Ann Cleeves Yöperhoset

Vera Stanhopen tutkimukset jatkuvat ja hän saa ratkaistavakseen kiperimmän murhatapauksensa. Yöperhoset  rakentuu Veran Stanhopen, Joe Ashworthin ja Holly Clarken tiimityöhön.

Percy Douglas on ollut paikallisessa Lambissa ja köröttelee koiransa Magden kanssa kotia kohti kapeata pikkutietä pitkin tarkkaavaisena. Tie vie kartanoon ja luksuslukaaleiksi muutettuihin ulkorakennuksiin. Pubissa tyhjennetyt kolme kolpakkoa vaativat veronsa kotimatkalla. Percy on leskimies, joka on paiskinut maatöitä kartanon mailla lähes koko ikänsä ja sai rakenta kartanon majurin maille talonsa. Hän asuu kotiin palanneen aikuisen tyttärensä Susanin kanssa, joka käy lukaaleissa siivoamassa.

Siinä pysähdyksellä hän havaitsee ihmisen kasvot koiranputkien seassa, nukahtaneen nuorukaisen. Percy tajuaa ikiunen ja tunnistaa vainajan Carswellin maalaiskartanon talonmieheksi ja koiravahdiksi pestatuksi nuoreksi mieheksi. Hän oli tavannut Patrick Randlen paikallisessa pubissa. Omistajat ovat matkoilla poikansa luona Australiassa, sillä heidän ensimmäinen lapsenlapsensa on syntymässä. Percy saa hälyytettyä apuvoimia tyttärensä hankkimalla kännykällä, jonka mies tuntee lähinnä seurantalaitteekseen, jolla isää vahditaan.

Pian kuitenkin valkenee, että kyseessä on kaksoismurha. Entä mikä on Martin Bentonin suhde Randleen tai onko sitä edes? Uhreja näyttää yhdistävän aluksi vain intohimoinen yöperhoset, mutta mikään muu ei tunnu yhdistävän kaksikkoa - tutkijaa ja harmaata miestä. Sulkeutuneen kyläyhteisön kulissien takaa paljastuu valonarkoja asioita, arempia kuin hauraat yöperhoset. Randle on koulutukseltaan ekologi, jonka väitöskirja liittyi yöperhosiin ja ilmaston lämpenemiseen.

"Murhaaja ei siis ollut valmistautunut etukäteen”, Vera sanoi. ”Ei ainakaan siihen, mitä tekisi ullakolla”. Mahdollisuudet välähtelivät hänen mielessään, mutta mikään ei käynyt järkeen.

Laakson asukkaista kolme pariskuntaa ovat keskiössä. Annie ja Sam Readhead, Janet ja John O’Kane, Lorraine ja Nigel Lucas viettävät rauhallisessa maalaisidyllissä varhaiseläkepäiviään. Annien ja Samin tytär Lizzie Redhead on vapautumassa vankilasta ja hänen ehdonalaisvalvojansa on Shirley Hewarth. Nigel ja Lorraine ovat tulleet maalle pakoon kaupungin väkivaltaa ja ryöstöjä. Redheadit puolestaan myivät yrityksensä Kimmerstonissa ja palasivat kotiseudulleen. Pariskuntien yhteydenpito on tiivistä, mutta kartanonväki pitää reviiriään. John puolestaan on eläkkeellä oleva historian professori. Vera Stanhopen tiimin on osattava yhdistää vastavalmistuneen nuorukaisen, mielenterveysongelmista kärsivän opettajan sekä sosiaalityöntekijän tapaukset. Sivujuonien takia syyllisiä  nähdäänkin siellä täällä.

Vera Stanhope on Ann Cleevesin vahva naishahmo. Pullea, mutta piinkova naiskomisario piilottelee kaapissa myös omia luurankojaan, kuten alkoholiongelmaansa ja vaikeaa isäsuhdettaan, mutta toisaalta hänessä on inhimillistä ymmärrystä elämän laitapuolen kulkijoita kohtaan.

