J.S. Meresmaa Mifongin kadottama

J.S. Meresmaa Mifongin kadottama

Myllylahti 2016. Kustantajalta. Arvostelukappale. Kiitoksin.

Tamperelaisesta J.L. Meresmaasta tuli kirjailija puolivahingossa. Mifongin kadottama on ihmisten voimien rajoja kuin rajojen elämän ja kuoleman välillä koettelemista, mutta rajat eivät ole niin lopullisia kuin miltä ne näyttävät. Mifongi-sarja on Meresmaan luoma aivan toisenlainen fantasiamaailma. En ole lukenut sarjan neljää ensimmäistä osaa, joten matkani lähti vähän sekavasti ja hitaasti liikkeelle, mutta kun vauhtiin päästiin, niin lukukokemus oli ihan mieluinen.

Entinen merirosvokapteeni Linn on tuomittu kuolemaan, mutta hän onnistuu piileskelemään Merontesin hallitsijan rantahuvilassa pelastuttuaan mustalta mahdilta.

Ardis Isvergal Duverney on palaamassa rakastajansa Dante Rondestanin kanssa kotikaupunkiinsa Merontesiin. Hän on riidellyt verisesti poikansa Ciaran kanssa, joka on syrjäytetty Merontesin hallitsijan paikalta ja ajettu maanpakoon. Merontesissa Ardis kohtaa kuninkaallisessa lampimajassa Danten siskon Linn Rondestanin, jonka kanssa hän ei todellakaan ole sydänystävä, mutta Linn on ystävystynyt nykyisen hallitsijan Skoemir  Skadi Armundin kanssa. Ardisilla on vahva kostonhalu, kun hänen poikansa on syösty vallasta ja hän haluaa itse Merontesin kuningattareksi.

”Haluat Merontesin kuningattareksi”, Connail sanoi.  ”En ole lainkaan vakuuttunut, että tiedät mikä on mahdollisuuksien rajoissa.”… ”Olen Isvergal.” Ardisin ääneen hiipi kovarauta. ”Minulla on veren oikeus Merontesin valtaistuimeen, ja poikani vallansyöksemisen jälkeen ei ainoastaan veri, vaan myös sukuni kunnia velvoittaa minut taistelemaan siitä.”

Ardisin tytär, Ciaran kaksonen, Fewrynn on kadonnut toismaailman portteja suljettaessa, ehkä lopullisesti. Ardis ottaa uutisen raskaasti. Samaan aikaan Linn syyllistyy nähdessään painajaisissa kavaltaneensa Fewrynnin olinpaikan. Dantella on ongelmia eläinpuolensa sebauden kanssa, kun musta pantteri Reu yrittää ottaa vallan hänen mielessään.

Toisaalla maanpakoon ajettu Ciaran sinnittelee henkivartijansa Oslafin ja muistinsa menettäneen, entisen kaartinpäällikkönsä Joentuoman kanssa pakoon kohti Belonea. Matka ei suju kommelluksitta ja heidän seuraansa liittyy vielä outo, lintujen vaistotietoon yhteydessä oleva Siv säihkyrastaineen.

”Viisas viklo”, Siv hurisi ihastuksissaan. ”Teikä tekee meikäläisen niin ylpeäksi.”

”Oloni tuntuu lähinnä sekopäiseltä. Skadi Armund on Kultapoika. Pitäisihän minun tuntea häntä kohtaan jotain. Miksi en tunne mitään.”

”Teikä on kuoriutunut uudelleen. Johan meikä sitä sanoi. Ei ole väärin vaihtaa sulkapukuaan.”

Mifongin kadottama lähti alun epäröinnin jälkeen vauhdikkaasti liikkeelle ja kirjan loppu jättii odottamaan haikeana  seuraavaa osaa. Pakko lukea myös aiemmat osat!

Essi Tammimaa Noaidin tytär ja Tulva

Essi Tammimaa Noaidin tytär

Otava 2013. Kotikirjasto.

Noaidin tytär aloittaa saamelaiseen mytologiaan ja lukiolaistytön arkeen perustuvan trilogian. Tammimaata (s. 1981) luonnehditaan kulttuurialan sekatyöläiseksi.

