Annmari Dannebey Kun kuulet laulun varjojen

Kun kuulet laulun varjojen on Ranskan Normandiassa asuvan Annmari Dannebeyn esikoisteos. Myllylahden sivuilla Annmari kutsuu itseään normandialaistuneeksi helsinkiläiseksi. Kirja on reaalifantasiaa, jossa on myös historiaa ja aikamatkailua. Tarina alkaa vuodesta 1745 ja kulkee aina vuoteen 1961. Väliin mahtuu niin Ranskan vallankumous kuin toinen maailmansotakin. Kun kuulet laulun varjojen on retki eri ajanjaksoihin, jossa todellisuus ja taru kulkevat käsikkäin.

Tapahtumien käynnistyessä eletään syksyä vuonna 1959. Sotaorpo Enora irtisanotaan nahkavärjäämöstä ja hän päätyy  Eavin salaperäiseen metsään normandialaiskylän kupeessa. Hän tapaa pienen hopeanharmaan metsähevosen, joka vie hänet syvälle kirottuun metsään hevoslauman joukkoon.

Sieniä. Hän ei ollut koskaan nähnyt yhtä paljon kantarelleja. Ne peittivät puiden sammaleisia juuria ja kiilsivät metsänpohjalla kuin suuret keltaiset kukat. Myyntiluvut vilahtelivat Enoran silmissä, kun hän ajatteli kaikkia niitä kodinhoitajia, jotka ostaisivat sienensä mieluummin häneltä kuin torimyyjältä, jonka sienet olivat aina matoisia.

Vuonna 1745 ratsumestari Gwendal Prigent johdattaa markiisi Jean-Baptiste Wilhelm de Belleroyn seurueineen villisikajahtiin Eavin metsään.  Gwendalin  mielenrauhaa häiritsevät tulevat häät, vaikka hänellä ei periaatteessa ollut mitään häitä tai naimisissa oloa vastaan, mutta nyt  kyseessä oli hänen omat häänsä. Häntä vain miellytti vapaan miehen elämä enemmän ja asema markiisin ratsumestarina. Gwendalin vanhemmat olivat kuolleet isorokkoon hänen ollessa sylivauva, joten eno oli kasvattanut sisarensa pojan ja opettanut ammattinsa salat. Enolla itsellään oli vain kaksi tytärtä, joista toisen oli vienyt rokko ja toinen oli naitettu pois.

Seurueen kimppuun hyökätään ja paetessaan he joutuvat omituisen, kivikehän ympäröivän ”kaivon” partaalle. Markiisin seuralainen Ribadeaun herttuatar putoaa ”kaivoon” ja kuolee. Seurue jää metsän vangiksi: he eivät vanhene eivätkä kuole.

Jokin sai Enoran havahtumaan. Hän vilkaisi hevosta, joka tuijotti paikoilleen jähmettyneenä puron toisella puolella nousevaan rinteeseen. Se kasvoi tiheää pöheikköä, jonka takaa kuului rapsahduksia. Fasaani tai villisika, Enora ajatteli… Jokin oli juuri pelästyttänyt heidät suunniltaan… Paljon myöhemmin, kun hopeanharmaa hevonen ei jaksanut enää edes ravata, Enora laskeutui sen selästä ja he pysähtyivät.

Näin myös Enora joutuu kaivolle, josta hänet Gwendal löytää. Kaksisataa vuotta vanhemman markiisin seurueen ja Enoran kulttuuriero on suunnaton. Enora ei voi tottua markiisin hovietikettiin ja kapinoi alusta lähtien. Mutta ei hätää, risupedot, kiroukset ja noitavoimat jylläävät, ihmiset kuolevat, heidät haudataan, mutta senkin jälkeen palataan. Aikamatkalta palataan myös omaan aikaan.

