Timo Sandberg Murhakuja ja Bonnie MacBird Veren taide

Timo Sandberg Murhakuja

Karisto 2016. Kustantajalta. Kiitoksin.

Timo Sandberg (s. 1946) on nastolainen kirjailija. Hänen esikoisteoksensa Unta ei voi tunnustaa julkaistiin vuonna 1990. Sen jälkeen häneltä on julkaistu parisenkymmentä romaania. Ylietsivä Otso Kekistä kertovan Lahteen sijoittuvan Mustamäki-sarjan aloitti Mustamäki vuonna 2013. Olen lukenut aiemmin Sandbergin teoksista sarjan toisen osa Häränsilmä ja Heittola-sarjan Yövieraan.

Murhakujan tarina sijoittuu vuoteen 1932. Pirtutrokarit ovat edelleen häikäilemättömiä, vaikkakin tiedetään, että kieltolaki tullaan kumoamaan vuoden 1933 alusta. Tarinan alussa harrastelijanäyttelijä Lars Kuivanen siepataan yöllä kotoaan ja mukiloidaan kuoliaaksi läheisellä sorakuopalla. Kuivasen rooli työväenteatterissa on herättänyt huomiota jopa jumalanpilkkaan asti, joten tätä epäillään tapon motiiviksi. Toisaalta kuolemaa selitetään pirtutrokarien välien selvittelyksi, sillä Kuivanen on muuttanut entiseen pirtukauppiaan taloon.

Tapaus herättää mielenkiintoa Helsinkiä myöten, sillä sanomalehdet kirjoittavat ja pohtivat liittyykö asiaan poliittisia vaikuttimia. Kaupungin johto painostaa poliisia ratkaisemaan jutun mahdollisimman nopeasti. Poliisimestari Koskenpää määrääkin jälleen kerran Kekin johtamaan tutkimuksia, koska osa poliiseista kuuluu suojeluskuntaan ja poliisimestari epäilee, että kaikilla poliiseilla ei ole halua rikoksen ratkaisemiseen. Kekki epäilee määräyksen herättävän pahaa verta poliisin sisällä, mutta ottaa tehtävän vastaan.

Lapuan liike on voimissaan ja äärioikeisto ja –vasemmisto ovat törmäyskurssilla. Muualta tulleet Lapuan liikkeen aktivistit ja muutama paikallinen kannattaja järjestävät muilutuksia ja sieppauksia. Vanha tuttu Ismo Torni siepataan myös kotoaan. Kyseessä on enemmän kosto, kuin poliittinen toiminta, vaikka Ismo toimii Rautateollisuudessa ja työväen teatterissa aktiivina. Ismo seurustelee toimitusjohtaja Pekkolan tyttären kanssa ja tuohon aikaan punaisten ja valkoisten muodostamia pareja ei sallittu. Nyky-Suomen levoton liikehdintä muistuttaa osittain tuota aikaa, sillä väkivaltainen toiminta ääriliikkeiden parissa nousi esiin muutaman viikon takaisessa  asema-aukion kuolemaan johtaneessa väkivallanteossa.

Tilanne oli todella kiusallinen. Poliisilaitoksella oli jo vuosia naljailtu hänelle muhinoinnista venäläisen naisen kanssa. Nyt hän oli tehnyt samaisen naisen kanssa lapsen ja eli susiparina. Viimeksi eilen hän oli kuullut Mantereen julistavan jollekin järjestyspoliisille, ettei se venäläinen huorakaan sitä huoli, pitää vain elättäjänä.

Murhakuja käsittelee laajasti Lapuan liikkeen ja suojeluskunnan toimintaa, vähemmän punaisten toimia. Kirjaa mainostetaan jännitysromaanina, mutta genreltään se voisi olla historiallinen romaani. Dekkarin ystävä saattaa hieman pitkästyä tarinaa lukiessa, sillä luokkayhteiskunnan kuvaukset ovat pitkiä jännitysromaaniin sijoitettuna. Vastapainoa tuo Kekin ja Veran parisuhteen kuvaus, jossa ilmenee ongelmia. Kekki ja Vera eivät ole naimisissa ja kumpikin asuu eri osoitteissa, vaikka heillä on jo Urho-poika. Venäläisiä on alettu syrjiä, kaduilla huudellaan ja venäläistaustainen Vera halajaa takaisin Venäjälle. Ajankuva on todellisentuntuinen ja tulevaankin kirjassa yritetään tähytä.

