Alan Bradley Loppusoinnun kaiku kalmistossa

Alan Bradley Loppusoinnun kaiku kalmistossa

Alkuteos: Speaking from Among the Bones
Suomentaja: Maija Heikinheimo
Bazar 2016. Kustantajalta. Kiitoksin.

Kiertäisin kartanon juhlallisesti ja mitään puhumatta, mahdollisesti viimeistä kertaa, ja jättäisin jäähyväiset huoneille, joita olin rakastanut, ja pysyisin kaukana niistä joita en ollut rakastanut. Aloittaisin Harrietin pukeutumishuoneesta, vaikka tarkalleen ottaen sinne ei saanut mennä…. Sieltä jatkaisin kasvihuoneeseen ja vaunuvajaan, missä olin viettänyt niin monta onnellista tuntia juttelemassa Doggerin kanssa kaikesta auringon alla.

Alan Bradley aloitti kirjailijauransa varsi myöhään, sillä hän nousi maailmanmaineeseen 70-vuotiaana. Hän kirjoittaa vanhanaikaista salapoliisitarinaa Agatha Christien hengessä.  Flavia de Luce -sarja on edennyt viidenteen osaan, jossa aiemmin ovat ilmestyneet Piiraan makea maku, Kuolema ei ole lasten leikkiä, Hopeisen hummerihaarukan salaisuus, Filminauha kohtalon käsissä.

Bradleyn kerrontaan voi lähteä keskenkin, sillä kirjailija kertaa oleellisimmat asiat. Näitä ovat miljöö ja ajankuva 1950-luvun maaseudulla. Jokaisessa osassa muistutetaan, miksi isä Haviland de Luce elää vanhassa Buckshawin kartanossa kolmen tyttärensä kanssa ilman lasten Harriet-äitiä. Flavia on nokkela ja hieman pikkuvanha 11-vuotias tyttölapsi. Tar-enon perua oleva laboratorio ja kirjasto ovat Flavian ikioma valtakunta, joten hän  on myös itseoppinut kemisti ja myrkkyjen asiantuntija.

Lähimenneisyydessä Bishop’s Laceyssa oli tapahtunut useita murhia: kiehtovia kuolemantapauksia, joiden tutkinnassa olin tarjonnut apuani Hinleyn poliisilaitoksen komisario Hewittille.

Mielessäni laskin uhreja sormillani: Horace Bonepenny, Rupert Porson, Brookie Harewood, Phyllis Wyvern…

Vielä yksi ruumis, ja minulla olisi täysi käsi.

Tällä kerralla tapahtumia seurataan kirkkomiljöössä, kun Bishop’s Laceyn kylän suojelupyhimyksen Pyhän Tancredin kuolinpäivän 500-vuotisjuhla lähestyy.  Pyhimyksen haudan avaus johtaa tietenkin pulmatilanteeseen. Ei ole vaikea arvata, kuka kurkkaa ensimmäisenä kirkon kryptassa hautapaaden sisään, sillä tietenkin hän on Flavia. Jotakin on pahasti pielessä, sillä kivipaaden kannen alta löytyy kylän urkurin Collicutin ruumis selittämättömästi naamioituna. Juhlapäivän järjestelyt muuttuvat poliisitutkimukseksi.

Flavia de Luce -sarjan viidesosa kätkee paljon muutakin sisäänsä kuin urkuriparan kuoleman. Flavia on tietenkin aina paikalla, kun jotain tapahtuu.  Edellisessä osassa tuli selvimmin esille, että kartanon talous ei ole hyvässä jamassa, sillä osa kartanoa oli annettu filmiryhmän käyttöön varojen kartuttamiseksi. Rahavarat eivät ole nytkään paremmassa jamassa ja kartanoon yllä leijuu huolestuttavia uhkia sen myymisestä.

Ei siitä voinut isää syyttää. Varojen puute oli pakottanut isän supistamaan elinpiiriään, kunnes hänellä ei ollut jäljellä paljon muuta kuin työhuoneensa: pieni pakopaikka – vai sittenkin vankila? – jonne hän saattoi sulkeutua ulkomaailman vaatimuksilta vanhojen, muuttumattomien postimerkkien turvin.

Flavia polkee jälleen Gladys-pyörällään tomerasti pitkin kylänraitteja ja lähitienoita.  Flavia pääsee selville myös kuusi vuotta vanhemman sisarensa Feelyn salaisuudesta.  Flavia oli ajatellut, että sisaren valittu olisi konstaapeli Giles Graves. Flavia puolestaan kärkkyy komisario Hewittin huomiota ansiokkaista päätelmistään. Voin kertoa tästä tarinasta sen, että se päättyy cliffhangeriin. Tarinan kolme viimeistä sanaa tekevät kyllä tehtävänsä lukijalle.  Niissä on tietynlainen salaisuus, jota lukija on pohtinut jokaisen osan kohdalla. Seuraava osa on siis luettava tuon paljastuksen takia. Dogger  on isän oikea käsi, joka toimii niin kamaripalvelijana, puutarhurina, mutta myös niin isän kuin Flavian uskottuna. Adam Sowerbyn hahmoon tunsin lukkarinrakkautta. 