Kuusitoistavuotias Aura asuu kaksin isänsä kanssa Kellokosken sairaalan vierellä. Äiti on hävinnyt Auran ollessa pieni. Isä on tiukkis ja yrittää suojella Auraa kaikin mahdollisin tavoin. Salaperäisyys ja vaikeneminen äidin kohtalosta ylittävät puhekynnyksen.

Syksyllä Aura aloittaa lukion. Hän on tavallinen teinityttö, mutta hän näkee näkyjä, joissa sudet ahdistelevat häntä ja saamelaissoturittaret seikkailevat. Aura kirjoittaa näyistään kirjan, mutta kun se julkaistaan, hänet yritetään tappaa, koska paljastuu että saamelaissoturitar Saga onkin oikea henkilö ja aikoo kostaa heimonsa paljastamisen.

Kiristän tahtia ja sora ropisee jaloissani kuin kipinät. Äkkiä huomaan liikkuvia varjoja metsässä. ne lähestyvät molemmilta puolilta katulamppujen väliin jäävää pimeää musteläikkää, johon kohta saavun. Sydämeni alkaa hakata ja käteni täristä. Olen kuulevinani korpeavaa murinaa puiden välistä.

Äkkiä kaikki se on totta. Näkyjeni laukkaavat sudet, jotka kääntyvät omistajiaan vastaan. Nyt ne vaanivat minua.

Aura karkaa syksyllä kaverinsa Markuksen kanssa idolinsa Maailman reunalla –bändin konserttiin, jossa Auran ihailema bändin laulaja Paju nostaa Auran lavalle. Auran tyttökaverit ovat tästä kateudesta vihreitä. Paju osoittautuu olevan kotoisin Tulipuun Kodasta, jossa heimoa johtaa Hirvikuningatar. Sieltä on myös kotoisin Auran äiti Risten ja Auran veri on sekoittunutta, koska isä on etelänmaalainen. Aura joutuu uskomattomaan seikkailuun pelastaakseen Tulipuun Kodan ja Saamelaissoturittaret.

Siniturkkinen susi päästää murinan, joka järisyttää rintalastaani. Tunnen sen suusta löyhivän  kuuman hengityksen, joka haisee raadolle. Se on viimeinen asia, jonka tunnen. Ärähdys on merkki muille susille. Ne kaikki ponnistavat puiden välistä, varvikosta, varjoista ja laappovat kohti minua kulmankidat avoinna ja hampaat puukonterävinä. Siniturkkinen ponnistaa vahvoilla jalkalihaksillaan ja ponnahtaa hyppyyn minua kohti.

Tammimaa luo kirjassaan aivan uudenlaisen fantasiamaailman, jota ei avata tarpeeksi. Tapahtumat etenevät ilman selittelyä  aiheuttaen lopputuloksesta sekaisen. Yhtäkkiä Aura omaa yliluonnollisia kykyjä. Olkoonkin, että tapahtumat liittyvät Auran näkyihin. Imettelen usein, miksi kirjailijoiden pitää kertoa luonnosta, jos sitä ei osata.  Esimerkiksi Auran ensimmäisenä koulupäivänä koivun lehdet ovat keltaisia ja tippuvat, vaikka miljöönä on Etelä-Suomi. Kirjan genre on teinityttöfantasiaa ja näin ollen sopii parhaiten heidän luettavakseen.

Essi Tammimaa Tulva

Otava 2016. Kustantajalta. Kiitoksin.

Tulva on jatkoa kolme vuotta sitten ilmestyneelle Noaidin tyttärelle. Arvelen ilmestymistahtia hieman liian hitaaksi,  jotta lukijan kiinnostus jaksaa säilyä jatko-osalle. Pahimmillaan kohdelukijat ehtivät jopa kasvaa tällä välin pois lukijajoukosta.

Muutaman metrin päässä koski panee padon parkumaan, mutta siinä, missä minä seison, voi katsoa liikkumattoman veden sisään. Hurjaa virtaa ei voi nähdä pinnasta, se on lasityyni. Niin kuin muutenkaan elämässä, pinta ei kerro mitään.

