Sylvia Plath Lasikellon alla

Sylvia Plath Lasikellon alla

Alkuteos The Bell Jar (1963)

Suomentaja Mirja Rutanen

Otava 1975. Kotikirjasto

Lasikellon alla on runoilija Sylvia Plathin (1932–1963) ainoa romaani. Teosta pidetään ainakin jonkin verran autofiktiivisenä. Teos on vaikuttava kuvaus herkän ja kunnianhimoisen nuoren ihmisen suhtautumisesta elämään, ihmisiin ja omaan itseensä.

Luin Lasikellon alla joskus lukioaikanani ensimmäisen kerran. On huikea kokemus tarttua ikoniseen teokseen, jonka lukee eri näkökulmasta kuin aiemmin. Hankin äskettäin omaksi myös elokuvan Sylvia.  Elokuva on kaunis ja koskettava. Sylvian päärooleissa nähdään Gwyneth Paltrow ja Daniel Craig. Olen nähnyt myös elokuvan Lasikellon alla VHS-vuokrakasetilta. Elokuvan nimeä en muista varmuudella. Elokuva lienee valmistunut 1979. Sen musiikki oli sellainen, että se ei ikinä katoa mielestä, sillä tuulikellon / soittimen helinä on siinä maaginen. Haluaisin nähdä tuon elokuvan uudelleen ja omistaakin sen.

Olen tutumpi Plathin runojen suhteen, mutta en uskaltaisi esitellä niitä blogissani. Plathin omasta tuotannosta minulla on runojen lisäksi Sylvia Plathin Päiväkirjat sekä tekstikokoelma Paniikki-Johnny ja Uniraamattu, mutta kummankin lukeminen on kesken. Plathin puolison, Ted Hughesin, Syntymäpäiväkirjeet hankin vasta äskettäin omaksi. Seuraava lainaus oli pakollinen valinta:

Kasvitiede oli hauskaa, sillä minusta oli ihanaa leikellä lehtiä ja katsella niitä mikroskoopissa ja piirtää kaavakuvia leipähomeesta ja oudonnäköisestä, sydämenmuotoisesta lehdestä, joka kuuluu sananjalan sukupolven vuorotteluun. Se tuntuu jotenkin niin todelliselta.

Se päivä, jona menin fysiikan luennolle oli kuin kuolema.

Lasikellon alla tapahtumat alkavat kesällä 1953, jolloin massachusettilainen Esther Greenwood saa kuukauden stipendin New Yorkiin.  Hän pääsee harjoittelijaksi erääseen aikakausilehteen 12 muun tytön kanssa. Tytöt tekevät töitä ja käyvät ilmaiseksi balettiesityksissä, muotinäytöksissä ja muotisalongeissa. Esther on 19-vuotias nuori ja kokematon nainen, joka pääsee suurkaupungin outoon humuun ja ylelliseen elämään.  Hänen pitäisi olla ikionnellinen, mutta Esther tuntee itsensä hiljaiseksi ja pohjattoman tyhjäksi, sillä muut tytöt ovat niin erilaisia. Asuntolakulttuuri on hierarkkinen tyttöjen kesken.

Tuollaiset tytöt tekevät minut sairaaksi. Olen niin kateellinen, etten saa suustani sanaa. Minä olin yhdeksäntoista, enkä ollut koskaan ollut Uuden Englannin ulkopuolella tätä New Yorkin matkaa lukuun ottamatta. Tämä oli minun ensimmäinen suuri mahdollisuuteni, mutta siinä minä nyt istuin tuoliini vaipuneena ja annoin kaiken tuon valua hiekkana sormieni välistä.

Viimeisinä päivinä Estherin on koko ajan yhä vaikeampi päättää tehdä mitään. Lähdön koittaessa hän on miltei voimaton pakkaamaan. Palatessa Bostonin esikaupungin arkeen hänen  ote arkeen kirpoaa. Itsemurhayrityksen jälkeen alkaa matka sairaalan arkeen ja sähköhoitoihin.  Äiti vie tyttärensä tohtori Gordonin vastaanotolle, mutta muutaman käynnin jälkeen tämä ottaa tytön sisään yksityissairaalaansa Waltoniin. Kirjan teemoja ovat masennus, mielisairaalakuvaukset sekä seksuaalisuuden kenttä eri tavoin.

Hetken ajan ajattelin, että se oli juuri samanlainen kuin seurusteluhuone eräässä täysihoitolassa, jossa kerran kävin eräällä saarella jossakin Mainen rannikolla. Ranskalaiset ikkunat päästivät sisään häikäisevän valkoista valoa, suuri piano täytti huoneen takanurkan, ja kesäpukuisia ihmisiä istui pelipöytien ääressä ja huojuvissa korinojatuoleissa, joita niin usein tapaa halvemmissa rantalomapaikoissa.

Sitten huomasin, että yksikään noista ihmisistä ei liikkunut. 

Isän varhainen menetys vaikuttaa Estherin elämässä. Äiti piti lapsia liian nuorina hautajaisiin. Niin Plathille itselleen kuin Estherille isän menetys on yhteinen kokemus. New Yorkista paluuseen sisältyy myös pettymys, kun äiti kertoo kotimatkalla, että Esther ei päässyt haluamalleen kirjoituskurssille.

