Michael Mortimer Fossiilivaltiatar

Michael Mortimerin pseudonyyminimellä kirjoittavat Daniel Sjölin ja Jerker Virdborg jatkavat Fossiilivaltiattaressa (Fossildrottningen 2014) siitä, mihin Neitsytkivi päättyi.  Sarjan on tarkoitus olla kuusiosaisen valmiina. Neitsytkivi sai jonkin verran kritiikkiä osakseen. Kirjasarjaa on verrattu Indiana Jones –tyyppiseksi seikkailuksi ja toisaalta Da Vinci –koodin mukaiseksi Graalin maljan etsinnäksi, joita piirteitä näissä tarinoissa onkin. Toisaalta kukaan ei valita dekkareiden raadoista.

Neitsytkivessä 24-vuotias biologian opiskelija Ida Nordlund joutui yllättäen Nobel-juhliin, jossa hän sai haltuunsa neitsytkiven nanoteknologiasta Nobel-palkinnon saaneelta Anatoli Lobovilta, joka menehtyi tässä tilanteessa. Seuraavana aamuna Ida huomasi olevansa etsintäkuulutettu murhasta ja pakeni kotiseudulleen kasvatti-isänsä Lassen luokse. Sieltä he jatkoivat yhdessä Suomeen Ounasjoelle, Rovaniemelle joulupukinmaahan, ja sieltä edelleen Suomen halki Karjalaan, jossa he ylittivät susien piirittäminä rajan Venäjälle. Ja tähän ensimmäinen osa päättyi. Huh, mikä tiivistys.

Ida ja Lasse saavat hankittua väärennetyt passit ja lähtevät amerikkalaisina junalla kohti Moskovaa, josta he yrittävät löytää Alman, Idan 90 -vuotiaan isoäidin. Hän on ainoa, joka osaa auttaa neitsytkiven kanssa. Kivi on osa vanhaa, säteilevä fossiilia, jota Ida kuljettaa mukanaan lyijyrasiassa. Kivet on löytänyt von Linnén oppilas Daniel Solander 240 vuotta aiemmin luolasta Uudesta Seelannista. Kivi hajosi alkuasukkaita paetessa neljään osaan ja palaset ovat kierrelleet ympäri maailmaa siitä lähtien. Ne ovat olleet muun muassa von Linnén, von Goethen, Stalinin, Frank Sinatran ja Greta Garbon omistuksessa.

Kivet kyseenalaistavat evoluution, luonnonlait ja ylipäänsä tieteen saavutukset. Jo von Linné kätki saamansa kiven osan, koska se kyseenalaisti hänen luomansa luonnonjärjestyksen. Kiviä jäljittävillä tutkijoilla on kuitenkin omat mielipiteensä evoluutiosta ja he haluavat kivet hinnalla millä hyvänsä muuttaakseen niiden avulla evoluution suunnan. Mikä on oikein ja mikä väärin ei ole itsestään selvää. Hyvää ja pahaa ei aina pitäisi miettiä ihmisen kannalta. Onko ihmisellä aina oikeus jyrätä muu luonto altaan? Lähestyvän ekologisen katastrofin ja koko maailman kohtalon voivat pelastaa vain Ida, Eva ja Alma, jos he löytävät toisensa ajoissa.

Kaikki se hiilidioksidi, jonka kasvit aikanaan sitoivat raakaöljyksi siirtyy nyt takaisin ilmakehään, kun poltamme öljyä. Se voi olla vaarallista ihmiselle ja meidän aikamme muille lajeille, mutta se ei ole vaarallista elämälle itselleen maapallolla. Elämä bakteereina, viruksina ja muina mikro-organismeina löytää aina uusia keinoja kehittyä, uusia eläimiä ja lajeja, jotka voivat siirtää niiden geenejä pidemmälle. Halu pysäyttää evoluutio on todella hyvin itsekeskeistä ihmiseltä. Pandat, jääkarhut, hyönteiset ja korallit, jotka sattuvat elämään samaan aikaan kuin me – ne olisi jostain syystä säilytettävä! Miksi?

