Harhaanjohtajat: Vahvassa uskossa

Terho Miettinen ja Raija Pelli
Docendo, 2017



“Parhaimmillaan usko voi tuoda ihmiselle hyviä asioita ja tukea elämään, mutta kuten olen oppinut, uskoa voi helposti käyttää väärin.” Juuri Terho Miettisen omista kokemuksista ja helluntailaisuudesta irtautumisesta sai alkunsa kirja Harhaanjohtajat : Vahvassa uskossa. Miettinen joutui todistamaan tilannetta, jossa itsemurhan tehnyttä nuorehkoa miestä yritettiin manata heräämään henkiin Markku Koiviston, Nokia Mission silloisen johtajan, johdolla. Raija Pelli, toinen kirjan kirjoittajista, tunnetaan parhaimmin Poliisi-TV:n juontajana.

Kirja keskittyy ennen kaikkea vapaiden suuntien seurakuntien toimintaan ja karismaattisiin ilmiöihin. Vaikka useimmat uskonlahkot ottavat uudet jäsenet avosylin vastaan riveihinsä, toimintatavoiltaan ne ovat usein hyvin suljettuja yhteisöjä. Ne myös pystyvät sitouttamaan ja sitomaan ihmisen itseensä niin, että väärinkäytöksien ja rikosten keskelläkin yhteisön jäsenet salaavat tapahtuneen ulkomaailmalta – joka pelosta puolustaa itseään tai yksinkertaisesti, siksi että vahva ja manipulointitaitoinen johtaja on kaiken kritiikin ja maallisten lakien yläpuolella. On surullista luettavaa, miten ihmisen normaalia yhteisöllisyyden tarvetta ja hengellisyyden kaipuuta voidaan käyttää räikeästi hyväksi. Kirja esittelee aiemmin vaikuttaneita lahkoja kuten kartanolaisuus, åkerblomilaisuus ja korpelaisuus. Uudemmat ilmiöt ovatkin jo tutumman kuuloisia, sillä median hampaisiin ovat päätyneet niin Tapani Koivuniemi kuin Pirkko Jalovaarakin. Vallankäytön välineinä toimivat tehokkaasti vaikkapa syyllistäminen ja seksuaalisuus. Ja kuinka helpottavaa kuolemansairaalle onkaan tarttua ihmeparantumisen lupaukseen! Näinä päivinä uutisotsikoissa on ollut myös nuori pastori Patrick Tiainen ja hänen Uskon Sana -yhteisönsä. Kuulostaa pelottavalta, että hän pitää lapsia Jumalan sotureina ja varustettuina hengelliseen taisteluun.

Valta ja vastuu; miten niiden soisikaan kulkevan käsikynkkää elämän eri alueilla. Vaan kun ei, useimmin vallan vanavedessä viihtyvät oman edun tavoittelu ja ahneus. Jälki on rumaa. Mutta mielenkiintoinen Miettisen ja Pellin kirja todellakin on. Laajemminkin se saa ajattelemaan, miten suggestioherkkiä me ihmiset lopulta olemme erilaisten tarpeidemme ja kaipuidemme keskellä.

Julkaistu Kirjavinkeissä 17.5.2017

Maantieteelle emme mahda mitään

Maantieteelle emme mahda mitään
Jaakko Iloniemi


Docendo,
2015

“Maantieteelle me emme voi mitään. Ettekä te voi sille mitään.” Näin kerrotaan Josif Stalinin sanoneen Juho Kusti Paasikivelle ennen talvisodan syttymistä. Suomen edustajat oli tuolloin kutsuttu Moskovaan neuvottelemaan Suomen asemasta ja Stalinin ajatuksen taustalla oli Leningradin turvaaminen riittävän leveällä vyöhykkeellä Suomen naapurina. Yksinkertainen lausahdus kiteyttää hyvin yhden olennaisen perusperiaatteen Suomen ulkopolitiikassa ja se on päätynyt myös Jaakko Iloniemen kirjan nimeksi. Maantieteelliset tekijät ovat määrittäneet Suomen asemaa kautta historian.

