Eläköön essee!

Marjatan kirjaelämyksiä loi esseehaasteen ja haastoi minut mukaan. Kiitos Marjatta, että muistit minut.

Marjatta kertoo hieman haasteen taustoista, joten lainaan häntä:

Esseekirjallisuus on ollut hieman sivussa kirjablogeissa. Nyt korjataan asia ja nostetaan hyviä esseekirjoja esille. Marjatan blogissa voi tutustua myös esseen määritelmiin.

Säännöt:
1. Anna kirjoituksellesi otsikko Eläköön essee!
2. Kerro haasteen alkuperä, Marjatan kirjaelämyksiä ja ajatuksia.
3. Kerro, keneltä sait haasteen ja linkitä hänen blogiinsa.
4. Kirjoita nämä säännöt postaukseesi.
4. Esittele 1 - 2 hyvää esseekirjaa, joko aiemmin lukemasi tai tuore lukukokemus. Voit kirjoittaa muutakin esseekirjallisuuteen liittyvää.
5. Haasta yksi tai useampi bloggaaja kirjoittamaan esseistä. Linkitä hänen blogiinsa/heidän blogeihinsa ja käy ilmoittamassa hänelle/heille haasteesta.

Luen esseekirjallisuutta jonkin verran, mutta vähemmän. Olen esitellyt blogissani joitakin esseekirjoja.  Ohjeissa pyydetään esittelemään 1-2 hyvää esseekirjaa. Valintani ei pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä, jos on lukenut blogiani.

Virginia Woolf Kiitäjän kuolema ja muita esseitä

Kiitäjänkuolema ja muita esseitä sisältää 66 Woolfin tärkeintä esseetä koko hänen kirjallisen uransa ajalta. Esseet käsittelevät kirjallisuutta, naisten asemaa, Woolfille tärkeitä paikkoja ja kaupunkeja sekä ihmisiä ja taiteilijoita. Yhtä hyvin voisin nostaa rinnalle Woolfin teoksen Oma huone. Olen lukenut Woolfin päiväkirjoista kolme ensimmäistä osaa, ja ne ovat syventänneet hyvin hänen kirjailijakuvaansa.

Siri Hustvedt Elää, ajatella, katsoa

Siri Hustvedt ammentaa kiehtovissa esseissään sekä omista kokemuksistaan että eri tieteenalojen oivalluksista. Elää, ajatella, katsoa on tämän kevään uutuus. Hustvedt pohtii muistoja, tunteita, lukemista, taiteen arvotusta ja tulkintaa, unien merkitystä sekä vuorovaikutusta ihmisten välillä.

Lisäksi haluan mainita Rax Rinnekankaan kirjat Nocturama Sebaldia lukiessa ja uusimman teoksen Kadonnut kieli sekä Simone de Beauvorin lukuisat esseet. Kadonnut kesken on lukupinossani kesken. Nocturama on monipuolinen ja  tärkeä kirja. 

Nocturama on  johdatusta W.G. Sebaldin,  Thomas Bernhardin, Peter Handken ja Imre Kertészin kirjojen pariin. Itse viehätyin erityisesti kohdasta, jossa  kirjailija istuu  Pariisissa viinilasin ääressä vuonna 2011 suuresti ihailemani kirjailijan seurassa. Olen esitellyt blogissani Simone de Beauvoirin kirjan Murtunut nainen ja en välttämättä tuokaan enempää. Hän on kuitenkin yksi tärkeimmistä. Viimeksi olen lukenut teoksen Onko Sade poltettava?  Ja muita esseitä. Näissä kirjailija pohtii mm. naisen asemaa, sananvapautta, kirjailijan tehtävää,

Haasteen heitän Arjalle, Tuijatalle, Suketukselle ja Jaanalle.

Siri Hustvedt Elää, ajatella, katsoa

Siri Hustvedt Elää, ajatella, katsoa

Alkuperäisteos Living, Thinking, Looking (2012)

Suomentaja Kaija Sivenius

Otava, 2016. Kustantajalta. Kiitoksin.

Olen lukenut jonkin verran Siri Hustvedtin kirjoja, vaikka fanitankin enemmän kirjailijan puolisoa Paul Austeria. Hustvedtin kirjoista omia suosikkejani ovat Säihkyvä maailma ja Kaikki mitä rakastin. Hustvedt ei ole minulla sellaisella jalustalla kuin Margaret Atwood, jonka teoksia olen lukenut alusta lähtien. Olen enemmänkin uusinnostunut hänen suhteensa kuin hänen teostensa tuntija, mutta olen kuitenkin lukumatkalla häneen.

