Milla Ollikainen (s. 1974) on sammattilainen kirjailija. Hän opiskeli toimittajaksi Jyväskylän yliopistossa. Hänen esikoisteoksensa Veripailakat ilmestyi syksyllä 2013 ja toinen osa Vesiraukka ilmestyi syksyllä 2014. Syyskuussa 2015 ilmestynyt Pirunkuru on trilogian päätösosa. Ollikainen asui vuosina 2001−2012 Kolarissa, jossa hän työskenteli Luoteis-Lappi-lehden päätoimittajana. Niinpä Ollikaisen jännitystrilogia tapahtuukin Lapin pohjoisissa maisemissa.
Pirunkuru on itsenäinen tarina, jonka lukee ilman aiempien kirjojen taustoja. En ole murrefriikki, että pitäisin murteella kirjoitetuista kirjoista. Ollikainen käyttää murretta jonkin verran dialogeissa. Tornionjokivarren murre on kuitenkin helppolukuista, ja totuin siihen jo opiskeluaikoina Oulussa ja työtehtävissä Lapin perukoilla.
Pirunkuru sijoittuu Ylläksen eksoottisiin maisemiin. Tapahtumien miljöönä on Äkäslompolon pikkukylä, jossa iloitaan kaivosyhtiön hankkeesta ja sen mukana tuomista työpaikoista. Kaikkia hanke ei tietenkään miellytä. Vanhempi konstaapeli Juhani Vuontisjärvi ja nuorempi konstaapeli Aleksi Kukkola saavat työtehtävän, kun Äkäslompolon Kesänkitunturista, Pirunkurun erämaasta löytyy mainarin ruumis, jonka vierellä lojuu metallinpaljastin. Ruumis oli keskellä kurua sen pohjalla pää suoraan alaspäin. Uhrin löytää koiransa kanssa ulkoillut Matti Palomaa. Uhri on Heikki Alalompolo. Aluksi kuolemaa pidetään tapaturmana, mutta pian poliisi alkaa epäillä, että jollakin on ollut syytä toivoa vanhan mainarin kuolemaa. Ollikainen tuo hyvin tarinaan kyläyhteisön tavat, kaikki tuntevat toisensa ja tietävät toistensa asiat.
Vuontisjärvellä löi sekunnin tyhjää, sitten hän muisti miehen. Heikki Alalompolo oli heidän ikätoverinsa, päälle kuusikymppinen, syntyjään paikallinen. Vuontisjärvi ei muistanut nähneensä Alalompoloa vuosikausiin, ei sen jälkeen kun tämä oli muuttanut kirkonkylältä johonkin syrjäiseen mökkiin lähelle Äkäslompoloa. Muuta hän ei miehen viime vaiheista tiennytkään.
Vuontisjärvi ottaa tehtäväkseen ilmoittaa asiasta Alalompolon tuoreelle leskelle, joka tosin kaikkosi etelään vuosikymmeniä sitten. Puhelun aikana selviääkin, että asia onkin helpompi hoitaa kasvotusten hotelli Kolarissa ravintolassa, sillä Liisa Alalompolon on sattumoisin saapunut paikkakunnalle eilisiltana, joka tosin tarkentuu hieman eri tavalla myöhemmin. Pian tapahtuu toinenkin väkivaltainen kuolemantapaus. Onko tapauksilla yhteyttä? Toisena sivujuonena kulkee paikallislehden arki, jota katsotaan etelästä junalla saapuneen Krissen silmin, joka on paikallislehden toimituksessa harjoittelijana. Kolmannen sivujuonteen avulla lukija seuraa myös tapahtumien kulkua.
Hän oli muutenkin tyytymätön. Asiat eivät olleet menneet lainkaan niin kuin hän oli ajatellut. Mutta hän oli aina osannut sopeutua…
Hänet oli tarkoitettu johonkin aivan muunlaiseen elämään mutta sen hän oli joutunut maksamaan yhdestä nuoruuden virheestä. Vaikka hän oli tajunnut sen pian, se oli sittenkin liian myöhään, silloin oli jo pulla uunissa niin kuin Heikki oli raivostuttavasti sanonut. Oli ollut pakko tyytyä. Ja talosta hän oli aluksi pitänyt, se oli ollut hienompi kuin hän oli osannut toivoa, sen voimalla hän oli elänyt monta vuotta. Enää hän ei tyytyisi vaan ottaisi irti kaiken, mistä saisi kiinni.
Ollikaisen teksti on sujuvaa ja mielenkiintoista. Lapin kyläidylli on eriomainen näyttämö tapahtumien miljöönä. Olen lukenut viime aikoina useamman dekkarin, joita yhdistää perinteisempi tarinankertomisen tyyli, jossa tunnelmaa luodaan hyvällä tarinalla, älykkäällä tekstillä sekä huomattavan vähällä väkivallalla ja piinalla. Lappi tapahtumien miljöönä ihastutti minua.
Milla Ollikainen Pirunkuru
Like 2015. Kustantajalta. Kiitoksin.
Pirunkurusta on blogannut myös Kirjasähkökäyrä ja Elämä on ihanaa
Top Ten Tuesday Näitä kirjoja etsin
Minulla on pitkä hankintalista kirjoista, joita etsin omaksi. Kokosin tähän kymmenen mieleeni tullutta kirjaa, jotka omistaisin mielelläni. Nämä eivät ole mitenkään ihmeellisiä kirjoja, sattuvat vain puuttumaan minulta. Olen lukenut kirjat ja haluaisin ne omaksi, mutta me emme vain kohtaa toisiamme. Nämä eivät ole vaikeasti liikkuvia, mutta eivät vain osu kohdalle. Näiden tasokin vaihtelee eli eivät ole täydellisiä kirjoja, mutta saattavat olla minulla likipitäen täydellisiä syystä tai toisesta. Löytämistäni vaikeuttaa, että haluan kirjat hyväkuntoisina, kovakantisina, kansipaperein ja järkevin postitushinnoin.
Onko sinulla tavallisia kirjoja, joiden löytäminen tuottaa töitä?
Atwood, Margaret. Lievää vakavampi Omani on kadonnut ja likaisen kirjastonpoiston varassa.
Chopin, Kate: Herääminen
Hauru, Hanna: Tyhjien sielujen saari
McBride, Regina: Sarastus
Wilkes, Paula: Keskuspuiston yksinäinen