Rachel Joyce Miss Queenie Hennessyn rakkauslaulu

Jospa muisti olisikin kirjasto, jossa kaikki on omalla paikallaan. Jos voisi vain kävellä tiskin ääreen ja sanoa kirjastovirkailijalle: haluaisin palauttaa tuskalliset muistot … ja ottaa esiin hiukan onnellisimpia muistikuvia.

Mitä tahansa olinkin suunnitellut eiliselle, niin suunnitelmani menivät uusiksi, palasin keskustaan ja noudin kirjani R-kioskista. En ollut ajatellut lukevani, en ollut suunnitellut edes bloggaavani tänään. Itse asiassa Amos Ozin Älä kysy yöltä odotti lukuvuoroaan. Mutta niin vain minä luin iltapäivän terassilla auringon lämmössä, luin illan ja myöhään yöhön. Olin pyytänyt kirjan kustantajalta perehtymättä kirjan tarinaan sen tarkemmin. Tiesin vain haluavani lukea sen. Kirjan ulkoasu ja kirjan nimi antoivat viitteitä kirjasta, mutta en vienyt ajatuksia liian pitkälle. Luettuani kirjan takakannen huokasin ihastuksesta. Otin mukavan asennon ja avasin Lontoon tuliaiset ja nautiskelin Harrodsin herkullista valkosuklaata ja luin tätä ihanaa kirjaa.

Viime keväänä luin Harold Fryn odottamattoman toivioretken, joka kertoi Harold Fryn tarinan. Harold lähtee kulkemaan Kingsbridgestä Berwick-upon-Tweediin St. Bernadinen saattokotiin saatuaan Queenien kirjeen. Hän taittaa yli 900 kilometrin matkaa kävellen ilman ennakkovalmistautumista.
Miss Queenie Hennessyn rakkauslaulu on paralleeli. Se on kerrottu Queenien näkökulmasta hänen odottaessaan Harold Fryn saapumista. Haroldin kirja toimii yksinkin ja niin myös Queenien kirja, mutta yhdessä ne kertovat kokonaisen tarinan, jossa on niin rakkautta, katumusta kuin anteeksipyyntöä.

Niinpä minä sanoin elämänlangalle: Haluat olla puutarhassani, mutta minä en halua sinua. En pysty kaivamaan sinua pois. Jos myrkytän sinut, saatan samalla myrkyttää sellaisia kasveja, jotka haluan pitää, Meillä on ongelma josta emme pääse eroon. Tässä pitää tapahtua jonkinlainen muutos.

Harold kulkee omaa vaellustaan ja samanaikaisesti Queenie tekee samanlaista matkaa kirjoittaen menneisyyttä. Queenien tarina avaa myös Davidin tarinaa. Hän matkaa sanoin, koska muuten hän ei enää liiku, hän kirjoittaa sanoin, koska muuten hänellä ei ole enää sanoja. Sisar Mary Inconnue, nunna ja vapaaehtoistyöntekijätekijä, on läsnä Queenin hetkissä... Queenin rakkauslaulu on sävyiltään Haroldin tarinaa tummempi. Saattokoti on viimeinen etappi, jossa kivut ja elämän loppu ovat liki. Se ei ole seesteinen vanhainkoti. Se on myös päätepiste elettyyn elämään. On helpompi lähteä, kun vapauttaa itsensä menneestä.


Olen etsinyt sinua,Harold, niinä vuosina jotka olen elänyt ilman sinua Ei ole kulunut päivääkään niin, etten ole ajatellut sinua. Aikoinaan toivoin että siitä tulisi loppu ja yritin unohtaa, mutta unohtaminen vaatii niin paljon voimaa, että oli helpompaa hyväksyä sinut puuttuvaksi osaksi itseäni ja jatkaa elämää sillä lailla.

Ennen saattokotiin siirtymistä Queenie oli elänyt rantatalolleen, muokannut sen puutarhan ja odottanut. Queenie kirjoittaa pitkässä viestissään tunteidensa palon, kasaa elämänsä kirjon ja vuodattaa rakkautensa. Queenie ei aio kuolla ennen kuin on tunnustanut kaiken. "Kuinka sinua rakastan? Luettelenko kaikkia tavat?" Mutta kaikkein tuskallisin tunnustus jää viimeiseksi.

Olin rakentanut rantapuutarhani hyvitykseksi hirvittävästä vääryydestä, jonka olin tehnyt rakastamalleni miehelle, sanoin. Joskus tuskalle pitää tehdä jotain, muuten se nielaisee ihmisen kokonaan. Yritin sanoa nimeni ja Davidin nimen myös, mutta jo sitä ennen silmiini kihosivat kyyneleet. Niin siinä aina kävi. En kyennyt koskaan kertomaan koko tarina.

Olen vain yksi monista surullisista ihmisistä, ja pian suru menee oh ja sinusta tulee toinen ihminen, joka on onnellinen. Olen huomannut, että elämä ei tunnu niin kipeältä kuin huomaa ettei ole yksin.