 He löytävät Alman Moskovassa Kremlistä, jossa he onnistuvat saamaan Kremlin arkistoista haltuunsa toisen palan kiveä. Siellä sattuneen ammuskelun jälkeen he joutuvat pakenemaan Moskovasta. He ostavat ruumisauton ja ajavat sillä Ukrainan rajalle, jossa he taas ylittävät Venäjän rajan ”tuosta vaan”. Ukrainassa he matkaavat ”Paratiisiin” eli Tsernobylin suojavyöhykkeelle. Monen kommelluksen jälkeen kolmikko päätyy Rooman katakombeihin ja Vatikaaniin, jossa he aiheuttavat varsinaisen katastrofin. En voi kuin ihailla näitä rajojen ylityksiä.

Joku naisavustaja, pr-ihmisiä varmaan, huusi kaikkia muita kimakammin ja lysähti lattialle, kun kissa repi Suomen presidentin kasvoja. Kissan kulmahampaista valui valkoista vaahtoa, ja suomalainen huusi jotain vesikauhusta.

Fossiilivaltiatar jatkaa edellisen osan vauhdikasta menoa, paikat vaihtuvat, ihmisiä tulee ja menee. Ihmiset ja paikat mainitaan vain niminä, mutta niitä ei kuvata tarkemmin eli Ida ja kumppanit jäävät hyvin paperisiksi. Ida on biologian opiskelija ja hokee kasvien tieteellisiä nimiä.

Fossiilivaltiatar sisältää lainauksina faktaa eri lähteistä kuten kirjoista ja Wikipediasta. Lainausten todenperäisyys ei ole lukiessa täysin selvää. Samoin mukana on takaumia von Linnén, Solanderin, von Goethen ja Stalinin aikoihin sekä pitkiä Idan äidin hieman tylsiä kirjeitä. Kirjassa on myös valokuvia, jotka eivät tue mitään kirjassa esitettyä. Myös takauma Tšeljabinskistä Venäjältä vuodelta 1948 on pitkä.

Fossiilivaltiatar loppuu Välimeren ylle jättäen auki monia kysymyksiä ja juonen käänteitä. Tilanteet jäävät samalla tavalla avoimiksi kuin Erik Axl Sundin Varistyttö-trilogiassa. Olen lukenut Erin Hunterin kuusiosaista Selviytyjät seikkailua, joka kertoo karhuista. Jokainen sarjan osa on itsenäinen tarinaltaan, vaikka samat karhut seikkailevat.

Kaikesta sanomastani huolimatta kirja on verratonta kesälukemista. Ehkä taustani vaikuttaa siihen, että tunnen vetoa ja hengenheimolaisuutta aiheeseen. Eli jatkan jatko-osien parissa ja suosittelen muitakin antautumaan tähän seikkailuun.

Michael Mortimer Fossiilivaltiatar

Bazar 2015. Kustantajalta. Kiitoksin.

Michael Mortimer Neitsytkivi

Michael Mortimer on Daniel Sjölinin ja Jerker Virdborgin yhdessä käyttämä salanimi. Daniel Sjölin (1977) on kirjailija, televisiojuontaja ja kirjallisuuskriitikko. Jerker Virdborg (1971) on julkaissut novellikokoelman ja useita romaaneita. Neitsytkivi (Jungfrustenen 2013) on suunnitellun kirjasarjan ensimmäinen osa. Kirjan on suomentanut Anu Koivunen. Sarjan toinen osa Fossildrottningen ilmestyi Ruotsissa toukokuussa 2014.