Kun kuulet laulun varjojen on mielenkiintoinen fantasiataru. Joitakin asioita, kohtaloita olisi voinut avata enemmän, sillä olisin halunnut lukea enemmän metsän kirouksesta, siitä, että mustalaiset ja muut kauppiaat pystyvät kulkemaan metsän läpi. Kirjassa punotaan hyvä ja osittain pelottavakin juoni, mutta osa asioista jää auki (Malicia, Valbert), ehkä tarkoituksella. Tunsin alusta lähtien, että tämä kirja koukuttaa mukaansa. Pidin tarinan erilaisuudesta ja hyvin rakennetusta juonesta ja miljööstä. Dannebey osaa rakentaa metsämiljöön niin uskottavasti, että lukija uskoo olleensa seikkailussa mukana.

Annmari Dannebey Kun kuulet laulun varjojen

Myllylahti 2015. Kustantajalta. Kiitoksin 

Tarinan on lukenut myös mm.  Kirjakko ruispellossa.

Sumua Darjeelingissa – ja teetä & Stonehengen perintö

Lähdin lukemaan Mikael Bergstrandin kirjaa Sumua Darjeelingissa – ja teetä kylmiltäni eli en ole lukenut hänen aiempaa kirjaa Delhin kauneimmat kädet, joka kertoo eronneesta, keski-ikäisestä ruotsalaismiehestä.

Lukijan on hyvä tietää tarinan pohjaksi, että Mikael Bergstrand (1960) on malmöläinen toimittaja ja kirjailija. Hän on työskennellyt pitkään Sydsvenskan-lehdessä, ja vuosien ajan hänen toimipaikkansa oli New Delhi.  Bergstrand on toiminut matkaoppaana ja järjestää yhä matkoja Intiaan, vaikka palasi Ruotsiin keväällä 2010. Hän on myös jalkapallofani. En yleensä tuo teksteihin kirjailijan taustoja, mutta edellinen liittyy niin kiinteästi kirjaan. Bergstrand ei tarinoi turistin tietämyksellä, vaan hän tietää kirjoittamastaan. Tämän hän välittää omalla ainutlaatuisella tavallaan lukijalle.

 Göran Borg on palannut kotiin, mutta osa hänestä on edelleen Intiassa. Hän ei pysty keskittymään arkeen tai työhön. Hänen sielunsa kaipaa takaisin elämää kuhisevaan Intiaan. Göranin terapeutti Karin Brunell Torstensson yrittää auttaa Göranin saamaan otteen elämästään. Göran puolestaan yrittää toimia Karinin neuvojen mukaisesti.  Hän yrittää löytää rakkautta, rakastaa lähipiiriään, työtään ja jopa innostua liikunnasta.

Niin, minä en ole koskaan käynyt Intiassa. Ja juuri tällä hetkellä sinäkään et ole siellä, vaikka kiidätkin sinne ajatuksissasi vähän väliä. Sinä olet Malmössä, Ruotsissa. Sinun elämäsi on täällä. Sinun työsi, perheesi ja ystäväsi ovat täällä. On paljon mahdollista, että matkustat vielä joskus Intiaan, mutta siellä ei välttämättä ole ihan samanlaista kuin viimeksi. Ja jos haluat elämääsi merkitystä ja sisältöä, olisi viisasta aloittaa tässä ja nyt. Katsele ympärillesi, elämästä löytyy paljon arvokkaita asioita.

Göran panostaa myös sosiaaliseen elämäänsä ja tapaakin mukavan miehen, jonka kanssa hän kokee ystävyyttä. Sven Grip vaikuttaa kanssasielulle, jonka kanssa voi viihtyä vapaa-ajan riennoissa. He käyvät futismatseissa ja suunnittelevat yhteisiä tekemisiä. Göran huolestuu tästäkin suhteesta. Voiko kaksi miestä olla ystäviä keskenään? Millaista on kahden miehen välinen ystävyys? Göran pystyy näkemään melkoisia ongelmia tässäkin. Terapeutin vastaanotolla Göranin oli vaikeaa saada listattua viisi tärkeää päämäärää itselleen. Se sijaan hän listasi hetkessä kymmenen syytä kadota Svenin lähettyviltä. Göran ottaakin äkkilähdön Intiaan.