Aura aloittaa lukion toisen luokan. Muistot edellistalvesta piinaavat ja vesi Kellokosken padon takana nousee. Mutta sitten näyt palaavat. Lisäksi toimittajat vainoavat Auraa tämän suhteesta idoliinsa Pajuun ja saavat lööpeillään kaikki sekaisin.

Oven vieressä nojailee toinen jalka lungisti seinää vasten nainen, jonka kasvot peittyvät aluksi suureen vaaleajouhiseen lehmitytön hattuun. Hänellä on kuluneet nahkasaappaat, pitkä tunika ja pureskellut kynnet. Kun pääsen hänen kohdalleen, kohtaan jäänsiniset silmät, joiden sudenkeltaiset kehät vilkkuvat petomaisesti. Silmät eivät päästä minua otteestaan.

Kellokosken tulvavaara johtuu Lapissa tapahtuneesta Suvivaaran katastrofista ja kuolleista soturittarista, jotka nousevat järven pohjasta penäämään takaisin maitaan saasteilta ja tuholta.

- Tämä ei ole ihmisetn työtä.

Muistan unieni kuolleet soturittaret. Metsän koura kaapaisee minua, ja astun taaksepäin, kompuroin. Haluaisin takaisin junaan.
- Minkä sitten?
- En ole varma, Saga sanoo. - Hajusta on vaikea saada selvää. 

Tulva on yhtä sekava kuin trilogian ensimmäinen osa Noaidin tytär. Tapahtumat ja henkilöt poukkoilevat toisesta toiseen, välillä ei tiedä missä mennään. Juoni tuntuu välillä olevan hukassa. välillä hukassa. Suomenkielelle vieraat sanat myös kummastuttavat, mikä tarve niitä on luoda? Silti kirjan juoni  ja tarina olivat  mielenkiintoiset. Mytologian osuus oli mukavaa luettavaa.

Siri Pettersen Korpinkehät Mahti

Siri Pettersen Korpinkehät Mahti

Norjankielinen alkuteos Evna (2015)

Suomennos Eeva-Liisa Nyqvist

Jalava 2016. Kustantajalta. Kiitoksin.

Mahti jatkaa Siri Pettersenin Korpinkehät-trilogiaa Hirkan ja Rimen koettelemuksista. Mahti on trilogian päätösosa. Jos et ole lukenut trilogian ykkös- ja kakkososaa, älä lue tätä, koska tässä ei voi välttää niiden spoilausta. Muuten kirjan voi lukea itsenäisenä fantasiaseikkailuna.

Darkdaggar on kaapannut neuvoston vallan Rimen vieraillessa nykyajassa ja Rime tuntee itsensä lainsuojattomaksi. Lisäksi Darkdaggar myrkyttää Kolkaggan soturit. Rime on saanut omasta pyynnöstään Damayantilta kaulaansa korpin, jolla hän voi pitää yhteyttä Graaliin. Oikeastaan Graali pystyy sillä hallitsemaan Rimeä.

”Mitä on tapahtunut?! Tapoit oman mestarisi kaksintaistelussa ja katosit! Se on tapahtunut! Koko Manfalla oli paikalla, eikä sinua sen koommin nähty. Luulin sinun uinuvan Vainajalassa, Rime! Että Darkdaggar lopulta tappoi sinut. Minä luulin…”

Edellisosassa Hirkalle paljastui, että Graali on hänen isänsä, joka on karkotettu kuolleina syntyneiden, umpirien maasta eli Hirka on sokean ja ihmisen jälkeläinen. Hirka saapuu Korpinkehien kautta kuolleina syntyneiden valtakuntaan ja hänet viedään Dreysiliin isänsä sukulaisten luokse, jossa ensimmäisten verta kantava Hirka nostaa sukunsa talon arvoasteikossa seitsemänneksi. Hirkan sopeutuminen on kuitenkin vaikeaa, varsinkin kun yksi talon asukkaista, Skerri, inhoaa häntä yli kaiken.

