Erlend Loe: Niin loppuu maailma ja Johanna Elomaa Säästä ajatuksesi eläviä varten

Erlend Loe Niin loppuu maailma – sellaisena kuin me sen tunnemme

Alkuperäisteos: Slutten på verden slik vi kjenner den (2015)

Suomentaja: Outi Menna.

Johnny Kniga 2016. Kustantajalta. Kiitoksin.

Kieltämättä liikun aika vaaralliselle alueelle tarttuessani Loen kirjaan. Onhan modernia sanoa kokeilevansa rajojaan ja suorastaan trendikästä siirtyä pois omalta mukavuusalueelta.  En ole saanut kovinkaan kepeää mieltä Mielensäpahoittajista, sillä minusta naurut huomispäivän vanhukselle voivat olla vähissä. Lapset ja lapsenlapset voivat etsiä muualta huvituksensa, kun vanhus hallitsee englannin siinä missä lapsi. Ei kumminkaan huolta, sillä Loe vain kaappasi minut mukaansa ja viihdyin tarinan mukana.

Erlend Loen romaani Doppler ilmestyi suomeksi vuonna 2005. Sen päähenkilö Andreas Doppler kyllästyi ihmisiin, heidän tapaansa toimia, puhua ja olla. Doppler pakeni metsiin ja ryhtyi piileksimään. Loelta on suomennettu myös muita kirjoja, mutta kirjahyllyssäni on vain Supernaiivi (1998).

Nyt kirjan alussa kolmen vuoden jälkeen Andreas Doppler hyvästelee ystävänsä Bongo-hirven ja päättää palata ihmisten ilmoille. Hän vakuuttaa palaavansa ja jättää Bongon hoitovastuun hirvieläinharrastajalle. Koti on muuttanut väriään, vaimo on ottanut uuden kumppanin ja lapset kasvaneet. Doppler tarkkailee entisen perheensä kokonaiskuvaa lähipuussa asuen. Männyssä vietettyjen kuukausien aikana mies ehti ajatella kaikessa rauhassa, sillä toiminnan aika on myöhemmin. Hän aikoo häätää vieraan miehen kodistaan. Itse asiassa tähän Egil Hegelin häätöön asti tarina etenee napakasti, mutta sitten tarina hieman lässähtää suvannossa, mutta sitten taas tarina kulkee.

Doppler kertoi Solveigille, ettei hän kurssinvetäjän mielestä ollut vielä valmis palaamaan työelämään. Hänen pitäisi malttaa vielä vähän, niin hänelle oli sanottu, Doppler kertoi. Ja edetä askel kerrallaan. Kiirehtimättä, välittämättä siitä kauanko aikaa siihen menisi. Solveigin kokemus oli että kurssinvetäjät tiesivät mistä puhuivat, hän kunnioitti heitä ja jätti siksi Dopplerin rauhaan.

Doppler ei ole tyhjänpäiväinen taivaanrannan maalari, sillä hän on huolissaan maailman menosta. Droppler näki maailmanlopun enteitä kaikkialla. Pikkulintujen määrä vähenee, hän luki. Sammakkoeläimet katoavat, mehiläiset kuolevat, tuhansia ihmisiä menehtyy päivittäin ravinnon ja veden puutteeseen, antibiootit lakkaavat tehoamasta, tuberkuloosi palaa, on tynnyripommeja ja miehittämättömiä ilma-aluksia, lajeja jotka häviävät tuhat tai jopa kymmenentuhatta kertaa nopeammin kuin ne olisivat hävinneet maailmasta ilman ihmisiä. Perhe ei sopeudu Dropplerin nykyiseen elämäntapaan. Solveig ehdottaa jossain vaiheessa, että mies muuttaisi pois tai etsisi paikkaansa kaikessa rauhassa kanin kanssa kellarissa.   

