Yoko Ogawa Professori ja taloudenhoitaja

Yoko Ogawa Professori ja taloudenhoitaja

Alkuperäisteos: Hakase no Aishita sushiki (2003)

Suomentaja: Antti Valkama

Tammi 2016. Arvostelukappale. Kiitän kustantajaa kirjasta.

Yoko Ogawa (1962) on japanilainen kirjailija. Hän on julkaissut Japanissa yli kaksikymmentä kirjaa fiktiota ja tietokirjallisuutta 1988 lähtien. Toivottavasti tämä on alku kirjailijan suomennoksiin.

Professori ja taloudenhoitaja oli minulle yksi syksyn odotetuimpia käännöskirjoja. Pidän japanilaisesta kaunokirjallisuudesta. Niiden tiivis ilmaisu, näennäinen minimalistisuus ja hiljainen maailma mykistävät minua kauneudellaan. Professori ja taloudenhoitaja on kertomus muistamisesta, luvuista, baseballista, lukujen kauneudesta ja niiden runsaudensarvesta. Kirjasta on tehty myös elokuva.

Professori
Professori ja taloudenhoitajan tapahtumien miljöö on Japani ja professorin koti ja ajankuvana 1990-luku. Kirjassa ei tapahdu paljon, mutta tarina kantaa loppuun asti. Tarinan keskiössä on kuudenkymmenenneljän ikäinen, Cambridgessa opiskellut, entinen yliopiston matematiikan professori. Professori ei ole muistisairas perinteisellä tavalla. Hän joutui liikenneonnettomuuteen seitsemäntoista  vuotta sitten 47-vuotiaana vuonna 1975.  Uhri voi joutua samaan tilanteeseen vaikka kaksikymmentävuotiaana. Professori on vetäytynyt, ulkomaailma on etäällä ja kohtaamaton. Onnettomuuden myötä professorin menetti työnsä ja hänen ainoana tulonlähteenä olivat olleet rahapalkinnot, joita matematiikan aikakauslehdet tarjosivat ongelmien ratkaisuista. 

Professori elää 80 minuutin turvin, yhden tunnin ja kahdenkymmenen minuutin muistamisen täyteistä elämää. Muistot rakentuvat ajasta ennen vuoden 1975 onnettomuutta. Luin viime vuonna S. J. Watsonin dekkarin Kun suljen silmäni, jossa nainen herää uuteen aamuun ilman eilistä.   

Kodinhoitaja
Maaliskuussa 1992 Kotipalveluiden välitysosuuskunta Akebono lähettää professorin luo yksinhuoltajaäidin kodinhoitajan (kertoja) tehtäviin. Professorin lanko, kuolleen vanhemman veljen vaimo, opastaa naisen työtehtäviin.

Kotipalveluiden välitysosuuskunta Akebono lähetti minut ensi kertaa Professorin luokse maaliskuussa 1992. Minä olin kaikkein nuorin niistä kotiapulaisista, jotka siinä Seton sisämeren rannikon pienessä kaupungissa olivat Akebonon kirjoissa. Siitä huolimatta olin työskennellyt alalla jo yli vuosikymmenen. Olin urani aikana tullut toimeen kaikenlaisten työnantajien kanssa ja minulle oli kehittynyt vahva ammattiylpeys. Vaikka minulle työnnettiin asiakkaita, joita muut pitivät liian hankalina, en sanallakaan valittanut siitä osuuskunnan johtajalle.

Juuri
Tarinan keskiössä on myös taloudenhoitajan kymmenvuotias poika Juuri. Juuri on ainoa kirjan tarinan keskeisistä henkilöistä, jolle on ”annettu nimi”.

Minä ja poikani kutsuimme häntä Professoriksi. Ja Professori kutsui poikaani Juureksi, koska tämän tasainen päälaki toi hänen mieleensä neliöjuuren merkin.

Taloudenhoitaja  oivaltaa joutuneensa vaativaan paikkaan, sillä vaihtuvuus on ollut suurta. Professorin lähimuisti toimii vain lyhyen aikaa, eilistä ei ole, aamulla tehtyjä asioita ei ole, edellisillan ottelua ei ole. Taloudenhoitajan hän kohtaa uutena ihmisenä jokaisena uutena aamuna. Professori on muistilappujen kirjoma. Viiltävimässä lapussa lukee: "Minun muistini ei kestä kuin 80 minuuttia."

