Laura Lähteenmäki Korkea aika

Laura Lähteenmäki Korkea aika

WSOY 2016. Kustantajalta. Kiitoksin.

Olen lukenut aiemmin kirjailijalta teoksen Ikkunat yöhön sekä tänä keväänä nuortenromaanin Nutcase.

Korkea aika on useammalla aika tasolla liikkuva perhetarina ja sukupolviromaani, joka etenee 1940-luvulta ja tulee 2010-luvulle asti. Tarinan miljöönä on etelähämäläinen kylä.   

Tarinan keskiössä ovat Anna ja Olavi Otson evakkoperhe, naapurin Pihlajan perhe, Saanan perhe sekä elämä itse rajallisuudessaan sekä elämä juhlassa ja arjessa. Otsot saavat Pihlajan tilalta maata sen verran, että he voivat rakentaa oman talon. Pihlajan emännän Heljän mies on vammautunut sodassa ja makaa makuukammarissa toimettomana.

Kirjan teemana on elämän arvoituksellisuus, karjalainen siirtoväki, ihmissuhteet, sukupolvet ja perheet. Tarinassa tarkastellaan elämänkulkua, kuinka elämällä on kiivas tahti, sillä ihminen on vanha ennen kuin edes ehtii tajuta sitä. Toisaalta eletty elämä on muistoissa, jollakin rajan takana ja jollakin kokematta jätettynä kaipauksena.  

Ihmissuhteet ovat vaikeita, sillä Anna haluaisi auttaa, mutta Heljä ei osaa ottaa ystävällisyyttä vastaan.  Pidemmässä juoksussa Annan  apu  jopa ärsyttää. Anna kantaa huolta asioista, jotka eivät ole hänen vallassaan. Margareetta ja Gloria ovat ystävyksiä. Ajan mittaan Kaunismäki  tyhjenee. Annalla on asuntonsa koulutyön takia, sillä hän ehti saada opettajaseminaarin tehdyksi. Olavi jättää sahamestarintyöt ja lähtee vuonna 1970 kenenkään näkemättä hieman pidempään reissuun, Australiaan.

Nyt hän ei vain tiedä, kuinka kauan pitää odottaa. Joku sanoi kaupalla, ettei Olavi tule takaisin, ja naapurikylästä ajoi pari päivää sitten mies, joka nosti Kaunismäen maitolaiturin traktorinsa lavalle.

Annan lapsenlapsi Saana on elämänsä käännekohdassa. Saana tasapainoilee miehensä Jaakon kanssa, ja vanheneva Lauri isä tarvitsee osan huomiosta. Yhtälailla Saana kokee epäonnistuneensa vanhempana. Miten voi odottaa oman lapsensa lähtemistä omaan elämään? Saanalla on ollut vaihtoehtoja, joihin hän ei ole tarttunut. Salaisuuksia ei avata, ajassa hypitään eteenpäin ja paljon jää sanomatta.  Elämä on jälleen kerran varannut kulkijoille yllätyksiä.

Joskus kun Emma oli poissa kotoa, Saana meni tämän huoneeseen ja katseli tyttären tavaroita kuin Emma olisi joku vieras ihminen, joka oli heillä pitkällä vierailulla. Huoneessa oli vaatteita ja koruja ja vihkoja, joita Saana ei ollut aikaisemmin nähnyt. Ne olivat erilaisessa järjestyksessä kuin hän olisi itse niitä pitänyt. Hän yritti kuvitella tämän ihmisen huoneeseensa tekemään jotakin mutta ei keksinyt mitään, mitä Emma puuhaili suljetun ovensa takana. Joskus hän laski, milloin Emma muuttaisi kotoa, veisi vaatteensa ja korunsa ja vihkonsa jonnekin ja huone tyhjenisi. Välillä hän oikein odotti sitä.

Elämä oli liian lyhyt riitelyyn. Se oli myös liian lyhyt vääränlaisen ihmisen kanssa elämiseen. Saanakin saattoi sairastua niin kuin äiti.

