Törmäys

Annamari Marttinen
Tammi, 2016



Annamari Marttinen jatkaa havahduttavien, rankkojen teemojen parissa. Erityisen vaikutuksen minuun teki hänen vastaanottokeskukseen sijoittuva kirjansa Vapaa ja odotukset uusinta kirjaa kohtaan olivat korkealla. Törmäys lunasti odotukseni kirkkaasti ja se on aiheeltaan kirja, joka jollain tasolla on osa jokaisen lukijan henkilökohtaista elämää. Osa on selvinnyt säikähdyksellä ja kiittänyt onneaan, hyvää tuuriaan tai korkeampaa voimaa. Moni on menettänyt liikenteessä läheisensä tai surrut tutun tutun kuolemaa tai vammautumista – tai ollut syystään tai syyttään murskaamassa toisen ihmisen elämää. Jos olisi sattunut kaikelta omakohtaiselta välttymäänkin, niin silti tarina imee mukaansa kirjan henkilöiden tunteisiin. Törmäys on kuvaus niistä sekunneista, kun liikenneonnettomuus muuttaa kaikkien osallisten elämän ja ulottuu heidän lähipiiriinsäkin.

Aamun elämässä kiiltää ja kihelmöi. Alla on uutuuttaan hohtava auto. Ajatukset täyttää Jarkko ja hänen läheisyytensä odotus. Rakkaus pakkautuu rintaan ja tekee malttamattomaksi, haluaisi olla jo perillä. Tekstarin piippaukset purkavat fyysisen etäisyyden piinaa, rakkaat kasvot hymyilevät kännykän näytöltä. Tästä risteyksestä yli.

Miro on saanut viimeiset työnsä tehtyä seurakunnan hautausmaalla. On perjantai eikä työviikkoa sovi venyttää yhtään yli neljän, sillä Nadja punaisessa kesämekossaan tulee häntä vastaan portille. Nuoret odottavat yhteistä iltaa kesäteatterissa, hetkiä kylki kyljessä. Miten kiinni jo nyt, kun Nadja istuu Miron pyörän tarakalla ja tarratuu hänen vyötäröönsä hennoilla käsillään. Vauhdilla yli suojatien ja he ehtisivät juuri ja juuri ajoissa tapaamaan Nadjan äidin.

Aamulle ei tule rakkaudentäyteistä iltaa Jarkon kanssa, Miro ja Nadja eivät koskaan ehdi kesäteatteriin. Törmäys päättää Nadjan elämän ja suistaa Aamun ja Miron kivun, syyllisyyden ja surun suohon. Heidän muassaan seuraavat Miron ja Nadjan vanhemmat ja muu lähipiiri. Sivullisetkin temmataan keskelle kauhun kuvaelmaa. Mitä elämästä on jäljellä ja mistä voimaa jatkaa? Kun kaikki kiire on väistynyt, kirjan henkilöt kertovat vuoroin omasta kiirastulestaan. Kuinka pienistä valinnoista onkaan kiinni, että onnettomuudelta olisi vältytty. Ja kuinka lopullista se sitten on, kun tehtyä ei saa tekemättömäksi.

Törmäys on rankkaa luettavaa menettämisestä ja syyllisyydentunteista. Yhtäällä elämä on murskana, toisaalla on kohdattava ulkomaailma, sairaalan koneisto, hautajaisjärjestelyt. Aikajänne on onnettomuudesta Nadjan hautajaisiin. Marttisen teksti saa eläytymään kirjan henkilöiden tuskaan ja toimii kaikupohjana myös omille kokemuksille – kiitos niille takapenkin enkeleille on entistä syvempi tämän lukukokemuksen jälkeen.

