Minulta pyydettiin taannoin postausta suomalaisten ja norjalaisten eroista (kulttuurieroista, käyttäytymiseroista, käytännöistä ja tavoista).
Ihan ensimmäiseksi pitää sanoa, että olen asunut täällä vuodesta 1999 eli aika kauan. Alussa varmaan monikin asia tuntui oudolta ja kummalliselta. Mutta niissä paikoissa maailmalla, joissa olen asunut, olen yrittänyt olla maassa maan tavalla. Joten oikeastaan sellaisia kummallisuuksia ei minun mielestäni olekaan, ainakaan enää. Mutta yritän löytää jotain. Mutta kaikki on minun minun henkilökohtaisia ajatuksia. Samat asiat saattavat tuntua muista Norjassa asuvista ihan erilaiselta.
Työelämässä olen alusta asti ihmetellyt norjalaisten intoa kaikenlaisiin kokouksiin ja palavereihin. Ja ne palaverit kestävät tuntikaupalla. Kylla, niissä puhutaan asiaa, useimmiten. Ja varmasti on tärkeää puhua kaikesta. Mutta jonkun on tehtävä työt sillä aikaa, kun minä istun palavereissa. En tiedä miten paljon Suomessa nykyisin käytetään aikaa kokouksiin.
Kaikenlaiset yhteiset illanvietot ovat myös tärkeitä työelämässä. Ihmisiin täytyy tutustua vapaa-ajallakin. Sopii varmaan monelle. Minä olen vähän outo ja haluan pitää erossa vapaa-ajan ja työajan...
Jokainen kuljettaa eväitä töissä ja koulussa (kouluissa ei ole järjestetty ruokailua eli eväät reppuun). Ja ne eväät ovat useimmiten voileipiä. Sopii hyvin kaikille, jotka tykkää voileivistä.
Norjalaiset ovat kovasti ulkoiluihmisiä. Retkeily perheen kanssa luonnossa on tärkeää yhteisoloa vapaa-ajalla. Positiivista.
Edellisestäkin johtuen on sää kovin suosittu puheenaihe. Jos ei muusta ole puhuttavaa, niin ainahan voi jutella vaikka siitä. Ja säästä puhutaan, vaikka olisi muutakin juteltavaa.
Norjalaiset pitävät suomalaisista, mutta heillä on vähän sama isoveli-suhtautuminen ruotsalaisiin kuin suomalaisillakin.
Norjassa ei ole esim meikäläisellä mahdollisuutta kaksoiskansalaisuuteen. Ei se mitään. Ainut haitta on, etten pysty äänestämään parlamenttivaaleissa. Mutta kunnallisvaaleissa pääsen äänestämään. Eli vaaliuurnille pääsen tänäkin syksynä vaikuttamaan asioihin. (Olen kirjoittanut kaksoiskansalaisuusasiasta kaikille puolueille Stortingetissä ja kirjoitan taas, kunhan ne vaalit lähestyvät).
Nämä nyt tuli äkistään mieleen tästä aiheesta. Kyselkää, jos haluatte tietää jostain asiasta erityisesti :).
Täällä on tänään taas kovin harmaata.