Kun he kävelivät takaisin käsi kädessä, Urho hyppeli ja kertoili innoissaan, miten Leevi oli tehnyt pojille puhelimen ja he olivat koko päivän leikkineet roistoa ja poliisia.

- Jos se tekisi sellaisen puhelimen, missä ei olisi lankaa välissä, sen voisi ottaa oikean poliisin käyttöön, Kekki naurahti.

Bonnie MacBird Veren taide – Sherlock Holmes seikkailu

Alkuteos: Art in the Blood (2015)

Suomentanut Virpi Kuusela

HarperCollinsNordic 2016. Kustantajalta. Kiitoksin.

Olen aina ollut sitä mieltä, että elämä Holmesin kanssa on kuin kävelisi köysien varassa olevaa riippusiltaa pitkin viidakossa olevan rotkon yli. Adrenaliini saattaa tuntua virkistävältä, mutta kukaan ei tiedä, mitä alapuolella on, ja on jatkuvasti vaarassa menettää jalansijansa.

Bonnie MacBird on yhdysvaltalainen käsikirjoittaja ja ohjaaja. Hän asuu nykyisin Los Angelesissa ja hänellä on pitkä Hollywood-ura takanaan. Hän on rakastanut kymmenvuotiaasta lähtien Sherlock Holmes –tarinoita. Hän on luovan kirjoituksen opettaja ja pitää säännöllisesti luentoja Sherlock Holmesista. Kirjailijan sivuilta löytyy Art in the Blood Annotations –tietopaketti, joka on tarkoitettu oheislukemistoksi. Sitä ei pidä lukea etukäteen, sillä se sisältää juonipaljastuksia.

Tarina alkaa  lumisena  joulukuun päivänä Lontoossa vuonna 1888. Tohtori Watson saa kiireellisen viestin ystävänsä Sherlock Holmesin taloudenhoitajalta. Holmes on taas sortunut käyttämään kokaiinia. Watson ei saa ystäväänsä valveille, vaikka valvoo tämän vieressä vuorokauden. Jotain kuitenkin tapahtuu, kun Pariisista saapuu yllättäen kaksinkertaisesti salattu viesti kabareetähti, mademoiselle La Victoirelta. Viestin selvittäminen saa Holmesin piristymään ja hän päättää sillä silmänräpäyksellä lähteä Pariisiin. Mademoisellen kadonnut poika osoittautuu olevan vain pisara meressä murhien ja valheiden verkostossa, johon kumppanukset Holmes ja Watson sotkeutuvat. Tarinaan kuuluu myös Holmesin vanhempi veli Mycrof, joka on salaisessa hallituksen virassa. Tarinaan mahtuu niin amerikkalainen mafia kuin Louvreen pistäytyminen.

Holmes pyysi kuljettajaa suuntaamaan joen etelärannalle. Siellä rakenteilla oleva Eiffelin torni häämötti oikealla puolellamme lumisateen keskeltä. Se muistutti naurettavasti jotain, mitä Jules Verne olisi saattanut suunnitella tikapuiksi kuuhun.

”Millainen rumilus!” minä totesin. Holmes hymyili. Minä mietin, miten kauan pariisilaiset sietäisivät moista rakennelmaa.

Viime aikoina olen lukenut useampia vanhojen sankareiden uudelleen lämmittelyjä. Salvatore herätti Tarzanin.  Sophie Hannah ei vakuuttanut minua Hercule Poirotilla Nimikirjainmurhissa,  ja samoin kävi Anthony Horowitzin James Bondin kanssa Trigger Mortisissa. Näissä uusissa viritelmissä on vauhtia, raakuuksia ja monimutkaisia juonikuvioita, mutta se jokin jännityksen kutkuttava elementti jää puuttumaan. Edellisestä lukemastani Conan Doyle –tarinasta on aikaa, mutta Baskervillen koiran aito jännite ja aidon goottikauhun tuntu ei ole haalistunut.

