Kari Hotakainen Henkireikä

Kari Hotakainen oli tänä vuonna Kirjan ja ruusun päivän nimikkokirjailija, jonka takia sain Hotakaisen Kantajan kylkiäisenä mukaan. Tunsin kiinnostusta Kantajan tapahtumamiljööseen monestakin syystä. Kantajasta innostuneena päätin aloittaa kirjailijan tuotantoon tutustumisen. Olen lukenut aiemmin Hotakaiselta Luonnon lain. En muista olenko lukenut Juoksuhaudantien vai en. Ainakaan en omista sitä.

Hotakaisen Henkireikä on petollisen ohut kirja. Niin petollinen, että en tohdi kutsua pienoisromaaniksi. Olen ihastunut Hotakaisen kieleen, ilmaisuun ja sanojen tarkkuuteen. Kirjan lukeminen vaatii tekstiin paneutumista ja tarinan miettimistä.

Kolme tarinan keskeisintä henkilöä ovat Rikospoliisi, Suntio ja Parturikampaaja. Henkireikä selvittelee rikosta tai paremminkin rikoksen mahdollista ilmaantumista ja mitä oletetun rikoksen ympärillä tapahtuu. Ennen kuin päästään näin pitkälle, niin pitää kertoa, että rikosylikomisario liittyy sekakuoroon ja toivoo, että uusi harrastus vie ajatukset pois työasioista.

Kuorossa laulaa myös taloudellisessa ahdingossa elävä suntio. Hän on oivaltanut elävänsä keskellä hyvää lisätienestiä, sillä hän riisuu vainajat viimeisen näytön jälkeen. Suntion vaimo on joutunut työttömäksi vuotta aiemmin ja nelilapsisen perheen talous on ajautunut karille. Kaikeksi onneksi vaimo on ammatiltaan ompelijatar, joten tämä alkaa ommella puolisonsa tuomista vainajan matkavaatteista kaste- ja rippimekkoja. Suntio ei syyllisty tekoon pahuuttaan, vaan ahdingossaan. Teko kaivertaa jopa hänen mieltään, vaikka vaimo ompelee iloisena.

On niin paljon helpompi puhua vahverolle tai tatille kuin omalle lapselle tai puolisolle. Tatti kuuntelee. Vahvero höristää korviaan. Ehkä Seija otti sienestämisellä itselleen omaa aikaa, hiljentyi luonnon helmassa. Metsä voi olla myös kirkko, ehkä se Seijalle olikin, koska Jumalaan hän ei uskonut lainkaan.

Kuorossa on myös kuusikymppinen parturikampaaja. Hän on leikannut, laittanut ja lakaissut lattialta hiuksia neljänkymmenen vuoden ajan. Nainen on elänyt myös halvaantuneen miehensä omaishoitajana 16 vuotta. Parturikampaaja kertoo, että ei saa koskaan hetken rauhaa, töistä tultua alkavat toiset työt, rakkauden ja vihat työt, miehen kanssa, joka ei ole hetkeäkään hiljaa, jonka puhe vain pulppuaa.

Monissa lauluissa itketään perään. Harvoissa lauluissa valaistaan sitä, kuinka raskasta on, kun rakas ei ikinä lähde.

Asiat mutkistuvat, kun suntio purkaa sydäntään vielä toiselle kuoronjäsenelle. Rikospoliisi voi arvioida tilanteen ammatillisen pätevyytensä kautta. Voidaan tehdä jonkinlainen olettamus, että hänellä on vaitiolovelvollisuus, jos hän ei näe asiassa tarpeeksi rikettä. Entä sitten, jos toista kuulijaa ei hiljennä mikään, vaan tämä katsoo tilaisuutensa tulleen?