Teosta pidetään autofiktiivisena, koska kirjailijan oma elämä kulki osin samoja ratoja. En oikeastaan halua kertoa tästä teoksesta enempää.  Raotan kuitenkin hieman Plathin elämää tässä yhteydessä. Se, mitä tapahtui Sylvian omassa elämässä, kertautui myös myöhemmin tulevassa ajassa.  Sylvia toipui omasta masennuksesta, matkusti Englantiin, rakastui, avioitui ja sai kaksi lasta Ted Hughesin kanssa. Elokuvassa Sylvia on kohtaus, jossa Plath ja Hughes tutustuvat Assia ja David Wevilliin vuonna 1961 etsiessään alivuokralaisia Lontoon asuntoon. Myöhemmin alivuokralaiset kävivät Plathin ja Huhgesin luona Devonissa vierailulla. Plathin suhde puolisoon oli ongelmallinen, sillä Hughes menestyi runoilijana ja Plath painiskeli perinteisten roolien, masennuksen ja kirjoittamisen välillä. Aikanaan sitten myös Tedin rakastaja Assia Wevill luopui elämästään vuonna 1969. Itsensä lisäksi Assia vei mukanaan pariskunnan nelivuotiaan tyttären, kun Sylvia puolestaan säästi lapset. Myös Sylvian poika ajautui itsemurhaan aikuisena.

Plathin elämäkerroissa korostuvat samat teemat kuin kirjassa Lasikellon alla. Teemoja ovat nuoruus, nuoruuden seurustelut, suosiosta kilpailu, seksuaaliset suhteet ja niiden lait sekä 1950-luvun amerikkalainen yhteiskunta.

Niinpä aloin ajatella, että ehkä naimisissa oleminen ja lasten saaminen merkitsi jonkinlaista aivopesua, jonka jälkeen nainen eli tylsänä ja tunnottomana kuin orja jossakin yksityisessä totalitäärisessä valtiossa.

Suosittelen lukemaan kirjan alkuteoksen suomennoksen sijaan. Tunnetko teoksen Meg Wolitzer Kuulen sisareni kutsuvan? Kirjassa on keskeisesti esillä niin Anne Sexton kuin Sylvia Plath. Olen blogannut kirjan täällä. Olen tehnyt joskus oman kirjakaanonin kirjoista eli listannut 10 tärkeintä kirjaa. Taidehistoriassa listasimme samalla tavalla taideteoksia. Se ei ole mahdotonta, mutta vaatii paneutumista. Oma kirjallisuuteni kymmenikkö on pysynyt miltei samana jostain parikymppisestä lähtien. Tuo Wolitzerin kirja mahtuu tuohon joukkoon.

Goliarda Sapienza Elämän ilo

Goliarda Sapienza (1924–1996) syntyi Sisiliassa vallankumoukselliseen sosialistiperheeseen. Hän oli teatteri- ja elokuvanäyttelijä ja kirjailija. Hän aloitti 16-vuotiaana teatteriopinnot Roomassa ja tuli näyttelijänä tunnetuksi italialaisen elokuvaohjaajan Luchino Viscontin elokuvista. Sapienza kirjoitti teostaan Elämän ilo kymmenen vuotta, mutta hän ei ehtinyt nähdä teostaan julkaistuna, vaan se julkaistiin postuumisti. Vielä kirjoittamistakin kauemmin kesti, että se saavutti laajan lukijakunnan. Italiankielinen alkuperäisteos on nimeltään L'arte della gioia. Kirjan on suomentanut Laura Lahdensuu.




Sapienzan aviomies julkaisi omalla kustannuksellaan tuhannen kappaleen painoksen Elämän ilosta vuonna 1998. Elämän ilo suomennettiin miltei kaksikymmentä vuotta kirjailijan kuoleman jälkeen, sillä valmistuessaan se oli aikanaan liian rohkea italialaiselle kustannusmaailmalle. Tänä päivänä se nähdään rönsyilevänä, sisilialaisena perhesaagana ja Modestan kehityskertomuksena. Kirjassa on kirjailijan puolison Angelo Pellegrinon alkusanat. Miehen, joka sanoo, että jokaisella kirjalla on kohtalo, ja jos se on totta, olen varmasti ollut osa sitä. Kirjassa on myös suomentajan Laura Lahdensuun tuiki tarpeelliset jälkisanat.


Elämän ilon näyttämönä on Sisilian Catania lähiympäristöineen. Modesta syntyy Sisiliassa tammikuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1900 ja tämäkin lienee tarkoituksellinen valinta ajankohdaksi. Modesta elää kiivaan mullistusten vuosisadan ikonina. Hän haluaa elää, uskaltaa elää ja kykenee tuntemaan elämisen ilon kaikki muodot itsessään. Hän on rohkeampi kuin oma vuosisatansa, jopa liian rohkea elämälle, jollaisena se haluttiin tallentaa vielä hänen eläessään. Villi ja kesytön Modesta rakasti niin miestä kuin naista, rikkoi seksuaalisuuden rajoja, kesti hämmentäviä lähestymisen muotoja lapsuudessaan ja kiiti kiihkeä intohimo johtotähtenään. Kirja on rohkea, mutta ei rivo tai rietas, ennemmin häveliäs ja verhottu.

