Satumetsä

Kiitos ystävälleni K:lle siitä, että opetti minua löytämään kamerastani uusia puolia. Taidan mennä teho-opetukseen vielä pari kertaa. Aikaisemmin olen harmitellut, kun kamera ei toista metsässä sitä vihreyttä, mitä silmin kokee ja minkä tunnelman aistii.

Minun satumetsässäni on nimittäin vehreää.

Ja siellä kasvaa sammaleen lisäksi suppiksia.

Puolukoita.

Ja mustikoita.

Kun menee vähän varjoisempaan ja laittaa kameran itse säätämään asetukset palataan taas värittömyyteen ja perusmarraskuun tunnelmiin, vaikka vielä ei marraskuu olekaan.

Oikein hyvää talviaikaa. (vaikka minun puolestani kellojen siirtelyn voisi lopettaa.)

Vapaapäivä

Totaallisen vapaalta tuntuva vapaapäivä. Ei voi haravoida, ei istuttaa sipuleita. To Do-listaa ei voi lyhentää. Ja tuntuupa kivalta. Vapauttaa päivätorkuille ja metsälenkille ja ruoanlaitolle ja leffalle jne. Ainakin kolmena viikonloppua olen putkeen tehnyt uunijuureksia tällä ohjeella. Ei kyllästytä kyllä vielä.

Pihalla ei juuri väriä löydy enää kukista.

Onneksi vähän muuta väriä löytyy. En taida palloja uskaltaa jättää koko talveksi ulos, etteivät kärsi.

Tarkastin metsässä, että suppilovahveroita vielä löytyy, käyn ne poimimassa sitten, kun eivät ole jäässä. Sienikausi jatkuu ainakin hetken.

Kärpässienet tosin muuttavat jo väriään ja niitä en tietenkään poimi.

Rentoa sunnuntaita!

Metsä alkusyksyllä

Metsässä on rauhoittavaa, varsinkin lähimetsässä, jossa ei ole hirvikärpäsiä.

Lapsen mielestä olisi kätevää asua metsässä, sitten ei olisi metsään pitkä matka. Mutta me asutaan ihan metsän vieressä. Minusta se on parempi niin.