Neitsytkivi on jännityskirja, seikkailuromaani ja kryptonsaaga. Kirjan tempo on varsin vauhdikas ja tapahtumakylläinen. Kirjan päähenkilö on 24-vuotias opiskelijatyttö. Alma ja Manfred ovat kasvattaneet tyttärentyttärensä Idan. Idalle on annettu ymmärtää, että hänen äitinsä Eva olisi kuollut, mutta kirjassa annetaan vihjeitä muustakin.

Niin ironista kuin se on, selvisin ensimmäiset vuodet sairauteni ansiosta. Ajattelin että minun pitää ensin saada tilani vakiintumaan ja vasta sitten voin tulla hulluksi. Niin otin yleensä keppini ja kävelin hoitopaikoilleni, kuten niitä paikkoja kutsuin. … Pitää myös muistaa, että olen koko aikuisikäni elänyt maailman kauneimman tähtitaivaan alla, täysin valosaasteen ulottumattomissa. Se herättää kunnioitusta maailmankaikkeutta kohtaan. Päivisin voi taivaalla nähdä vahvoja hiirihaukkoja, kesällä ympärilläni on suunnaton vehreys, lukemattomia kettuperheitä ja notkuvia omenapuita.

Ida on päässyt Tukholmaan Karoliiniseen instituuttiin opiskelemaan biofysiikkaa. Yllättäen isoäiti Alma soittaa Moskovasta:

”Me tarvitsemme apuasi, Ida. Toivottavasti pystyt auttamaan.”…
”Mikä nyt on niin kamalan tärkeää, että siihen tarvitaan minua”
”Sinun pitää hakea yksi juttu.”

Pian Ida huomaa olevansa Nobel-juhlissa ja hän saa Nobel-palkinnon voittajalta Anatoli Lobovilta Solanderin kirjeen ja Neitsytkiven. Maagisia ominaisuuksia sisältävää kiveä tavoittelevat myös muutkin. Luovutuksen yhteydessä Anatoli Lobov kuolee, pian Idaa aletaan etsiä murhaajana. Tästä alkava seikkailu vie Idan Tukholmasta Haaparantaan, Ounasjokivarteen Suomen Lapin kautta aina Venäjälle. Mukaan on mahdutettu joukko historian henkilöitä: Carl von Linné, Daniel Solander, James Cook, Niels Bohr, Frank Sinatra, Greta Garbo sekä joulupukki. Miten Linné olisi suhtautunut osaansa tai erakkomainen GG?

”Aion muuttaa huomenna sisustusta”, GG keskeytti. ”Ja silloin pitää kaiken olla valmiina. Haluan ne mukaani nyt saman tien.
”Suosittelen teitä tekemään niin kuin hän sanoo”, Stephenson sanoi ystävällisesti.
Hän kirjoitti selvällä käsialalla käyntikorttiin: THIS IS GRETA GARBO…
Apulainen ei vastannut kysymykseen vaan luki korttiin kirjoitettua nimeä.
”Ja kuka se on?”

Toinen kohtaus New Yorkin Keskuspuistossa:

”Mutta Gee Gee”, Stephenson sanoi, ” ei täällä voi poimia kukkia.”
”Kyllä voi”, GG vastasi ja yskäisi, ”minä voin.”

Alma on saanut 1950-luvulla Neuvostoliitossa jotain, jota ei tarkemmin selvitetä. Neitsytkivessä liikutaan nanotekniikan, geenimuuntelun ja mutaatioiden parissa joka lienee siirtynyt myös Evalle. Ida pakenee vanhaan kotiinsa ja tärkeäksi henkilöksi jatkossa nousee naapurin Lasse. Hän tuntuu tietävän Alman asioista paljon. Pakoreissuun mahtuu susien salametsästystä, venäläistä prostituutiota, mutanttilokkeja ja kraakkuja.