Hänet kiskaistiin pois. Äkkiä. Rajusti. Neulepusero raapi hänen kaulaansa. Hetken aikaa Hirka luuli sen johtuvan korpista. Kuolleen linnun tahdosta. Kunnes hänet paiskattiin seinää vasten ja hän näki vilahduksen Skerristä. Selkä osui kiveen. Kipu kulki ruumiin läpi. Hirka lysähti lattialle. Sydän hakkasi kurkussa. Linnun nopeudella. Kuin loukkaantunut varpunen.

Kuolleina syntyneet osoittautuvat ikivanhoiksi, nuorimmat ovat 300-vuotiaita ja aikuiset jopa tuhansia vuosia vanhoja. Lapsia syntyy harvoin eli heitä käytännössä ei ole. Umpirien haavat paranevat hetkessä ja he ovat miltei kuolemattomia. He muistavat vanhoja asioita ja ovat katkeria tuhat vuotta sitten tapahtuneesta, mistä ongelmat oikeastaan johtuvat.

Mahti seuraa Hirkan ja Rimen elämää kahdessa maailmassa, umpirien ja yminmaalaisten. Hirkan arvomaailma joutuu koetukselle ja lopulta hän joutuu myöntämään, että maailmojen välinen sota on välttämätön. Kaiken takana on mahti, joka on kadonnut Sokeina syntyneiden maailmasta. Hirkan tehtävänä on yrittää ensimmäisten verellään palauttaa mahti.

Lupaus, jota Hirka ei todennäköisesti voisi koskaan pitää. Lupaus, jonka Kolailin sanat olivat tehneet mutkikkaammaksi. Mahti loi tämän yhteiskunnan sisäiset erot. Mahti loi nokkimisjärjestyksen ja suosi Dreyrejä. Eikö silloin ollut hyvä, ettei sitä ennä ollut?

Mahtia voi verrata sarjan kakkososaan Mätään. Ykkösosa Odininlapsi oli ehdottomasti sarjan paras.  Jälkimmäisiin Pettersen on kehittänyt monimutkaisen ja koukeroisen fantasiamaailman, jonka seuraaminen on paikoin hankalaa. Silti viihdyin hyvin Siri Pettersenin seurassa ja aion lukea jatkossakin. Hirka kehittyy sarjan aikana nuoresta tytöstä aikuiseksi (ainakin 17-vuotiaaksi), ja hän voi tuosta vaan selittämättä tietää ja tehdä käsittämättömiä asioita. Rime on tässäkin osassa kummajainen ja Hirkan suhde häneen on kysymysmerkki.

Maria Turtschaninoff Naondel – Punaisen luostarin kronikoita

Maria Turtschaninoff Naondel – Punaisen luostarin kronikoita

Alkuteos: Naondel, Krönikor from det Röda Klostret

Käsikirjoituksesta suomentanut Marja Kyrö

Tammi 2016. Arvostelukappale. Kiitoksin.

Luostarin ei sovi milloinkaan unohtaa, mitä jouduimme kärsimään saadaksemme pystytettyä jälkipolville turvasataman, paikan, jossa naiset voivat työskennellä yhdessä ja oppia. Eläköön muisto meistä niin kuin nämä rakennukset seisovat perustallaan.

Kabira, ensimmäinen Äiti, Clarás, joka johti pakomatkaa, Garai, papitar, Estegi, palvelija ja toinen Äiti, Orseola, unienkutoja, Sulani urhea, Daera, ensimmäinen Ruusumme ja Iona, joka katosi.

Maria Turtschaninoffin Punaisen luostarin kronikoita –trilogian aloitti Maresi, jolle myönnettiin vuoden 2014 Finlandia Junior palkinto. Maresin tekstini löydät täältä. Naondel on kertomus alkusisarista, jotka perustivat aikoinaan Punaisen luostarin. Maresissa korostui naisten yhteistyö, ja siinä yhteisöä uhkasi ulkopuolelta tuleva vaara, kun Naondelissa vaara on naisten keskuudessa.

