Helena Waris & Janne Nykänen Entropia

Helena Waris ja Janne Nykänen ovat ristiinalainen aviopari ja Entropia on heidän ensimmäinen yhteinen kirjansa. Waris on aiemmin kirjoittanut Pohjankontu-trilogian ja viime vuonna luin hänen viikinkisaagaan perustuvan kirjan Vuori. Janne Nykäsen tuotantoa en tunne.

Entropia on lähitulevaisuuden Suomeen sijoittuva jännitysromaani. Marina on seurapiiritoimittaja, joka joutuu jonkinlaiseen onnettomuuteen. Hän ilmestyy eräänä joulukuun iltana kaatosateessa viluisena Jonin oven taakse syrjäseudulla, keskellä ei mitään. Lähimpään kaupunkiin on 170 km. Maaseutu on tyhjentynyt ja sitä ollaan tyhjentämässä lisää. Sähköt toimivat vain ajoittain. Marina näkee pimeässä edessään keski-ikäisen miehen, joka ei varmaan ole käynyt kotikyläänsä kauempana. Miehen flanellipaita, farkut, lippis ja ruokkoamaton parta viestivät junttimaisesta maalaisesta. Koira haukkuu jossain, toivottavasti kytkettynä. Miehen olemus oli luotaantyöntävä, sillä tämä vihasi joko kaupunkilaisia tai naisia tai molempia.

Kaikki on alkanut seitsemän vuotta aiemmin Mustana Tiistaina, jolloin koko Euroopasta katkesivat sähköt yhtä aikaa. Marinan pyyntöön saada kyyti Pääkaupunkiin tai edes Itäkaupunkiin Jon murahtaa töykeästi: ei ole bensaa. Taksiakaan ei voi tilata, kun puhelimessa ei ole kuuluvuutta. Lopulta Jon päästää Marinan sisään, mutta pääkaupunkilaisena hän on tottunut prameampaan elämään.  Mitä Maria salailee? Mikä on sinisen Audin salaisuus?

Marina laski kätensä kapean oven kahvalle. – Tuota, onkohan tässä vessa?

- On, mutta se ei ole käytössä. Vessipumppukin näet tarvitsee sähköä, mies viisasteli, mutta jatkoi sitten. – Pihalla on huussi. Autotallin kyljessä.

- Löydänköhän minä sinne omin avuin?

- Tuskin, mies tuhahti eikä tehnyt elettäkään lähteäkseen näyttämään reittiä hänelle. Leikkasi vain leivänkantoja ja heitteli niitä koiralleen.

Kaupunkilaiset ja maalaiset eivät enää tunne toisiaan. Jokaisella on mikrosiru, jossa on tunnisteet ja se avaa ovia, ilman sitä ei pääse pankkiin ja siinä on jopa piristäviä aineita. 

Posti ja linja-auto kulkevat kerran viikossa. Vähitellen Marinalle ja Jonille selviää, että he eivät tiedä toisistaan juuri mitään ja asiat paljastuvat vähitellen sanalipsahdusten kautta. Miehen kirjavaranto kummastuttaa.

Entropia on aikuisille suunnattua dystopiaa, jossa pariskunta Waris & Nykänen ovat saaneet yhteistyönsä toimimaan hyvin. Vähäisistä tapahtumista huolimatta tarina on hyvin koukuttava ja varsinkin Marinan ja Jonin keskinäinen sanailu luo sähköisen tunnelman. Marina ei osaa asetella sanojaan niin, ettei Jon pääsisi jatkuvasti niskan päälle. Kirjan tulevaisuudenkuvassa on alakuloinen sivumaku, mutta ei mitenkään epäuskottava. Entropia luo dystopialle  tyypillisen  tulevaisuudenkuvan yhteiskunnasta. Suosittelen kirjan lukemista. Kirjan huonoin puoli on sen koukuttavuus eli loppu tekee tehtävänsä. Hennon hetken pohdin, että pitäisikö minun tarttua joskus Alastalon saliin. Mielenhäiriö meni kuitenkin pian ohi ja ilmoitin pikaisesti, että seuraava klassikkohaasteeni kirja on Bertolt Brechtin Kerjäläisromaani.

Marina avasi kirjan siitä kohdasta, johon luoti oli pysähtynyt. – Sivu 676.