Vakauden vuosikymmenten jälkeen Euroopan eri kulmilla on levottomuuden pesäkkeitä. Ukrainan kriisi ja Krimin tapahtumat tulivat Pohjolankin portaille, sittemmin uutisiin ovat vyöryneet Syyria ja Isis. Maailmanpolitiikka on monimutkaista ja moniselitteistä eikä Suomi ole sen pyörteiltä syrjässä. Jaakko Iloniemen kirja jakautuu lähes 90 lyhyeen puheenvuoroon Suomen geopoliittisesta asemasta historian eri vaiheissa. Venäjä ja Neuvostoliitto lohkaisevat itseoikeutetusti kakusta ison osan. Suurvalloilla on aina ollut etuvyöhykkeensä,vaikka intressejä julkisuudelta siloiteltaisiinkin. Iloniemi avaa kuitenkin asiaan huomattavasti laajemman näkökulman. Suomella on pitkä yhteinen historia myös Ruotsin kanssa ja maiden välinen yhteistyö on luontevaa – mihin se jatkossa voi kehittyä ja mitä se voi tarkoittaa maiden turvallisuuspolitiikan osalta? Palapelin osaset ovat hyvin moninaiset, kun kuvioon sovitellaan myös Saksan roolia Euroopassa ja otetaan Baltian maat leikkiin mukaan. Euroopan Unioni asettaa omat velvoitteensa jäsenmailleen. Entä mikä on Naton ja sen mahdollisen jäsenyyden merkitys, kun mietitään turvallisuuden takaamista Itämeren alueella?

Jaakko Iloniemi on kansainvälisen politiikan konkari, joka on tehnyt pitkän uran niin diplomaattina kuin elinkeinoelämän palveluksessakin. Hänellä on kokemusta erilaisista tehtävistä toimijana ja tarkkailijana viiden vuosikymmenen ajalta ja hänen asiantuntemuksensa on kysyttyä myös luennoitsijana. Pidän hänen selkeästä puhetavastaan ja sama ymmärrettävyys henkii myös hänen teksteistään. Ei tarvitse olla harras ulkopolitiikan harrastaja saadakseen tästä kirjasta paljon irti; teksti tekee asiat helposti omaksuttaviksi ja sitoo historian ja nykyisyyden mielekkäästi yhteen.

Julkaistu Kirjavinkeissä 25.12.2015

Erikoisjoukot iskevät ensimmäisinä

Erikoisjoukot iskevät ensimmäisinä
Markku Salomaa



Docendo,
2015



Niin mukavaa kuin se ahkeralle lukijalle olisikin, aina ei voi jäädä kellumaan fiktiivisen kerronnan varaan ja uskoa tarinoiden onnellisiin loppuihin. "Maailma on totta, on,on", vakuutti aikaa sitten Pelle Miljoonakin. Heitin itselleni haasteeksi lukea valtiotieteen tohtorin ja Euroopan sotahistorian dosentin, Markku Salomaan uutuuskirjan Erikoisjoukot iskevät ensimmäisinä. Osittain se oli halua heittäytyä itselle tuntemattomaan, mutta sitäkin enemmän mielenkiintoa ymmärtää asioiden taustaa. Mausteena oli vielä ripaus sivustaseuraajan olotilaa, jonka ajoittain itsessäni tunnistan perheen ainoana naispuolisena jäsenenä. Tai no, onhan meitä nykyisellään kaksi - mutta koiraa ei kovin syvältä hetkauta miehen ja poikien keskenään käymät "teknisemmät" keskustelut tai armeijamuistelot.

Uutisia maailmalta leimaa epävakaus ja tilanteet saattavat kärjistyä nopeasti  konflikteiksi. Turvallisuustilanteen muutokset heijastuvat Suomeenkin, kuten tapahtumat Ukrainassa ovat osoittaneet. Pelkät uutisotsikot eivät riitä kertomaan asioiden taustaa ja koko sitä ongelmavyyhteä, joka pohjaa pitkälti myös historiaan. Entä kaikki se strateginen suunnittelu, joka tapahtuu äärimmäisen salassa ja josta tiedämme ehkä vasta onnistuneen tai epäonnistuneen operaation jälkeen?

Markku Salomaa kertoo kirjassaan erikoisjoukkojen tunnusomaisita piirteistä, tavoitteista ja toimintatavoista. Asianharrastaja poimii kirjasta hyvin yksityiskohtaistakin tietoa muun muassa sotilaiden määristä, aselajeista ja koulutuksesta. Itse ohitin nämä osuudet kevyellä vilkaisulla, Sen sijaan keskityin kirjan tietoantiin terrorismin vastaisesta taistelusta ja arabimaailman vaikeasti ymmärrettävästä tilanteesta. Myös Venäjän osuus kirjassa on painava suomalaisesta vinkkelistä nähtynä.