Göranin intialainen ystävä Yogi on menossa naimisiin ja Göran saapuu pahasti etuajassa Intiaan.  Täällä hän onkin herra Gora, jolla nimellä ystävä häntä kutsuu. Häitä on siirretty parempaan ajankohtaan ns. ”horoskooppisten olosuhteiden vuoksi”. Todellisuudessa syy on kimurantimpi, paljon kimurantimpi. Edessä on myös amman eli Yogin äidin kohtaaminen, jonka  tapaamista Göran ei odota. Ongelmia tuntuu kertyvän yksi toisensa jälkeen lisää. Göran joutuu sotkeutumaan ystävänsä ongelmiin ja bisneksiin. Miehet päätyvät pian sumuiselle Darjeelingin seudun teeplantaasille. Myös Laksmi Krishnamurti liittyy kaksikon seuraan.

Ihminen tekee elämässään valintoja, Yogi. Ja jostain käsittämättömästä syystä minä olen valinnut sinut. Jätin kotiseutuni ja perheeni ja nyt olen täällä. Vain jumalat tietävät, mitä se tuo mukanaan tulevaisuudessa.

Sumua Darjeelingissa – ja teetä on todellinen kesäkirja, josta saa hyvän mielen. Sen hulvaton asenne elämään saa lukijan pysyttelemään vauhdissa mukana. Kirjassa on paljon muutakin eli läsnä ovat Intian hajut ja maut, ihmisvilinä ja värikylläisyys, tavat ja tottumukset sekä teeviljelmät ja ajatelmat.  Keski-ikäisen miehen mielenmaisema on mukaansatempaava. Mikael Bergstrandin Sumua Darjeelingissa – ja teetä on kirja, joka pitää kokea.

Mikael Bergstrandin Sumua Darjeelingissa – ja teetä

Alkuperäisteos Dimma över Darjeelingin (2013)

Suomentaja Sanna Manninen
Bazar 2015. Kustantajalta. Kiitoksin.

Sam Christer Stonehengen perintö

Maaginen kivikehä on kiinnostanut aina ja kiinnostaa yhä ihmisiä. Sam Christer hyödyntää tätä esihistoriallista kivimonumenttia teoksessaan.

Stonehengen perintö on yhdistelmä dekkaria, fantasiaa ja huimaa trilleriä. Se ammentaa kiinnostavuutensa hieman samoista lähteistä kuin Dan Brownin Da Vinci –koodi ja Michael Mortimerin Neitsytkivi ja Fossiiliivaltiatar.  Christer ei luennoi, saarnaa tai tylsistytä populaaritieteen pätkillä.  Kirjassa on paljon tapahtumia ja käänteitä, mutta jännitys ei synny väkivallasta. Henkilöitä saisi olla vähemmän.

Rikas ja vaikutusvaltainen professori Nathaniel Chase ampuu itsensä kartanossaan. Nathaniel ei ole ollut tekemisissä poikansa kanssa vuosiin. Nathaniel jättää omaisuutensa sekä kryptisen viestin pojalleen Gideonille. Gideonin äiti on kuollut jo paljon aikaisemmin. Gideon on arkeologi. Gideon löytää isänsä päiväkirjat ja kiinnostuu isän menneisyydestä ja pääsee salaisen kultin jäljille. Isä tuntuukin nyt kuoltuaan hyvälle ja kiinnostavalle ja isän jäähyväiskirje liikuttaa mielen. Gideon päätyy kartanoon saatuaan tiedon isän kuolemasta, mutta saa huomata, että ei olekaan kartanossa yksin.

Hän avaa kirjoituspöydän alimman laatikon ja pysähtyy hetkeksi, kun laatikon sisältö tulee näkyviin. Sitten hän tarttuu ensimmäisen maailmansodan aikaiseen revolveriin, nostaa sen epäröimättä ohimolleen ja painaa liipaisimesta.

Wiltshiren poliisin rikoskomisario Megan Baker tutkii Nathaniel Chasen itsemurhaa, kadonneen miehen kohtaloa sekä opiskelijatytön katoamista. Normaalin tapaan Meganin yksityiselämässä on ongelmia, sillä hänellä on sairas lapsi kotona, josta hän on yksin vastuussa, koska potki aviomiehensä pellolle. Caitlyn Lock on Lontoossa opiskeleva Yhdysvaltain kansalainen, tositelevisiosarjan tähti sekä Thom Lockin tytär eli Yhdysvaltain varapresidentin tytär. Mikä on Jake Timberlandin, lordi ja lady Timberlandin pojan osa?  Kaikki ei ole siltä, miltä näyttää ja totuudet voivat olla mullistavia. Mikä on Stonehengen salainen kultti uhrimenoineen? Keitä ovat huppupäiset pimeänkulkijat?