Vaikka hän kuinka yrittäisi, muistikuvat katoavat yhä uudelleen. Hän muistaa kyllä kolme vuosikymmentä sitten löytämänsä teoreeman, mutta ei sitä, mitä söi eilen päivälliseksi.

Leski
Voivatko luvut olla kauniita? Miten muisto säilyy laatikossa? Voiko rakastaa ihmistä jota ei muista? Vanhemman veljen leskivaimo kantaa huolta professorista, aivan kuten vanhempi oli kantanut huolta veljestään, mahdollistanut tämän luvut yliopistossa. Kauan sitten otettu valokuva ei kestä löytäjän katsetta, se ei pidä salaisuuttaan. Myös taloudenhoitajan oma elämä avautuu jonkin verran.

Professori ja taloudenhoitaja on koskettava, hienovireinen ja kaunis kertomus kohtaamisesta ja yhteydestä. Suosittelen lukemaan tämän kirjan.

 Kirjaa on luettu yllättävän paljon blogeissa jo ennen suomennosta. 

Osallistun kirjalla Kurjen siivellä –lukuhaasteeseen.

Blogeissa toisaalla Yoko Ogawa: The Housekeeper and the Professor:  Satu, Hdcanis, Elegia

Haruki Murakami Miehiä ilman naisia

Haruki Murakami Miehiä ilman naisia

Alkuteos: 女のいない男たち (Onna no inai otokotachi, Bungeishunju 2014)
Suomentaja:  Juha Mylläri

Tammi 2016. Arvostelukappale kustantajalta. Kiitoksin.

Lähdetään liikkeelle kirjan takakannen lainauksesta:

Haruki Murakamin kertomuksissa on se ongelma, että luettuasi yhden haluat lisää…

Dallas Morning News.

Odotin malttamattomana Murakamin uusinta kirjaa. Olen tehnyt blogitekstit seuraavista Murakamin kirjoista Norwegian wood, Värittömän miehen vaellusvuodet sekä Maailmanloppu ja ihmemaa. Minulle tärkeimpiä kirjailijan teoksia ovat Kafka rannalla, Suuri lammasseikkailu ja Norwegian wood. En lämmennyt täysin Värittömän miehen vaellusvuosille, mutta olen oppinut pitämään siitä aina vain enemmän. Samalla tavalla kävi Michael Cunninghamin kanssa, että lukiessani Lumikuningatar kylmetti minut, mutta ajan mittaan olen pitänyt siitä yhä enemmän. Luulen, että kirjan luettuani blogiteksti syntyy liian pian ja teoksen sisäistää vasta myöhemmin.

Etukäteen en iloinnut uudesta teoksesta täysillä, koska se paljastui novellikokoelmaksi ja välttelen novelleita.  Laitoin tuon lainauksen alkuun, koska juuri noin tunnen minäkin. Murakamin lyhytproosa vei minut mukanaan, sillä tarina tarinalta halusin lukea lisää!  Monet kokoelman novelleista olisivat sopineet kokonaisten romaanien perustoiksi.

Miehiä ilman naisia on kokoelma tarinoita rakastamisen vaikeudesta, hyljätyistä miehistä, yksinäisyydestä, rakkauden kaipuusta ja salasuhteista. Teoksen seitsemän novellia ovat kaikki erityisen hienoja. Miehet kohtaavat naisen eläen tämän kanssa jonkin aikaa, mutta rakkauden kuihduttua naiset jatkavat matkaansa. Miehet jäävät elämään kaipauksen kanssa tuskaisina, riutuvina ja haavoitettuina. Kokoelman parhaimpina tarinoina nostan esiin Drive My Car, Yesterday, Itsenäinen elin, Kino sekä niminovellin Naisia ilman miehiä. Yhtä hyvin voisin nostaa toisiakin, mutta juuri nyt haluan lukea tekstiä, jossa ei ole maagisen realismin, metamorfoosin eli muodonmuutoksen tai fantasian elementtejä. Tämä on vain mielentilani nyt. Tämän takia Rakastunut Samsa ja Šeherazade jättivät laimeamman lukujäljen minuun. 

Drive My Car

Parasta Kafukun mielestä oli se, että nuori nainen vaikutti ajaessaan rentoutuneelta. Itse asiassa hän näytti rennommalta auton ratissa kuin auton ulkopuolella.

Drive My Car kertoo näyttelijästä, joka olosuhteiden vuoksi tarvitsee itselleen kuskin, kunnes lääkäri myöntää ajoluvan takaisin. Herra Kafuku päättää palkata kuljettajakseen tuttunsa suositteleman naisen Watari Misakin, joka ei ole kaunis, mutta saa pisteet hiljaisuudestaan. Tälle kuljettajalle Kafuku kertoo elämänsä tragedian.

