Emma Cline: Tytöt

Emma Cline: Tytöt
Alkuperäisteos: The Girls 2016
Suomentaja Kaijamari Sivill
Otava 2016, Otavan kirjasto
Arvostelukappale. Kiitokseni kustantajalle.

Kiinnostuin kalifornialaissyntyisen Emma Clinen esikoisromaanista nuoren tytön kasvutarinana ja sen kuulumisesta Otavan kirjastoon. Tarinan sijoittuminen kulttiryhmään on melkoisen kaluttu aihe, mutta nuori esikoiskirjailija innosti siitäkin huolimatta tarinan lukemiseen. Sivuliepeen tekstissä kerrotaan, että tarinan juuret ovat Charles Mansonin johtamassa kultissa ja sen jäsenten hirmuteoissa. 

Odotin kovasti tätä kirjaa, sillä Otavan Sininen ja Tammen Keltainen ovat suosikkejani. Odotan niiltä tietyn tasoista lukukokemusta. Pidin Milena Busquetsin kevään kirjasta Tämäkin menee ohi.  Se ei saanut varauksetonta vastaanottoa, mutta minä pidin siitä. Se vain sopi minun ajatuksiini ja elämääni. Tämä kirjasyksy on mahtava, mutta en pysty lukemaan uutuuksia uutuus uutuudelta toisensa jälkeen. Luen uutuuksien välissä  vanhempaa ja uutuuksissa luen kevyempää ja raskaampaa rinnakkain eli dekkarit ja YA keventävät lukemistani. En pysty lukemaan Ishiguron ja Murakamin kaltaisia kirjoja putkessa, vaan tarvitsen hengähdystaukoja ja kirjan sisällön omaksumista. Lukeminen ei ole tärkein pointti.

Toisaalta kirja vaatii aikaa löytääkseen paikkansa. Esimerkiksi Michael Cunnighamin Lumikuningatar ja Haruki Murakamin Värittömän miehen vaellusvuodet jättivät laimean lukujäljen minuun. Lumikuningattaressa rakastuin sen kanteen, mutta tarina ei ihastuttanut, mutta kasvoin siihen vähitellen. Se löysi paikkansa Sadie Jonesin Ehkä rakkaus oli totta ja Cunninghamin Koti maailman laidalla myötä. Samoin kävi Värittömän miehen kanssa.  Murakamin Maailmanloppu ja ihmemaa jätti miedon jälkimaun. Se ei nouse suosikikseni kirjailijan tuotannossa, vaikka pidin siitä.

Emma Clinen esikoisromaani on hienovarainen tutkimusmatka tytöistä kultin kourissa. Romaanin kertoja on neljätoistavuotias kalifornialaistyttö Evie Boyd, joka elää vuoden 1969 kultaista kesää tylsistyneenä ja janoaa uusia kokemuksia. Vanhemmat ovat eronneet ja äidin poikaystävät ilmaantuvat kotiin.

Äidin puheita niistä miehistä, joita hän isän jälkeen tapaili, väritti uudestisyntyneen epätoivoinen optimismi. Ja näin, miten antaumuksellista työtä treffeillä käyminen vaati: hän jumppasi kylpypyyhkeen päällä olohuoneessa voimistelupuku hiestä märkänä.

 Evie on menossa syksyllä vanhanaikaiseen sisäoppilaitokseen Carmeliin, jota äitikin oli käynyt. Connie on paras ystävä, mutta hänen kanssaan on puuduttavan tylsää.  Ystävysten välitkin ovat vähän niin ja näin. Evie on kapinallinen ja irrallinen. Hänellä on kiihkeä kokemisen halu. 

  

Evie kohtaa tummahiuksisen ja lumoavan hippitytön ja ajautuu Suzannen matkassa kommuuniin, jota pyörittää karismaattinen Russell.  Mitä jää jäljelle idyllin murtuessa ja vapaan rakkauden huuman haihtuessa raadollisen totuuden paljastuessa? Kultin hirmuteot tulevat esiin, mutta pysyvät sivuosassa. Niiden avulla haetaan selitystä siihen, että Evie ei saa oikein koskaan otetta elämästään. Jonkinlainen pelko hiertää häntä, sillä Suzanne käy tervehdyskäynnillä Carmelissa.

Russelin taitavasti tuputtamilla ajatuksilla: Luovu egostasi, kytke mielesi vapaalle. Lähde kosmisen tuulen mukaan. Uskomukset olivat yhtä laimeita ja helposti  sulavia kuin ne makeat pullat ja kakut joita pihistimme leipomosta Sausalitossa, tyhjää höttöä jota ahmimme mahan täydeltä.

 Tytöt ei ole ehkä täydellinen romaani, mutta se peilaa hyvin kulttiperheen  toimintoja ja huumeiden kyllästämää arkea. Jollakin tavalla tarina on ajaton kommuuniyhteisön kuvaus, joka voi perustua moneen ismiin niin uskontoon, ekokulttuuriin kuin yhteiskunnalliseen ryhmittymään. Cline kuvaa hyvin tyttöikää ja orastavaa aikuisuutta. Nuori Evie on koskettavampi kuin aikuinen Evie, joka on enemmän sivullinen ja tarinan painolastia. Ehkä Evien olisi voinut jättää sisäoppilaitokseen tai sitten ravita lihalla luiden päälle aikuisuudessa.  Toisaalta aikuisessa Eviessäkin menneisyyden arvet näkyvät eli ilman aikuisuutta tarina menettäisi merkitystään. Cline kertomuksessa on parasta, että hän ei saarnaa, moralisoi tai julista.

… ja päivät murenivat kuin sora kallioseinästä. Elämä oli jatkuvaa perääntymistä jyrkänteeltä.

… Minä sain sivustakatsojan tukahdutetun tarinan, olin karkulainen vailla rikosta, elin puolittain siinä toivossa ja puolittain siinä pelossa, ettei kukaan koskaan tulisi minua hakemaan.

Pidin Clinen hienoista kielikuvista, kerronnasta ja taitavasta  suomennoksesta. Tytöt on koskettava kertomus nuoruuden elämänjanosta, osallisuudesta omaan elämään sekä nuoruuden hauraasta itsetunnosta. Minusta tuntui haikealle lukea kirjan viimeisiä sivuja, sillä viihdyin niin täydellisesti tarinassa.

Blogeissa toisaalla: Rakkaudesta kirjoihin ja Kirjojen keskellä.