Anthony Doerr: Davidin uni

Anthony Doerr: Davidin uni
Alkuteos:  About Grace (2004)
Suomentaja: Hanna Tarkka
WSOY 2016. Kustantajalta. Kiitoksin

Luin viime vuonna Anthony Doerrin Pulitzer-palkitun teoksen Kaikki se valo jota emme näe.  Pidin kirjasta paljon, mutta en ihastunut täysillä. Siitä huolimatta se on erinomainen lukuromaani. Davidin uni on hyvin erilainen, sillä se  kertoo alaskalaisesta hydrologista, joka pakenee kohtaloaan pelastaakseen perheensä.

David Winkler ei ole mies minun makuuni, sillä minun kammoamia elementtejä ovat lumi, jää, lumikiteet, joita tuo mies rakastaa. En pidä talvesta. Minun puolestani valkoinen mönjä saisi olla saapumatta. Mutta olen biologi, joten ymmärrän Davidia, olen opiskellut hydrologian kursseja, sietänyt talvibiologiaa Oulangan biologisella tutkimusasemalla ja päntännyt veden kiertokulkua. Doerr käyttää maagista realismia tavalla, joka lumoaa minut. Hän käyttää sitä taitavasti. Hieman eri tavalla kuin Murakami, sillä Doerr tuo mieleeni ennemmin Alice Hoffmanin taidokkaan Punaisen puutarhan.

Äiti, jääkuningatar. Äidin tavaroista oli jäljellä vain kirja: W. A. Bentleyn Jääkiteet. Siinä oli tuhansia huolella tehtyjä mikrokuvia lumihiutaleista, ja jokainen kuva oli jäljennetty kahdentoista neliösentin ruudulle, valkoiset kiteet järjestetty mustalle kentälle ruudukoksi, neljän ja kolmen riveihin, kaksitoista joka sivulla. Kirja oli kangassidoksinen vuoden 1931 ensipainos, jonka äidin isoisä oli löytänyt kirpputorilta. Äiti selasi sen lehtiä varovasti, lähes palvovasti, ja pyysi silloin tällöin Davidin luokseen valitsemaan suosikkinsa.

Tarinan alkaessa 59-vuotias David on lentokoneessa, mutta ei aloiteta siitä, vaan palataan kaikkeen siihen, mitä tapahtui kauan sitten.

 David on erilainen kuin useimmat meistä. Hän näkee välähdyksiä tulevasta. Jotkut niistä ovat pieniä ja arkisia asioita, joita kuka tahansa haluaisi tietää, kuten lentokoneessa matkatavaralokeron aukeaminen. Hyvin harva haluaisi tietää tulevia, ikäviä tapahtumia, koska niihin puuttuminen ei ole kenellekään hyväksi. Etiäisten kanssa on oltava varovainen.  

David peri suomalaissyntyisen äitinsä rakkauden lumeen ja lumikiteisiin. Alaskan  Anchoragessa David tapaa unelmiensa naisen ja he saavat ihastuttavan Grace-tyttären. Sitten eräänä yönä David näkee unen, jossa yrittää pelastaa tyttärensä hyökyaallon alta. David tekee vaikean päätöksen, jonka myötä hän hylkää Sandy-vaimonsa ja lapsensa paeten kauas pois, aina Karibianmeren saarelle asti. Hän toivoo, että pakeneminen estää enneunen toteutumisen. Vuodet kuluvat. Vuosia kertyy kaksikymmentäviisi ja lukematon määrä kirjoitettuja kirjeitä. Eräänä päivänä hän on valmis kohtaamaan menneen tai menneisyyden hippuset, jotka ovat ehkä olemassa. Yhden hippusen hän kohtaa Chevronin huoltoasemalla 46. avenuen ja Lake Otisin kulmassa.  

Winkler jäi Grenadiineille kahdeksikymmeneksiviideksi vuodeksi. Neljännesvuosisadaksi, kolmasosaksi ihmiselämää. Vuodet kulkivat ohi niin kuin pilvet, kiiltävinä, utuisina, tiivistyen, liukuen jonkin aikaa eteenpäin, sitten taas haihtuen kuin aaveet. Hän korjasi vuotavia putkia, istutti puita ja siivosi lasilattian alapinnasta korallintähteitä magneettityökalulla.

Davidin uni kertoo anteeksiantamisesta ja  elämän merkityksellisistä palasista. Mennyttä ei voi elää uudelleen. David ratkaisu on mysteeri. Miksi aikaa kertyi noin paljon? Hän lähtee kohti mennyttä ilman minkäänlaisia vakuuksia. Tavoittaako hän enää ketään? Lähtenyt voi palata. Jotakin voi rakentaa uudelleen läsnäolollaan. Naaliyah on sukulaissieluni.

Muistoissa, tarinoissa, loppujen lopuksi, voimme tehdä elämästämme juuri sellaisen kuin meille on tarpeen. Joutua yllätetyksi, kerta kaikkiaan ja täydellisesti yllätetyksi  siinä, minkälaiseksi elämä muodostuu – siinä oli todellinen lahja, kuten Winkler oli alkanut tajuta.

Doerrin vuolas kerronta hieman harmittaa, sillä tykkäisin tiiviimmästä ilmaisusta, mutta tämä Doerrin esikoisteos on enemmän minuun makuuni kuin Kaikki se valo jota emme näe. Sota vastaan Alaskan villi luonto, niin kumpaa minä luen mieluummin – jälkimmäistä lumiallergiastani huolimatta. Doerrin kieli on kaunista ja tarinan symboliikka kiehtovaa. Davidin uni on kirjailijan esikoisteos, joka ilmestyi kymmenen vuotta sitten, mutta pidän kustantajan ratkaisusta suomentaa tämäkin. Davidin uni oli eriomainen lukuelämys.

Blogeissa toisaalla: Arja ja Kirjakaapin kummitus