Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tommy Hellsten. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tommy Hellsten. Näytä kaikki tekstit

tiistai 24. syyskuuta 2019

Enää en pelkää






Tommy Hellsten
Kirjapaja, 2019

137 s.


Tommy Hellsten julkaisi 2000-luvun alkupuolella Tietäjä -trilogian. Sarjan päähenkilön, Einarin, kanssa Hellsten taittoi hedelmällistä, erikoista oivallusten kirjamatkaa. Nyt lukiessani kirjaa Enää en pelkää koin itse olevani tietäjän matkassa, niin vahvasti teksti minua puhutteli. Jo kirjan nimi viestii sitä, että jotakin on tullut – tai voi tulla itse kunkin kohdalla – valmiiksi; prosessi voi olla pitkä ja kivuliaskin mutta välttämätön.

Hellstenin uusin kirja on matka kohti olennaisinta, rakkautta. Polun varrella meitä häiriköivät häpeä, pelko ja monet muut negatiiviset tunteet. Ajatukset vatvovat menneessä ja tulevassa, kiire ja suorittaminen vievät voimat. Kun alamme ankkuroitua tähän hetkeen ja katsoa jopa kärsimystä rakkauden työkaluna, näkökulma muuttuu olennaisesti. Omista vaikeista tunteistaan voikin tehdä askelpuita kohti luottamusta ja rakkautta. Tarvitsemme siihen syliä, vapautta olla heikkoja ja silti rakastettuja. Hellsten puhuu tietoisuudesta, joka on oikeastaan rakkauden synonyymi: meillä on uskallusta nähdä valheellisuutemme, kaikki se häpeästä ja pelosta nouseva defenssien tarve.



Läsnäolon rauhassa voimme myös paremmin hyödyntää intuitiota työkaluna. Hellsten puhuu paljon mysteerissä elämisestä. Kaikkeen ei ole järjellistä tai analyyttista syytä, onhan ihminen jo itsessään suuri mysteeri. Mysteereistä kenties suurin, hengellisyys ja Jumalan ja ihmisen suhde, saa paljon tilaa kirjassa. Vaikkei salattua voi selittää, silti Tommy Hellstenin teksti on vakuuttavaa – ja myös lohduttavaa, jos kuolemanpelon sijaan tai rinnalle voi mieltää myös taivasikävän.

Tämä kirja ohjaa lukijaansa siihen, mistä puhuukin: läsnäoloon ja pysähtymiseen. Kiireessä ja harppoen teksti ei avaudu. Lopulta luin tämän kirjan kahteen kertaan, toisen kerran ajan kanssa ja vain muutaman luvun kerrallaan. Kirja avaa hyvin sitä, mistä itse suojaksemme rakentamissamme muureissa onkaan kysymys – ja ennen kaikkea: mikä muurien takana odottaa.

Julkaistu Kirjavinkeissä  298.2019 

perjantai 2. kesäkuuta 2017

Elä ihmeessä: Kirja kiitollisuuden lahjasta





Tommy Hellsten
Minerva, 2017


Älä huoli, vaikka elämäntaparemonttisi kariutui jälleen kerran ja unohdit niin mindfullnesin kuin joogaharjoituksetkin. Ehkä riittää, että olet ja hengität – ja kiität siitä. Haasteidesi, kremppojesi ja ongelmiesi keskellä toteatkin itsellesi hämmästyen: Kaikki on hyvin.

Kirja on pienehkö ja lyhyitä ajatelmia rytmittävät kuvat puhuttelevat kauneudellaan. Tekstin suuruus aukenee Hellstenin omaa taustaa vasten: kiitollisuudesta puhuu mies, jonka isä joi ja äiti teki itsemurhan. Mies, joka on käynyt läpi avioeron ja yrityksensä talousvaikeudet. Kaiken ahdingon keskelläkin – tai ehkä juuri siellä, kun muita vaihtoehtoja ei enää ole – voi pysähtyä näkemään elämän ihmeellisyyden. Elämä onkin enemmän kuin asenteemme ja odotuksemme, se haluaa opettaa meille jotakin meistä itsestämme.