Doppler päätyy töihin Kööpenhaminan elokuvapiirien cateringfirmaan. Hän tienaa hyvin ja asuu Bongon kanssa. He muuttavat jopa vanhaan kerrostaloon.  Droppler teetättää huonekalut, jotka sopivat niin ihmiselle kuin toiselta puolelta hirvelle. Eräs venäläinen aikuisviihdeohjaaja huomaa sankarissamme käyttökelpoisen fyysisen ominaisuuden. Dopplerista tulee taiteellisen aikuisviihteen supertähti, oikea panokuningas. 

Droppler ja Bongo seisoivat rinnakkain tanskanlaivan kannella ja katselivat lähestyvää pimeää Osloa. Elettiin keskitalvea, ja lämpötila oli reilusti pakkasen puolella. Hyytävän kylmä tuuli sai hytisemään kaikki ne, jotka olivat uskaltautuneet ulos ilman villaista aluskerrastoa. Dopplerin silmät kostuivat kyynelistä.

Tarinan kieli on suorasukaista, sillä eritteistä puhutaan kainostelematta. Niiden avulla Droppler onnistuu häätämään jopa Egilin.  Loelaiseen tyyliin arvioiduksi tulevat niin tyhjänpäiväinen työnteko ja kaiken maailman turhuus. Toisin sanoen Loe hauskuuttaa lukijaa ajattelemaan ja kyseenalaistamaan arkeaan. Tarinan yhteiskuntakriittinen viesti on selkeä. Niin loppuu maailma on humoristinen, vaikka paikoin absurdi. Kaikesta huolimatta tarinassa viihtyy, sillä se on surullisen tarkka analyysi nykymenosta. 

Blogeissa toisaalla: Krista

Johanna Elomaa Säästä ajatuksesi eläviä varten

Kosmos 2016. Kustantajalta. Kiitoksin.

Säästä ajatuksesi eläviä varten on koskettava tositarina läheisen menettämisestä ja käänteentekevästä matkasta. Johanna Elomaa saa eräänä aamuna suru-uutisen, että hänen pikkuveljensä Antti on menehtynyt. Veljen poismeno ei ollut täydellinen yllätys, sillä veljen huumekierre oli pitkä. Antti ja Elina elivät Vietnamissa etäällä kotimaasta. Elina, veljen vaimo, väsyi ensin ja liiti alas 7. kerroksen parvekkeelta. Veli lähti perässä viisi päivää 30-vuotissyntymäpäivänsä jälkeen. Elomaan kirja tuo mieleen Dan Simmonsin Kalin laulun, Katy Gardnerin Estherin ja Gemman sekä Elizabeth Gilbertin Omaa tietä etsimässä.

Pidän Elomaan kertomasta tarinasta ja omaelämäkerrallisesta tekstistä. Itse en kestäisi Intian hajuja ja värejä vastaavassa tilanteessa, vaan haluaisin hiljaisuuteen tarpomaan vaikka Santiago de Compostelan pyhiinvaellusreitille tai sitten Brittilään ihmisten keskelle ja hakeutuen sieltä luontoon. Ayurvedaa tunnen jonkin verran ja joogasinkin vuosia, mutta miten hyvin ne sopivat länsimaisen ihmisen elämänohjeeksi?  En ole kovinkaan kiinnostunut huuhaasta tai new age-kulttuurista, joten suhtautumiseni on hieman varauksellinen, kun lähestytään uskomushoitoja. Tässä lukemassani kirjassa ei ole mitään tuollaista.

Kunpa olisit hävennyt vuosien varrella vähän vähemmän, kertonut ja luottanut vähän enemmän. Tunnustanut, että tarvitsitkin meitä. Ja jos en olisikaan osannut auttaa, olisin voinut vakuuttaa myöhemmin itselleni, että minulla oli ollut mahdollisuus. Että olin tehnyt kaikkeni. Mutta narkomaanit ovat näyttämötaiteen mestareita. Minä uskoin koko selityskirjon, eikä perhe ympärillä nähnyt rikkaakaan.

