Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kerstin Gier. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kerstin Gier. Näytä kaikki tekstit

tiistai 22. syyskuuta 2015

Kerstin Gier Rubiininpuna








Kerstin Gier (1966) on saksalainen kirjailija.  Hän on opiskellut mm. kieliä, musiikkitiedettä ja psykologiaa ja haaveillut lapsesta lähtien kirjailijanurasta. 


Viikonloppuna vietin pidennetyn viikonlopun yksin ja kävin kirppareilla. Löysin Gierin kirjoittaman trilogian kaikki kolme kirjaa kauniisti pinottuna. Päätin, että nuo kovakantiset kaunottaret ovat minun. Kirjojen ulkoasu on suloinen, sillä mustat siluettikuvat luovat kivan tunnelman kansiin.  Useimmat ovat lukeneet trilogian jo aikoja sitten, mutta eihän näissä ole parasta ennen päiväystä.  Ei muuten ole edes ikärajaa. Rakkaus ei katso aikaa – trilogian muut osat ovat Smaragdinvihreä ja Safiirinsini. En tiedä sarjanimen taustoja, sillä Jalokivi -trilogia olisi sopinut nimeksi paljon paremmin. Lisäksi kirjailijalta on ilmestynyt jo Unien ensimmäinen kirja Lupaus ja toinen kirjaa Vala


Rubiinipuna on romanttinen aikamatkaseikkailu.  Sattumalta luin myös toisen aikamatkakirjan viikonloppuna, sillä Satu Mattila-Laineen Parantola vei minut nykyajasta 1930-luvulle.



Kirjan päähenkilö on tavallinen 16-vuotias lontoolaistyttö Gwendolyn tai ainakin kaikki  luulevat niin. Hänen perhetaustansa on kuitenkin aivan jotain muuta. Joillakin Gwenin sukulaisista on aikamatkaajan geeni, ja hänen sukupolvessaan geeni on hänen nirppanokkaisella ja kauniilla serkullaan Charlottella. Kaikki odottavat jännittyneenä  Charlotten ensimmäistä matkaa menneisyyteen. 


Kaikki pyörii Charlotten tarkoin vartioidun elämän ympärillä ja häntä on valmisteltu tuleviin matkoihin ja selviämään menneisyydessä. Hänellä ei ollut koskaan aikaa ystäville, pojille, leikkeihin, shoppailuun tai elokuviin. Sen sijaan hän oli omistanut aikansa tanssien, miekkailun, ratsastuksen, kielten ja historian opetteluun. Sitten tapahtuu jotakin.  Yhtenä päivänä Gwendolyn saa huimauskohtauksen ja pian hän huomakin olevansa entisaikojen Lontoossa. Aikamatkageeni onkin lymyillyt Gwendolynin perimässä.


Kaikki ovat ihmeissään tapahtuneesta. Miten tämä on mahdollista? Miksi Gwendolyn on valittu osaksi vuosisataista kohtalonyhteyttä, kahdentoista jalokiven ketjua?  Mutta niin vain hän täyttää mystisen tehtävän ikätoverinsa, samaista aikamatkageeniä kantavan komean mutta raivostuttavan Gideonin kanssa. Gwendolyn selviää pian, että menneisyydessä on paljon salaisuuksia. Kirjan nimi tulee rubiinista, joka Gwendolyn on. Leslie on Gwendolynin paras ystävä, joka auttaa aikamatkailevaa ystäväänsä. Ystävyyden teema on hyvä.


Aikamatkatarina on omaperäinen ja mielenkiintoisella tavalla toteutettu. Tarinaan mahtuu tietenkin romantiikkaa ja koukuttavia juonenkäänteitä. Tarinan puitteet ovat mielenkiintoiset. Kirjailija on saksalainen, mutta hän on sijoittanut tarinan Englantiin. Ja minusta tarina sopii sinne paremmin, ehkä sen takia, että paikat ovat tutummat. Odotan trilogialta eri aikakauden tapoja, miljöön kuvailua ja elämäntavan erittelyä. Gwendolyn näkee myös haamuja, joiden kanssa myös rupattelee. Toivoisin, että tätä elementtiä kehiteltäisiin lisää jatko-osissa. Tarinassa on huumoria, josta myös pidän. Alun prologi aukeni vasta epilogin myötä. Rubiinipuna jätti asioita sopivasti auki ja pohjusti lukemaan koko trilogian.


Rubiinipunan mainoksissa kerrotaan, että siitä on tekeillä elokuva.  Tiedätkö sinä asiasta enemmän?


Tästä kirjasta on blogannut yös MarikaOksa.