Martina Haag Olin niin varma meistä

Martina Haag Olin niin varma meistä

Alkuperäisteos: Det är något som inte stämmer

Suomentaja: Riie Heikkilä

 Atena 2017. Kustantajalta ennakkokappale. Kiitoksin.

Työnnän viinilasin pois. Anders ei pidä siitä, että juon viiniä. Korkeintaan puoli pulloa. Uutta pulloa ei koskaan avata. Juon vesilasin tyhjäksi. En tarvitse enempää viiniä. Katselen ympärilleni. Kaikki näyttää normaalilta. Nisse syö lautasensa nopeasti tyhjäksi. Sigge jää istumaan tuolilleen ja haluaa pelata Afrikan tähteä ruoan jälkeen.

Martina Haag (s. 1964) on ruotsalainen kirjailija, näyttelijä ja kolumnisti. Neljän lapsen äidin avioliitto päättyi vuonna 2014. Haagilta on aiemmin suomennettu teokset Radan väärällä puolen, Ihana ja todella rakastettu sekä Meidän kotona.

Kapteeni kuono astelee edestakaisin vatsani päällä. Se haluaa ruokaa. Avaan silmäni. Olen nukkunut ensimmäistä kertaa yli vuoteen koko yön putkeen ilman unilääkkeitä. Minulla on samaan aikaan levännyt ja pöhnäinen olo. Räpyttelen silmiäni ja yritän herätä. Laitan piilolinssit silmiin ja lähden ulos.

Kaikki lähtee liikkeelle huomiosta. Eräänä pääsiäisenä Petra huomaa kesämökillä sängyn vieressä kynttilänjalan. Miksi Anders on polttanut kynttilää yöpyessään yksin mökillä?  Onko kynttilään luonteva selitys? Eikö Anders ollut yksin mökillä? Sähkökatko?

Anders on hurjan komea. Ja hauska. Nauramme valtavasti yhdessä. Meillä on hyvä olla keskenämme. Parempi kuin monilla muilla. Asiaan on oltava luonnollinen selitys.

Petra havahtuu todellisuuteen, että Petra ja Anders ovat olleet yhdessä 15 vuotta. Heillä on kaksi pientä poikaa. Kaiken piti kestää lopullisesti. Olin niin varma meistä kertoo jätetyn osapuolen selviytymistarinan. Petra haluaisi jatkaa tämänkin jälkeen.  Mutta menetettyä ei saa takaisin, mutta kirjoittaa vimmaisen, kiihkeän ja kaunistelemattoman selviämisromaanin

Andersin vasen nimetön on tyhjä. Olemme viettäneet kymmenen viimeistä jouluaattoa yhdessä Ingaröllä, ja tästä tulee viimeinen. Tuntuu oudolta olla saman katon alla Andersin kanssa. Viime kerrasta on liian pitkä aika. Tunnelma on jäykkä, emmekä juuri viihdy samassa huoneessa yhtä aikaa. Vietämme kuitenkin joulua yhdessä lasten takia.

Petra haluaisi parsia suhteen kasaan, mutta ero on vääjäämätön. Hän  alkaa työstää eroaan kirjaksi. Viimeinen taival tehdään helikopterilla. Kansallispuistossa ollaan tiettömässä maassa. Missään ei näy yhtään tietä, ei rakennuksia, ei ainuttakaan merkkiä ihmisen läsnäolosta. Hän kelpasi tehtävään, koska hän oli vapaa lähtemään heti Lappiin mökkivahdiksi erämaa-alueelle Ráhnukkaan. Hän vuodattaa koneelleen kaiken, kaunistelematta ja itseään säästämättä. Kapteeni Kuono on tietenkin mitä parhainta seuraa tunturiin.

 Avaan tietokoneen ja yritän kirjoittaa, mutta tuntuu epämiellyttävältä istua selkä ovea vasten. Siirryn ja istuudun selkä ikkunaa vasten, mutta se tuntuu melkein vieläkin pahemmalta.

- Mitä uutenavuotena tapahtui?

- Ei mitään.