Elää, ajatella, katsoa on esseekokoelma, joka jakautuu kolmeen isompaan osioon nimensä mukaisesti. Luin teosta muutaman viikon ajan paloissa. Kirjaa ei omaksu illassa tai kahdessa. Elää, ajatella, katsoa vaatii lukijalta paneutumista, mutta niin se on vaatinut tekijältäkin. Tämän takia teen kirjailijasta lyhyen esittelyn kertoen, että Siri Hustvedt (s. 1955) on norjalaistaustainen amerikkalainen kirjailija. Seuraavat määritelmät, että hän on taidekriitikko ja väitellyt kirjallisuustieteestä Columbian yliopistossa, auttavat ymmärtämään tämän teoksen lähtökohdat. Hän on julkaissut romaaneja, runoja ja novelleja, pitänyt luentoja sekä kirjoittanut esseitä eri lehtiin. Siri Hustvedt asuu Brooklynissä New Yorkissa aviomiehensä Paul Austerin ja tyttärensä kanssa. 

 Elää, ajatella, katsoa tuo mieleeni Virginia Woolfin kirjan Kiitäjän kuolema ja muita esseitä (Teos) sillä erotuksella, että Woolfin esseet olivat osin tuttuja alkukielisinä niin minulle kuin monille teoksen lukijoista. Olen kerännyt pitkään Woolfin tekstejä. Nyt viimeksi olen lukenut hänen suomennettuja päiväkirjojaan, joissa esseet pulpahtelevat esiin tämän tästä. Hustvedtin esseet tulevat minulle uusina ja tämän kirjan rima on korkealla. Tekijän intohimo ja tieteenalojen hallinta huimaavat. Tällaiseen teokseen tarttumista arastelee. Kasvikirjoja on helppo esitellä, kun ne ovat omalta tieteenalalta ja on kiva lukea hieman aiheen vierestäkin esimerkiksi Tiaisten salaisesta elämästä, kun on kuitenkin opiskellut eläintiedettä. Toisaalta edellisissä vaadin lukijana myös kirjoittajalta alan koulutuksellista osaamista. Joskus on kuitenkin kiva koetella itseään, joten katsotaan esseitä lähempää.

Hustvedt liikkuu laajalla skaalalla esseissään eri tieteen- ja taiteenalojen (filosofia, neurotiede, psykologia, lääketiede, psykoanalyysi, estetiikka, kirjallisuustiede) saralla, joista kirjallisuus ja taiteen taidehistorian ja sen metodologia ovat itselleni tutuimpia. Katseen rajat -teos on jotenkin hallussa ja tentittynä kuin myös taidehistorian peruskurssit.

Esseet ovat jaettu kolmeen temaattiseen osaan. Elää osio avaten kirjailijan omaa elämää. Ajatella on valikoima tekstejä muistista ja lukemisesta. Katsoa on esseitä taiteesta ja taiteilijoista.

Osiossa Elää

Elää sisältää henkilökohtaisempia esseitä, joissa kirjailija raottaa itseään kertoen äitiydestä, isän ja tyttären suhteesta, identiteetistä, sukupuolirooleista, avioliitosta, halun puutteesta, unesta ja vaatteista. Osiossa halua käsitellään elämän moottorina.  Uni tai paremminkin uneen liittyvät ongelmat koskettavat monia meistä.  Valvojan on katkeraa kuulla lintujen aloittavan laulunsa. Hustvedt kertoo kärsineensä migreenistä koko elämänsä ajan. Hän kertoo yhteydestään Skandinaviaan, sillä se on osa hänen kulttuurista identiteettiään. Lapsuudenperintönsä takia kirjailija on norjalais-amerikkalainen nainen, joka ei tunne itseään täysin amerikkalaiseksi, mutta ei kyllä norjalaiseksikaan Hän toteaa, että jos ei puhuisi norjaa, maan kulttuuri jäisi ilman muuta paljon vieraammaksi.

Asuin Yhdysvalloissa norjalaisen äidin ja norjalais-amerikkalaisen isän tyttärenä, puhuin norjaa ennen englantia, mutta Minnesotan maaseutu oli arkimaailmani, Norja taas toinen maailma. Vietin vuonna 1959 nelivuotiaana viisi kuukautta Bergenissä äitini ja sisareni kanssa. Siihen asti kun palasin Norjaan perheineni vuoden päiviksi vuonna 1967, maa eli sisälläni sekavina katkelmina.

Halu on elämän moottori, kaipuu, joka piiskaa meitä eteenpäin vain silloin tällöin pysähtyen, mutta päämäärää sillä ei ole, ei viimeistä pysäytystä, paitsi kuolema. Ihmeellinen täyttymys nautinnollisen aterian tai seksin, hyvän kirjan tai keskustelun jälkeen on väistämättä lyhytkestoinen.

Osiossa Ajatella

Hustvedt pohtii muistamista, muistojen muokkaantumisesta, kirjoittamista, fiktion ja toden rajapintaa, omaelämäkerrallista kirjoittamista, lukemisen prosessia, tunteita ja mielikuvitusta. Lukeminen on enemmän kuin kognitiivinen teko, sillä se edellyttää lukijan aktiivista läsnäoloa ja sitoutumista. Se on luovaa kuuntelemista, joka muuttaa lukijaa. Hän korostaa, että tärkeintä on avoimuus kirjalle, ja avoimuus on yksinkertaisesti valmiutta sallia luetun muuttaa meitä. Tehtävä ei ole niin helppo kuin voisi luulla. Monet lukevat vahvistaakseen omia käsityksiään. He lukevat vain omalta alaltaan, he luulevat tietävänsä mikä kirja on ennen kuin he avaavat sen tai heillä on sääntöjä, joita heidän mielestään kuuluu noudattaa, ja he reagoivat tyrmistyksellä, jos heidän ennakko-odotuksia murskataan (tuossahan tuli vieraan tieteenalan oikeutus!).

