Terttu Autere Kaunis mutta kuollut

Terttu Autere Kaunis mutta kuollut

Karisto 2017. Kustantajalta. Kiitoksin.

Terttu Autere on nimenä tuttu, mutta en ole aiemmin lukenut hänen tuotantoa. Hänen dekkarit ovat hyvin perinteisiä, kesyjä ja kuvaavat hyvin entistä aikaa. Autere on hämeenlinnalainen, eläkkeellä oleva äidinkielen ja historian lehtori ja toimii nyt kirjailijana.   Hän on julkaissut kuusi, pääosin viime vuosisadan alkuun sijoittunutta romaania.

Kaunis mutta kuollut on kolmas Juhani Kuikka –sarjan kirja. Tarinana se edustaa hyvin perinteistä salapoliisiromaania, joka ajoittuu 1930-luvulle. Onerva Ojala on saanut suomenkielenopettajan sijaisuuden pienen kauppalan yhteiskoulusta. Hän on myös kihlautunut lääninetsivä Juhani Kuikan kanssa. Pienessä yhteisössä jokainen on silmätikkuna pienen tai suuremman tarkkailun alaisena.  

Taas kerran Ensio Siljanderilla oli syy keskustella neiti Soivion kanssa, tällä kertaa kirjan herättämistä ajatuksista ja ennen kaikkea sopia kirjan palauttamisesta. 

Suoma Siljander ei kauan ihmetellyt miehensä yhtäkkistä taidehistorian innostusta. Hänelle oli nopeasti selvinnyt mistä siinä oli kysymys. ”Ettäs kehtaat”. Ensio Siljander kehtasi. Ensimmäisen kerran elämässään Ensio Siljander  nousi vaimoaan vastaan, Suoman tahto ei häntä nujertanut, eivät Suoman puheet järjestä, ei Suoman koleus, joka sai kodin tuntumaan vieraalta ja luotaantyöntävältä. Yhä enemmän Ensio Siljander vietti aikaa koululla keksien milloin mitäkin tekosyitä viipymiselleen.

Koulumaailmassa eletään helmikuista penkkareiden riehakasta aikaa, kun koulun vanhimmat oppilaat ovat lentämässä tutusta ympäristöstä pois. Yhteiskoulussa oli murhattu opettaja, mutta se ei näkynyt kauppalan arjessa. Oliko Iris Soivion sisar yhtä kaunis ja räiskyvä kuin sisarensa vai sisarensa täydellinen vastakohta? 

Iiris Soivion ruumiinavauspöytäkirja oli tullut päivällä. Jos Juhani Kuikka oli odottanut jotakin ratkaisevaa, hän pettyi. Tarkkaa kuolinaikaa ei ruumiinavauksen avullakaan pystytty määrittelemään. Mutta sen Juhani Kuikka tiesi koulutyttöjen kertomuksen perusteella, että Iiris oli ollut elossa vielä noin kello kuuden aikaan illalla.

Vai oliko se sittenkin Iiris Soivio, joka oli nauttinut miesten huomiosta eikä voinut vastustaa leikittelyä miesten tunteilla? Joku oli ottanut leikin vakavasti, rakkaus oli muuttunut vihaksi, murha vihan hedelmäksi. Kyllä Juhani Kuikka mielellään oleskeli kauppalassa, oleskelisi pitempäänkin, viettäisi ihania iltoja Onervan kanssa tämän kodikkaassa asunnossa, mutta ei auttanut, tuloksia, tuloksia piti saada, oikeuden toteutua.

Koulun viehkeä nuori piirustuksenopettaja löytyy kuristettuna koulun kokoelmahuoneesta penkinpainajaisillan jälkeen. Epäiltyjen joukko on sankka, sillä tekijää etsitään niin koulupoikien kuin vapaiden ja varattujen miespuolisten kollegoidenkin joukosta ja myös mustasukkaisten aviovaimojen joukosta. Miksi juuri piirustuksenopettaja surmattiin?

Kukaan ei osannut kertoa mitään sellaista. joka olisi tuonut valaistusta Iiris Soivion murhaan, mutta ei Juhani Kuikka ollut sellaista odottanutkaan. Oli vain pureuduttava syvemmälle, yritettävä eläytyä uhrin asemaan, tunkeuduttava hänen elämäänsä. Jotakin sieltä aina löytyi, murhalla kun aina oli syynsä. 

Autereen kieli on miellyttävää lukea, mutta sanoisin, että ruotsalaisten dekkareiden lukijoille Autereen kirjat ovat liian vaisuja. Enemmän näitä rinnastaisi Agatha Christien Neiti Marpleen Midsomeriin komisario Barnaby-dekkareihin tai Marianne Cedervallin kirjoihin. Yhtä hyvin termi cozy-dekkari kuvaa tätä tyyppiä, sillä cozy mystery on rikoskirjallisuuden lämminhenkisin lajityyppi. 

