Steph Swainston: Aika on lahjoista suurin

Nelimaa-trilogian toinen osa, Aika on lahjoista suurin, ei onnistunut vetämään minua mukaansa yhtä hyvin kuin sarjan ensimmäinen osa. Ensimmäinen osa tuntui tuoreelta ja uudelta, mutta toisessa osassa ei ollut enää samaa viehätystä. Jant ja kolme muuta kuolematonta seilaavat edestakaisin merellä, eivätkä tunnu saavan kovinkaan paljoa aikaiseksi. Hetkellisesti innostuin Trisistä ja sen kiehtovasta kirjastosta, mutta iloa ei kestänyt kauaa. Pian oltiin jälleen merellä.

Kirjaa olisi mielestäni voinut tiivistää ja muokata jotenkin ytimekkäämmäksi. Lisäksi Jantin iänikuinen ongelma huumausaineiden kanssa oli pääasiassa vain rasittava ja toi lisää vetelyyttä tarinaan. Jännite Jantin ja Tiiran välillä oli sen sijaan kiinnostavampi ja samoin Salamasta luin mielenkiinnolla. Kirjan loppupuolella tarina tuntui lopulta saavan vauhtia alleen ja alkoi tuntua kokonaisuudessaan merkityksellisemmältä. Loppupuoli sai minut myös odottamaan innolla sarjan kolmatta osaa.

Kaikkiaan Swainstonin kirjat ovat tarjonneet mielenkiintoista vaihtelua fantasiarintamalla, vaikka eivät ylläkään mielestäni parhaimmistoon. Hänen maailmansa on omaperäinen ja kuolemattomat sekä Nelimaan keisari kiintoisia hahmoja.

Steph Swainston: Kuolemattomien kaarti

Kehoni otti ohjat ja kipu turrutti mielen. Jokainen siivenisku repi vyötärön lihaksia. Kohosin nopeasti lentokorkeuteeni. Katsoin alas ja näin pikkuruisia ihmishahmoja. Aloin kohota loivemmin, löysin vauhdin joka kantoi minua vähitellen ylöspäin. (Kuolemattomien kaarti, s. 26-27.)

Luin loppuun toisen Tähtifantasia-ehdokkaan eli Steph Swainstonin Kuolemattomien kaartin. Kirja oli omaperäistä fantasiaa ilman tyypillisiä kliseitä. Lukija heitetään keskellä Nelimaata, joka on erikoinen sekoitus keskiaikaa ja nykyisyyttä sanomalehtineen, linnoineen, miekkoineen ja farkkuineen. Kirjan päähenkilö Jant Shira on minä-kertoja, jolle maailma on itsestäänselvyys eikä näin lukijallekaan selitellä liikoja. Jant on outo olento: sekoitus kahta rotua, jonka ansiosta hän osaa ainoana maailmassa lentää. Tämän lisäksi hän on Nelimaan nopein mies, kuolematon, keisarin Airut, sekä auttamattoman koukussa Scolopendiumiin.

Nelimaa on sodassa turilaita vastaan, jotka ovat ihmisen kokoisia hyönteisiä. Nelimaan asukkaat eivät ymmärrä turilaita tai niiden tarkoitusperiä. Ne repivät ja tuhoavat kaiken eteensä sattuvan ja pyyhkäisisivät Nelimaan alleen, mikäli sen asukkaat eivät taistelisi niitä vastaan. Kukaan ei tiedä mistä turilaat ovat tulleet tai miksi. Eräänä päivänä niitä vain oli ja tämän jälkeen sodalle ei ole näkynyt loppua. Nelimaan lisäksi lukija pääsee myös tutustumaan Siirrokseen rihmahampaisine tiikereineen, trunkkeineen ja puhuvine liskoineen, jonne Jant päätyy vedettyään yliannostuksen Scolopendiumia. Onko Siirros vain huumehouruista harhaa vai kenties jotain enemmänkin?

Vaikka päähenkilö on kuolematon, on hän kaikkea muuta kuin voittamaton supersankari. Hänellä, kuten muillakin kuolemattomilla, on inhimillisiä heikkouksia ja paheita. Jant on rasittava, ärsyttävä ja raivostuttava, mutta voitti minut kuitenkin vähitellen puolelleen. Kokonaisuudessaan Kuolemattomien kaarti oli mielenkiintoinen lukukokemus, joka vei mukanaan kun kirjan maailmaan oli lopulta päässyt sisään.