Korkea aika on puhutteleva perheromaani. Pidän erityisesti sen tiiviistä ilmaisusta, sillä tarina mahtuu vajaaseen kolmeensataan sivuun. Lähteenmäen kerronta on kaunista, muuta kaunistelematonta. Annan ja Olavin ajatusmaailma on hyvin erilainen. Anna ei kieltäisi emännältä mitään, ei ikinä eikä mitään. Sen sijaan Olavi on itsellinen, sen vuoksi Annan ei pitäisi olla piika tai hänen itsensä renki. He menettivät kotinsa rajan taa, mutta nyt heillä on kauppakirja ja hallintasopimus.  Heillä ei ole kiitollisuuden velkaa, sillä Pihlaja sai rahaa, kun Otsot ostivat kuuden hehtaarin asuntoviljelystilan.

Tapahtumien miljöötä, hämäläiskylää yritin saada selville, sillä tarinassa on joitakin maamerkkejä, kuten linnavuori, kivikirkko, kolminivelisen kellotapulin läpikulku ja pähkinäpensas. Sinällään miljööllä ei mitään merkitystä, mutta ihan uteliaisuudesta havahduin tuohon seutukulmaan.

Rautakautinen linnavuori kohosi pellon takana heidän oikealla puolellaan, vasemmalla aukeni luminen lakeus, taakse jäi näreikkö. Peltoja halkovalla tiellä oli vielä hetken verran päivä.

Kaksiovinen komuutti ostettiin Lammin huutokaupasta. Olavi ja Kalevi lähtivät sinne sahan miesten kanssa eräänä lauantaina ja palasivat tuiterissa kesäyön piipahtaessa pimeimmillään.

Oppikouluun pyrkiminen oli arka aihe, samoin kuin se, että Lauri halusi siirtyä Lammin keskikoulusta Hämeenlinnan lukioon; Lammilla ei edes lukiota ollut.

Korkea aika on monitahoinen, moniääninen ja elämänmakuinen perhetarina. 

Blogeissa toisaalla: Kirjakaapin kummitus

Laura Lähteenmäki Ikkunat yöhön

Jyväskyläläinen Laura Lähteenmäki (s. 1973) työskentelee kustannuspäällikkönä. Hän on tunnettu nuortenkirjailija.Ikkunat yöhön on ihmissuhdedraama, sukuromaani ja jännityskertomus kolmen sukupolven salaisuudesta. Prologista huolimatta tarina ei ole dekkari, mutta prologi lupasi jopa enemmän kuin kirja lopulta antoi. Tarina rakentuu metsätila Niityn ympärille, sen synkkään tunnelmaan, jonka keittiön ikkunatkin ovat Uuno Kailaan runon mukaisesti yöhön päin. Kerronta välittyy moniäänisesti naisten kautta kertojalukujen avulla. Asiat katsotaan Elsin, Astan sekä Arjan lapsien Hannan sekä Riikan kautta. Roope ja Jukkakin saavat äänen.


Ikkunat yöhön prologi alkaa jännityskertomuksen tavoin, joka tapahtuu nykyajassa, kaupungissa. Tästä siirrytään kuitenkin sodanjälkeiseen, paljon kaluttuun suomalaiseen maalaisproosaan. Minulla ei ole kosketusta 1950-lukuun tai rakennemuutosta käyvään maaseutuun. Ikkunat yöhön on hyvin traditiotonaalista kotimaista proosaa. Saision Elämänmeno ja Kaurasen Sonja O. kävi täällä avautuvat minulle ihan eri tavoin. Ikkunat yöhön tapahtumien keskeisenä paikkana on maaseutu, iso metsätila Hämeessä, Niitty. Tamperelainen kauppiaantytär Elsi Nygren suostuu vastentahtoisesti Niittyyn miniäksi. Alkaa kirous, joka jatkuu nykyhetkeen asti. Elsin ja Einon perheessä on kolme pientä lasta, Asta, Arja ja vastasyntynyt poikavauva. Elsi sairastuu masennukseen, mutta kukaan ei ymmärrä hänen tilaansa. Ei ole olemassa diagnoosia tai käsitettä synnytyksen jälkeinen masennus. Kirjaa hallitsee sopeutumattomuus, patoutuneet kaunat, salaisuudet ja aukipuhumattomat asiat.

