Käväisin hautausmaalla samalla, kun piti käydä kylän kaupassa. Kirkkomaalla oli jo syksyn tuntua ilmassa, vaikka monella haudalla olikin vielä kesäkukkaset täydessä kukassa. Syksy on ollut lämmin, eikä yöpakkasiakaan ole vielä ollut. Mutta monelle haudalle oli jo ilmestynyt kanervia ja muita syyskasveja.
Meidän kylällä on kolme kirkkoa ja tämä suurin on meidän kotikirkko. Tästä (klikk, klikk) näette enemmän kuvia meidän kahdeksankulmaisesta, 700 paikkaisesta kirkostamme, joka on muuten rakennettu jo vuonna 1823. Erikoista siinä on kaksi erillistä kerrosta sivuilla.
Tämmöisiä lämpötiloja on luvattu viikonlopuksi. Ei yhtään paha :). Kuva eilisillan kävelylenkiltä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suru. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 17. syyskuuta 2014
lauantai 5. heinäkuuta 2014
Haudalla
Suomen hautaustavoista en tiedä mitään. Mutta täällä Norjassa hautauksen jälkeen haudan päälle laitetaan kukkasia hautajaiskimpuista ja lisäksi puuristi, jossa lukee kuolleen nimi. Kun kukkaset ovat kuihtuneet, niin omaiset laittavat haluamiaan kukkia haluamallaan tavalla haudalle. Hautakiveä ei laiteta paikalleen ennenkuin hauta on laskeutunut eli meidän tapauksessa vasta ensi kesänä.
Minä laitoin neilikkaa ja murattia tuommoiseen ruukkuun. Maikki laittoi haudalle pienen sydämen.
Tämä blogi on minulle kuin päiväkirja jollekin toiselle. Silla laitoin nämäkin kuvat tänne, että muistaisin joskus myöhemmin, miten se oikein menikään.

maanantai 30. kesäkuuta 2014
Kiitos ♥
Kiitos teille kaikille, jotka olette lähettäneet viestiä sekä blogin ja Facebookin kautta että sähköpostitse! Olen tallettanut ne kaikki ja luen ne uudestaan, kunhan aikaa on kulunut. Teidän myötäelämisenne on ollut todella liikuttavaa. Siis lämpimät kiitokset teille jokaiselle näitten ruusujen myötä!
torstai 26. kesäkuuta 2014
Risteilyllä voimia hakemassa
Olimme Maikin kanssa varanneet kesäloman alkajaisiksi taas kerran Saksan risteilyn Oslosta. Ties monesko kerta... Päätimme kaikesta huolimatta ja monen kehotuksesta vaihtaa pieneksi hetkeksi maisemia. Olihan se vähän erilaista kuin aikaisemmin, mutta kumminkin varmaan hyväksikin. Saimmepahan muuta ajateltavaa.
Nautiskelimme tämmöisiä mansikkajuomia niin monta, että lopulta ne alkoivat ällöttämään.
Laivalla oli melkoisen rauhallista. Lomakausi ei ole kunnolla päässyt vielä käyntiin.
Monen tuulisen viikon jälkeen kotona, tuntui ihmeelliseltä, että meri oli näin tyyni.
Kielissä oli paljon vanhoja purjelaivoja.
Aurinko helli meitä koko matkan.
Takaisin tullessa ihailimme Storebæltin (klikk, klikk) siltaa.
Ja nautiskelimme tämmöisiä drinkkejä. Laivan koko alkoholiton juomatarjoilu tuli tutuksi ;).
Veden liplatusta.
Ja Storebæltiä lähempää.
Ja tänään alkaa lomalaisten arki. Joka on todellakin minun kohdalta sitä raakaa arkea tapahtuneen jälkeen. Alan suuren selvitystyön ja virallisten papereiden järjestämisen... Nyt tarvitaan paljon viisautta ja voimia.

lauantai 21. kesäkuuta 2014
Kurkiperhe lohdutteluvierailulla / hautajaiset
Lehmät ovat olleet jo viikon muualla laitumella tuossa vähän matkan päässä. Niinpä pellolla on ollut rauhallista.
Aamulla näin, että kurkipariskunta oli tullut taas kyläilemään. Ja kun lähemmäksi tulivat, niin näin ensin yhden ja sitten toisenkin vaaleanruskean poikasen!!!
Tässä huono, zoomattu kännykkäkuva, jonka otin ikkunasta. Kurkien keskellä toinen poikasista.
Mietiskelinkin tässä vielä pari-kolme viikkoa sitten, että onko kurki menettänyt puolisonsa, kun vain yksi oli pellolla lehmien seassa. Vaan hautomassahan se on ollut! Ja jossain tuolla meidän pellon laidalla on sitten ollut pesä koko alkukesän.
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Eilen oli hautajaiset. Moni vieraista sanoi, että ne olivat kovin avopuolisoni näköiset. Virsien lisäksi oli kaksi muuten tärkeää laulua, jotka esitti kaksi solistia. Kirkko oli tupaten täynnä.
Nyt ajattelen, että jokainen uusi päivä antaa toivoa paremmasta tulevaisuudesta - vähitellen.

torstai 19. kesäkuuta 2014
tiistai 17. kesäkuuta 2014
Suru
Avopuolisoni kuoli viikko sitten maanantaina. Blogi on nyt tauolla ja alan kirjoittelemaan taas, kunhan jaksan. Pitäkää huolta toisistanne.
Tilaa:
Kommentit (Atom)