Kabira, varakkaan perheen vanhin tytär pääsee ensimmäistä kertaa perheensä mukana maustemarkkinoille ja tapaa siellä visiirin pojan Iskanin, joka alkaa käydä Kabiran perheen luona vierailuilla, mutta ei suostu paljastamaan, kenet kolmesta tyttärestä hän haluaisi puolisokseen. Kabira kuvittelee, että Iskan on kiinnostunut hänestä, vaikka ei osoita sitä mitenkään ja paljastaa Iskanille kohtalokkaan salaisuuden. Kabira on valittu mystisiä voimia sisältävän salaisen Anji-lähteen suojelijaksi ja paljastaa sinisilmäisenä rakkauden puuskassa salaisuuden Iskanille. Anjin avulla Iskan pystyy näkemään tulevaisuuteen ja muuttamaan tulevaa.

Ohaddinissa ei ollut palatsia, ainakaan aluksi. Oli ainoastaan isäni talo. Perheemme oli varakas. Talomme vanha ja ylväs, sitä ympäröi maustemetsä, useampi hedelmätarha ja laajat okara-, nisu- ja valmupellot. Itse talo sijaitsi kauniilla paikalla painanteessa kukkulan juurella.

Iskan osoittautuu vallanhimoiseksi raakalaiseksi, joka Anjin voimien avulla valloittaa ja orjuuttaa maailmaa ja haaremiaan. Ensin hän surmaa Kabiran sukulaiset ja palveluskunnan Anjin täydenkuun jälkeisellä oaki-vedellä. Tämän jälkeen hän pakottaa Kabiran vaimokseen ja saattaa Anjista näkemällään kaikki Kabiran tyttövauvat kesken. Iskan haluaa vain poikia perillisikseen.

Kabiran vanhentuessa Iskan ottaa uuden jalkavaimon kerta toisensa perään, kunnes vasta kuudennen hän ottaa uudeksi puolisokseen Kabiran ollessa jo vanha, harmaantunut nainen. Samalla Iskan sotii ja valloittaa maailmaa Anjista saamansa voiman, nuoruuden ja tulevaisuuteen näkemisensä avulla.

Iskanin uhreiksi joutuvat Kabiran lisäksi autiomaan vaeltajaklaanin Garai, unienkutoja Orseola, amatsoni Sulami, ilotyttö Claras ja neito Iona sekä neljä nimeltä mainitsematonta jalkavaimoa. Naiset ja tytöt Iskan on löytänyt sotaretkillään eri puolilta maailmaa. Kukin naisista kertoo tarinansa, paitsi Iona, jonka tarinan kertoo ”Daera”. Iskan kuvataan ennakkoluuloiseksi ja raakalaismaiseksi, mutta jonka henkilöllisyyttä ei avata juuri lainkaan, vain naisten kertomana.

Tarina kerrotaan kuuden eri naisen näkökulmasta. Lisäksi tärkeässä roolissa on palvelija Estegi, jolla on suuri salaisuus. Naondel on unissa nähty vene, jolla naiset aikovat paeta Iskanin orjuudesta.

En nähnyt enää äitiä enkä isää. Vain ammottavia suita oksien lomassa. Ja viuhuvan kiven. Käänsin katseeni sitä kohti ja olin näkevinäni Aureolan tylpän nenän.

Pahinta oli että antauduin vapaaehtoisesti. Se on katkerin muistikuvani. Kaikki olisi voinut käydä myös toisin. Enkä voi syyttää muita kuin itsenäni.

Naondel  on niin ajaton kuin paikantamaton, joten sen sijoittaminen maailmankartalle ei onnistu. Mielelläni sijoittaisin Välimeren tuntumaan, mutta maustekasviviljelmät viittaavat enemmän kauemmas maustesaarien luo. Tarina on surumielisen kaihoisa, hieman paatoksellinen sekä raadollisempi kuin Maresi. Pahuus on pahaa. Ehdottomasti haluan jatkaa Punaisen luostarin parissa jatkossakin. Turtschaninoff rakentaa miljööt ja tapahtumat  uskomattoman taitavasti, pidän todella hänen kirjoistaan. Myytit, magia, parantaminen ja kansanperinne ovat mukana omaleimaisina.

Blogeissa toisaalla: Kia