Minulla ei ole pienintäkään aikomusta avata tätä tarinaa enempää. Tarinan lopussa on kirjailijan jälkisanat, joissa hän korostaa, ettei hän ole kirjoittanut jatko-osaa Harold Fryn odottamattomalle toivioretkelle. Loppusanoissa kirjailija kertoo isästään jotain, joka tempaa samalla tämän tarinan toiseen ulottuvuuteen. Ne rinnastuvat Queenien kirjoitusprosessiin. Nämä jälkisanat voivat sijaita vain lopussa. En kirjoita tästäkään enempää.

On helpompaa uskotella itselleen että rakastaa jotakuta kuin sietää häntä päivästä toiseen. Uskottelemme itsellemme, että rakastamme jotakuta, vain siksi että jaksaisimme pysyä aloillamme.

Harold Fryn odottamaton toivioretki ilmestyi suomeksi viime keväänä. Miss Queenie Hennessyn rakkauslaulu kertoo rakkaudesta Queenien näkökulmasta. En odottanut viime keväänä tarinan jatkuvan, mutta sen kuului jatkua. Pidin enemmän tästä jälkimmäisestä kirjasta. Viime keväänä mietin Haroldin tarinaa lukiessani, että millainen Queenie on jne. Kirjan loppu on hallittu ja kaunis. En hyväksy tätä kirjaa chick-litin alle, lukuromaaniksi tämä lienee liian ohut. Mikä tämä sitten on? Viihderomaani? Hah. Elämältä tämä maistui, eikä elämä taida maistua viihteeltä saattokodin illassa, elämän illassa. Olkoon täydellinen kirja oikeaan hetkeen, jollainen oli minun eiliseni.
Blogitekstini Harold Fryn odottamattomasta toiviomatkasta löytyy täältä.

Rachel Joyce Miss Queenie Hennessyn rakkauslaulu
WSOY 2015. Kustantajalta. Kiitoksin.

Rachel Joyce Harold Fryn odottamaton toivioretki

He tarttuivat taas toisiaan kädestä ja kävelivät kohti vesirajaa, kaksi pientä hahmoa mustia aaltoja vasten. Puolimatkasta toinen heistä varmaankin muisti sen taas, ja uusi ilon virta purkautui heidän välilleen. He seisoivat vesirajassa pidellen toisiaan tiukasti kiinni ja hytkyivät naurusta.

Englantilainen Rachel Joyce on toiminut kuunnelmien käsikirjoittajana ja kirjoittanut yli 20 radiodraamaa BBC Radion kanava 4:lle. Hän teki pitkän näyttelijän uran The Royal Shakespeare Companyssa ennen kuin siirtyi kirjailijaksi. Harold Fryn odottamaton toivioretki on Joycen esikoisromaani. Alkuperäisteos The Unlikely Pilgrimage of Harold Fry ilmestyi vuonna 2012. Kirjan on suomentanut Hilkka Pekkanen. Joycen toinen romaani Perfect ilmestyi 2013. Rachel Joyce asuu aviomiehensä ja neljän lapsensa kanssa maatilalla Gloucestershiressä, Englannissa.


Harold Fryn odottamaton toivioretki kuvaa, kuinka Harold Fry viettää leppoisia eläkepäiviään vaimonsa Maureenin kanssa englantilaisessa pikkukylässä Kingsbridgessä. Tavallisena huhtikuun tiistaina saapuva kirje keskeyttää Haroldin ja Maureenin arjen. Harold saa yllättäen kirjeen vanhalta työkaveriltaan Queenie Hennesyltä, jota ei ole tavannut kahteenkymmeneen vuoteen. Queenie makaa kuolemansairaana saattokodissa kaukana pohjoisessa Berwickissä. Harold lähtee huimaan seikkaluun ollessaan postittamassa vastauskirjettä. Hän ohittaa ensin yhden postilaatikon ja sitten seuraavan. Hän ikään kuin ajautuu viemään kirjeen perille kävellen purjehduskengät jaloissaan ja ilman sen kummempia matkavarusteita.

Aivan reissun alussa hän pysähtyy huoltoasemalle ravitsemaan itseään jutustellen kassaneidin kanssa:

”Ei toki, ei ollenkaan. Tämä on hyvin kiinnostavaa. Valitettavasti minä en itse ole koskaan oikein ymmärtänyt uskonnon päälle.”

”En minä uskontoa tarkoita. Tarkoitan vain, että kun ei tiedä jotain, pitää vain jaksaa uskoa ja pyrkiä tavoitteeseen. Uskolla voi saada aikaan ihmeitä.” Tyttö kierteli hiussuortuvaa sormensa ympäri.

Näin käynnistyy Haroldin toivioretki reilun tuhannen kilometrin vaellus halki Englannin. Tämä on hyvin peribrittiläinen tarina joka jatkuu päivästä toiseen samanlaisena, kun Harold ajautuu kohtaamisesta toiseen. Hän soittaa ja lähettää postikortteja. Hän soittaa matkaltaan saattokotiin jättäen viestin, että tulee jalan Etelä-Devonista Berwick-upon -Tweediin, että Queenien on pysyttävä hengissä. Harold käy läpi elämänsä valintoja, erehdyksiä ja herkkiä muistoja. Hän työstää myös käsittelemätöntä surutyötä. Hän piinaa ja ruoskii itseään fyysisellä kivulla, kokee katumusta ja kulkee omaa Kärsimyksen tietään (Via Dolorosa).