Yesterday

Me kaikki ihmiset kävelemme loputonta kiertotietä. Niin minun teki mieli sanoa, mutta vaikenin.

Yesterday kertoo kolmesta henkilöstä. Siinä Kitaru saattaa yhteen ystävänsä Tanimuran lapsuudestaan tutun Kuritani Erikan kanssa.

Itsenäinen elin

En voi tietää, mitä Tokain mielessä liikkui ja miltä asiat hänestä näyttivät, kun hän lähestyi itse valitsemaansa kuolemaa.

Itsenäinen elin kertoo tohtori Tokain tarinan, joka riutuu onnettoman rakkauden takia pois. Nainen, hänen rakastettunsa on varattu, toisen miehen vaimo. Hän olisi ollut valmis hyväksymään häviön aviomiehelle, mutta häviö kolmannelle murtaa hänet.

Kino

Ensimmäinen kävijä, joka huomasi baari Kinon viihtyisäksi paikaksi, ei ollut ihminen, vaan harmaa kulkukissa.

Kinossa myyntimies saapuu päivää aikaisemmin työreissultaan Tokion Kasaissa sijaitsevaan kotiinsa löytääkseen vaimonsa työkaverin seurasta makuuhuoneestaan. Kino irtisanoutuu ja perustaa avioeron jälkeen baarin eräälle Tokion sivukujalle. Baarissa hän kohtaa oudon kulkijan kirjan ja lasin ääressä, tupakan polttamia selässään kantavan naisen sekä hiljaisen harmaan kumppanin, joka täyttää mahansa, viettää lepohetken ja häipyy kujille.

Miehiä ilman naisia

M ja minä seurustelimme noin kaksi vuotta. Se ei ollut pitkä aika. Mutta niillä vuosilla oli painoa. Voi sanoa, että seurustelimme vain kaksi vuotta. Voi myös sanoa, että seurustelimme niinkin kauan kuin kaksi vuotta. Se riippuu tietenkin näkökulmasta. Ja vaikka puhunkin seurustelusta, tapasimme vain kaksi tai kolme kertaa kuussa. Hänellä oli syynsä ja minulla omani. Ja valitettavasti emme olleet enää 14-vuotiaita. Ja ne meidän monenlaiset syymme kariuttivat suhteemme.

Niminovelli Miehiä ilman naisia päättää kokoelman. Se kertoo tarinan miehestä, joka herää yhden aikaan yöllä puhelimen soittoon. Mies on rakastanut naista nimeltä M. Tämän naisen aviomies soittaa ja kertoo naisen kuolleen.

Murakamin tarinankerronta on tuttua. Tutut elementit The Beatles, kansainväliset brändit ja toistuvat teemat  ovat läsnä.   Nainen on tietynlainen, objektin omainen, seksuaalinen, mutta siihen olen tottunut kirjailijan seurassa. Miehiä ilman naisia on meille Murakamin faneille lukuelämys, mutta tämä on myös erinomainen johdatus Murakamia aloittelevalle. Minulla tämä kirja on aivan erityinen, sillä se avasi jonkin oudon novellilukon minussa, sillä nyt suhtaudun niihin avoimemmin mielin.  Luettuani ensimmäisen novellin ahmin jo seuraavaa.  Tämä uutukainen edustaa ehdottomasti kirjailijan parhaiden teosten tasoa. Valehtelisin, jos sanoisin, että en punninnut tätä teosta lokakuun osalta.  Kaiketi meistä jokainen puntaroi samaa omassa mielessään. Murakami olisi varmasti mieluinen vaihtoehto kustantajille, kauppiaille ja lukijoille missä tahansa.

Blogeissa toisaalla: Arja ja Mitä luimme kerran

Kazuo Ishiguro Menneen maailman maalari

Kazuo Ishiguro Menneen maailman maalari

Englanninkielinen alkuteos An Artist of the Floating World
Suomentaja Helene Bützow

Tammi. 1988. Kotikirjasto

Jos tulette jonakin aurinkoisena päivänä sille pienelle puusillalle, jota kutsutaan täälläpäin vieläkin Epäröinnin sillaksi, ja lähdette nousemaan sen luota alkavaa jyrkkää polkua, teidän ei tarvitse kävellä pitkällekään ennen kuin minun taloni katto jo pilkottaa neidonhiuspuiden latvojen välistä. Vaikka talo ei sijaitsisikaan niin hallitsevalla paikalla kukkulalla, se erottuisi silti kaikista lähiseudun rakennuksista, niin että polkua kavutessanne huomaisitte ehkä miettivänne, kuka rikas mies sen mahtaa omistaa.

