Emelie Schepp Ikuisesti merkitty

Emelie Schepp Ikuisesti merkitty

Alkuperäisteos Märkta för livet 2014

Suomentaja Hanna Arvonen
HarperCrime 2017. Kustantajalta. Kiitoksin.

Emelie Schepp (1979) on ruotsalainen kirjailija, jonka debyyttitrilleriin saamme nyt tutustua. Sitä on myyty yli 140 000 kappaletta vain Ruotsissa. Sarja on nyt myyty myös Suomeen, Tanskaan, Norjaan, Saksaan, Hollantiin, Japaniin, Tsekkeihin, Italiaan ja Puolaan.  Ikuisesti merkitty on ensimmäinen osa kirjasarjasta, joka kertoo syyttäjä Jana Berzeliuksesta. Tähän mennessä Jana Berzelius-sarjassa on ilmestynyt jo kaksi muutakin. Pohjoismaiset dekkaristit ovat suosikkejani.

 Jana Berzelius herää eräänä kesäpäivänä sairaalassa 9-vuotiaaana ilman muistikuvaa kuka hän on tai mistä hän tulee.

Jana Berzeliukselta vei kymmenen minuuttia kertoa lyhyt elämäntarinansa. Hän istui Danilon vieressä ohuella patjalla karussa olohuoneessa. Molempien polvet olivat koukussa ja pää kumarassa.

Sinut siis adoptoitiin? Danilo sanoi.

”Kyllä, minut adoptoitiin. ” Nyt  etunimeni on Jana. Sukunimi on Berzelius. Isäni oli valtakunnansyyttäjä, mutta on nyt eläkkeellä. Hän halusi  enemmän kuin mitään muuta pojan, joka seuraisi hänen jalanjäljissään. Mutta sen sijaan minä jouduin tekemään sen.

Kaksikymmentäyksi vuotta myöhemmin hän saa menestyneenä syyttäjänä tehtäväkseen johtaa esitutkintaa, joka koskee huomiota herättänyttä Norrköpingin maahanmuuttoviraston johtajan Hans Juhlénin murhaa. Tapahtumaan liittyy outoja piirteitä, sillä talosta löytyy lapsen sormenjäljet, vaikka Juhlénit ovat lapsettomia eikä perhetutuen lapsiakaan majaile heillä.

Vaimon saapuessa kotiin hän löytää miehensä murhattuna. Hän soittaa miehensä tilasta hälytyskeskukseen. Ikkunalla on oma roolinsa tässä, joka enemmän ehkä huvittaa ehkä liikaakin suomalaista lujaa.

Hätäkeskus 112, mitä on tapahtunut?

Mieheni on kuollut…”

Hätäkeskuspäivystäjä Anna  Bergström kuuli naisen tärisevän äänen ja vilkaisi nopeasti edessään olevan tietokoneen näytön kulmaa. Kello olin 19.42.

Voisitteko kertoa nimenne?

Kerstin Juhlén. Aviomieheni on Hans. Hans Juhlén

Jana aloittaa selvitystyön tapauksen ratkaisemiseksi yhdessä rikoskomisario Henrik Levinin ja rikostutkija Mia Bolanderin kanssa. Tutkimus saa uuden käänteen kun löydetään jälleen pojan ruumis.  Kun Jana selvittää kuolleen pojan taustaa, sitä lähemmäksi hän pääsee myös oman tapauksensa totuutta. Tarina saa synkkiä värejä tässä kohtaa.

Ikuisesti merkitty on lupaava aloitus, hyvin kirjoitettu, ajankohtainen ja jännittävä. Toivon saavani jatkaa Emelie Schepp seurassa myös vastaisuudesa. Ikuisesti merkitty on lupaava lisä ruotsalaisiin  dekkareihin.

Blogeissa toisaalla: Kirjasähkökäyrä

Mary Kubica Pretty baby ja Tiina Martikainen Jäätyneet kasvot

Mary Kubica Pretty baby

Alkuperäisteos: Pretty baby 2015

Suomentanut: Virpi Kuusela

HarperCollinsNordic 2016. Kustantajalta. Kiitoksin

Pretty baby on vahva psykologinen trilleri. Olen lukenut aiemmin tekijältä teoksen Goog girl. Keskiössä on koditon teiniäiti vauvansa kanssa, hyväsydäminen kotirouva sekä hajoamisen partaalla oleva perhe. Tarinassa saa äänensä niin perheenäiti Heidi, hänen aviomiehensä Chris sekä teiniäiti Willow.

Nähdessäni hänet ensimmäisen kerran hän seisoo Fullertonin metroaseman laiturilla pientä vauvaa sylissään puristaen. Hän jännittää itseään ja vauvaa violetin linjan pikajunan kiitäessä ohi Lindeniä kohti. On huhtikuun kahdeksas päivä, yhdeksän astetta lämmintä ja sataa vettä. Sadetta tulee taivaan täydeltä siellä ja täällä ja joka puolella, kesytön tuuli puhaltaa vihaisena. Tämä  on huono päivä hiuksille.