Elomaa tekee kirjassaan surutyötä, etsii syyllistä itsestään ja hakee itseään. Mitä hän olisi voinut tehdä veljensä eteen? Turvaverkon on kuitenkin mahdoton auttaa, jos autettavalla ei ole omaa motivaatiota. Hektinen työtahti mediatalossa on uuvuttavaa, joten Elomaa lähtee vuorotteluvapaalle ja pitkälle reissulle selvittämään, kuka hän oikeastaan on ja mitä hän elämältä haluaa.

Silti kaikki toimi pääsääntöisesti hyvin. Lehmillä on etuajo-oikeus. Riksat, skootterit, rekat, autot, linja-autot ja polkupyörät ajavat siellä missä mahtuu. Ne väistävät, kun joku on tulossa päälle, ja antavat käännöksissä tietä. Kun tielle sattuu pään päällä risukasaa kantava perheenäiti, lapsilauma tai ajotiellä hämmentyneenä pyörivä turisti, ne tekevät täydellisen väistöliikkeen.

Himalajan portilla

Kirja jakautuu tapahtumaympäristöjen mukaan kolmeen minäkerrontaiseen osioon. Lisäksi veljen tarina kulkee rinnalla sen eri vaiheissa. Lisäksi Johnny kulkee tarinassa alusta loppuun mukana, mutta himmentyen. Säästä ajatuksesi eläviä varten vie lukijan mukanaan ensimmäiseksi Intiaan  Himalajan portille pyhään kaupunkiin. Elomaa jättää työpaikkansa vuodeksi istuakseen lootusasennossa ashramin kylmällä lattialla. Olosuhteet ovat hyvin askeettiset tuollaisessa joogaretriitissa, jossa meditoidaan ja keskitytään hetkeen.

Ganges on intialaisille enemmän kuin pelkkä maan läpi virtaava joki. Se on elämän lähde, joka antaa elämää ja pesee pois huonon energian. Gangesissa kastetaan päälaki, jotta pyhällä vedellä viilennetty kruunuchakra ottaisi paremmin vastaan hyvän energian. Virtaavassa vedessä nähdään jumala, äiti, joka on läsnä jokaisessa elämän hetkessä.

Shivan yö on kahdestatoista vuotuisesta Shivaratri-festivaalista pyhin, Shivan ja Parvati-jumalattaren hääpäivä. Silloin naimisissa olevat naiset rukoilevat perheelleen terveyttä, naimattomat Shivan kaltaista aviomiestä. Juhlapäivä on intialaisille vuoden otollisin aika haalia lisää henkistä energiapääomaa, ja jotta energia kohdistuisi Shivan yönä ruoansulatusta tärkeimpiin toimintoihin, jokainen itseään kunnioittava hindu paastoaa.

Borneon viidakossa
Seuraavaksi Elomaa rientää vapaaehtoistyöhön Borneon viidakkoon orankien kuntoutuskeskukseen, jossa autetaan orpoja orankeja takaisin vapauteen.  Olin rakastunut ihmisapinoihin viisitoista vuotta sitten. Olin seisonut lumoutuneena roomalaisen eläintarhan gorillahäkin edessä ja vannonut, että tulisimme kohtaamaan vielä viidakon kuninkaiden kotikulmilla.

Balin rauhassa
Lopuksi Elomaa suuntaa keskelle Balin riisipeltoja, jossa hän työstää kirjaansa. Ehkä hän viimein malttaa myöntää, että rikottua ei saa ehjäksi, sillä se on lähtijän läksy oven suljennassa.  Sen oivalettuaan pystyy hengittämään ja vapauttamaan itsensä menneisyyden kuplasta. Kirjan tärkeitä teemoja ovat itsensä etsintä, narkomaaniveljen sisarena oleminen, huumeriippuvaisen läheisen taistelun seuraaminen sekä vanhasta suhteesta irtautuminen.   
Elomaan kerronta soljuu vaivatta, hän ei piehtaroi surussa, vaan käsittelee surun ja menetyksen omalla tavallaan.