_Anders, sanon – Sinun on pakko vastata rehellisesti. Oletko tavannut jonkun toisen?

- En, minähän sanoin, etten ole. Kyse ei ole nyt siitä?

- Hänen  ei ehkä tarvitse vastata kysymykseesi juuri nyt.

Olin niin varma meistä kertoo jätetyn tarinan, hyvin tavallisen tarinan, jonka moni meistä on kokenut.  Sitkeästä yrittämisestä ja vimmaisista toiveista suhde on ohi.  Jonkin verran mielessäni pyöri Lena Anderssonin kirjat Omavaltaista menettelyä ja Vailla henkilökohtaista vastuuta.

Blogeissa toisaalla: Leena Lumi, Mai

Osallistun kirjalla Acta Fabulorum Tarina-arkun lukuhaasteeseen BFF-lukuhaasteeseen.  

Håkan Nesser Carmine Streetin sokeat

Håkan Nesser Carmine Streetin sokeat
Alkuteos: Maskarna på Carmine Street 2009
Suomentaja: Aleksi Milonoff

Kustantaja: Tammi 2016. Oma ostos.

Håkan Nesser on ruotsalainen kirjailija. Jostain syystä en ole aiemmin lukenut hänen kirjojaan, vaikka kolme kirjaa on odottanut lukemista, sillä hyllyssäni ovat Kim Novak ei uinut Genesaretinjärvessä, Pääsky, kissa, ruusu, kuolema  ja Sukujuhlat.

Carmine Streetin sokeat on psykologinen trilleri pikkutytön katoamisesta. Kysymys on kadonneesta ihmisestä aivan kuin kesällä lukemassani Caroline Erikssonin Kadonneissa. Tunnelma ei muutu missään vaiheessa yhtä painostavaksi. Nesserin tarina on miellyttävä lukea, mutta minun oli toisteltava useamman kerran itselleni lukiessani, että kirjailija on ruotsalainen.   

Tarinanmiljöö on New York. Taidepiirit tulevat niin liki, että yhdistän Nesserin kirjan Michael Cunninghamin kirjaan Illan tullen. Myös Paul Austerin ja Siri Hustvedtin kirjallinen maailma tulee liki.  Carmine Streetin sokeat kertoo myös ihmissuhteista, parisuhteesta. Se on myös avioliittoromaani ja parisuhderomaani. 

Tarinan keskiössä ovat kirjailija Erik Steinbeck ja hänen kuvataiteilija vaimonsa Winnie Steinbeck.  Tarinan kertoo Erik Steinbeck, jonka luotettavuutta kertojana joudun puntaroimaan enemmänkin. Kertoja kuvaa pariskunnan tutustumisen, kuinka Winnie saapuu Erikin kirjan esittelytilaisuuteen.  He tapaavat oudon sattuman vuoksi, löytävät toisensa ja menevät yhteen. Viiden hyvän yhteisen vuoden jälkeen tapahtuu menetys. Toipuakseen he jättävät taakseen Maardamin kaupungin jossain läntisessä Euroopassa. Tapahtumien miljööksi vaihtuu tässä vaiheessa Manhattan Island ja New York.   Pariskunta uskoo, että muutto uuteen ympäristöön jättää taakseen kotimaan surulliset tapahtumat. Tällä kirjan lauseella on erityinen merkityksensä tarinassa: New Yorkiin saapui neljä täyttä matkalaukkua ja kaksi tyhjää sydäntä.

Kuukauden kuluttua Winnie pääsi pois Rozenhejmistä. Olin sairaala-aikana myynyt Wallenerstraatin talomme ja vuokrannut pienen asunnon Maardamista.