Kun hän oli lapsi, isällä oli kauppa Ylöjärvellä, mutta ennen Elsin kouluunmenoa perhe muutti Tampereelle, mistä isä peri kaupan ja itse asiassa koko kivitalon. Talo oli kuusikerroksinen ja komea ja sieltä löytyi heille valoisa koti, jossa sisävessat ja juoksevat vedet. Joka suuntaan juoksevat.

…

Niitystä kantautui koko edellisen syksyn viestejä Einon veljen terveydentilan heikkenemisestä. Ainolta tuli kirjeitä, jotka Elsi nosti heidän tamperelaisasuntonsa lipaston päälle kukkavaasia vasten. Eino luki kirjeet tarkasti, säilöi työpöytänsä ylimpään laatikkoon, ja Elsi arvasi, että pian olisi päivä, jolloin he puhuisivat. Syyllisyys ja voimattomuus veljen todennäköisen kuoleman edessä tekivät myyräntyötään Einossa, tasasivat maaperää, ja ajan myötä ajatus alkoi käydä mahdolliseksi myös Elsin mielessä.

…

Maaliskuussa oli sitten Jaakon hautajaiset, likainen kuoppa likaisessa lumessa, ja huhtikuussa he muuttivat tilalle. Niittyyn palasi elämä niin kuin anoppi sanoi.

Elsin tyttäristä Asta hallinnoi sukutilaa ja Arja pitäytyy tutkimuksen tekoon. Arjan tyttäristä Hannasta tulee ekonomi ja Riikasta runoilija. Astan tarjoilijapojan tyttöystävä Teresa osoittautuu kustannustoimittajaksi, joka ei pidä Riikan valmisteilla olevasta runokokoelmasta, mutta sotkeutuu äkkiä Niityn väen asioihin.

Hanna muisti äidin väitöspäivän, äidin tähtihetken. Se oli ollut marraskuinen lauantai kymmenisen vuotta sitten. Hanna oli hävennyt koko päivän niin että oli oksentanut kolmesti: kerran ennen väitöstä, kerran jälkeen ja kerran karonkassa.

Sukutarina kätkee sisälleen paljon salaisuuksia ja valheita, joilla on arvaamattomat seuraukset. Tarinassa on hyvin voimakkaat naiset kertojina, etenkin Elsin rooli on hyvin rakennettu. Tarina sinänsä on melko yksinkertainen. Tarina välittää hyvän kuvan sodanjälkeisestä ja rakennemuutosta käyvästä Suomesta.


Ikkunat yöhön oli minulle hankala kirja, sillä en vain päässyt siihen sisään. Lähteenmäen kieli on sujuvaa ja kaunista. Se on kirjoitettu hyvin. Jos sivuja olisi ollut parisataa enemmän, olisin hylännyt kirjan. Kirjan aihepiiri on minulle vieras, sillä maatilamiljöö ei ole minua. Kotimainen proosa ja sukutarinat eivät ole ominta genreäni. Eniten minua rasitti, että kirja eteni henkilöluvuilla, jotka oli nimetty henkilön mukaan, jonka näkökulmasta asioita tarkasteltiin. Luin ihan äskettäin Sulzerin kirjan Irti liitoksistaan, joka rakentui samalla tavalla, mutta pidin siitä valtavasti. Liian suuri henkilögalleria ja nimien samankaltaisuus teki lukemisen työlääksi. Ikkunat yöhön on genrensä sisällä lukemisen arvoinen ja kotimaista proosaa edustavana sukutarinana hyvä, mielenkiintoinen ja nautittava lukukokemus, vaikka olinkin oman mukaavuusalueeni ulkopuolella. Lukijana en ole niin tarinanetsijä tai juonenetsijä.


Laura Lähteenmäki Ikkunat yöhön
WSOY 2014. Arvostelukappale.

Tämän kirjan ovat lukeneet mm. Mari A:n kirjablogi ja Kirjasähkökäyrä