Vastaavasti elämässä on hetkiä, jotka säilyvät särkymättöminä ainoastaan, jos ne pitää itsellään. Ne hetket, kaikista kalleimmat, tulee ottaa esiin, kun tietää olevansa yksin pimeässä, eikä kukaan katso tai kuule.

Blogeissa toisaalla: Aina jokukesken, Kirjaluotsi

PS. Olen tekemässä neljän kirjan blogitekstiä. (muut erikseen) Omalla tavallaan nämä täydentävät toisiaan ja omalla tavallaan teemat yhdistävät näitä. Kaikissa näissä neljässä kirjassa ihminen joko etsii itseään tai suhtautuu kriittisesti nykymenoon.

Jonas Hassem Khemiri: Kaikki se mitä en muista

Jonas Hassen Khemiri (1978) on ruotsalainen nykykirjailija ja hän on opiskellut kirjallisuustiedettä ja kansainvälistä taloutta Tukholmassa. Ruotsalaistunisialaisen taustansa vuoksi Khemiri on joutunut maahanmuuttajien ääneksi, vaikka hän asunut koko ikänsä Ruotsissa. Kaikki se mitä en muista on kolmas suomennettu teos Khemiriltä, sillä aiemmin häneltä on julkaistu romaanit Ajatussulttaani (2005) ja Montecore (2006). Allt jag inte minns on palkittu August-palkinnolla.

Ajatussulttaanin perusteella osasin valita kirjailijan uusimman teoksen luettavakseni. Tapahtumien miljöönä on monikulttuurinen Tukholma, joka on hyvin tutunoloinen omaamme nähden. Kaikki se mitä en muista kertoo auto-onnettomuudessa menehtyneen Samuelin tarinan.

Yhtenä iltana puhuimme nimistä Samuel kertoi, että hänestä tuli Samuel, koska hänen isänsä halusi niin. Isä oli alkanut tajuta, miten työnantajat ja vuokranantajat suhtautuivat ulkomaisiin nimiin. Eikä isä halunnut pojalleen samaa kohtaloa.

Kertojana on nimettömäksi jäävä kirjailija, joka kiertää haastattelemassa Samuelin ystäviä. Lyhyet, fragmentaariset palaset välittävät moniäänisen muotokuvan haastateltujen tuntemastaan henkilöstä. En osaa sanoa näitä fragmentteja edes luvuiksi, kun ne vaihtelevat muutamasta rivistä muutamaan sivuun. Samuelin tarinaa kertovat hänelle läheiset ihmiset: äiti, Pantteri, Vandad ja Laide. Äiti empii osallistumistaan antaen aluksi kielteisiä vastauksia, mutta myöntyy muutamiin sähköposteihin. Moniäänisyydestä huolimatta tarina pysyy kasassa. Kuitenkin jokainen kertoja kertoo oman tarinansa siitä, millainen Samuel oli, millainen heidän suhteensa oli.

Samuel kertoi siitä, miten Laiden kanssa sujui. Sanoi että oli rakastunut ja juttu oli mahtavinta ikinä, mutta ei oikein osannut selittää, miksi juuri Laide oli niin erityinen. Oliko kyse Laiden luisevasta kropasta, karvaisista kainaloista, littanasta naamasta tai pienistä rinnoista? Sitä mietin, mutta en sanonut ääneen.

Samuelin kuvasta ei muodostu ristiriidatonta muotokuvaa. Khemiri hyödyntää kerronnassa jännityskirjallisuuden elementtejä, joilla hän koukuttaa lukijan matkaansa. Samalla kertomus kasvaa tarinaksi rakkaudesta, identiteetistä, syyllisyydestä, toiseudesta ja ihmisyyden ehdoista.