En ainuttakaan, tähän mennessä en ainuttakaan. Ehkä te, uudet sukupolvet… Avioliitto, Jacopo, on absurdi sopimus, joka nöyryyttää yhtälailla miehiä ja naisia. Minusta on niin, että jos kohtaa miehen, josta pitää, häntä rakastaa kunnes, no… niin kauan kuin sitä kestää… Sitten ihmiset jättävät toisensa, hyvinä ystävinä, mikäli mahdollista. Jacopo, sinun kanssasi puhuessani tämän äiti-huoran mieleen ihan pulppuilee uusia oivalluksia. Kuule, sain ajatuksen rakkaudesta.


Ihminen haluaa päästä sisään "toiseen” tunteakseen hänet, saadakseen hänet omakseen niin kuin kirjan tai maiseman. Niinpä kun toisen on imenyt sisäänsä, ravinnut itseään kunnes toisesta on tullut osa itseä, alkaa taas ikävystyä. Lukisitko sinä aina vaan samaa kirjaa?

Elämän ilo leikittelee lukijan kanssa kaikin mahdollisin keinoin. Kirjan kertoja on minämuotoisesti Modesta, vaikka seuraavassa hetkessä kertojasta käytetään muotoa hän. Nämä etäännyttämiset ovat tarkoituksellisia, sillä lukija ajautuu kiivaan ja vuolaan sanavirran mukana seuraavaan suvantoon rivit, lauseet ja ajatukset sekoittuneina. Teksti rönsyilee tarjoten tunnelmakuvia, dialogivirtaa, allegoriaa kaikin tavoin lukijaa vuolaudellaan koetellen. Kirjan kääntäjä on varmaan paikoin helissyt kilpaa Modestan kanssa tarjotessaan meille tämän upean suomennoksen.

Modesta tarraa uskoon, että elämällä on varattu hänen osakseen jotain erityistä köyhistä lähtökohdistaan huolimatta. Hän päätyy luostariin, josta kohtalo vie hänet italialaisen aatelisperheen palatsiin ja vankilankin hän ehtii kokea. Älykäs Modesta on kameleontti, joka muuntautuu roolista toiseen sovitellen milloin aristokraatin, sosialistin, biseksuaalin, poliittisen taistelijan, uranaisen, tai kyltymättömän rakastajattaren viittaa. Viimeisin määritelmä kuvaa enemmänkin Simone de Beauvoirin toisen sukupuolen vapautta rakastaa kuin päiväperhoa.

Modesta taltioi kuohuvan vuosisadan tapahtumat itseensä ja luo ajankuvan 1900-luvun Italian poliittisesta, moraalisesta ja sosiaalisesta historiasta sekä vapautuneesta naisesta, jossa ilmentyy Sisilian auringosta syntynyt elämän ilo. Elämän ilo kuvantaa vain osan, sillä se jättää paitsi siitä, minkä englanninkielinen nimi The Art of Joy täydentää. Elämän ilon merkitys paljastuu Modestalle kirjassa, mutta sitä ei ainakaan suonut perinteiden tai odotusten mukaan eläminen. Kirjan lopussa vanhentunut Modesta katsoo viisaudellaan elämäänsä.

- Ensirakkaudesta puhutaan paljon, vai mitä? Siinä valehdellaan niin kuin kaikessa muussakin.

- Niin se on, Modesta, en minäkään olisi koskaan kuvitellut, ja valitettavasti on tultava meidän ikäämme, jotta saisi sen selville. Huomasitko tänään sillalla, kuinka ne nuoret katsoivat meitä? Olisin melkein halunnut kertoa sen heille, mutta eivät he olisi uskoneet minua.

Olen lukenut kirjan kerran, mutta tarvitsen toisen paneutumisen. Tämä on kirja, joka jokaisen on luettava ja koettava ymmärtääkseen sen. Yksittäiset tarinat kuuluvat kehykseen palapelin palasten tavoin, mutta vain kokonaisuudella on merkitystä. Ehkä tästä tarinasta voi esitellä vain raamit. En ole lukenut mitään vastaavaa, en osaa verrata tätä edes muihin. Reader, why did I marry him? kirjoittaa, että Elämän ilo on sukua Simone de Beauvoirin Mandariineille (Les Mandarins 1954) suhteessa, jossa omaelämäkerralliset elementit kohtaavat fiktion. Simone de Beauvoirin maailma on jo tutumpi minulle. Elämän ilo on kiehtova, piripinnassa läikkyvä malja elämänjanoiselle.


Päätän tämän George Sandin lausahdukseen Elämässä on vain yksi todellinen onni: rakastaa ja tulla rakastetuksi.

Goliarda Sapienza Elämän ilo
Gummerus 2014. Arvostelukappale. Kiitoksin.

Kirja on luettu myös mm. blogissa:


Reader,why did I marry him?