Kazuo Ishiguro tuntuu yllättävän joka kerran aihevalinnallaan. Ishiguron Menneen ajan maalari on hyvin japanilainen tarina. Se sijoittuu Nagasakiin, Japaniin. Tarina alkaa lokakuusta 1948 ja etenee kesäkuuhun 1950. Toinen maailmansota on päättynyt, Japanin jälleenrakennus on alkanut ja amerikkalaistuminen vaikutteet ovat nähtävillä.  Ajoittain tunnelma on raivostuttava, ihmisten keskustelut ovat niin pidättyväisiä ja eleettömiä. Perheenjäsenten keskustelut ovat niin muodollisia, kun kaikessa sanomisessa on jonkinlaista kiertelyä.

Sillä Setsuko, juuri sinä itsehän painostit minua siihen viime vuonna. Juuri sinä ehdotit, että minä ryhtyisin ”varotoimiin” niin ettei meille kävisi Saitojen kanssa yhtä hullusti kuin Miyakeiden jutussa. Etkö sinä nyt muista?

- Minä olen epäilemättä erittäin huonomuistinen, mutta minulla ei ole mitään muistikuvaa siitä, mistä isä puhuu.

- Mutta Setsuko, tämähän on käsittämätöntä.

Äkkiä Setsuko seisahtui ja huudahti: - Kuinka kauniita vaahterat ovatkaan tähän aikaan vuodesta!

Tarinan kertoja on vanheneva taidemaalari Masuji Ono, joka asuu talossaan yhdessä tyttärensä Norikon kanssa. Onon vaimo ja poika menehtyivät sodan aikana. Vanhempi tytär, Satsuko, on naimisissa toisessa kaupungissa.

On ehkä ikääntyminen merkki, että minulle on tullut tavaksi kuljeskella huoneesta toiseen ilman mitään syytä. Kun Setsuko sinä iltapäivänä – toisena vierailupäivänään – työnsi auki olohuoneen oven, minä olin varmasti seissyt siellä ajatuksiini vaipuneena jo hyvän tovin.

Masuji Ono oli ennen sotaa maineikas taidemaalari, mutta sodanjälkeinen aika on ollut vaikeaa, sillä hänen taulunsa ovat vääränlaisia ja propagandistisia.  Ono kantaa huolta tyttärestään Norikosta, sillä tämä on kaksikymmentäkuusivuotias, joka tarkoittaa käytännössä, että hän on vanheneva, kun ajatellaan avioliittomarkkinoita. Avioliittoneuvottelun, miain, tulisi onnistua pikimmiten, sillä aiemmat yritelmät ovat kariutuneet.

Tarinan teemat ovat selvät, sillä Noriko pitäisi saada avioliittoon. Kirjasta voisi sanoa, että se on keskusteluromaani ja taparomaani. Tapahtumia ei oikeastaan ole. Ono kävelee, matkustaa raitiovaunulla ja keskustelee tyttärenpoikansa Ichiron kanssa ja tapailee entisiä työkavereitaan ja tuttujaan kartoittaen, minkälaisia haasteita tyttären taustan tarkistaminen nostaa mahdollisesti esille. Avioliitto on eräänlainen avioliittohanke, johon isällä on velvollisuutensa. Isä joutuu käymään läpi menneisyytensä virheitä, että tyttären maine ei saisi kolhuja tai tahriintuisi. Muistoissaan Ono kertaa opiskeluaikoja, suhdettaan taiteeseen ja omaa uraansa.

Ishiguro kirjoittaa niin menneisyydestä kuin nykyajasta, sillä menneisyyden ihanteet eivät sovi nykyaikaan. Avioliiton järjesteleminen tuntuu kovin vanhanaikaiselle ja vaikealle, kuinka vanhempien tyrimiset vaikuttavat nykyhetkeen, sillä Ono on tehnyt ikäviä asioita.  Menneen maailman maalari jää mieleen. Ishiguron uutuus on huomattavasti haasteellisempi aihepiiriltään, mutta tuon sen piakkoin blogiini.

Blogeissa toisaalla: Donna mobilen kirjat

Osallistun tällä kirjalla Kurjen siivellä –lukuhaasteeseen.