Pariskunnan neljävuotiaan Sarah-tyttären katoamisesta on kulunut puolitoista vuotta. Lasta ei löydy, lunnaita ei vaadita ja tutkimukset junnaavat paikoillaan. Erik on valmis myöntämään realiteetit, mutta Winnie uskoo Sarahin olevan elossa. Erik aloittelee uutta kirjaansa Winnien paetessa maalaamiseen.  Jokin Winnien käytöksessä oudoksuttaa. Winnie tuntuu lipuvan aina vain kauemmaksi. Erik tarkkailee vaivihkaa vaimoaan, joka herättää käytöksellään kysymyksiä. Erik saattaa nähdä vaimonsa kaupungilla, mutta tämä kieltää olleensa edes paikalla. Eläkkeellä oleva yksityisetsivä Edwards on Erikin apuna.  Erik selvittää  Winnien menneisyyttä ja murtavia salaisuuksia. Oliko heidän muuttonsa New Yorkiin sattumaa? Kuka tuntee kenetkin ja millä nimillä? Winnie oli hoidossa tapahtuneen jälkeen, mutta onko hänen mielenterveytensä romahtamassa uudelleen?

”Miksi te muutitte New Yorkiin?” herran Edwards kysyy pidettyään taas pienen tauon. Ymmärsin, että ajatuksena oli päästä irti tyttärenne tragediasta. Saada siihen etäisyyttä, niin sanoakseni.

”Niin minäkin ymmärsin”, sanon. Sikäli kuin jotain ymmärsin.”

Carmine Streetin sokeat pitää lukijan tiukassa otteessaan loppuun asti. Loppu on yllättävä,  selkeä ja täydellinen. Aion hankkia Nesserin loput puuttuvat kirjat, sillä vakuutuin kirjailijasta. Nesser on upea tarinankertoja ja iloitsen kirjailijalöydöstäni.

 Blogeissa toisaalla:  Kristan kirjat

Onko kenelläkään listaa, missä järjestyksessä Nesserit pitäisi lukea? Eli onko listaus oikein? Miten olen voinutkin sivuuttaa kaikki nämä?


Van Veeteren -sarja
Toden ja ilveen verkko
Kaalbringenin kurkunleikkaaja
Kotiinpaluu
Syntymämerkki
Komisario ja hiljaisuus
Münsterin juttu
Carambole
Ewa Morenon juttu
Pääsky, kissa, ruusu, kuolema
Tapaus G - murha menneisyydestä

Gunnar Barbarotti -sarja
Sukujuhlat
Kokonaan toinen juttu
Herra Roosin tarina
Yksinäiset
Pikku-Burman teurastajatar

Peter Sandström Laudatur

Peter Sandström Laudatur

Alkuperäisteos Laudatur

Suomentaja Outi Menna

S&S 2016. Kustantajalta.  Kiitoksin. 

Normaalisti hän oli aina, joka aamu, käynyt poimimassa äidille ruusun, ja oli joskus ajatellut hänen kertovan sillä, että hän oli tyytyväinen elämäänsä ja valmis kuolemaan. Joka aamu kukinta-aikaan salin pöydällä kulhossa, matalassa vedessä, kellui vasta puhjennut ruusunnuppu. Se oli merkki heidän onnellisuudestaan. Sanoja ei tarvittu.

Luin Peter Sandströmin edellisen teoksen Valkea kuulas ja ihastuin siihen. Pidän Sandströmin kerronnasta ja kielestä. Sen haikea kerronta ravitsee lukijaa. Valkea kuulas ihastutti minua, koska siinä oli jotain samaa kuin ihailemassani Per Pettersonin teoksessa Kirottu ajan katoava virta.

Laudatur on romaani aikuisen miehen elämästä, jonka perhe-elämä ei ole muodostunut aivan toiveiden kaltaiseksi. Laudatur kertoo avioliitosta, toiveista, kumppanuudesta, etäisyydestä sekä ennen kaikkea rakkaudesta ja miten se muuttuu elämän myötä. Niin Valkeassa kuulassa kuin tässäkin kirjassa kirjailija on Peter Sandström, viisikymppinen (1963) mies ja niin myös tarinassa itsessään toistuu tämä sama kuvio. Olen lukenut liian vähän kirjailijan tuotantoa voidakseni vetää sen enempää johtopäätöksiä, mutta kirjailija tuntuu leikittelevän omalla identiteetillään ja elämänsä tapahtumilla. Näin käyttäytyy myös yksi itselleni tärkeimmistä kirjailijoista (PH).