Haroldin seuraan tarttuu muitakin kulkijoita, jopa koira matkaa etapin mukana. Toisin kuin muut Harold ei kaipaa parrasvaloja ja lehtijuttuihin pääsyä. Harold on vaatimatonta elämää viettävä eläkeläismies. Onko hän liian vaatimaton jopa omaan elämäänsä? Harold kohtaa matkallaan ystävällisiä ihmisiä, jotka ovat seuraksi ja avuksi.

Seuraavan päivän sanomalehdessä oli valokuva, jonka kuvatekstissä luki: JAKSAAKO HAROLD FRY PERILLE? Kuvassa Harold näytti lyyhistyvän Richin syliin.

Harold Fryn odottamaton toivioretki on vaelluskertomus eli tyypillinen matkakirjagenren luomus. Sinällään tarina ei ole ihmeellinen. Luemme lehdistä, kuinka joku matkaa traktorilla tai jollain muulla vempaimella etelästä Nuorgamiin. Kesäisin seuraamme näiden kulkureiden etenemistä somessa. Harold Frynillä on tavoite ja määränpää, mutta määränpäätä tärkeämpi on matkanteko ja henkinen kasvu. Enemmän sitä voisi verrata Pyhän Jaakobin reittiin kun määränpäänä on Santiago de Compostela. Haroldilta kysytäänkin usein, onko hän pyhiinvaelluksella. Silti Harold ei ole pyhiinvaeltajakaan.

Tosin välillä sanat vaihtoivat marssijärjestystä, ja hän huomasi hätkähtäen hyräilevänsä päässään: kuole et, et kuole tai pelkästään et, et, et. Yläpuolella oli sama taivas kuin se joka oli Queenie Hennessyn yläpuolella, ja Harold oli hetki hetkeltä varmempi siitä, että Queenie oli saanut kuulla mitä hän teki ja jäänyt odottamaan. Hän tiesi, että pääsisi Berwickiin ja että tarvitsi vain panna jalkaa toisen eteen. Se oli riemastuttavan yksinkertaista. Jos jatkaisi eteenpäin, tulisi välttämättä perille.

Harold Fryn odottamaton toivioretki on ihmeellinen kirja maailman lyhimmästä matkasta, ehkä maailman tärkeimmästä matkasta, yhden miehen mielen odysseia. Tunnetko Taivaankaaren kustantaman kirjan Maailman lyhin matka, jonka on kirjoittanut Sanna Suutari? Siitä tässä kirjassa on kyse. Harold Fryn odottamaton toivioretki voi vaikuttaa hyvin vähäeleiselle, mutta se antaa lukijalle paljon enemmän.

Ohikulkijana hän oli paikassa, missä kaikki muukin kuin maasto oli avointa. Ihmiset tunsivat olevansa vapaita puhumaan, ja hän oli vapaa kuuntelemaan. Vapaa viemään mukanaan osan näistä ihmisistä. Hän oli lyönyt laimin niin monia asioita, että oli Queenielle ja menneisyydelle velkaa tällaisen pienen jalomielisyyden osoituksen.

Luin kirjan yhteen menoon, sillä se vangitsee lukijan. Harold Fryn ottaa mukaansa matkaamaan. Hänen pyyteetön, hieman nukkavieru olemuksensa tekee vaikutuksen. Hän ei halua olla kenenkään vaivaksi tai riesaksi, mutta hän haluaa löytää itsensä. Vaivihkaa itseltäänkin Harold alkaa selvittää kiellettyjä tunteita, joista ei ole voinut koskaan puhua Maureenin kanssa. Todennäköisesti kummankin on ollut helpompi elää selviytymällä aina huomiseen, mutta selvittämättömät asiat vaativat käsittelyn jossain vaiheessa ennemmin tai myöhemmin. Pariskunnan poika David elää kirjan sivuilla. Osa Maureenista odotti, että David tulisi takaisin, ja siinä samalla hän kiillotti Davidista Camebridgessa otettua valokuvakehystä. Harold Fryn odottamaton toivioretki kertoo toivosta, kohtaamisesta sekä käyttämättömien tunteiden löytämisestä. Kirja tuo mieleeni Rax Rinnekankaan kirjan Käyttämättömät tunteet.

Myös Juha Hurmeen Nyljettyjä ajatuksia, häivähti mielessäni, kun Aimo ja Köpi tekevät souturetkeä Kustavista Hailuotoon ja pohtivat samalla elämää. Itselleni tästä Joycen kirjasta muodostui entistäkin läheisempi, kun tartuin tähän uudelleen ikävän sattuman kautta.

Rachel Joyce Harold Fryn odottamaton toivioretki
WSOY 2014. Kustantajalta. Kiitoksin.

© Ulla. S