- Helvetin tiukkaa tekstiä, Jon sanoi käheästi. – Onneksi tuon kirjoitti Volter Kilpi.

Marina tuijotti miehen vakavia kasvoja ja puhkesi sitten hysteeriseen nauruun. – Kilpi hän sopersi.

- Tiedän! Ja tuo oli meille kummallekin sen sortin merkki, että nyt me sitten joudutaan lukemaan tuo!

Helena Waris & Janne Nykänen Entropia

Kustannus Aarni 2015. Kustantajalta. Kiitoksin.

Kirja-ale & Helena Waris Vuori

Kolusin eilen kirja-alessa.

Löysin oikeastaan aika ihanat kirjat ja muuta tarpeellista. Ottaen huomioon pikkukaupungin piskuisen Suomalaisen. Mukin muodon korvaa blogi-idea.


Mitä sinun mukaasi tarttui?





Helena Waris Vuori


Helena Warikselta on aiemmin ilmestynyt fantasiatrilogia Uniin piirretty polku, Sudenlapset ja Talviverinen. Vuori on kuitenkin itsenäinen kirja eikä ole tarkoitettu jatkettavaksi.


Vuoren kertojana on 19-vuotias Lif, joka on menettänyt vanhempansa pari vuotta aiemmin lento-onnettomuudessa. Hän elää Norjan rannikolla saarnikaupungissa, jota hallitsee ”vuori”, jonka huippu on ainaisen pilvikerroksen peitossa. Huhutaan, että vuoren rinteellä on hotelli. Kukaan ei ole koskaan kiivennyt vuoren huipulle, eikä tiedetä mitä pilvipeitteen yläpuolella on. Tämä on tarinan alku fantasiakertomukselle.



Eräänä aamuna Lifin ovelta kuuluu määrätietoinen koputus. Sähköt ovat katkenneet ja naapurissa asuva rockmuusikko työntyy puoliväkisin Lifin luokse aamiaiselle, kun saa kuulla, että tällä on retkikeitin. Lif on epäsosiaalinen, kaikkea epäilevä nuori nainen, joka ei pidä tilanteesta.

Inhoan vieraita, kutsuttujakin. Sitä paitsi en ole pukeutunut, pessyt naamaani tai kammannut tukkaani. On liian aikaista mihinkään.

Mennessään myöhemmin päivällä työpaikalleen katakombeihin hän saa kuulla johtajattarelta, että hän saa potkut ja että hänen on lähdettävä pikimmiten kiipeämään vuorelle niin ylös kuin mahdollista. Katakombien huhutaan sisältävän pelottavia salaisuuksia.


Vähitellen hänelle selviää, että muutkin Lif-nimiset tyttöt sekä Leif-nimiset pojat ovat saaneet samantapaiset ohjeet ja vain kaksi heistä lopulta selviää raknarökistä. Kehen voi lopulta luottaa, kuka on kenenkin pari? Tarina tuo heti mieleen Suzanne Collinsin Nälkäpelin Katnissin, johon löytyy yhtymäkohtia, mutta Vuoren juoni on kuitenkin luotu Skandinaaviseen mytologiaan pohjautuen. Henkilöiden todellinen olemus paljastuu vasta vähitellen. Viikinkien taruston parempi tuntemus avaisi kirjaa varmaan enemmän.


Vuori on fantasiaa parhaimmillaan. Viikinkien jumaltarustoa on hyödynnetty nykyajassa. Kännykkä piippaa tekstiviestiä vielä kaiken jälkeenkin.

Sinä tarvitset puhelimen. Eikä mikä tahansa luuri kelpaa… Vidar, muistatko mihin pistin sen kännykän? Vanhus alkaa touhuta kirjoituspöytänsä laatikoiden kimpussa.

Emme kuule pientä piippausta yläpuolellamme. Emme näe, kun takin taskussa vihertävä näyttö syttyy eloon.

Helena Wariksen aiempi tuotanto on minulle tuntematon, mutta tämän jälkeen jatkan siihen tutustumista. Vuori on vaikuttava lukukokemus. Waris ei kerää turhia juonen sivukiemuroita mukaan. Tarina olisi saanut olla laajempikin. Kirja sopii kaiken ikäisille. Suosittelen. Nautin tästä huikeasta tarinasta.

Helena Waris Vuori
Otava 2014.

Kirjablogistien joululahja toiselta toiselle. Kiitos Joanna von Scarlett.