Laudaturissa avioliitto on paikoin surullista viisikymppisen Peterin laahustamista ja kulissien ylläpitoa. Miksi? Se ei selvinnyt minulle. Kuka pesisi toisen pyykit?  Tietyllä tapaa siinä oli jotain lohdullista ja oikeaa, sillä olin päässyt jo pisteeseen jossa oli helppo hyväksyä elämän kääntyneen kohti loppuaan, seikka joka kenties kuulosti runolliselta mutta harvoin oli sitä niille jotka kyseisen oivalluksen joutuivat tekemään.

Kirjan puolisoa kutsutaan Seepraksi. Hän rakentaa vaikuttavaa akateemista uraa ja on iästään huolimatta raskaana neljäkymmentäyhdeksänvuotiaana.  Peter seuraa puolisonsa etenemistä sivusta. Seepra on aktiivinen tutkijana ja viihtyy Mäkisen seurassa. Minkälaisia he ovat yhdessä? Intellektuellit yhdessä henkevine keskusteluineen? Nykyään Seepra piipahtaa kotona muutaman kerran viikossa tuoden likapyykin pestäväksi. Teini-ikäiset lapset, Bonnien ja Neon, Peter tapaa useimmiten kaupungilla. Peterin tuttu professori Tulijärv työskenteli vastaavana päätoimittajana Åbo Akademin tieteellisessä julkaisussa, johon Peterkin kirjoitti. Professori antaa Peterille Gösta Ågrenin runotrilogian Tääl.

Kun tapasin professori Tulijärven ensimmäistä kertaa virka-ajan ulkopuolella, oli keskiviikko, elokuun viimeinen päivä vuonna tuhatyhdeksänsataakahdeksankymmentäkahdeksan. Hän seisoi baaritiskillä Hasse’s Pubissa Uudenmaankadulla. Olin sinä iltana eksynyt harhateille.

Nykyhetken rinnalla kulkee elokuu 1988, jolloin Peter oli nuorempi ja matkasi Uuteenkaarlepyyhyn Vaasasta, jossa suoritti siviilipalvelustaan. Sandström kirjoittaa vuosiluvut kirjaimin tuhatyhdeksänsataakahdeksankymmentäkahdeksan, ja en pitänyt tuosta tavasta laisinkaan. Numerot menettävät merkityksensä, sillä ne melkein sivuuttaa marginaalisina. 

Isä on alakuloinen, sillä muutaman päivän päästä hän täyttää 65 ja hänestä tulee eläkeläinen. Ehkä tässä vielä muutama vuosi on jäljellä. Syksy tulee aina niin nopeasti. Liian paljon hukattuja mahdollisuuksia kullakin takana. Vanhemmilla oli oma elämä isyyden ja äitiyden rinnalla. Oliko heillä muutakin kuin toisensa?

Isä suostui jopa lehtihaastatteluun. Äiti oli jälkeenpäin lähettänyt lehden minulle Turkuun. Artikkelissa isä sanoi noudattaneensa paljouden periaatetta: riittävän paljon oikean värisiä kasveja samassa paikassa, se on taikuutta.

Artikkelissa kerrottiin, että hän ei ollut puutarhurina osoittanut järin suurta kiinnostusta vihanneksiin. Sen sijaan kukkaistutukset ja erilaiset sommitelmat olivat olleet hänen suuri intohimonsa.

Laudatur on monitahoinen perheromaani. Jostain syystä en ihastunut tähän samalla tavalla kuin Valkeaan kuulaaseen. Suosittelen silti kirjan lukemista. Syksyn kirjatarjotin on moninainen, mutta valintaa on tehtävä, sillä vain osan ehtii lukea. Itse tulkitsin lopun toiveikkaaksi.  Pidän avoimista lopuista, joissa kuitenkin elää toivon kipinä.

Blogeissa toisaalla: Kirjakaapin kummitus

Toivotan kakille ihanaa viikonloppua. Itse vaellan  sienimetsässä ja nautin oman pihan omenista ja luumuista.