Iltausva on ympäröinyt kivipaadet ja taikonut ne saariksi keskellä pilvimerta. Vieressä kulkevilla valtateillä liikkujille Stonehenge on mukava lisä maisemaan, mutta seuraajille se on paljon enemmän.

Sam Christerin teos on koukuttava tarina, jossa on symboliikkaa, jännitystä sekä paljon uskomuksia yhdestä maailmanhistorian salaperäisimmästä kivimonumentista.  Tuolla monumentilla on yhä merkitystä, sillä se kerää yhä ihmisiä luokseen. Eräs ystäväni matkaa elokuussa paikanpäälle ja jopa kehän sisäpuolelle.  Christerin teos on hyvin tehty ja luin mielelläni tämän kirjan.  Stonehengen perintö toimisi varmasti myös elokuvana. Ehkä velvollisuuteni oli lukea tämä bannerini takia.

Sam Christer Stonehengen perintö
Alkuperäisteos The Stonehenge Legacy (2010)
Suomentaja Seppo Raudaskoski
Bazar 2014. Kustantajalta. Kiitoksin.


Stonehengen perinnön on ukeneet mm.
Ja kaikkea muuta

Enrique Moriel Ajattoman kaupungin varjot

Ajattoman kaupungin varjot -kirjasta on moneksi, sillä sitä voidaan tarjota vampyyritarinana, jännärinä tai historiallisena seikkailuna. Ei ole väärin sanoa kirjaa vampyyritarinaksi, ja silti se on väärin tätä kirjaa kohtaan, sillä tänä vampyyritarinoiden kulta-aikana tämä kirja on todellinen pettymys nuorisofantasian lukijalle. Vampyyrit ovat tässä vuosisataisia kulkijoita, menneen välittäjiä. Takakansi antaa viitteen hyvästä lukuromaanista, ja taas termi josta en pidä ja silti käytän. Jos haet historian havinaa, niin olet hyvässä seurassa tämän kanssa. Kirjan takakansi viittaa Tuulen varjoon ja Meren katedraaliin, joista jälkimmäinen vie motivaation tarttua kirjaan ja ensin mainittu lupaa lukuelämystä. Valitsepa tässä sitten totuus.

Tulen määrättömien vuosien takaa, hautautuneista kaupungeista, minulle puhuvilta hautausmailta, unohdetuista lauluista. Tulen lavean ajan takaa. Siksi en ole sama, niin kuin kaupunkini ei ole koskaan sama, ja siksi en voi antaa tarinoilleni nimeä.

Kirjan miljöönä on vanha ja nykyaikainen Barcelona. Ajattoman kaupungin varjot kulkee kahdessa ajassa katolinen usko kintereillään. En tiedä, millä nimellä kutsuisin päähenkilöä. Käytän hänestä nimeä Iätön ja toisesta nimeä Toinen. Tämä Toinen kintereillään Iätön kulkee vuosisadasta toiseen. Elämänkulussa Iättömän norminimet vaihtuvat, ammatit sen mukaan, eletty elämä on joskus taakka. Ravinnonsaanti vie yön pimeyteen ja vaaraan. Vanhentumatta säilyminen ei ole sekään helppoa, kun uusi kirkkoherra huomioi nuoren avustajan. Kirjojeni mukaan olet ollut täällä kohta viisitoista vuotta, joten sinun pitäisi olla paljon vanhempi, hän sanoi. – Minkä ikäinen sinä oikein olet? Tietäminenkin voi olla painolasti, kun on osattava asettaa sanansa aikalaistiedon mukaiseksi sulautuakseen muihin.
Iätön osaisi kertoa tarinoita, joista hänen on vaiettava kuten Barcelonan pyövelille Nicomedes Méndezille. Kerran istuin iltaa eräässä Rondan kahvilassa ja kerroin entisaikojen teloituksista, joista taidokkaimmissa tuomitun ruumiinjäsenet näyttävät nipsaistun irti hohtimilla. Silloin pyöveli lähestyi ja pyysi lupaa istuutua seuraan. Nicomedes Méndez oli lumoutunut kuulemastaan. Hän katsoi silmiin ja suorastaan ahmi sanojani. Hän aavisti, että kauhukertomuksissani oli jotakin ainutlaatuista. ”Ihan kuin olisitte nähnyt kaiken omin silmin”, hän tokaisi.,,, Niin, ette tietenkään… Ettehän te ole voi olla neljääkymmentä vanhempi… Mutta osaatte puhua niin uskottavasti, että tuntuu kuin olisitte ollut tapahtumapaikalla.

