Siirtolainen

Ella Laurikkala
Reuna, 2018





Suomalaisten siirtolaisuudesta Yhdysvaltoihin ja Kanadaan on kirjoitettu paljonkin, sen sijaan kohdemaakseen Australian valinneista on yllättävän vähän kirjallisuutta. Heti kun sellainen kohdalle sattui, tämä Ella Laurikkalan Siirtolainen, halusin kirjan lukulistalleni. Merten taakse on lähdetty monista eri syistä, mutta päällimmäisenä lienee kuitenkin aina ollut toivo paremmasta elämästä.

Kirjan päähenkilö Raija aloittaa siirtolaisen elämän jo lapsena, kun hän muuttaa Sirkka-äitinsä ja sisarustensa kanssa Ruotsiin joskus 1950-luvulla. Tarina etenee vuoroin Raijan, vuoroin Sirkan kertomana. Sirkan osuus paljastaa, ettei hän seikkailunhalusta lähde matkaan kolmen pienen lapsen kanssa. Yksinhuoltajan arki on niukkaa ja tyttäret aikuistuvatkin varhain ja aloittelevat itsenäistä elämää.

Kun säkkärätukkainen Peter huomaa Raijan, se on rakkautta ensirutistuksella. Äiti voi vain toivoa parasta, vaikka varoitteleekin, että ”rakastuneella naisella on seitsemät vällyt silmillään, ei se näe muuta kuin mitä haluaa nähdä.” Perhe kasvaa, Peter puuhailee välillä omiaan ja haaveilee Australiasta. Kun matka toteutuu, Raijalla ja Peterillä on neljä lasta mukanaan. Järkytyksekseen Raija saa huomata yhteisen tulevaisuuden murenevan pirstaleiksi. Viimeisetkin seitsemistä vällyistä putoavat silmiltä aviomiehen suhteen Australiassa.

Fiktiivisenäkin tarina olisi rankkaa luettavaa, tositapahtumiin pohjautuvana se satuttaa syvältä. Toinen toistaan seuraavien vastoinkäymisten edessäkään Raija ei suostu antamaan periksi, lasten vuoksi on jaksettava eteenpäin. Moneksi on taivuttava, kun aloittaa tyhjästä vieraassa maassa, ilman läheisten turvaa. Kuka ikinä tämä ”Raija” onkaan, hänen tarinansa antaa lukijalleen paljon mietittävää. Kuinka sitkeä ihminen voi lopulta ollakaan? Vahvan ihmiskuvauksen lisäksi kirja kuvaa mielenkiintoisesti siirtolaisuutta, jolla on oma osansa Suomen historiassa. Lämpimät suosittelut!

Julkaistu Kirjavinkeissä 25.7.2018

Milt

Juha Mäntylä
Reuna, 2016


191 sivua



Luin Juha Mäntylän Miltin viikonloppuna. Kerran jos toisenkin  istahdin jo koneen ääreen kirjan herättämiä ajatuksia kirjaamaan. Tekstiä ei vain syntynyt, olin eksynyt youtuben puolelle tunnelmoimaan. Ella Fitzgerald ja Louis Armstrong - Summertime. Ihanko näin vaivihkaa vanha jazz hivuttautuu elämääni? Miltä tuntuisikaan istua yksin pienen ja tunnelmallisen, hämärän jazzklubin nurkkapöytään?

Milt jatkaa kirjan Audrey, rakkaani tunnelmissa. Milt on oma itsenäinen tarinansa, mutta silti niin parinsa jatkoa, silti niin samoja mystisiä mielenmaailmoja syleilevä, että minulle nämä ovat yhtä jazztarinaa. Lukukokemusten välissä on yli vuosi eikä se tuntunut missään, Mäntylän Tuorila ja New Orleans olivat heti alusta tuoreesti läsnä.

Kaikki tiet vievät siis Tuorilaan. Sinne, Rintsun klubille päätyy aikanaan myös trumpetisti Milton King, eli Milt. Ja kuinka se tapahtui, sen kertoo Tuorilan tuttu kertojaminä. Milt on köyhän ja vaatimattomasti elävän perheen poika New Orleansissa, mutta eihän Luoja kiellä suuria haaveilemasta. Miltin unelmaa on elämä jazzista ja jazzille, ihan sinne eturiviin ja pääpaikoille. Isä Joshua jättää pojalleen perinnöksi lommoisen trumpetin; toki sen tunnearvo on suuri ja se on Miltille rakas, mutta muuta maailmaa sillä ei hurmata. Ja mistäpä rahat uuteen trumpettiin, kun ei aina ole edes kattoa pään päälle ja leipäkin on tiukassa?