Syyskuussa Samuel puhui siitä, miten äärettömän onnellinen oli minun kanssani. Sanoi ettei pärjäisin ilman minua. Lokakuussa hän ehdotti, että alkaisimme suunnitella yhteistä matkaa ulkomaille ensi kesänä. Marraskuussa hän kysyi, halusinko saada lapsia ja jos halusin, milloin. Minä ajattelin: ainoa syy noihin sinun puheisiisi ja tunteisiisi on se, että tajuat minun loittonevan.

Kaikki se mitä en muista on uskomattoman hieno romaani tämän päivän yhteiskunnasta. Ehkä meidän on miltei helpompi lukea se naapuriin sijoitettuna pienen etäisyyden kautta. Loppujen lopuksi Samuelista rakentuva kuva ei ole eheä, vaan rosoinen ja yllätyksellinen, jopa rakkaudessa. Tämä on hyvin mielenkiintoinen kirja, jota ei kannata ohittaa. Lämpenin tarinalle yllättävän hitaasti, mutta kirjasta erkaneminen oli sitten paljon vaikeampaa.

Jonas Hassem Khemiri: Kaikki se mitä en muista
Alkeperäisteos Allt jag inte minns

Suomentanut Tarja Lipponen
Johnny Kniga, 2016. Kustantajalta. Kiitoksin.

Kirjan ovat lukeneet mm. Lumiomena, Nanna ja Yökyöpeli hapankorppu lukee

Vigdís Grímsdóttir Valosta valoon ja Linn Ullmann Aarteemme kallis

Vigdís Grimsdóttir (1953) on islantilainen kirjailija. Hän on opiskellut Islannin yliopistossa ja valmistunut opettajaksi. Grimsdóttir asuu Reykjavikissa ja on kirjoittanut runoja, novelleja, näytelmiä, lastenkirjan ja romaaneja.

Valosta valoon on hyvin erikoinen kirja.  Sen kieli on kaunista, runollista ja taianomaista. Kirjan alku ihmetyttää, kun ihmiset ovat niin naarmuttomia ja syvän tunteellisia, että lukijaa huimaa. Tarinan päähenkilö on Rósa. Hän on saanut nimensä erään naisen mukaan, joka oli hänen isänsä suuri rakkaus.  Lenni ei muistanut varmuudella kuvan alkuperää, mutta muisteli löytäneensä sen kymmenvuotiaana poismuuttaneiden naapureiden roskatynnyristä.  Lenni rakastui palavasti kuvan naiseen. Hänen mielessä alkoi elää unelma tuosta naisesta. Naisen nimi oli Rósa Cordovan ja hän asui kaukana Santa Fessä.

Lenni tapaa aikanaan leipomossa työskentelevän naisen nimeltä Magdalena. He rakentelevat mielessään unelmia valkoisesta talosta, kahdesta lapsesta, kahdesta hevosesta, kahdesta pitkäjalkaisesta, valkoisesta kissasta. Lenni ja Magdalena sopivat, että poika saisi nimensä Elvis Presleyn mukaan ja tyttö Rósa Cordovan. Yksi heidän haaveista toteutuukin. Magdalena synnyttää Rósan, mutta menehtyy itse synnytykseen.

Eräänä kertana isä ja tytär istuvat keittiössä Lennin kertoessa, että hänen täytyy lähteä pitkälle matkalle, kauas pois. Lenni oli tehnyt kauan sitten itselleen lupauksen, että aikuisena hän lähtee unelmansa perään etsimään mystistä Rósa Cordovaa. Lennin ystäväpariskunta Róbert ja Helena muuttavat Rósan luo ja ryhtyvät tämän sijaisvanhemmiksi. Lennin päätös ei ole mikään äkillinen päähänpisto, mutta hän oli luvannut kymmenen vuotta Magdalenalle.

Ymmmärrän, sanoi Rósa ja Lenni kertoi, että totta puhuen hän oli aikonut etsiä Rósa Cordovaa jo kauan ennen kuin tapasi Magdalenan. Hän oli aina hautonut ajatusta lähteä pitkälle matkalle kauas pois.