Yhteistä näille vanhojen sankareiden uusille kirjoille on myös pohdiskelu, jota on näin jälkikäteen helppo tehdä:

(Watson) ”Pohdin tätä asiaa hetken. Jos ihminen saattoi valjastaa teknologian kuvion luomiseen (kutomakone), mitä muita toimia tai prosesseja moisella reikäkorttivalikoimalla voisikaan tehostaa? Voitaisiinko joku monimutkainen teko tai päätös purkaa sellaiseen muotoon, että sen voisi kirjoittaa samanlaisella koodilla synnyttämään se uudelleen? Kenties ratkaisemaan palapeli tai matemaattinen haaste, joka vaatisi monien jatkuvasti muuttuvien laskutoimitusten toistamista?”

(Holmes) ”Kuten tiedät Watson, en ole teknologian ja edistyksen vihollinen, teoriassa, enkä todellakaan vastusta niiden käyttämistä. Esimerkiksi puhelin saattaa hyvinkin kuulua meidänkin tulevaisuuteemme Baker Streetillä.”

Veren taide on vanhahtavan tyylinen ja pidin sen lukemisesta, vaikka se ei ylläkään alkuperäisen tasolle, niin se viehätti minua.

Horowitz Trigger Mortis ja Sandberg Yövieras

Vietin viime viikonloppun kammottavan vatsapöpön kourissa ja ahmin dekkareita, joten tässä neljän dekkarin kooste. Tämän viikonlopun päätin omistaa flunssalle. Mitään muuta en ole jaksanut lukea, joten onneksi kotona on tarjolla viihdyttäviä dekkareita. Eli jatkanen dekkareiden lumossa.

James Bond avasi silmänsä. Kello oli tasan seitsemän... Hapan maku suussa oli varma merkki siitä, että viskiä oli tullut juotua lasi liikaa edellisiltana. Mihin aikaan hän oli mennyt sänkyyn? Reippaasti puolenyön jälkeen. Eikä sänky ollut tarkoittanut nukkumista.

”Paljonko kello on?” Nainen hänen vieressään oli herännyt. Ääni oli pehmeä ja uninen.

”Seitsemän.” Bond ojensi kätensä ja silitti lyhyeksi leikattua mustaa tukkaa.

Anthony Horowitz (s. 1955) on Lontoossa asuva brittikirjailija, joka on kirjoittanut yli 40 kirjaa. Tunnetuin niistä lienee Alex Rider -nuortensarja. Horowitz on myös käsikirjoittaja ja hän on muokannut meilläkin esitettäviä Midsomerin murhia ja Hercule Poirotia.

Ian Fleming (1908-1964) kirjoitti 1950-luvulla useita julkaisusuunnitelmia Bond-tv-sarjaan, mutta nämä eivät kuitenkaan toteutuneet. Trigger Mortis (Murder on wheels) on yksi tällainen 400-500 sanaa sisältävä käsikirjoitus, josta Horowitz on muokannut tämän kirjan. Horowitzin pyrkimys oli esittää Bondin hahmo sellaisena kuin hänet viisikymmenluvulla luotiiin. Kirjan nimi ja kansi julkaistiin 14.4.2015 Lontoon kirjamessuilla. Alkuteos ja suomennos ilmestyivät syyskuussa, kun uusi Bond-leffa, Spectre, tuli ensi-iltaan marraskuussa. Käännösoikeudet oli myyty etukäteen pelkän synopsiksen perusteella.

Kirjan alussa Bond herää kotonaan Chelseassa tummatukkaisen (alkuperäisessä blondi) Pussy Galoren vierestä. On kulunut kaksi viikkoa Kultasormen tapahtumista. Bond alkaa kyllästyä Pussy Galoreen. Mennessään asemapaikkaansa hän saa M:ltä uuden tehtävän. Huhujen mukaan SMERSH aikoo sabotoida Nürburgringin Grand Prixiä, jotta heidän edustajansa olisi paras. Täällä Bondille paljastuu, että tuonaikaiset pahikset eli neuvostoliittolaiset ja korealaiset suunnittelevat paljon suurempaa sabotaasia, johon liittyy muun muassa Empire State Buildingin räjäyttäminen (onkohan tämä Flemingin käsikirjoituksessa vai Horowitzin keksimää?). Kirja on kovin vanhanaikainen ja asenneteellinen eli venäläiset ja heidän autonsa ja kaikki heidän valmistamansa tuotteet voi tunnistaa rumuudesta ja kolhoudesta.