Tommy Hellsten on kirjoittanut paljon ja monta kirjaa olen häneltä lukenut aiemmin. Yllättäen Elä ihmeessä on yksinkertaisuudessaan hyvin terapeuttinen kirja, vaikka ajatelmissa ei sinänsä ole mitään uutta. Se pysähtyy kanssasi, rohkaisee ja on läsnä tässä hetkessä. Ota päivän evääksesi vaikkapa tämä ajatus:

“Terveiset teille,
jotka ette vielä tiedä,
kuinka paljon teissä
onkaan rohkeutta.”



Julkaistu Kirjavinkeissä 2.6.2017

perjantai 5. elokuuta 2016

Minuiksi: löytöretkiä henkiseen kasvuun









Tommy Hellsten ja Tiina Tuomikoski
Kirjapaja, 2016






Neljännesvuosisata sitten Tommy Hellsten paljasti lukuisissa suomalaiskodeissa jukuripäänä röhnöttävän virtahevon. Hänen ensimmäinen kirjansa, Virtahepo olohuoneessa, perustuu hänen omiin kokemuksiinsa kasvamisesta alkoholistiperheessä. Sen jälkeen Hellsteniltä on ilmestynyt parikymmentä ihmiselon kipuja ja kasvua luotaavaa teosta, usein tabujakin sohaisten. Teksteissään terapeutti, kouluttaja ja kirjailija on aina lukijalleen rohkaisevasti läsnä, hänen kirjoihinsa on ollut helppo tarttua.

Hellsten on toimittanut uusimman kirjansa yhdessä Tiina Tuomikosken kanssa. Kirja jakaantuu kolmeen osaan ja jokaisen osan alussa on Tommy Hellstenin pohdiskeleva, lyhyt puheenvuoro. Hellstenin jälkeen vuorossa ovat kirjan varsinaiset tähdet, itsensa kanssa minuiksi jo ison työn tehneet rohkeat muuttujat. Heidän tarinaansa ei kerrota nimimerkin tai nimi muutettu -hämäyksen suojissa. Muuttujat kertovat tarinansa itse ja omalla nimellään – ja se onkin mitä nerokkain ratkaisu ilmentää kirjan ideaa. Häpeästä, huonommuudentunteesta, ulkopuolisuudesta kasvaakin jotakin ainutlaatuista. Universaaleja tunteita, jotka kuitenkin tarvitsevat herkkäkorvaisen ja vastaanottavaisen kuulijan julki tullakseen.

Ihmiset tarinoiden takana valottavat historiaansa aina lapsuuteen saakka. Kuitenkin kerronta on jämäkkää ja nostaa esiin olennaisen. Lukijan on helppo poimia tekstistä itseä koskettavia oivalluksia ja omia uupumisen ja elämänilottomuuden syitä. Poppaskonsteja ei ole, muutos on työlästä ja hidasta mutta tavoittelemisenarvoista.

Omassa osuudessaan Tiina Tuomikoski kertoo omasta intuitiostaan, miten tärkeäksi hän koki pääsyn juuri Hellstenin terapia-asiakkaaksi. Kun päämäärä oli selvillä, muut tarjotut vaihtoehdot, taloudelliset satsaukset tai pitkä odotusaika olivat kyllä hidasteita vaan eivät esteitä kasvun tiellä. Minua kirjassa puhuttelikin eniten se, miten vahvasti Hellsten on tässä kirjassa läsnä kirjan muutostarinoissa. Kuin hiljaisena isähahmona konsanaan. Kirja toiminee hienona johdatuksena myös Tommy Hellstenin syyskuisen 25-vuotis juhlaseminaarin ohjelmaan Savoy-teatterissa.

Julkaistu Kirjavinkeissä 5.8.2016