon paisteessa ilman sulamista, mutta todeta oman helteisen ruokavalion olevan varmasti vähän ongelmallinen kolesteroliarvoille.

Lokakuun vaihtelevat säät

Kuvista välillä näkee konkreettisesti, miten säätilat vaihtelevat. Joinakin päivinä kaipaa toppatakkia, joskus se olisi ihan liikaa.

Lauantai oli kaunis päivä. Kameraa olisi voinut ulkoiluttaa enemmänkin, mitä siis en tehnyt. Paitsi illalla sattui onneksi silmiin, kuinka viimeiset auringonsäteet valaisivat syyskimikin kukkia.

Sunnuntaina (eli tänään) taas heräsimme lumisateeseen. Kiiruhdin pihalla nopeasti, sillä lumi on tässä vaiheessa vuotta täällä päin nopeasti katoavaa. Kuvaan usein tätä samaa kohtaa takapihalta, aina kuvista näkee myös sen, että ovatko kastelukannut tai ämpärit vaihtaneet paikkaa sitten viime kuvauksen. En aina ole ihan kamalan tarkka näiden kuvien kanssa. Tai jälkien siivoamisen kanssa.

Viimeiset kiinanasterit kasvimaalla alkavat olla tämän jälkeen jo valmiita kompostiin.

Kuten nämä kosmoskukat. Vain yksi vähän ruppana kosmoskukka ehti avautua tänä syksynä.

Ensilumen määritelmään tarvitaan kai sentti lunta. Tämä ei ehkä tainnut sitä vielä ylittää. Sormivaleangervo jaksoi kantaa lumen ihan helposti.

Eikä kärhökään mitenkään näyttänyt lumesta menevän painuksiin.

Myös syysasteri Patricia Ballard on kantanut suurempaakin määrää lunta.

Olen saanut mukavia haasteita. Palaan niihin piakkoin. Olen myös ollut vähemmän blogistaniassa koko syksyn ajan muiden kiireiden vuoksi. Voi olla, että pääsen taas pian kirimään ja lukemaan kunnolla muidenkin kirjoituksia. Mukavaa uutta viikkoa!