Pari päivää sitten meidän vasikalliset lehmät Alma ja Støyma olisivat päässeet ihan vapaalle jalalle tähän meidän lähimetsään. Ihan innolla ne sinne lähtivät, mutta pari tuntia seikkailtuaan palasivat kumminkin kipin kapin kotiin.
Kun eivät halunneet nauttia vapaudesta, niin laitoimme tytöt lapsineen pihan toiselle puolelle aitaukseen. Siinä kun on vähän metsikköäkin. Ajattelin, etteivät ne kauaa sähköttömän aidan takana pysy. Vaan siellähän nuo ovat. Koko pihassa niiden ei voi antaa kulkea, kun ei niitä lehmänkasoja ole kivaa kannella pois koko aikaa...
Mutta vasikat Birger ja Birgit taas kulkevat nauhan ali sinne mihin ne haluavat. On ollut hauskaa seurata niitten kisailua ja tämän suuren maailman tutkiskelua ihan vierestä :).
Heitä kuvailin eilen illalla.
Olen taas monta kertaa tämän kesän aikana miettinyt, kuinka etuoikeutettu Maikki on saadessaan elää näin lähellä luontoa ja eläimiä. Onhan tässä kaikessa paljon työtäkin, johon hänkin joutuu osallistumaan, mutta siitä huolimatta. Elämän kaaren ihmeet tulevat tutuksi eläinten kautta. Ilot pienistä asioista, luonnon ihmeitten seuraamisesta. Ne ovat juttuja, joita ei voi rahalla ostaa. Ja niistä on hyvä ammentaa myöhemmin rakentaessa oman elämän arvoja.
Tämä ruusu on seissyt vuosikymmeniä meidän talon seinustalla. Mitä enemmän sitä leikkaa, sen enemmän se rehottaa ja kukkii. Oikein hyvää viikonloppua!