Lee Child Kovassa koulussa

Lee Child Kovassa koulussa

Alkuperäisteos Night school (2016)

Suomentanut  Jukka Jääskeläinen ja Marja Mutru

Karisto 2016. Kustantajalta. Kiitoksin.

Kovassa koulussa on Lee Childin kahdeskymmenesensimmäinen Jack Reacher -toimintatrilleri. Alun perin brittiläisen, nykyään New Yorkissa asuvan Childin kirjat ovat maailman myydyimpiä dekkareita. Ensimmäinen Jack Reacher –dekkari ilmestyi jo vuonna 1997, mutta suomeksi vasta vuonna 2010 nimellä Tappotahti. Childin kahdesta kirjasta on myös tehty elokuva (Tappajan jäljillä 2013, Paluu päämajaan 2016), joissa pääosaa näyttelee Tom Cruise.

”Mitä pakettiautossa on?”

”Mitä et missään maailmassa haluisi siinä olenvan?!

”Kaikenlaisia asioita.”

”Tämä on pahempaa kuin mikään niistä. Usko pois. Siksi meidän on parasta kyseenalaistaa kaikki. Siten meille selviää, mistä etsiä.”

Kovassa koulussa palaa Reacherin armeijavuosiin. Eletään vuotta 1996. Sotilaspoliisina toimiva majuri Reacher on suorittanut Itä-Euroopassa menestyksekkäästi tehtävän ja saa Ansiolegioonan mitalin. Tilaisuuden jälkeen hänet kutsutaan kenraali Garberin toimistoon, jossa hän saa kuulla joutuvansa koulutukseen Educational Solutions Internationaliin. Samaan koulutukseen on määrätty Casey Waterman FBI:sta ja John White CIA:sta. Vähitellen kolmikolle selviää, että ei ole kysymys mistään koulutuksesta, vaan huippusalaisesta tehtävästä suoraan presidentin alaisuudessa kansallisessa turvallisuusneuvostossa.

”Miksi? Ja miksi me kolme? Mikä on yhdistävä tekijä?”

”En tiedä, mutta kyse täytyy taatusti olla jostain projektista. Ehkä jostain sellaisesta, jota kolme hyvässä iskussa olevaa agenttia, joilla ei ole mitään yhteistä keskenään, pitäisi tyydyttävänä palkintona hyvin suoritetusta tehtävästä.”

”Mikä paikka tämä oikein on?”

”En tiedä”, Reacher sanoi uudestaan. ”Muttei ainakaan mikään koulu. Se on hiton varmaa.”

Ryhmä afganistalaisia jidhadisteja on tarjonnut satamiljoonaa dollaria jollekin jostakin. Kuka, mitä ja missä? Sitä ei tiedetä on vain kaksoisagentti, joka on välittänyt tiedon. Tätä selvittääkseen Reacher saa rajattomat oikeudet pyytää mitä tarvitsee tehtävän suorittaakseen. Hän valitsee aisaparikseen kersantti Frances Neagleyn, joka on ennenkin toiminut Reacherin kumppanina. Tapahtumaketju tiivistyy Saksaan Hampuriin, jossa eräällä sotilaskarkurilla on myytävänä jotain todella ”kovaa”.

Ja silloin kello oli yksi iltapäivällä Kiovassa, Ukrainassa. Kuriiri oli poistumassa lentokoneesta. Hän oli päässyt autokyydillä vuoriston halki Peshawariin, Pakistaniin, ja lentänyt sieltä maan suurimman kaupungin Karachin kautta Kiovaan. Hän oli käyttänyt kullakin lennolla eri passia ja vaihtanut kerran paitaa, pinkistä mustaksi, ja ottanut silmilleen aurinkolasit ja päähän donetskilaisen jalkapallojoukkueen lakin.

Kovassa koulussa on mitä tyypillisin  Jack Reacher -toimintatrilleri. On selvitettävä ongelma, joka ilmaantuu yllättäen. Joukkotappelussa Reacher kohtaa paljain käsin ylivoimaisen miesjoukon ja selviää ilman naarmuakaan. Toista pääosaa esittää nainen, jonka kanssa Reacher päätyy Bondin tavoin aina viehättävän seuralaisen kanssa nautiskelemaan.  Loppuratkaisussa kaikki päättyy aina hyvin.  

Kovassa koulussa  on erittäin koukuttavaa ja harmitonta viihdettä ja tällä kertaa ei edes mitenkään liian raakaa. Tämä on kaukana mieligenrestäni,  jota  luen, mutta maistuu pienin annoksin. Ja elokuvatkin katson, onhan Tom Cruisessa iloa silmälle, vaikka esittämänsä sankarin saappaita hän ei täytäkään koonsa puolesta.