Keskiaikaisessa Barcelonassa eräs ilotyttö saa porttolan sängyssä lapsen, joka on jo syntyessään aikuisen miehen näköinen. Jo lapsena hän on joutua noidan lapsena, paholaisen penikkana äitinsä rinnalla roviolle, mutta lapsena hänen henkensä säästetään. Iätön elää vuosisadasta toiseen, näkee sukupolven syntyvän ja kuolevan toinen toisensa jälkeen. Hän elää Barcelonan historian merkittävimmät tapahtumat, kokee inkvisition hirmuteot, näkee kaupungin luiden päälle rakennetut kerrostumat ja kuulee Ramblan varjoisien kujien tarinat.

Olin juuri täyttänyt seitsemän vuotta. En tiennyt ikääni, mutta äitini oli laskenut sen kuunkierroista tietämättä, että minä tunsin kuunkierrot häntä paremmin. Äitini ei myöskään tiennyt, että veri ja pimeys vetivät minua puoleensa: hänen seurassaan minä söin vain talon leipää ja kasviksia, mutta niistä minä en saanut voimaa enkä elämänhalua. Todellisen elämän minä löysin yöllä, teuraskarjasta tippuvan veren keskellä.

 Nykypäivän Barcelonasta löytyy ruumis omituisine jälkineen. Asianajaja Marcos Solana ja hänen nuori apulaisensa Marta Vives kiinnostuvat tapauksesta. Tutkinnan edetessä paljastuu, että surmatyön taustalla on pahoja voimia, jotka ovat kytköksissä Martan selvittämättömiin sukujuuriin. Marta joutuu mukaan jännittävään seikkailuun ja kohtaa arvoituksellisen, Iättömän.

Ihmiset syntyivät esi-isiensä haudoille odottamaan omaa vuoroaan tulla esi-isäksi ja lempivät hautausmaiden liepeillä tietäen saavuttavansa vain suuremmat hautausmaat.

Ei tässä elämässä ole mitään mieltä, kirkkoherra mumisi ojennellessaan käsiään kohti nuotion lämpöä. – Vaihdamme täällä vain vuoroa ja mitä varten?

Ajattoman kaupungin varjot käy hyvän ja pahan välistä taistelua. Kirjan keskiössä on Barcelona ja ajan kulku. Se kertoo unohtuneista ihmisistä: prostituoiduista, pyöveleistä, mierolaisista, kerjäläisistä. Lukijaa kutsuvat bordellit, katedraalit, hautausmaat, varjoisat kujat ja kaupungin tuntemattomat sokkelot. Barcelona ja sen historia kutsuvat mukaansa, sillä Barcelona elää myyteistä. Barcelonan vanhat talot on kyllästetty vainajien muistolla ja salaisuuksilla sekä silmillä, jotka tarkkailevat meitä. Jokin tässä rönsyilevässä ja juonettomassa tarinoiden jatkumossa viehätti ja kosketti minua kovasti.


Enrique Moriel on barcelonalaisen kirjailijan Francisco González Ledesman salanimi.

Moriel, Enrique: Ajattoman kaupungin varjot (La ciudad sin tiempo, 2007).
Suomentanut Satu Ekman. Bazar, 2010. Kotikirjasto.

Ajattoman kaupungin varjot on osa Espanja & Portugali -lukuhaastettani.