Jungfrustenen sai arvostelua osakseen ilmestyessään kotimaassaan ja kirjantekijän pseudonyymi aiheutti arvailuja. Kirjan toimitustyöhön on jäänyt meilläkin outouksia. Muun muassa sivulla 90 sekoitetaan Marina ja Martina, vastaavasti sivulla 352 on Lasse Mikaelin sijasta. Totta kai, jos saan käsiini kirjan, jossa vilahtelee kasvien tieteellisiä nimiä toinen toisensa jälkeen, niin tottahan toki etsin virheen. Sivulla 449 on Picea abien (po. Picea abies). Sivulla 450 todetaan. ”Täällä on paljon kuusia, isoja melkein ikimetsää. Se tarkoittaa, että maa on kalkkipitoista.” (Kuusihan ei ole mikään kalkin indikaattorilaji.) Hetkeä myöhemmin: ”Täällä on varmasti paljon … sieniä.” … ”Jaa-a kaikenlaisia. Ehkä jopa joitakin harvinaisia. Vaikka niitä, mitä ne olivatkaan … männyntuoksuvalmuskoita? Niitä joista Tukholmassa maksetaan ainakin 13.000 kruunua kilolta. Ja Tokiossa.” (Sienen nimi on tuoksuvalmuska ja se ei kasva ikikuusikossa kuusen vaan männyn seurassa). Nimi ei ole koskaan oikein.

Linné tietenkin vahti löytöjään kuin haukka, ja lisäksi hän oli luonteeltaan erittäin turhamainen ja mahtaileva. Kerran hän sai hermoromahduksen, kun mitätön pieni keltakannusruoho uhkasi hänen teennäisjärjestelmäänsä. Hän nimittäin uskoi, että Jumala oli aikojen alussa luonut kaikki olennot, ja jos jostain löytyi pieni poikkeama, joka ei sopinut järjestelmään, hän meni sekaisin. Pieni keltainen kukkaparka nimettiin Roslagenin hirviöksi. Aluksi Linné tosiaan uskoi, että joku oli piloillaan kyhännyt kukan osista ihan vain häntä kiusatakseen.

Kirjoittajilla on riittänyt vauhtia vaarankin ohella: Tynnyristä syöksähti voimakas lieska, ja kun se rauhoittui liekeiksi, Lasse kaatoi tynnyriin lisää bensaa… Todellisuus on karannut paikoin tekijöiltä, sillä Suomesta ei mennä rajan yli koiravaljakolla. Olen itse kulkenut rajavyöhykettä, joten vaikka Ruotsiin ja Norjaan kävellään, niin toisin on itään.

Neitsytkiveä lukiessa mieleen tulee Dan Brownin Da Vinci -koodi ja Umberton Econ Ruusunnimi. Vauhdin ja tapahtumien suhteen tulee mieleen myös Salla Simukan trilogia. Neitsytkivi on osattava asettaa kehyksiinsä eli se aloittaa kuusiosaisen sarjan, mutta tekijät saavat jatkossa huolehtia, että lukija jaksaa raahautua perässä, olla takaa-ajettuna tai paeta. Kirjassa eletään joulunalusviikkoja ja varsinkin Suomen puolella tuntuu olevan hyvin lumista, kylmää ja susia laumoittain.


Neitsytkivi on hyvä ja nopeasti etenevä jännitysromaani, mutta sarjan kuusiosaisuus asettaa sille vaatimuksia! Linnéstä ja Solanderista kertovat tietolaatikot ovat irrallisia Wikipedia-lähteitä, mutta vähiten ymmärrän rakeisia kuvia. Sivujuonten kehittely mm. Tanskaan Bohriin on turhan pitkä. Kirjassa tulee esille naapuriemme asenne Suomen lumiseen talveen, kestävään jäähän jo lokakuussa ja susilaumoihin. Tarina jää tietenkin kesken koska se jatkuu. Neitsytkivi on antoisa seikkailuromaani ja odotan jatkoa, sillä kirjassa on paljon hyvää ja jännittäviä kohtauksia.

Michael Mortimer Neitsytkivi
Bazar 2014. Kustantajalta. Kiitollisuudella.