Heidi näkee eräänä aamuna teinitytön seisomassa kaatosateessa Fullertonin metroaseman laiturilla. Repaleisiin farkkuihin pukeutunut nuori äiti pitää pientä vauvaa sylissään. Heidi nousee lähtevään keskustaan junaan, mutta tyttö jää Heidin mieleen.  Heidän polkunsa risteävät myöhemmin uudelleen.

Heidi Wood on aina ollut hyväntahtoinen nainen. Hän työskentelee köyhien, enimmäkseen maahanmuuttajien parissa. Chicagolaisten luku -ja kirjoitustaitotilastot kertovat karua kieltä. Köyhyys Chicagossa on korkeinta mustien ja latinojen keskuudessa, mutta se voi kohdata myös valkoista tyttöä. Heidi ottaa huostaansa myös kulkukissoja. Hän kokee, että tyttö tarvitsee hänen apuaan.

Erään kerran Heidi tuo kotiinsa nuoren äidin ja tämän neljän kuukauden ikäisen vauvan. Heidin aviomies Chris ja tytär Zoe ovat kauhuissaan äidin uusimmasta tempauksesta. He eivät tunne Willowin taustoja, joten tyttö voi olla vaikka rikollinen. Hänen lapsuutensa on ollut hyvin karu tytön kertoman mukaan. Lisäksi pieni Ruby on kuumeinen ja sairaanoloinen.

Heidi yrittää saada nuoren äidin ja vauvan toipumaan.  Heidin omatkin voimat uupuvat vähitellen. Hän joutuu punnitsemaan, kuinka pitkälle hän on valmis menemään auttaakseen tätä tuntematonta tyttöä.

Eihän tämä olisi trilleri, jos kaikki palaset loksahtaisivat kohdalleen ilman ongelmia.  Mary Kubica kirjoittaa taitavasti. Ihmettelin ja takeltelin paikka paikoin pikkutarkkaa kerrontaa, sillä jotakin olisi voinut jättää pois. Toisaalta tarina vältti harlekiinikirjojen karikot ja kliseet. Tämä on hyvä psykologinen trilleri, hieman kieroutunut tarina, joka pitää lukijan otteessaan loppuun asti.

Blogeissa toisaalla: Kirjasähkökäyrä

Tiina Martikainen Jäätyneet kasvot

Myllylahti Kustantajalta / Kirjailijalta. Kiitoksin.

Tiina Martikainen (s. 1963) on sammattilainen kirjailija, joka pitää myös kirjoituskursseja. Hänen aiempaan tuotantoonsa kuuluu mm. omaelämänkertoja ja nuortenkirjoja.
Jäätyneet kasvot on hänen toinen dekkarinsa. Ensimmäinen Hanna Vainio -dekkari Kasvot pinnan alla ilmestyi vuonna 2015.  

Jäätyneet kasvot kertoo rikosylikonstaapeli Hanna Vainiosta ja poliisikoira Riinasta. Yksityiselämässään Hanna yrittää pärjätä myös teini-ikäisen tyttärensä huoltajana.Tapahtumat käynnistyvät maaliskuisena sunnuntaina Karjalohjalla, kun aviomies hälyttää poliisin kertoen löytäneensä vaimonsa kuolleena kotoaan.  Aviomiehen mukaan hänen vaimonsa Pirjo Vaskio käytti uima-allasta läpi vuoden. Paikalle saapuu Lohjan poliisin pitkäkestoisessa rikostutkinnassa työskentelevä rikosylikonstaapeli, poliisikoiranohjaaja Hanna Vainio. Hanna ihmettelee, miksi onneton kaatuminen on saanut poliisivoimat näin runsaana liikkeelle, sillä paikalla oli jo kaksi partiota ja tekniikkakin saapumassa perässä. Tapaus vaikutti ensituntumalta surulliselle tapaturmalle.

Jos kuolemantuottamusta epäillään, niin silloinhan meidän pitää aloittaa aviomiehestä. Olisiko Harri Vaskio voinut aiheuttaa vaimonsa kaatumisen? Oliko hänellä motiivia? Olisiko hänellä ollut aikaa tehdä se? Hanna luetteli.

Vaskion aviopari on asunut talossa vasta puolisen vuotta, sillä he olivat muuttaneet kymmenen vuotta vanhaan taloon Rovaniemeltä.  Harri Vaskio on ammatiltaan arkkitehti ja valittelee, että ei tehnyt mitään altaan turvallisemman käytön suhteen, sillä altaassa ei ollut portaita tai kaidetta.  Menehtynyt vaimo oli palkannut yksityisetsivänä toimivan entisen poliisin Anita Kannonkosken varjostamaan aviomiestään.  Aviomiehen kontolle kaatuvat vaimolleen eri vakuutusyhtiöiltä otetut henkivakuutukset. Aviomiehellä on kuitenkin alibi surmaillan varalle, sillä hän oli ollut Lohjalla ravintola Londonissa viettämässä iltaa ja hänen kotiinpaluunsa varmisti myös vaimon palkkaama yksityisetsivä.  Lisäksi mies oli kulkenut Taksi Laakkosella menon ja paluun. Pian tapaus kuitenkin muuttuu rikostutkinnaksi.