Heidi Mäkinen Ei saa mennä ulos saunaiholla ja Outi Alm Hemingwayn naiset

Luen runoja melko vähän. Kirjasähkökäyrä sai minut lainaaman esittelemänsä kirjan Anna-Mari Kaskisen runokirjan Sanoja suruun ja ikävään. Tartuin myös  myös Eila Kilven  Kuolinsiivoukseen. Ihastuin myös Pia Perkiön kirjoihin.

Uutuuksista esittelen Kirjapajaan uutuuden Pia Perkiön Kaipauksella sanoja suruun. Runoja on tulossa enemmänkin nyt alkuvuodesta. Aion  tuoda Ahmatovaa  muutaman runokokoelman  mm. Fontakan tullessa ja varsin muhkean Olen äänenne ja Siltalan uutuuden Marina Tsvetajeva: Ylistys, hiljaa!  Eeva Kilpeä olen lukenut lukiosta lähtien. Hän on minulle tärkeä monin tavoin niin prosaistina kuin runoilijana.

Aloitetaan Kirjapajan kustantamalla teoksella eli Pia Perkiön Kaipauksella sanoja suruun. Teoksen herkkä kasviaiheinen kuvitus on Minna L. Immosen.

 

Tuttujen asioiden ketju katosi, 

suru ympäröi minut

kuin sakea sumu.

Tiesin. että näin käy.

silti tuntuu, etten jaksa.

Tulisitte , enkelit! Kantaisitte vähän matkaa.

 

Kun aikamme päättyy.

palaamme valoon. valosta lähteeet

varjoissa vaeltajat.

Jätämme kivut ja kysymykset, aikeet ja unelmat.

Emme tarvitse niitä enää 

emme ikävoi mitään.

 

Emme tiedä päiviemme määrää,

emme matkan pituutta, tien kovuutta, tuulien voimaa.

Mutta ensi henkäyksestä viimeiseen,

yön syvyydessäkin loistaa toivon tähti.

 

Kirjasähkökäyrältä keksin kirjan Anna-Mari Kaskisen runokirjan Sanoja suruun ja ikävään - On toinen maa.

 

Tahtoisin olla lähellä,

istua kuunnellen.

Hiljalleen itku ja ikävä

saava on merkityksen.

Tahtoisin sinulle kertoa: 

olethan rakas niin.

Tahtoisin kanssasi uskoa

aamuun ja enkeliin.

 

Hautasin unelmani

puutarhaan salaiseen.

Mielessä usein sinne

hiljaista matkaa teen.

Siellä ne lepäävät kaikki,

 jokainen paikallaan.

Kipu niiin syvä ja rakas

hälvenee aikanaan.

Hautasin unelmani.

Vaan mitä näen nyt?

Joku on huomaamatta

kuitenkin täyttynyt.

 

Kerran on luovuttava

kuitenkin kaikesta,

voimista, terveydestä,

muistoista rakkaista.

Kerran on luovuttava. 

Aloitan syksyllä.

Katselen nurmikolla

lehtien leikkiä.

Järvi ja joutsen ja pelto

jokainen yksin jää.

Jokaista luotua täällä

kaipaus yhdistää.

 

Jos näkisin yhden kevään,

kuiskasi hiljaa hän.

Jos näkisin vielä kerran 

puutarhan heräävän.

Näkisin lumikellot,

krookukset, tulppaanit,

tuntisin kuinka jälleen

tuoksuvat narsissit.

Näkisin jostain kaukaa 

peipposten saapuvan

kuulisin kiurun laulun,

purojen kuohunnan.

Jos näkisin yhden kevään,

vuokkojen kauneuden.

Sitten hän silmänsä sulki

ja nähdä sai kaiken sen.

 

Eeva Kilpi Kuolinsiivous

 

Eeva Kilven teos muodostuu niin päiväkirjamerkinnöistä kuin runoista. Arjen huolet ja askareet ovat osa tekstiä. Kotikin on siivottava kuolemaa varten. Humori on läsnä koko kirjan. Kuolinsiivous on vahva tilitys vanhenemisesta ja luopumisesta. Olen keskittynyt tässä pelkästään runo-osuuteen.

Maaliskuusta Kilpi kirjoitta:

Kun olen kuollut

palata kerran vielä

kenenkään huomaamatta tänne mun suo

omalle paikalle

keittiön pöydän ääreen

äitini vanhan keittokirjan luo.

Tahtoisin vielä viimeiset hyvästit heittää

rakkaille resepteille joita en enää nää,

lehteillä sivuja joita siirappitahrat peittää

ja joilta muskotintuoksua leviää.

Tahtoisin vielä hiljaa lukea läpi

kaikki ne reseptit joita

en koskaan toteuttaneeksi tullut

kun turhat ja hullut

toiveet ja päähänpistot

minulta veivät

ajan ja voimat,

ne eivät.     

 

Elokuusta:

 Täytyy olla elossa,

täytyy olla terve ja tajuissaan

että me voimme kohdata,

että sinä osaat tänne

ja että sinä osaat täältä pois.

Ja että siinä välissä

löydät minut pimeässä.