Valosta valoon on Rósan kasvukertomus. Rósan paras ystävä on Lúna ja myös veljekset, Sininen ja Ruskea, omaavat roolin sivullisina. Lúna maalaa ja ihailee niin syvästi Frida Kahloa, että hänen maalauksensa muistuttavat esikuvan töitä, eikä vain hänen työnsä. Hän eli häkissä, josta hän lensi vapauteen.

Ja Sininen piti sen, minkä oli sanonutkin. Se ei ollut hän, hän ei koputtanut Rósan oveen, kun tämä ei ottanut yhteyttä koko viikonloppuna, ei vastannut puhelimeen, ei ovikelloon eikä edes korttiin, jonka Sininen oli työntänyt postiluukusta sisään. Ei, se ei ollut hän, Se oli Rósa, joka koputti pojan oveen ja sanoi, etteivät he voineet olla enää yhdessä. Hän ei pystynyt enää. Hän ei voinut antaa Siniselle enää muut kuin ystävyyttä.

Sitten eräänä iltana Rósa huomaa kotiin tullessaan, että jotain outoa oli tapahtunut. Robert itkeä nyyhkytti jonkun olevan poissa.  Helena on lähtenyt pois. Helena on jättänyt hänet.  Rósa ja Róbert ovat kahden Helenan lähdettyä. Tilanne ei oikeastaan tunnu kovinkaan ikävälle kaksikon mielestä heidän toivuttuaan Helenan lähdöstä. 
Lenni oli täyttänyt Magdalenalle antamansa lupauksen, ja tuo aikaraja oli umpeutumassa…

Jollain tavalla odotin tarinaan käännettä ja sainkin sen. En aio avata tarinaa enempää, mutta kerron, että tarinan voima on sen arvaamattomuudessa. Tähän minä laitan pisteen. Unelmistahan ja niiden toteuttamisesta tämä tarina kertoo, mutta minun on luettava trilogian toinen osa ja ehkä päätöskin voidakseni sanoa enemmän. Loppu sai minut hämmennyksen valtaan.

Vigdís Grímsdóttir: Valosta valoon Lenni & Rosa –trilogia: 1 
Alkuteos Frá ljósi til ljó
Suomentaja Tapio Koivukari
Johnny Kniga 2004. Kotikirjasto.

Lisään tämän kirjan Islannin kohdalle Annamin haasteeseen Kirjallinen retki Pohjoismaissa. 

Tämän kirjan on lukenut myös mm.  Sivu sivulta,  Luettua elämää.

 Linn Ullmann Aarteemme kallis

Linn Ullmann (1967) on norjalainen kirjailija, kirjallisuusarvostelija ja toimittaja. Hän on opiskellut Englannin kirjallisuutta New Yorkin yliopistossa. En yleensä kirjoita kirjailijan yksityiselämästä alkuun, mutta ehkä minun on pakko mainita, että kirjailija on naimisissa Niels Frederick Dahlin kanssa. He asuvat Oslossa. Linn on ohjaaja Ingmar Bergmanin ja näyttelijä Liv Ullmannin tytär.

Aarteemme kallis on parisuhdedraama ja perhetarina. Kirjaa sanotaan trilleriksi, mutta sanoisin, että siinä on jännityksen elementtejä, mutta enemmän tämä on psykologinen tarina rikkinäisistä ihmisistä.  Kirjan kaikkitietävä kertoja pitää huolen lukijasta. Hän kertoo näkökulmatekniikkaa hyödyntäen eri henkilöiden tuntemukset ja aikatasoja vaihdelleen kertomus kulkee menneen ja nykyhetken välillä, jolloin käytetyt menetelmät luovat hieman toistoa.  

Ennen kaikkea kirjan keskiössä ovat kirjailija-aviomies Jon ja tämän puoliso Siri, perheen rahahuolet, repivät perheriidat, äiti-tytär-suhde, uskottomuus, menetykset ja kärsivät ihmiset. Jon potee tyhjän paperin kammoa, trilogian päätös ei vain valmistu, vaan siirtyy aina seuraavaan deadlineen.  Pariskunta selvittää asioita keskenään, mutta lukot eivät avaudu, kun minkään perustana ei ole rehellisyys.

