Selasin
blogiani hämmentyneenä ja tulin lopputulokseen, jonka takia naputan tätä
tekstiäni eli minun oli uskottava, että en ole tehnyt tätä. Yritän saada
käsintehdyistä muistiinpanoistani selvää. Olen lukenut kirjan useamman kerran
niin suomeksi kuin englanniksi, mutta eihän se muutu enää miksikään
elokuvan nähtyäni. Kirjaakin lukiessa Meryl Streep valitsee kukkia, kulkee huoneissa,
puhuu Richardin kanssa. Julianne Moore
on ikävystynyt kotiäiti Laura Brown, joka leipoo kakkuja. Nicole Kidman
on hauras kirjailija Virginia Woolfina, joka taistelee hauraan mielen ja päänsärkyjen kanssa.
Eikä minkään tarvitsekaan muuttua. Meryl Streep on ollut suosikkinäyttelijäni Ranskalaisen luutnantin naisesta
lähtien.
Jo prologi alkaa kuvauksesta kertoen, missä mennään: Hän on jättänyt kirjeen Leonardille ja toisen Vanessalle. Hän kävelee määrätietoisesti kohti jokea, on varma aikeestaan, mutta jopa nyt hänen ajatuksensa harhautuvat, kun hän näkee kumpuilevan maan, kirkon ja pienen valkoisena hohtavan, hieman rikinkeltaiselta vivahtavan lammaskatraan laiduntavan tummenevan taivaan alla.
Tunnit
on yhdenpäivänromaani, joka kuljettaa kolmea naista eri aikakausina kietoen naisten
kohtalot lopussa kauniisti yhteen, kun Clarissa avaa oven vieraalleen. Toinen sanoo pitäneensä huolta parhaansa mukaan ja tulija sanoo toivoneensa voivan tehdä enemmän. Tunnit on intertekstuaalinen Virginia Woolfin teoksen Mrs. Dallowayn suhteen.
Huokaan kyllä raskaasti tätä tehdessäni, sillä en ole edes
vilkaissut, kuinka muut ovat suoriutuneet tästä tehtävästä. Tämä on minun parhaimpia
lukemiani kirjoja. Ehkä te tiedätte, että minulla on yksi valtavan suuri
heikkous eli rakastan kissoja, rakastan punaisia kissoja. Mahdatteko tietää,
että kun tuomari saa pöydälleen kissan, joka on … mietin, miten sanani valitsisin,
että en parkuisi itkusta, että en olisi ylimielinen. No täydellinen, kaiketi minä saan niin
kirjoittaa… Silloin järeinkin mies sulaa ja ottaa kynän käteen ja piirtää
suuren sydämen sisään kauniit sanat. Ne ovat hetkiä, jotka ihminen haluaisi
elää uudelleen ja uudelleen. Tämä on juuri sellainen kirja, jonka lukee
uudelleen ja uudelleen ja mieluiten piirtäisi sydämeen sisään vain Best of the Best.
Joten tässä lyhyesti.
Tunnit tapahtuu kolmella aikatasolla.
Yhdellä tasolla Virginia Woolf
kirjoittaa Mrs. Dallowayta miehensä Leonardin valvoessa vaimonsa
jaksamista Richmondissa. Virginia on kaukana rakastamastaan Bloomsburysta vuonna
1923.
Virginia halveksii Richmondia. Hän janoaa Lontoota ja toisinaan hän uneksii kaupunkien sydämistä.
Toisella tasolla Laura Brown on nuori vaimo ja pienen Richien äiti, joka elää Los Angelesissa vuonna1949. Arjen rutiinit ovat ylivoimaisia ja hän haluaa kadota jonnekin mukanaan vain tarkoin vaalimansa kirja, Mrs Dalloway.
Kuinka, Laura miettii, joku joka kykeni kirjoittamaan tuollaisia lauseita – joka kykeni tuntemaan kaiken minkä tuollaiset lauseet sisälsivät – saattoi tappaa itsensä? Mikä ihme ihmisiä vaivaa?
Kolmannella tasolla ollaan modernisoidussa
versiossa, jossa Clarissa Vaughan elää New Yorkin kiihkeässä sykkeessä
1900-luvun lopulla. Hän suunnittelee illaksi juhlia palkitun
runoilijaystävänsä, aidsin runteleman Richardin kunniaksi. Clarissa elää elämäänsä Sally kumppaninaan.
Richard on entinen rakastettu, ystävä, runoilija. Richard kutsuu Clarissaa nimellä Mrs. Dalloway tai Mrs. D.
”Ruusuja ei voi koskaan olla liikaa”, Clarissa sanoo,
Sally ojentaa kukat hänelle, ja hetken he molemmat ovat yksinkertaisesti ja täysin onnellisia. He ovat läsnä juuri nyt, ja he ovat jotenkin onnistuneet rakastamaan toisiaan kahdeksantoista vuoden ajan. Tällä hetkellä se on kylliksi.
Tunnit pitäisi lukea ennen elokuvaa, sillä elokuva on niin hyvä, että se
liimautuu kirjan päälle. Minä en pysty pääsemään näyttelijöiden vallasta irti.
Elokuva noudattelee tarkoin kirjaa. Tunnit
on upea niin kirjana kuin elokuvana.
Michael Cunningham Tunnit
Gummerus. 2000. Kotikirjasto.
Laitan vain muutaman linkin, koska blogitekstejä on paljon:
P.S. Rakastan kirjoja