Muistot muokkautuvat koko ajan ja niiden merkitys muuttuu vanhetessamme – asia, jonka neurotiede tätä nykyä tunnustaa, josta se puhuu käyttäen ilmaisua ”muiston uudelleen lujittuminen”. Muistaminen ei ole jonkin aivojen ”kovalevylle” tallentuneen alkuperäisen tosiasian lukemista. Se, minkä muistamme, on jonkin muiston viimeinen versio.

Ekspliittiset muistot, utuisimmatkin, ovat kuitenkin vain osa muistia. On olemassa myös implisiittisiä muistoja, joita ei voi palauttaa käskystä, mutta jotka ovat siitä huolimatta jatkuvasti osa maailmaa koskevaa tietoamme. Lukeminen itse on siitä selkeä esimerkki, onhan se opittu taito jota käytän, joskaan en muista kuinka. Kauan sitten tehdyt ponnistukset, kirjainten kummastelu ja sanojen ääneen tapaileminen ovat kadonnet tietoisina prosesseina.

 

Osiossa Katsoa

Osiossa keskitytään taiteeseen, taiteen merkitykseen ja sen reprensaatioihin, visuaaliseen maailmaan ja valokuviin. Hustvedt pohtii, mitä merkitsee katsoa taideteosta? Valokuvia pidetään menneen merkitsijöinä, tapana säilyttää se mikä oli siinä mikä on. Hustvedt erittelee valokuvan ja maalauksen eroja. Jokaisesta valokuvatusta kohteesta tulee merkki katoamisesta, koska se kuuluu menneisyyteen. Siksi jokaisessa perhekuvassa, vaikka se olisi otettu edellisellä viikolla, on mukana menetys.

Synnymme sisään ajatuksiin ja merkityksiin, jotka muovaavat sitä kuinka ruumiillistunut mielemme kohtaa maailman. Sillä hetkellä kun astun sisään esimerkiksi Pradon tai Louvren ovista, kohtaan kulttuurin pyhittämän paikan.

Mutta kun rakastaa taideteosta, kyse on samalla tunnistamisesta. Aihe heijastaa meitä, mutta ei samalla tavoin kuin peili, joka tarjoaa meille kasvomme ja ruumiimme. Se heijastaa toisen vision, taiteilijan näyn, jonka otamme omaksemme, koska se vastaa johonkin meissä ja ymmärrämme, että se on totta.

Mitä sinä rakastat? Oma vahva rakkauteni on Karl Emanuel Janssonin Sakariston ovella (1874), olen itse seissyt tuolla ovella.  Meille on selvää, kuinka blogata luettu kirja, mutta aivan samanlaisen tekstin pystyy tekemään myös esimerkiksi edellä mainitusta maalauksesta. En halua avata enempää valintaani, mutta tuo liittyy kiinteäsi siihen, mitä teen tällä hetkellä, mutta rakkauteni on syntynyt seinien ulkopuolella, pihamaalla. Lyhyesti tuosta teoksesta voi luonnehtia, että siinä kuvataan oviteemalla sivullisuutta. 

Valokuvat kuolleista rakkaista vetävät minua puoleensa. Ne kiehtovat minua. Tuossa ovat nuo armaat, kiltit kasvot, jotka muuttuivat ajan myötä. Kasvot säilyttää valokuva, ei minun muistoni, jotka samentavat tuon ihmisen vuosien saatossa saamat monet eri kasvot. Vai olivatko ne vain yhdet kasvot, jotka vanhenivat? Joskus en kestä katsoa. Kuvasta on tullut surun muistokalu.

Yhden ihmisen kokemus on aina osa kollektiivista kokemusta.

Hustvedtin esseissä on  synteesi tietämyksen eri aloilta.  Esseet kannustavat kaivattuun vuoropuheluun humanististen ja muiden tieteiden välillä.   Kaikessa kuitenkin haetaan vastausta ikivanhaan arvoitukseen: Mitä merkitsee olla ihminen?  Kuinka näemme, muistamme ja koemme toisemme ja olemme vuorovaikutuksessa keskenämme? 

Elää, ajatella, katsoa on kirja, johon tulen palaamaan, sillä en pysty omaksumaan enempää.  Enkä tarkoita tuota korulauseeksi blogitekstini loppuun.  Minua tämä kirja puhutteli, mutta sen sisäistäminen vie aikansa.

Kiitän kustantajaa kirjasta.

Blogeissa toisaalla: Mummo matkalla ja Kirjapolkuni ja Nellu (eng).