Mutta toisaalta, muuta tietä ei ole. Elämä on jazzia ja jazz elämää. Epäonnistuneita koesoittoja ja hylkääviä katseita vastaan toimii vastalääkkeenä vain luja usko ja sinnikkyys - ja ympäristön suoma apu. Se onkin juttu sinänsä, tarinan arvoitukselliset suola ja hunaja. Yksin trumpettinsa kanssa vaeltava mies ei olekaan yksin.


Kirjan tärkeäksi hahmoksi nousee myös Jazz-loungea emännöivä Lady Summertime. Kuuletteko viskinkarheuden äänessä, kun hän kuiskaa Play Misty for me, darling? Tarina suorastaan kihisee aistikasta, karismaattista ja kopeaakin maailmannaisen virettä, kun vain Lady on paikalla.

Tästä voi tulla hyvälle tuulelle, ajautua etsimään jazzin sointuja taustalle lukiessaan tai ihan vain unohtua haaveilemaan. Samalla tulee ehkä hellineeksi omaa epävireistä ja toisten silmissä joutavaa trumpettiaan, itselle rakkainta juuri sellaisenaan. Georgella on nuotteja jemmassa, ehkä kultainen trumpettikin. Kaikki on mahdollista.

Audrey, rakkaani

Audrey, rakkaani
Juha Mäntylä



Reuna,
2015

Kerran kirjoittamisen aloitettuaan Juha Mäntylä on kirjoittanut aktiivisesti ja tuotteliaasti; Audrey, rakkaani on hänen seitsemäs teoksensa ja lisäksi hän on ollut mukana lukuisissa antologioissa. Minulla oli jo valmiiksi orastava tuttavuussuhde Mäntylän teksteihin, sillä luin viime vuonna hänen rikosromaaninsa Kotka lentää länteen.

Kirjassa kuvataan tarkasti pientä Tuorilan kylää, josta tapahtumat käynnistyvät. Rauhallisen maalaiskylän raitin voi hyvin kuvitella mielessään: kaksi huoltoasemaa, posti, kyläkauppa ja kyläkoulu. Mielikuvaan on ujutettava mukaan myös musiikkiklubi kahvilan yläkerrassa. Jazz kun on olennainen osa tarinaa ja se soi parhaimmin juuri hämyisän intiimillä klubilla.

Kirjan päähenkilö on perituorilalainen nuori mies, jonka elämä suvun perintötilalla kuluu tasatahtisen tyynesti. Hän hoitaa ja kunnostaa tilaansa, nauttii tutuista maisemista ja luonnon rauhasta. Hän asuu yksin, muttei suinkaan ole yksinäinen – kaverit poikkeavat viikottain saunomaan ja viettämään poikamiesten iltaa. Elämä on mallillaan Tuorilassa, vaikka kaiken hyvän keskeltä muutetaankin sankoin joukoin pois.

Pieni kotikylän kahvilan yläkerta on suurten tapahtumien näyttämönä, kun miehen elämä saa uuden käänteen eräänä hämyisenä iltana. Kuuluisuuksia klubilla on esiintynyt ennenkin, mutta nyt maailmanluokan jazzmestarin, Brubeckin, lisäksi hämyiseen saliin saapuu täydellisen kaunis nainen ja istuutuu nuoren miehen pöytään. Kuin Audrey Hepburn konsanaan. Tapaaminen ei kestä kauaa ja salaperäinen daami häipyy iltaan kuin sadun prinsessa. Mies lupaa etsiä naisen vielä uudestaan.

Tätä tarinaa ei arjen realismi tunnu juuri kahlitsevan. Miehen elämässä vaikuttaa myös erikoinen, niinikään salaperäinen Nestori. Tiukan valvonnan alla oleva mies  putkahtelee esiin yllättävissä paikoissa menninkäisen tavoin. Ihmeellisestä naisestakin Nestori tietää jo valmiiksi – ja vakuuttaa, että miehen on matkustettava New Orleansiin ja tavattava nainen siellä.

Kirja on pieni ja vain 141-sivuinen. Sivumäärään ei mahdu turhia selittelyjä eikä taustojen vatvomista. Tarina soljuu pehmeästi ja kauniisti eteenpäin ja sadun elementit muuttuvat uskottaviksi saksofonin soidessa taustalla. Mies on yhtä aikaa Peräkylän Pentti ja  kaunottaren seuralainen New Orleansin humussa. Amerikassa on omat seikkailunsa voodoon ja jazzin merkeissä, mutta sekin on Mäntylän tarinassa ihan normaalia tuorilalaiselle jalat maassa -miehelle. Kun on juuret, niin on myös siivet! Pieni, erikoinen tarina nappaa mukaansa, suosittelen.

Julkaistu Kirjavinkeissä 19.8.2015