Arnaldur Indriđason Varjojen kujat

Arnaldur Indriðason on islantilainen kirjailija, historiantutkija ja toimittaja. Tutustuin Indriðasoniin sattumalta. Otin osaa lukuhaasteeseen Kirjallinen retki Pohjoismaissa.  Olin vähällä epäonnistua haasteessa, sillä minulta puuttui islantilainen kirja. Luin viime vuonna Kristín Steinsdóttirin kirjan Omaa tietä ja halusin ehdottomasti lukea islantilaista nykykirjallisuutta.  Löysin Indriðasonin dekkarit bloggarikamujen kautta ja samalla monta kirjailijalta jo aiemmin suomennettua rikosromaania.  En ole lukenut aiempia Indriðasonin kirjoja, mutta sillä ei tuntunut olevan merkitystä. Ihastuin kirjailijan tapaan kertoa tarinaa, luoda jännitystä ilman silmitöntä  väkivaltaa. Syyskuussa ilmestynyt Varjojen kujat on Indriðasonin 12. dekkarisuomennos.

Indriðason kuljettaa tarinaa kahdessa aikatasossa, toinen tarina tapahtuu sodan aikana 1940-luvulla ja toinen nykyajassa. Olen lukenut useita kirjoja, jotka kulkevat kahdessa aikatasossa, mutta vähemmän dekkareita. Menneisyys on pyrkinyt tosin esiin tänä vuonna muutamankin kerran muun muassa Gard Sveenin Raskaissa varjoissa (Bazar), Anna Lihammerin Kun pimeys peittää maan (Atena) sekä Jaana Lehtiön Kolmas oli ensimmäinen (Myllylahti) teoksissa.

Lukija pääsee seuraamaan menneisyyden rikostutkijoita työssään, kun poliisin etsivä Flovent ja amerikkalainen Thorson yrittävät ratkaista tapausta.  Flovent ja Thorson tekevät yhteistyötä tapauksissa, jotka liittyvät sekä Islannin poliisin sekä amerikkalaisen sotapoliisin toimialueeseen. Thorson hakeutui armeijan palvelukseen ja maailmansodan puhjettua hänet lähetettiin Islantiin brittien miehitettyä saaren. 

Islantilainen tyttö ja amerikkalainen sotilas viettävät lemmenhetkiä Kansallisteatterin takana, mutta heidän touhunsa keskeytyvät kammottavaan löytöön. Nuoret pakenevat suin päin, mutta vastaantulija tunnistaa tytön entiseksi oppilaakseen, Ingiborgiksi. Silminnäkijä löytää myös uhrin. Ingiborgin deittikumppanin löytyminen onkin sitten työläämpää, kun Frankin antamat henkilötiedot paljastuvat vääriksi. 

Tyttö oli kuolleenakin kaunis. Hänen särkynyt katseensa tuijotti synkkää rakennusta ikään kuin hän olisi jo kadonnut Kansallisteatterin kiviseinän sisällä oleskelevan piilokansan asumuksiin.

 Toisaalla vuosikymmeniä myöhemmin nainen huolestuu, kun hänen naapuriaan ei ole näkynyt muutamaan päivään. Hän tekee katoamisesta ilmoituksen poliisille.  Poliisi löytää 90-vuotiaaan miehen tämän omasta sängystä sydänkohtaukseen menehtyneenä. Tapaus vaikuttaa pitkään luonnolliselle kuolemalle.  Lukijaa seuraa nykyajan rikostutkijoiden työtä, tosin tätä seurataan pääasiassa eläkkeellä olevan poliisi Konráđin kautta, joka kiinnostuu tapauksesta ja päättää tutkia tapausta. Vanhuksen asunnosta löytyy kolme lehtileikettä,  joissa kerrotaan murhatutkimuksesta Toisen maailmansodan aikana, jossa nuori tyttö löydetään kuristettuna Kansallisteatterin takaa vuonna 1944.  Menehtyneen vanhuksen nimeä ei kerrota aluksi, vaikka naapurin rouva nimetään leskirouva Birgitaksi. Kaikella on tarkoituksensa, sillä vanhus on syntynyt Manitobassa ja on siten lännenislantilainen.

Konráđ otti kuvan mukaansa olohuoneeseen ja istuutui vanhan miehen kirjoituspöydän ääreen. Hän piteli lehtileikkeitä kädessään ja katsoi vuorotellen niitä, valokuvaa ja edessään avoimena olevaa kirjaa. Hän ajatteli isäänsä, murhattua tyttöä, Islannin miehitystä, meedioistuntoja, menneisyyden piinattuja sieluja ja vanhaa miestä, joka oli asunut yksin ja löydetty kuin nukkuvana huoneestaan, mutta joka oli surmattu tukehduttamalla.

Kuinka nämä tarinat kytkeytyvät toisiinsa? Ratkeaako vanha tarina viimein?  Tarina on hyvin vaikuttava, sillä Konráđ saa yhteyden asianosaisiin vuosikymmenien jälkeen. Tarina avautuu pala palalta, hienovaraisesti. Pidin tavattoman paljon tästä tarinasta. Indriðason keskittyy ihmisiin, heidän kertomuksiin ja tilannekuvauksiin. Hän jättää vähemmälle tapahtumien vyöryn ja väkivallan.  Tarinassa on myyttisyyttä, meedioiden läsnäoloa ja piilokansaa.  Varjojen kujat on älykäs dekkari. Eniten tämä muistuttaa äskettäin lukemaani Stephen Boothin kirjaa Nummi palaa (Blue Moon). Mielestäni oli jännittävää lukea Islannista sekä reykjavikilaisen poliisiin työstä.

Molemmat tarinat ovat aidontuntuisia ja kulkevat rinnatusten tasa-arvoisina. Kumpikin tarina koukuttaa lukijan mukaansa. Lukija tietää niin paljon enemmän koko ajan, sillä hän seuraa tapahtumia niin menneessä kuin nykyajassa. Upea rikosromaani.

Arnaldur Indriđason Varjojen kujat
Alkuteos Skuggasund, 2013.

Suomentanut Seija Holopainen
Blue Moon 2015. Kustantajalta. Kiitoksin.

Tämän kirjan ovat lukenut myös Tuijata