Julkaistu Kirjavinkeissä 11.10.2016

Vapaa

Vapaa
Annamari Marttinen



Tammi,
2015



Näinköhän julistaisin jo vahvojen kotimaisten naiskirjailijoiden kevään alkaneeksi kirjahyllyssäni? Annamari Marttisen Vapaa vie lukijansa Joutsenon vastaanottokeskuksen käytäville, entisen Konnunsuon keskusvankilan tiloihin. Vastaanottokeskukseen saapuessaan turvapaikanhakijoilla on usein takanaan vaarallinen ja kaoottinen pakomatka. Monet heistä ovat turvautuneet ihmissalakuljetukseen ja väärennettyihin papereihin. He ovat jättäneet taakseen kaiken tutun ja paenneet henkensä edestä. He ovat paenneet olosuhteita, jotka välähtävät television kuvaruudulla meille kaukaisten maailman kriiseinä ja konflikteina. Mihin vastaanottokeskus sijoittuu pakenemisen aikajanalle, ovatko he jo uuden alussa, turvassa... Missä he ovat? He ovat keskellä kylmää pohjoista maisemaa, metsien ja peltojen takana, vieraan ja vaikean kielen ympäröimiä. Heidän tulevaisuutensa on toisten käsissä, on vain odotettava. Hakemuksen käsittelyä. Siirtoa. Palauttamisen pelon haihtumista.

Kirja kertoo Mahdista, joka on paennut kotimaastaan Irakista. Hän saapuu Joutsenon vastaanottokeskukseen keskelle "ei mitään", joku oli kuiskannut jopa venäläisestä vankilasta. Matka jatkuu kuitenkin ilman tarkastuksia ja pysähdyksiä; Mahdi voi viimein tuntea olevansa turvassa ja hän tarkastelee muita bussin matkustajia, joilla on sama matka. Näihin ihmisiin hän tutustuisi tulevina viikkoina, pakomatkaansa hän on tehnyt yksin ilman ainuttakaan perheenjäsentään.  Niin paljon kuin Mahdi onkin jättänyt taakseen, kidutussellin jäljet seuraavat mukana ja öisin kahleet pureutuvat ihoon uudestaan ja uudestaan.

Mahdi saa suomen kielen opettajakseen vaalean ja viehättävän Katariinan. Opettajasta tulee Mahdille tärkeä tukipylväs ja kannustaja. Hänen oppituntinsa ovat avaimia yhteisöllisyyteen, jonka syntymiseen tarvitaan yhteinen kieli. Tarvitaan myös rajoja ja rooleja, että kommunikointi pysyy mutkattomana. Katariina on suojaton niiden sanojen edessä, mitä Mahdin papereista paljastuu. Sanat eivät yllä kaikkeen, eivät edes suomen kielen opettajan.

Mahdi käy hiljaisuudessa keskustelua Patun, entisen vangin kanssa. Samaisessa sellissä Patu on kärsinyt rangaistustaan 30 vuotta aikaisemmin. Patusta tulee Mahdille tärkeä ja hänen kohtalostaan kiinnostava. Ehkä siksi, että muita yhteyksiä suomalaiseen yhteiskuntaan ja vastaanottokeskuksen ulkopuolelle ei vielä ole - on vain Patu ja Katariina. Mahdi ei ole vanki, silti Patun tavoin hän on muurien ympäröimä - ja onko vapautta välittömästi muurien ulkopuolellakaan vielä? Mahdia ja Patua yhdistää kiinnostus uskonasioihin, joskin Mahdi joutuu pohtimaan: "Entä jos Jumalani ei ole täällä? Jos hän ei tule tänne? Tämä ei ole hänen paikkansa? Täällä on toinen Jumala? Tuntevatko Jumalat toisensa?" 

Annamari Marttinen työskentelee vastaanottokeskuksessa suomen kielen opettajana. Kirjassa onkin sisältä päin eletyn vakuuttavuutta ja siksi se kaikessa fiktiivisyydessään tuntuu hyvin todelta. Aihe on myös hyvin mielenkiintoinen, koska tätä puolta emme maahanmuuttajista juuri ollenkaan näe. Entä koska Mahdi voi sanoa olevansa vapaa? Oliko Patu vapaa kärsittyään rangaistuksensa? Kirja ottaa lukijan lempeästi vierelleen ja antaa lukijalle vapauden pohtia syviäkin syntyjä. Yksinkertaisesti todettuna: vaikuttava, hieno lukukokemus. Kiitokset Tammelle tästä arvostelukappaleesta.

"Jos ihmisessä on tahra. Jos tahra on jo tullut, lähteekö se koskaan kokonaan? Ja missä kohtaa se tahra on? Pyyhkiytyykö se pois millään määrällä sovitusta, anteeksipyyntöä ja anteeksisaamista, rukousta?"