Pah, hän sanoi. Luonnonkukkia. Niitä ei saa tuoda alttarille. Minä olen alttarikillan puheenjohtaja, joten minun velvollisuuteni on olla perillä siitä mikä on mitäkin. Annahan ne tänne niin heitän ne menemään ulos lähtiessäni.

Loppusoinnun kaiku kalmistossa on hyvän mielen rikosromaani. Pidän tomerasta Flaviasta, sillä hän vain on mainio ja utelias lapsi. Vanha brittimiljöö ja visainen tapaus viihdyttivät minua. Sarjan ulkoasu on kaunis niin kuvituksen kuin pastellin värimaailman osalta. Tahdon seuraavan osan lukuun.

Alan Bradley Filminauha kohtalon käsissä

Flavia de Lucen tarina on edennyt nyt neljänteen osaan. Löydät aiemmat bloggaukseni näistä linkeistä. Piiraan maku makea, Kuolema ei ole lasten leikkiä ja Hopeisen hummerihaarukan tapaus. Hopeisen hummerihaarukan tapauksessa olen kertonut enemmän sarjasta, joten en toista tässä samaa. Se osa on myös suosikkini.

Flavia de Lucen kotikartanossa Bishop’s Laceyn kylässä valmistaudutaan joulunviettoon. Perheen nuorimmainen tytär on 11-vuotias harrastelijasalapoliisi ja mestarimyrkyttäjä. Perheen isän, Haviland de Lucen, taloudellinen tila on varsin tukala, joten kartanosta on annettu osa Ilium Filmsin kuvausryhmän käyttöön. Flavia elelee isänsä ja kahden sisarensa kanssa, sillä äiti on kuollut kauan sitten vuorikiipeilyonnettomuudessa. Flavia rakastaa kemiaa, perimäänsä kemianlaboratoriota, myrkkyjä sekä kemian kaavoja. Myös joulupukin arvoitus vaivaa Flaviaa, siskojen mielestä joulupukki on lasten juttu. Flavia aikoo ratkaista tuonkin arvoituksen – tieteen avulla.

 Niin kuin kaikki järkevät kemistit tietävät, linnunliimaa valmistetaan seuraavasti: keitetään orjanlaakerin kaarnaa kahdeksan tai yhdeksän tuntia, haudataan seos kiven alle kahdeksi viikoksi, ja kun se lopulta kaivetaan ylös maasta, sitä huuhdellaan ja se murskataan juoksevassa jokivedessä ja jätetään käymään. Vuosisatojen ajan lintukauppiaat olivat sivelleet ainetta puunoksille vangitakseen laululintuja, joita sitten kaupiteltiin kaupungin kaduilla.

Filmiryhmän mukana saapuu myös kuuluisa näyttelijätär Phyllis Wyvern. Sankka lumituisku saartaa Bishop’s Laceyn kylän. Kyläläiset kokoontuvat kartanoon katsomaan suuren filmitähden esiintymistä ja jäävät yöpymään kartanoon.  Yön pimeydessä tapahtuu kummia, sillä yksi kartanossa yöpynyt vieras löytyy kuolleena. Flavian on tietenkin selvitettävä tapaus ja saatava kartanon varjoissa piileskelevän henkilöllisyys selville. Flavian ja komisario Hewittin yhteistyökin sujuu hieman entistä paremmin.  

Yhdentoista vuoden mittaisen elämäni aikana olen nähnyt useammankin ruumiin. Jokainen niistä on ollut mielenkiintoinen tavallaan, eikä tämänkertainen ollut poikkeus.

Filminauha kohtalon käsissä ei ole suosikkini sarjassa, sillä tämä tuntuu ehkä hieman väliosalle. Pidin Hummerihaarukan tapauksen syvällisyydestä, koska siinä avattiin enemmän perheen taustoja. Lukija viihtyy kuitenkin Flavian seurassa erinomaisen hyvin.

Alan Bradleyn Filminauha kohtalon käsissä on perinteinen salapoliisiromaani, jonka englantilainen kartanomiljöö ja 1950-luvun ajankuva ovat ihastuttavat.

Alan Bradley Filminauha kohtalon käsissä

Alkuteos I Am Half-sick of Shadows
Suomentaja Maija Heikinheimo
Bazar 2016. Kustanjalta. Kiitoksin

Alan Bradley Hopeisen hummerihaarukan tapaus

Löysin kirjan perjantaina postilaatikostani, kun olin aloittamassa lukumaratonia. Minun oli vaikea pysytellä lukusuunnitelmissani. Jaksoin kuitenkin sinnitellä, mutta sunnuntain omistin Flavialle ja kesän ihanimmalle aurinkopäivälle.