Trigger Mortisissa Bond matkaa ensin Devizesiin harjoittelemaan, sieltä Saksaan Nürburgringille, edelleen New Yorkin kautta Wallops Islandille rakettien laukaisutukikohtaan ja takaisi Lontooseen. Kirjaan mahtuu kolme tyttöä Pussy Galore, Logan Farifax ja Jeopardy Lane. Mutta mitäpä Pussy ja Logan tekevätkään lopuksi Bondille? Horowitzin taustatukimuksissa olisi toivomisen varaa, esimerkiksi New Yorkin metroasemat ja metrotunnelien rakenne eivät vastaa todellisuutta.

”Ja haluat jättää minulle jonkin muiston?”

”No…” Bond ei oikein saanut selvää Jeopardyn sävystä.

”Olisit voinut ostaa jotakin Tiffan’ilta”.

”Sellaista olisit mieluummin halunnut”.

Horowitz on kahdeksas henkilö, joka Ian Flemingin jälkeen yrittää herättää Bondia henkiin aikalaisenaan. Ensimmäinen Bond-kirja oli Casino Royale (1953) ja Fleming julkaisi yhteensä kaksitoista Bondia. Tässä pastississa Horowitz onnistuu luomaan hiukan paremmin Flemingin hengen Bondiin kuin esimerkiksi Sebastian Faulks tai William Boyd. Aiemminhan Horowitz on luonut tulkinnan Arthur Conan Doylen Sherlock Holmesista ja saanut kirjaansa hyvin alkuperäisen oloisen tunnelman. Silti nämä ”lämmittelyt” jäävät alkuperäisten mestareiden varjoon ja sopiikin kysyä kenelle näitä tehdään ja minkä vuoksi perikunnat myyvät  julkaisuoikeuksia?

Anthony Horowitz Trigger Mortis
Karisto 2015. Kustantajalta. Kiitoksin.
Suomennos Arto Schroderus.
Alkuperäisteos Trigger Mortis (2015)


Timo Sandbeg Yövieras 

Timo Sandbeg on nastolalainen kirjailija-toimittaja. Yövieras on jo yhdeksäs Erkki Heittola –rikosromaani. Lisäksi hän kirjoittaa historiallista Otso Kekki –dekkarisarjaa, joka sijoittuu 1920-luvulle. En ole lukenut Heittola-sarjan aiempia osia, mutta se ei yhtään häirinnyt lukemista. Heittolan ja Tarun suhteen kehitys ilmeisesti jatkuu edellisistä osista?

Lahdessa tunkeudutaan öisin kerrostaloasuntoihin asukkaiden nukkuessa kaikessa rauhassa. Asunnoista katoaa vain rahaa ja arvoesineitä, ei esimerkiksi kännyköitä tai läppäreitä. Ihmisiä alkaa pelottaa, kun varas käy aina heidän nukkuessaan. Myös poliisi on voimaton, kun mitään murtojälkiä tai johtolankoja ei jää. Miten tunkeutuja ylipäätään pääsee asuntoihin?

Konstantin halusi vierailla mieluiten silloin, kun asunnon väki oli kotona. Se toi selkäpiissä kihelmöivää jännitystä. Toki tästä extreme-lajista oli myös taloudellista hyötyä… Alkuillasta hän jakoi mainoksia, työnteli Hong Kongin ja Gigantin mainoksia postiluukuista… Yöllä Konstantin lähti uudelleen liikkeelle.