Miksi Vaskiot olivat ylipäätään palkanneet siivoojan, jos he pitivät talon muutenkin siistinä? Miksi naisen tavaroita oli viety pois?

Paljoa enempää tarinasta ei voi paljastaa.  Jäätyneet kasvot rakentuu pitkälle identiteetin varaan. Pidän hyvänä, että henkilögalleria pysyy helposti hallittavana, kursiivilla tehtyä sisäkertomusta ei ole,  eikä lopussa ei ilmaannu yllärimurhaajaa. 

Tarinan juoni on punottu älykkäästi. Poliisikoiran liittäminen tarinaan on hyvä lisä, mutta niiden työturvallisuuden kehittämiseen tulisi kiinnittää enemmän huomiota edes asiallisten ja kevyiden liivien osalta. Ehkä tämäkin dekkari korostaa poliisikoirien tarpeellisuutta ja niiden etujen huomioimista.  Jäätyneet kasvot on varsin kelpo ja mielenkiintoinen dekkari.

Jään innostuneena odottamaan Martikaisen seuraavaa dekkari. 

Kim van Alkemade Lapsi nro 8

Kim van Alkemade Lapsi nro 8

Alkuteos: Orphan nro 8

Suomentaja: Päivi Paju

HarperCollinsNordic 2016. Kustantajalta. Kiitoksin.

Lapsi nro 8 on koskettava tarina orpolapsista. Tarina kulkee eri aikatasoilla päähenkilön lapsuudesta aikuisuuteen. Kirjan lopussa kirjailija kertoo, että tarinan pohjana on käytetty Hebrew Orphan Asylum -orpokodin tapahtumia 1900-luvun alussa New Yorkissa, ja myös henkilöhahmoissa on todellisuuspohjaa.

Tarinassa kerrotaan Rachel Rabinowitzin elämästä nelivuotiaasta nelikymppiseksi naiseksi.  Eletään vuotta 1919, kun Rachel asuu perheensä kanssa New Yorkissa. Visha käy tyttärensä kanssa isän työpaikalla viemässä tämän unohtamat eväät, mutta vierailu on kohtalokas johtaen surulliseen tapahtumaan. Perheen tragediassa Visha-äiti kuolee väkivallan seurauksena ja isä luistaa tiehensä. Rachel lähetetään veljensä kanssa lastenkotiin, mutta muutaman vuoden ikäeron vuoksi heidät erotetaan, kun sijaiskotia ei löydy.

”Teidän talostanne, teidän tyttärenne, mutta entäs minun tyttöni?” Kova meteli toi rouva Giovannin käytävään. Hän alkoi puhua italiaa tytön kanssa, joka alkoi itkeä uudelleen niin, että kyyneleet valuivat hänen poskiltaan pitsikaulukselle. Heidän sanansa, vieraskielinen pajatus, kiersi kehää Vishan korvissa. Väri pakeni hänen kasvoiltaan. Hän esitti kysymyksen, johon tiesi jo vastauksen.

Rachelin kohtalona on juutalaisten lasten lastenkoti Amsterdam Avenuella.  Tuolla Rachel kohtaa lääkäri Mildred Solomonin. Tohtori Solomon suorittaa lapsilla lääketieteellisiä kokeita altistaen Rachelin toistuvasti röntgensäteille. Tohtorin motiivina on uran edistäminen, sillä naisena hänen on saatavia tuloksia pärjätäkseen. Tutkimukset jättävät Rachelin kehoon pysyvät jäljet.

”Minun nimeni on Rachel, olen jo sanonut sen teille. Mutta te ette välitä, vai mitä? Vieläkin minä olen teille vain numero. Kaikki lastenkodin lapset olivat teille pelkkiä numeroita.” Mietin herra Mendelsohnin hauraassa käsivarressa ollutta tatuointia. ”Pelkkiä numeroita, niin kuin keskitysleireillä.”

Kaiken kokemansa keskellä Rachel on myös onnekas, sillä hän pakenee aikanaan lastenkodista. Hän ei ole onnistunut jättämään menneisyyttään taakseen, vaan kohtaa sen aikuisena uudelleen.  Sairaanhoitajana hän tapaa hoitokodissa syöpää sairastavan tohtori Solomonin. Rachel haluaa osoittaa lääkärille tämän tekemien kokeiden seuraukset.   Jossain vaiheessa Rachelin on tehtävä valinta koston ja anteeksiannon välillä. 1950-luvun Yhdysvalloissa psykiatriassa väitettiin, että homoseksuaalisuus oli psyykkinen sairaus, joka pystyttiin parantamaan psykoanalyysillä ja terapialla.  Tämän takia aihe on myös tarinassa.  Kim van Alkemaden tarina on koskettava naistarina. Suosittelen.

Blogeissa toisaalla: Luetut,  Evaria ja Syyslapsi