Hopeisen hummerihaarukan tapaus on kolmas osa Flavia de Luce -dekkarisarjassa, jossa nuori Flavia ratkoo murhatapauksia 1950-luvun Englannissa. Sarjan aiemmat osat ovat Piiraan makea maku ja Kuolema ei ole lasten leikkiä.

Hurmaava Flavia on yksitoistavuotias itseoppinut kemisti, myrkkyjen asiantuntija ja harrastelijasalapoliisi Bishop’s Laceyn maalaiskylässä. Hän asuu leski-isänsä ja kahden vanhemman sisarensa kanssa rapistuvassa maalaiskartanossa. Feely ja Daffy eivät liiemmin ole Flavian kamuja. Itse asiassa he ovat ilkeitä, sillä he kutsuvat Flaviaa keijujen tuomaksi vaihdokkaaksi, jota Harriet ei edes rakastanut. 

Kylän markkinoilla Flavia eksyy mustalaisnaisen telttaan, josta alkaa tapahtumien vyöry.  Jopa eversti Haviland de Luce olisi unohtanut hetkeksi postimerkkinsä, jos tämä olisi nähnyt Flavian viilettävän Gryn vetämissä mustalaisvankkureissa. Fenella Faa on vanha mustalaisnainen, joka löytyy seuraavana yönä vankkureistaan lähes henkihieveriin hakattuna Buckshawin kartanon tiluksilta. Kuka on väkivallanteon takana?  Pian komisario Hewitt saa toisenkin uhrin selvityksen kontolleen. Ajan mittaan Flavia tutustuu myös Fenellan lapsenlapseen Porcelainiin.

Hän istui kyyryssä ohjaksia pidellen ja tuijotti vetistävillä silmillään kauas taivaanrantaan, aivan kuin vain hänen kuorensa oli tällä vuosisadalla ja loput hänestä kaukana poissa, jollain hämärällä ja usvaisella seudulla.

Isän vaatimuksesta olimme kaikki paikalla, myös Feely ja Daffy, jotka olivat tulleet ärsyttävän ripeästi ja istuivat nyt sievästi vieretysten kukikkaalla divaanilla kuin kaksi rupisammakkoa teekutsulla.

Flavia viilettää tuttuun tapaan pitkin kylän raitteja uskollisella Gladys-polkupyörällään. Hän kohtaa menneisyyden viestejä, sillä hänellä on palava halu tietää äidistään, jota hän ei koskaan oppinut tuntemaan.

En mistään hinnasta halunnut kertoa komisariolle naisesta vuorella – siitä joka halusi päästä kotiin kylmästä. Minua ei myöskään huvittanut kertoa hänelle siitä naisesta, joka minusta oli tulossa.

Minut Flavia on hurmannut täysin.  Pidin tästä osasta ehkä eniten, sillä Fenellan kohtalon lisäksi tarinassa on enemmän mysteerisiä sivujuonia kuin aiemmin. Olen miettinyt kirjasarjan suosiota. Luulen, että  lukijalta edellytetään hiukkanen fantasiageeniä ja uskallusta lapsenmieliseen seikkailuun maagisen realismin hengessä: uskomuksa, taikuutta ja seljapensaan asumuksia, kristallipalloja ja ennustuksia.  

Flavia on virkistävä päähenkilö, dialogi sujuvaa ja humoristista ja tarinan henkilöt hyvin kehiteltyjä. Tässä kirjassa on enemmän tummia sävyjä, mukana on pienen tytön tunnemaailma, hänen kipeitä toiveita ja kaipausta.  Flavia vetoaa minuun, koska pidän enemmän älyllisistä ja psykologisista dekkareista kuin pelosta ja väkivallasta. Suosittelen tätä kirjaa kaikille, jotka ovat vanhanaikaisten salapoliisitarinoiden ystäviä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että kirjastoissakin tämä kirja on aikuisten puolella.

En kerro tapahtumia, mutta tähän loppuun minun on kirjoitettava lause, joka ei liity itse tarinaan.  

Tänä aamuna avasin laboratorioni oven avaimella ja huomasin... en ole kertonut tästä kenellekään. Isä tietää, että maalaus on siellä, ja minä tiedän, että se on siellä, ja toistaiseksi vain sillä on merkitystä.

Tiesitkö? Luin viime vuonna haastattelun, jossa Alan Bradley kertoi kirjoittavansa seitsemättä Flavia de Luce -kirjaansa.  Kaiken kaikkiaan kirjasarjan on tarkoitettu kasvaa kymmenosaiseksi. Kuudessa ensimmäisessä kirjassa Flavia vanhenee yhden vuoden.

Alan Bradley Hopeisen hummerihaarukan tapaus

Alkuperäisteos A Red Herring Without Mustard

Suomentaja Maija Heikinheimo

Bazar 2015. Arvostelukappale. Kiitokseni kustantajalle. Kirja ilmestyy 20.8. Varmistin, että blogitekstin saa julkaista.