Darragh McKeon Kaikki pysyväinen haihtuu pois.

Darragh McKeon Kaikki pysyväinen haihtuu pois.

Alkuteos All That Is Solid Melts Into Air 2014

Suomentaja Ulla Lempinen.

Atena 2016.  Kustantajalta. Kiitoksin.

Irlantilainen Darragh McKeon (s. 1979) on työskennellyt teatteriohjaajana Euroopassa ja Yhdysvalloissa, missä hän nykyään asuu. Kaikki pysyväinen haihtuu pois on kirjailijan esikoisteos.

 McKeonin kirja on monitahoinen ja moniääninen. Darragh McKeon kuvaa Neuvostoliiton hajoamista, erään aikakauden päättymisestä sekä Tšernobylin ydinkatastrofia.  Keskeisiä henkilöitä ovat Grigori, Maria, Artjom ja Jevgeni. Grigori Ivanovitš Brovkinin hahmo on mielenkiintoinen, rehellinen ja totuuden tunnistava. Toimivallan rajallisuus korostuu teoksessa, sillä tapahtunutta salataan, vähätellään ja peitellään. McKeon näyttää myös ystävyyden rajan, mitä ystävyys kestää, ja mihin se loppuu Grigorin ja Vasilin välillä.

Sinä aamuna  hänen ajatuksissaan oli katkera sävy, koska oli hänen syntymäpäivänsä. Kolmekymmentäkuusi vuotta. Ammattitaitoinen. Arvostettu. Yksinäinen. Kirurgian ylilääkäri, jolla oli takanaan epäonnistunut avioliitto.

Kirjassa eletään vuotta 1986, mutta tarina tuodaan huhtikuuhun 2011 asti. Neljän ihmisen tiet risteävät.  Eräänä aamuna ukrainalaispoika huomaa lehmien korvien vuotavan verta. Toisaalla Moskovassa 9-vuotias pianistilupaus Jevgenin soittaa harjoituksiaan. Jevgenin täti Maria on entinen toimittaja, joka työskentelee autotehtaassa. Poliittinen menneisyys on avioliiton tavoin mennyttä.  Maria on huippukirurgi Grigorin entinen vaimo. Grigori saa käskyn Pripjatiin komennukselle Tšernobyliin auttamaan onnettomuuden jälkitöissä. Kaikesta on myös puutetta niin suojavarusteista kuin jodista.  Kukaan ei oikein tiedä, mistä on kyse. Ne, jotka tietävät, vaikenevat, vähättelevät ja estävät. Grigorin hahmo on kaiken mielettömyyden keskellä toivoa antava, välittävä ja empaattinen ihminen.

Pripjatin kaupunki herää ja ryhtyy verkkaasti sunnuntaiaamun toimiinsa. Lähestulkoon kaikilla on tänään vapaata…

Onnettomuudesta on tiedetty edellisillasta lähtien. Jokainen tietää jonkun, joka on viety sairaalaan. Tulipalosta on puhuttu paljon, mutta ihmiset eivät pelkää – tietenkin tulipalo on hallinnassa, tietenkin päättäjillä on suunnitelmat tällaisen varalle.

Kaupunki jatkaa kaupunkina olemistaan, mutta pian siitä on tuleva muisto kaupungista, muinoin asutettu paikka, kaihottu, hylätty.

Ihmiset hylkäävät järjen äänen, vaikka ammatillinen osaaminen kertoisi tuhon mielettömyydestä. Grigori tyrmätään ja ohitetaan. Jokainen on huolissaan vain omasta asemastaan ja jokaisella on yläpuolellaan jokin vaientava taho.  Parasta McKeonin teoksessa on, että se ei osoittele, saarnaa tai leiki besserwisseriä. Taivaalta sataa paperia. Seuraavalla viikolla on vappu. Ehkä tänä vuonna juhlittaisiin aiempaa erikoisemmin.

Viisikymppinen nainen noukkii yhden lapun maasta. Siinä lukee jotakin paksuilla selkeillä kirjaimilla. Heillä on kolme tuntia aikaa lähteä kodeistaan. Jokainen saa ottaa mukaansa yhden kassin.

Toimintaraporteissa koostetaan, että eläimet ovat todennäköisesti erittäin saastuttavia - radioaktiivinen aine imeytyisi suoraan niiden turkista – joten sotilasjoukot ampuivat jokaisen näkemänsä eläimen. Lemmikit kiskotaan pois suojelevilta käsivarsilta ja ammutaan omistajiensa nähden.

 Luin Svetlana Aleksejevitšin vaikuttavan kirjan Tshernobylista nousee rukous. En voi välttyä ajatukselta, että aika oli kypsä palkitsemaan Aleksejevitšin Nobelin kirjallisuuspalkinnolla. Vaikuttaa, että vasta nyt uskaltaisimme katsoa 30 vuoden päähän menneeseen aikaan. Me ihmettelemme sitä, että kuinka palomiehet lähtivät normaalille hälytyskeikalle ja uhrasivat itsensä.  Pripjatin autiokaupungin kuvat mykistävät meitä yhä. Kauhistelemme asiaa, mutta emme näe malkaa omissa silmissämme. Samalla tavalla meiltä salattiin totuus. 

Pripjat on aavekaupunki tänä päivänä, tuhon jäljet eivät näy kuin hiljaisuutena, rapistumisena, floran ja faunan valtana toisin kuin sodan arvet tai kaksoistornien tuhon tuhonjäljet saattoi nähdä, niin säteilyä ei. Kaupunkiin voi tehdä jopa lomamatkan, jos oma kantti kestää.
 
Christa Wolfin teos Häiriötapaus (Naisten Kulttuuriyhdistys r.y.) ilmestyi puolestaan 1987 ja käännettiin 1988 suomeksi, mutta Wolfin pieni, ohut kirja hiipui johonkin syövereihin. Kati Saurula kirjoittaa myös samasta aiheesta kirjassaan Koiruohon kaupunki (2011).

Kaikki pysyväinen haihtuu pois on hieno kirja. McKeon kuvaa uskottavasti ja hallitusti neuvostoyhteiskuntaa, sen ihmisiä sekä heidän lojaalisuutta. Rauhallinen kerronta etenee julmasti ja kaunistelematta. Erinomainen teos. 

Blogeissa toisaalla Lumiomena, Hemuli

Laitan myös linkin tähän haastatteluun. Interview: Darragh McKeon, author of ALL THAT IS SOLID MELTS INTO AIR