Heittolan tutkimusryhmällä on töitä enemmän kuin ehditään tehdä. Poliisipäällikkö  määrää, että hiippailijaksi ristitty tunkeilija on saatava kiinni. Poliisiin kohdistuvat säästöt ja uudelleenjärjestelyt niukentavat entisestään toimintamahdollisuuksia, ja vielä kun Heittolan tyttöystävä Taru siirtyy Lahdesta Itä-Uudenmaan yksikköön Järvenpäähän, tulee entistä hankalampaa saada jutut hoidettua. Tanssimäenkadulla surmataan nuori, virolainen seuralaispalvelua pitänyt nainen. Vesijärven aallopilta löytyy palanut mies. Liittyvätkö kaikki asiat toisiinsa?

Taru ja Heittola ovat etäytyneet toisistaan, joten Heittolalla onkin paineita sekä omissa että työasioissa. Apulaispoliisipäällikkö ilmoittaa Heittolalle, että uudeksi rikosylikomissarioksi on valittu Pauliina Karjula. Heittola pettyy, koska on itsekin hakenut virkaa. Ikävän ja yksinäisyyden piinaamana Heittola ei saa oikein mitään aikaiseksi ja tämä heijastuu koko ryhmän toimintaan.

Hän lojui kauan silmät puoliummessa, kuunteli hyönteisten surinaa, harakan säksätystä lähimetsässä. Olo tuntui tyhjältä. Koko kevään hän oli painanut töitä ja siinä sivussa rypenyt hiukan seksissä ja runsaasti itsesäälissä.

Sandbergin kappaleet ovat lyhyitä ja rinnakkain seurataan useita eri tapahtumalinjoja. Tarinassa korostuu hieman sovinistinen lähestymistapa. Myös huumorin läppämäisyys saattaa ärsyttää naispuolisia lukijoita. Sandberg havainnoi ajankohtaisesti poliisin arkea, paasaa leikkausvaikutuksista sekä Liikkuvan poliisin lakkauttamista. Sandbergin dekkarit ovat viihdyttäviä.

Poliisit olivat yrittäneet mukautua tilanteeseen, mutta nyt säästöt alkoivat vaikuttaa vahvasti myös henkilöstön mielialaan. Vuosikausia jatkunut toimintaedellytysten kuristamiskierre alkoi käydä kaikkien hermoille.

Timo Sandbeg Yövieras
Karisto 2015. Kustantajalta. Kiitoksin.

Timo Sandberg Häränsilmä

Timo Sandberg (s. 1946) on Lahdessa syntynyt pitkän linjan sekatyömies. Innostuttuaan uudestaan koulunkäynnistä hän toimi pitkään Metalliliitossa järjestötoimitsijana, mutta kirjoittaminen on ollut hänelle aina kaikki kaikessa. Sandberg on suorittanut Kriittisen Korkeakoulun kolmivuotisen kirjoittajakurssin. Hänen esikoisteoksensa Unta ei voi tunnustaa julkaistiin vuonna 1990. Sen jälkeen häneltä on julkaistu parisenkymmentä romaania. Mustamäki-sarjan aloittanut Mustamäki voitti Suomen Dekkariseuran Vuoden johtolanka –palkinnon 2014. Eläkkeelle jäämisensä jälkeen vuonna 2006 häneltä on ilmestynyt vuosittain uusi kirja. Häränsilmä julkistettiin Lahden Suomalaisessa kirjakaupassa 31.1.2015.

Ollaan vuodessa 1927. Pirtutrokarit ovat häikäilemättömiä ja Lahdessa tapahtuu kaksi poliisimurhaa, joita lopulta uusi poliisimestari Koskenpää määrää Otso Kekin tutkimaan ohi ylikonstaapeli Mäkelän. Aiemmin hän on jo määrännyt Kekin kurssille Helsinkiin opettelemaan uusia tutkimustekniikoita muuan muassa sormenjälkien etsimistä ja vertailemista.

Häränsilmä jatkaa Mustamäki-sarjaa ja edelleen pääosassa on Otso Kekki. Kapinasta on jo kymmenen vuotta, mutta edelleen punaisten ja lahtareiden välit ovat veitsi kurkulla. Suojeluskuntalaiset puuttuvat kaikkeen käyttäen omankädenoikeutta ja metallin sulku on pysäyttänyt useita tehtaita ja työläisillä alkaa olla hätä työpaikoista. Onneksi Lahteen aletaan saksalaisinsinöörien voimalla rakentaa ”radiokirkkoa”, 150 m korkeita metallisia radiomastoja, jotka tulevat sinkauttamaan radioaallot ympäri Suomea.