Ohittaessaan kartanon hän tajusi, ettei hänellä olisi ainuttakaan lohduttajaa tiukan paikan tullen. Mutta ehkä niin olikin yksinkertaisempaa, ja sitä paitsi hän inhosi sympatiaa.

Olen viehtynyt Ann Cleevesin hahmoihin. Luen kirjoja ja seuraan tv-sarjoja. Vera-sarjat alkavat jälleen maaliskuussa, kun Shetlandsaarten murhat loppuivat, joissa komisario Perez (Douglas Henshall) tutkii rikoksia. Vera Stanhope on mahtava tyyppi, jonka tutkimuksia seuraan mielellään. Hän on hieman epätyypillinen naishahmo niin iältään kuin olemukseltaan vanhan Land Roverinsa kanssa. Pidän tämänkin tarinan miljööstä ja yöperhosista. Yöperhosharrastus ei ole kovin tavallinen. Itse olen tutustunut valorysiin ja määritellyt yön saaliita. Aina vain enemmän kiinnyin nytkin Vera Stanhopen tutkimuksiin. Tämä on hieman vanhanaikainen murhamysteeri viehättävässä kylämiljöössä.

Ann Cleeves Yöperhoset
Alkuteos The Moth Catcher
Suomentaja Annukka Kolehmainen
Karisto 2016. Kustantajalta. Kiitoksin.


Oi,  en voi olla laittamatta enkun kantta.

Ann Cleeves Viiltoja

Ann Cleeves (s. 1954) on kirjoittanut yli 20 romaania, joista on suomennettu neliosainen komisario Jimmy Perezistä kertova Shetlanti-sarja sekä kaksi Vera Stanhope -romaania. Olen lukenut aiemmin Cleevesiltä Musta kuin yö ja Valoisat illat. Ann Cleeves asuu ornitologimiehensä kanssa Pohjois-Englannissa North Tynesidessa.


Pidän brittidekkareista sekä kirjoina että tv-sarjoina. Eli Komisario Morse ja Midsomerin murhat viehättävät minua. Ne ovat hyvin tehtyjä, jännitystä ilman piinaa ja kumpainenkin kuvattu mahtavissa ympäristöissä. Myös VERA-kirjoista on tehty laadukas neliosainen tv-elokuvien sarja, jonka aloitusosa perustuu Kuolonkukkia-romaaniin


Komisario Vera Stanhope palaa töistä kotiin ja löytää nuoren naapurinsa odottamassa. Vara-avaimen turvin Jack oli tehnyt olonsa mukavaksi Veran olohuoneessa. Veralle selviää, että Joanna Tobin on kadonnut, poissa. Joanna oli jättänyt lapun jälkeensä, että on poissa muutaman päivän. Hyvin nopeasti käy ilmi, että Joanna on ilmoittautunut miehensä tietämättä kirjoittajakurssille. Kirjoittajien talolla järjestetään leirejä eritasoisille kirjoittajille. Hyväsydämisenä Vera huomaa olevansa seuraavana päivänä Joannan perässä. Vera miettii ajomatkallaan säntäämistään, mutta Jack kertoi Joannasta, että tästä oli syytä kantaa huolta.

Äkkiä hän ei tiennytkään, kuinka tilanne tulisi hoitaa. Entä jos kurssilaiset olisivat syventyneet kiihkeään keskusteluun kirjallisuuden ja elämän tarkoituksesta? Vera kuvitteli heidät istumaan piiriin netissä näkemäänsä huoneeseen, kirjoituslehtiö sylissä ja otsa keskittyneesti rypyssä. Heistä tuntuisi taatusti yhtä jännittävältä, kun Vera keskeyttäisi dramaattisesti heidän puuhansa, marssisi sisään ja vaatisi päästä Joannan puheille. Ainoastaan Joanna häpeäisi silmät päästään.