Sirin äiti, Jenny Brodal, omistaa Mailundin maaseudulla, jonka vanhassa rakennuksessa Jenny elää Irman avustamana. Irman rooli on kaikille hieman mysteeri.  Jennyllä on elinikäinen kärsimys menetysten myötä, joista hän ei pysty laskemaan irti.  Siri pitää ravintolaa Oslossa, jonka kitkuttelevan toiminnan avulla perhe elää. Kesät he viettävät Mailandissa. Lapsista Alma käy koulua ja Siv on nuorempi. 

Oli heinäkuun viidestoista vuonna 2008 ja Jenny täytti seitsemänkymmentäviisi vuotta. Mailund, iso valkoinen talo, jossa hän oli varttunut sodan jälkeen kun vanhemmat olivat tuoneet hänet sinne poltetusta Molden kaupungista, oli täynnä kukkia.

Millie tulee lastenhoitajaksi Mailundiin. Siri järjestää Jennylle syntymäpäiväjuhlat, joita Jenny ei halunnut. Idylli saa särön, kun yksi katoaa. Häntä ei löydetä etsinnöistä huolimatta. Poikakolmikko saa päähänsä haudata aarteen ja kaivaa sen ylös aikanaan. Aarre ei kuitenkaan löydy vuosia myöhemmin, vaikka jotain muuta löytyy. Tämän jälkeen ei ole enää kadonnutta.

He eivät käsittäneet mitä olivat löytäneet. Mutta ymmärsivät että se ei ollut aarre. Myöhemmin, kun heidän piti selvittää poliisille ja vanhemmille miksi olivat olleet metsässä, asia muuttui Simenin mielestä hankalaksi.

Kirjoitin alkuun kirjailijan avioliitosta ja palaan siihen. Luin äskettäin puolison kirjan Viime kesänä. Tein blogitekstiini lainauksen valkoisesta puutarhasta. Nyt kirjailijapuoliso käyttää samaa aihetta, mikä tuntuu kovin tylsälle.   

Hän halusi kertoa kirjasta jonka oli lukenut. Kuutamopuutarhasta, jonka Vita Sackvill-West oli nähnyt unessa ja jonka Siri näki silmissään uudessa unessa. Jon ei kuitenkaan halunnut kuulla muista kirjoista kuin omistaan.

Aarteemme kallis on koukuttava tarina tummin värein, joka välittyy minulle surullisena kertomuksena. Kaikesta huolimatta Aarteemme kallis on hyvä kirja, jos tähdittäisin, niin antaisin 4-. Hieman erilaisemmalla lopulla tähditykseni olisi viisi. Minä en saanut palasia päässäni kohdalleen, joten marinani kohdistuu siihen. Epäilyt kalvavat, mutta siihen se jää. Ok, tämä käy kerran, mutta seuraavalla kerralla tähdet tippuvat. Avoimet loput tuovat minulle tunteen, että tarinaa kieputetaan suuntaan jos toiseen osaamatta keriä sitä enää kasaan. Olen usein miettinyt, miksi Linn Ulmann ei ihastuta minua, mutta samoin on Siri Hustvedtin kanssa, ja koen että näillä naisilla on jotain yhteistä.  Jollain tavalla ympyrä sulkeutuu, kun lastenhoitajan vanhemmat tapaavat tyttären viimeiset työllistäjät.

Linn Ullmann Aarteemme kallis

Alkuteos Det dyrebare

Suomentaja Tarja Teva.

WSOY 2012, Kotikirjasto.

Lisään tämän kirjan Norjan kohdalle Annamin haasteeseen Kirjallinen retki Pohjoismaissa

Tämän kirjan ovat lukeneet myös mm.:

Sara, Siina, Aili-mummo, Kirjakirppu, Kulttuuri kukoistaa, Mari A