- Niin Aune sanoi painokkaasti. – Sama kuin kapinan aikaisten veritöiden kanssa. Vuosien myötä helpottaa, mutta kipu ei koskaan häviä kokonaan.

Kirjassa on runsaasti pieniä yksityiskohtia, jotka eivät liity mitenkään juoneen, mutta jotka sopivat kerrontaan esimerkiksi susien karkaaminen sirkuksesta.

Eliisa otti kepin maasta ja uhkasi sillä.

- Menetkös siitä, hän huusi.

Koira ei lähtenyt. Se kääntyi hitaasti, tuijotti ja murisi. Eliisa ei ollut koskaan nähnyt koiralla tuollaisia keltavihreitä silmiä, jotka olivat vihasta viiruina.

Pirtun salakuljettajilla on käytössään autoja ja moottoriveneitä, kun Lahden poliisi kulkee yhä jalkaisin tai hevoskyydillä. Historiankuvaajana Sandberg on perehtynyt paikallishistoriaan erityisen tarkasti ja paikkakuntalaisena katujen nimet ja kääntymiset kulmista menevät varmasti oikein. Sandberg on entisenä ay-liikkeessä toimineena ollut mukana kirjoittamassa useitakin työväenliikkeen historiikkeja. Lukiessani ihmettelin polkupyörän vähäistä roolia kulkuvälineenä eli milloin ne yleistyivät Lahden seudulla. Myös istuva hevonen rattaiden edessä odottamassa kummeksutti näkynä.

Kekki jatkaa edelleen epäsovinnaista suhdetta venäläisen Veran kanssa. Eliisa on kasvamassa nuoreksi naiseksi ja hänen apunsa on ratkaisevaa lopun kannalta. Hänen isoveljensä Ismo pääsee töihin radiomastojen rakennusporukkaan ja toimii aktiivisesti metallin ammattiyhdistysliikkeessä sihteerinä. Eliisan isä suutari August on joutunut ryyppykierteeseen kahden kaverinsa kanssa ja he ovat perustaneet leirin ”Häränsilmälle” Hollolan puolelle, jonne Lahden poliisilla ei ole asiaa. Uusi poliisimestari uskoo puolueettomuuteen Kekin tavoin, ja päästää tämän tutkimaan poliisisurmia.

Myös Ismo tunsi ylpeyttä. Hän pystyi kuvittelemaan, miten maahan upotetuilta betonijalustoilta kohoaisi ennen pitkää kohti taivasta huima rakennelma. Ja hän, Ismo Torni, saisi olla tuota tulevaisuuden rakennelmaa luomassa. Metallin sulun alettua hän oli ehtinyt olla jonkin aikaa työttömänä, mutta oli onneksi päässyt sitten tälle työmaalle.

Häränsilmä luokitellaan dekkariksi, mutta tarjoaa yllin kyllin myös tapahtumaseudun ajankuvaa. Sandbergin kerronta on jäyhää hämäläistä, asiat kerrotaan auki perusteellisesti juurta jaksain ja lukijan mielikuvituksen varaan jätetään vähän. Sandbergin tekstiä lukee mielellään, kerronta on hyvää ja mukaansatempaavaa, mutta kieliasuun kaipaisin rehevyyttä tai lennokkuutta. Asiat ilmaistaan liian kirjakielimäisesti, aikalaiset ovat varmasti ilmaisseet asiat paljon suorempaan sanoen ruman sanan niin kuin se on. Veran puhe on luonnollisempaa ”huonon suomen” takia.

Vera nosti katseensa ja hymyili.

- Sinä olla iso mies, mutta vähä iso pikkupoika.

- Jonka tekee koko ajan siirappinekkua mieli, Kekki jatkoi.

- Kyllä sinä taas nekkua saa, mutta ei liika hyvä, tulee paha olo ja kyllästys, Vera naurahti.

Timo Sandberg Häränsilmä

Karisto 2015. Kustantajalta. Kiitoksin.