Mitä tekee se, joka ei ole koskaan mitään tehnyt? Henkireikä esittää kysymyksiä, joihin ei ole vastauksia. Vielä vaikeampi kenenkään on toimia oikeuden auktoriteettina. Miten pitkälle olemme valmiita menemään vapautuaksemme taakasta? Kykeneekö meistä kuka tahansa rikokseen, jos meidät ahdistetaan nurkkaan?

Henkireikä on traaginen tarina, joka korostaa ihmisten välisiä suhteita, empaattisuutta toiseen ihmiseen, läsnäoloa ja kuuntelemista sekä sanojen merkitysten havainnointia ja pysähtymistä. Henkireikä vakuutti minut Hotakaisen lukijaksi. Henkireikä rakentaa nerokkaan tarinan vanhan kunnollisen salapoliisitarinan tyyliin.

Kari Hotakainen Henkireikä
Siltala 2015. Kustantajalta. Kiitoksin.

Henkireiän ovat lukeneet muun muassa Kirjasähkökäyrä, Tuijata, Mari A.

Kari Hotakainen Kantaja. ja Kirjan ja ruusun päivän illan kunniaksi arvonta

Kirjan ja ruusun päivän nimikkokirjailija oli tänä vuonna Kari Hotakainen. Kirja-alan markkinointitapahtumassa kylkiäistä jaettiin 23. – 25.4. välisenä aikana. Eli 15 euron suuruisen ostoksen myötä sain Hotakaisen Kantajan kylkiäisenä mukaan. Aiemmin kylkiäiset eivät ole saaneet minua lähtemään ostoksille.


Mitä sitten ostin Kirjan ja ruusun päivänä? Akateemisesta mukaani tarttui Laura Honkasalon Perillä kello kuusi ja viereisestä Suomalaisesta Rebecca Alexanderin Elämän ja kuoleman salaisuudet, tästä minua valistettiin, että se on nuorten fantasiakirja. Lauantaina löysin vielä Simone de Beauvoirin Toisen sukupuolen ensimmäisen osan, J. M. Coetzeen Kesän sekä Olga Tokarczukin Vaeltajat. Ensikertalaisena olisin odottanut edes jonkinlaisia tarjouksia, mutta nyt myytiin vain kylkiäinen kimmokkeena.

Tunsin kiinnostusta Kantajan tapahtumamiljööseen monestakin syystä. Olen lukenut aiemmin Hotakaiselta Luonnon lain. Juoksuhaudantien lukemisesta en ole aivan varma. Luonnon lain suhteen petyin, sillä se olisi saanut olla raadollisempi eli Hotakainen kohteli silkkihansikkain terveydenhuolloin toimijoita. Kantajaan miellyin välittömästi.

Takakannen teksti johdattaa kirjaan näin. Pidän tekstiä varsin oivaltavana.

Jos työskentelee hautausmaalla, on syytä pitää ajatukset elämässä. Kaikki eivät pidä. Koomisen kipeä ja koskettava tarina, joka ei pääty multiin.

Kirjan päähenkilö on Timo Kallio, teoreettisen filosofian maisteri. Hänestä tuli kuitenkin työtön filosofian maisteri tai hanttihommia paiskiva akateeminen. Sattumankaupalta hän löysi Kirkko- ja kaupunkilehdestä työpaikkailmoituksen määräaikaisesta puistotyöntekijän tehtävästä. Hotakainen kuvaa hyvin hautausmaan työntekijän työnkuvaa ja toimintaympäristöä, sillä pienemmissä yksiköissä työkuva on moninainen. Kesätyöntekijä tai ei, niin työntekijä voi joutua auttamaan vainajan saamisessa kylmiöön hautausliikkeen työntekijä kanssa. Suntio pyrkii ohjaamaan nuorta työntekijää oivin neuvoin. Tietynlainen hurtti huumori on etu, että ei ala pohtimaan liian syviä Timo Kallion tavoin.

Mun ammatti on elämän kiertokulku ja sen seuraaminen. Mutta sua kehottaisin miettimään elämää kuoleman sijaan. Nuori mies.