Veralla on outo olo, tunkeutua paikalle, ilman virkamerkkinsä tuomaa suojaa, miten edes selittää ilmestymisensä. Muutenkin hän tunsi matkanneensa oman mukavuusalueensa ulkopuolelle taitelijoiden luokse, pois kotoisten roistojensa luota. Veran etsiessä sisääntuloa hän kuulee ja näkee kirkuvan naisen toisen kerroksen parvekkeella. Hän tempaisee vaskikellon narusta ja viimein ovi aukeaa. Kynnyksellä seisova nuorukainen ohjaa Veran hätäisesti lasiseen kasvien ja ruukkujen valtaamaan viherhuoneeseen, josta pääsee terassille, jossa Vera havaitsee kivikaiteeseen kyyristyneen miehen. Nuori mies esittäytyy Alex Bartoniksi, keskuksen johtajan pojaksi ja kehuu Veran nopeaa ilmaantumista. Vera Stanhopea ei vain ole hätäkeskuksen toimittama apu, mutta tilanteessa ei ollut tarvetta sen selittelyyn. Eikä avun tarvitsijallakaan Tony Ferdinandilla ollut enää kiirettä. Professori opetti täällä Viiltoja -kurssilla, mutta ei opettanut enää. Miranda Bartonin kirkuminen oli saanut Alexin paikalle lasiverannalle. Alex kertoi nähneensä käytävässä naisen veitsi kädessä. Nainen oli yksi kurssilaista, Joanna Tobin, joka oli nyt lukittu huoneeseensa.


Vera joutuu selvittämään, miksi kurssin vieraileva ohjaaja, kirjallisuusguru Tony Ferdinand on murhattu. Miksi Veran oma naapuri Joanna on tavattu veitsi kädessään? Vera kokee murhatutkimuksen kiusallisemmaksi kuin ehkä koskaan aiemmin ja itsensä enemmän tai vähemmän jääviksi juttuun. Vera miettii viikon teemaa, jossa käsitellään rikoskirjallisuutta. Onko sillä yhteyttä tapahtumiin? Melkoinen yhteensattuma: kurssilaiset suunnittelevat kolme päivää täydellistä murhaa.


Tilanne mutkistuu entisestään keskuksen johtaja Miranda Bartonin myötä. En kerro juonta, en pilaa kenenkään lukunautintoa. Vera Stanhopea on mainio hahmo, joka painiskelee oudossa roolissa itselleen liian tutun ihmisen syyllisyyttä selvitellen.


On kuin olisimme konsanaan jossain Agatha Christien elokuvassa. Tapahtumapaikka on klassisesti maaseututalo, tuulinen maisema, talo, johon on kokoontunut joukko ihmisiä tietystä syystä, ihmissuhteet kietoutuvat eri tavoin toisiinsa. Salaisuuksia, kiristystä, menneisyyden varjoja, ihmissuhteita sekä kostoa - niitä on sopivin annoksin hyvässä tarinassa. Viillossa tapahtumat ja kuulustelut rajoittuvat Kirjoittajien talolle, pieneen joukkoon, joka on omiaan luomaan kauhun tunnelmaa. Murhaaja leikittelee rikostarinoilla ja käyttää niitä vinoutuneella tavalla hyväkseen. Kurssilaisten ollessa kokoontuneena antologiansa julkistustilaisuuteen lukija joutuu pidättämään hengitystään aina juhlien dramaattiseen loppuun saakka.


Pidän Cleevesin luomasta Vera Stanhopen älykkäästä, yksinäisestä ja keski-ikäisestä naishahmosta ja hänen itseironisistakin ajatuksistaan. Yhtä lailla Ann Cleeves kertoo kirjallisuudesta ja kirjoittajien retriitistä uskottavasti. En voi olla liittämättä englanninkielisen kirjan kansikuvaa mukaan. Vanhan talon lasiveranta yhdistää omat ajatukseni tuohon kanteen täydellisesti.


Ann Cleeves Viiltoja
Karisto 2014. Arvostelukappale.