Kirja palauttaa mieleen monta uutista menneiltä vuosilta. Yksi kirjassa kuvatuista operaatioista on Osama Bin Ladenin surmaaminen Pakistanin vuoristossa. Se ei todellakaan jätä epäselväksi erityisjoukoilta vaadittavaa fyysistä ja psyykkistä sietokykyä.

Markku Salomaan kirja on hyvin ajankohtainen. Eri maiden erikoisjoukot on käsitelty erikseen omissa luvuissaan niin, että niihin - ja samalla maan poliittiseen tilanteeseen ja haasteisiin - on helppo palata myöhemminkin. Vaikka kyseessä on hyvin spesifi tietokirja, juuri sen ajankohtaisuus tekee siitä mielenkiintoisen laajemmallekin lukijajoukolle.  Kirja on saatu arvostelukappaleena, kiitokset Docendolle tästä tietopaketista.

Armanin maailma

Arman Alizad
Kauko Röyhkä
Armanin maailma



Docendo,
2014


Kirja - ovi lukemattomiin maailmoihin. Armanin maailma on sitä kirjaimellisesti, kansien väliin on puristettu hengästyttävä määrä toinen toistaan hurjempia reissuja. Hän tutustuu Manilan slummien vaarallisiin jengeihin, jotka ovat verivihollisia keskenään ja tapaa Brasiliassa ase- ja huumediilerin, mutta silti; "Jokin tolkku täytyy olla, mulla on sentään lapsia kotona. Me pyritään minimoimaan riskit ja luomaan niin hyvät ja luotettavat verkostot kuin mahdollista." Minimoimaan riskit??  On hykerryttävää miettiä, mitä itse kukin pitää elämässään riskien minimoimisena. Tämän kirjan perusteella voisi väittää Juicelle vastaan... Kyllä, elämästä voi selvitä hengissä. Ja seikkailla saa, oman intohimonsa tähtiä tavoitella.

Kirja kertoo Armanin tähänastisen elämäntarinan, joka alkaa pikaisella katsauksella lapsuuteen Iranissa. Kotiosoite vaihtui mantereelta toiselle, mutta aktiivinen ja sosiaalinen Arman tuntuu olevan kotonaan kaikkialla. Ja kun tekee sitä, mitä itse haluaa, on tekemisissään pätevä. Oli sitten kyse skeittaamisesta, breakdancesta tai räätälin ammatista. Ja sittemmin rajoja ravistelevasta ja esteitä romuttavasta tv-persoonasta.

Alizad ja kuvaaja Tuukka Tiensuu matkaavat maailmalla, ja filmiä syntyy. Ensin Kill Arman, joka on tutustumista  erilaisiin taistelulajeihin maailmalla. Eikä todellakaan katsomon puolelta vaan Arman ottaa ihan omaa tuntumaa lajiin kuin lajiin.Pikakurssin jälkeen vastassa saattaa olla kamppailu kansallista mestaria vastaan. Tai kilpakaratekaa, whatever.  Eivätkä ne matsit ole mitään pyhäkoulumeininkiä ja pehmoa paijausta. Arman ja viimeinen ristiretki on puolestaan syväsukellusta erilaisiin kulttuureihin ja ihmisten elämään. Ja ne johtavat toteamaan: "Ihmisiä, joita ei periaatteessa ole olemassakaan, on paljon." Silmät lautasina luen uskomattomia, rohkeita tarinoita. Maailmasta on moneksi. Luku luvulta, reissu reissulta, tulee yhä selvemmäksi, että näiden seikkailujen taustalla on valtavasti pohjatyötä. Vaikka alkuun auttoikin ehkä vain suuri into ja halu toteuttaa omia visioita. Paikat voivat olla outoja, ihmiset sekopäisiä ja arvaamattomia - täytyy olla "silmää" lukea tilannetta. Jääräpäisyyttä, jonka vastapuoli noteeraa.

Docendolle kiitos tästä arvostelukappaleesta. Armanin maailmassa on tavallisen arjen puurtajalle jotain ihastuttavasti tajunnan räjäyttävää. Kirjan teksti ei runoile turhia eikä sitä ole siistitty pyhäkuosiin, mutta kaikki sen rosoisuus on yhtä tarinan kanssa. Yksittäiset terävät havainnot ja nostavat mielenkiintoisia ja hauskojakin yksityiskohtia esiin eri kulttuureista ja kirjan kuvat antavat reissumielikuville sen "piste iin päällä" -loppusilauksen. Siitäkin tykkäsin, että kirja ei ole mitenkään ikä- tai sukupuolisidonnainen; tämän uskaltaisi antaa vaikkapa lahjaksi hyvinkin erilaisille ihmisille.