…

Sä sovit tänne. Siis tälle palstalle. Moni määräaikainen ei pidä kuolleista. Sä oot melkein kuollut, mut mä sanon, että älä mee liian pitkälle. Sulla on elämä, näillä ei. Muuten, sen sun ekan kannettavan nimi oli Pjotr Särki. Hautakivi tulee kuukauden päästä. Virolaissyntyinen.

Timo Kallio kiinnittää työssään huomiota, kuinka joidenkin lähtö on karu ja yksinäinen. Toki on näitäkin, joissa saattoväki ei meinaa mahtua siunauskappeliin. Kaikilla ei ole saattajia ja surijoita. Yksinäisyys, syrjäytyneisyys ja yksinäiset lähdöt ovat tätä päivää. Ihmisen ei tarvitse olla rantojen mies yksinäisyydessään. Ketä ei hirvittäisi yksin kuolleet muumiot asunnoissaan, jotka löytyvät sattuman kautta vuosienkin päästä menehtymisestä? Tuskin heidänkään osana on hulppeat hautajaiset. Muistopuheet jäävät lyhyiksi ja vieraiksi, joten Kallio alkaa kirjoitella kuolleille omia muistokirjoituksia ja muovata elettyjä elämiä vainajille. Kirkon yhteydessä toimiva hautausmaa on läsnä elämän liitoskohtien risteyksissä; kasteessa, häissä ja hautajaisissa. Kirkosta erilleen perustetut hautausmaat ovat uudempaa perua, ja ne ovat syntyneet olosuhteiden pakosta, kun hautausmaat ovat käyneet ahtaiksi.


Kaiken ohella Kallio miettii oma elämäänsä, että onko hänellä edes elämää? Jostain menneisyyden syövereistä hän kaivaa entisen heilansa Hannele Kurkisen. Hotakainen ei sido kirjaansa tarkemmin paikkaan, mutta Hannelea Kallio hakee Vantaan Korsosta, joten ehkä kirjassa liikutaan pääkaupunkiseudulla.

Hotakaisen pienoisromaani on odottamaani parempi, harmiton välipalakirja, jonka lukee yhteen menoon tunneissa. Kirjailijallekin tällainen tilaustyö voi olla outo kokemus, että kirja ei tule myyntiin. Tästä aiheesta olisi varmasti saanut enemmänkin. Kuolemankulttuuri on mielenkiintoinen aihe, hautausmaista tehtyjä tietokirjoja on paljon, sillä kuoleman bibliografia on valtaisa. Itseäni viehättää keskiaikaan liittyvä hautausmaakulttuuri elävän kulttuuriperinnön kautta. Monet kesät vietin opiskeluaikana hautausmailla. Luettuani kirjan loppuun saatoin todeta kiinnostuneeni Hotakaisen kirjoista jatkossakin. Kantaja on aiheeltaan surullinen, ajankohtainen, mutta myös huumorin sävyttämä.


Kari Hotakainen Kantaja
2015. Kirjakauppaliitto.

Kirja on luettu myös mm. Kirsin kirjanurkassa, Jokken kirjanurkassa, Kirjakaapin kummituksessa.

JK. Hesarissa on aiheeseen liittyvä mielenkiintoinen juttu Yksinäiset hautajaiset - saattajia nolla. Jutussa kerrotaan valokuvaaja Trond H. Trosdahlin näyttelystä.

Kirjan ja ruusun päivän illan kunniaksi

laitan arvontaan Kari Hotakaisen Kantajan. Rajaan osallistujat lukijoihin. Lukijapalkista voit tarkistaa, oletko lukijani jo ennestään vai liitytkö. Teen arvonnan jossain vaiheessa 1.5, kun juhlinnasta selviän, joskus 23.00. Kirjaahan sai tänään kylkiäisenä, joten niitä kertyi niin Suomalaisesta ja Akateemisestä minulle ja yksi riittää...


Onnea arvontaan