Näytetään tekstit, joissa on tunniste arvontavoitto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste arvontavoitto. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Arpajaisvoitto ja uusi arvonta Kosmetiikkatestissä

Joskus ennen joulua voitin Kosmetiikkatesti-blogissa kirjan "Herätä kauneutesi", joka perustuu hyvinvointiin luonnosta Dr Hauschkan tapaan. Paljon kiitoksia Nina! Paketti lähetettiin Suomen osoitteeseen ja sain sen vasta nyt, kun kävin Suomessa. Olen selaillut kirjaa ja siinä on kyllä kaikenlaista kivaa ruokaohjeista kasvolihasten jumppaan. Todella monipuolista. Kirjan mukana tuli kaunis pussukka, kasvonaamio ja päivävoide. Dr Hauschkan tuotteet ovat korkeatasoisia ja todella hyviä ainakin minun iholleni.



Kosketiikkatesti-blogi ei ole aivan tavallinen kauneusblogi, vaan Nina esittelee monenlaisia eri tuotteita ja kokeilee niitä itse. Olen saanut sieltä monenlaista apua kuivista kantapäistä käsi-ihottumaan. Voin todellakin suositella.

Nyt olisi taas Ninalla arpajaiset meneillään. Palkintona on Dr Hauschkan päivävoide ja Maradan puhdistusvaahto. Tästä linkistä pääset arvontasivulle.

torstai 19. tammikuuta 2012

Minäpä voitin :)

Romulyylin arpajaisissa voitin näin ihania postikortteja!


keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Arpajaispalkintoni + EDIT

Voitin pääsiäisen alla Israel-Nature blogissa lintuaiheiset arpajaiset. Ja palkintopaketti jökötti postilaatikossa eilen!

Katsokaa näitä postimerkkejä! Siellä on lintu poikineen.


Paketista paljastui kaikki tämä.


Pehmolelukurjen olisi Maikki heti itselleen ominut, vaan eipä saanut ;). - Isot lintupostikortit hepreankielisillä Raamatunlauseilla "koristettuina" ilahduttivat entistä hepreankielenopettajaa minussa. Kieli, jota puhuin aikoinaan toisena kotikielenä, on vuosien saatossa käytön puutteessa ja uusien kielten oppimisen ohella ruostunut näköjään kovin. Ja sekös minua harmittaa... - Bloginpitäjä oli vielä laittanut suklaapatukoita ilahduttamaan minua, ikuista suklaanystävää. Ja kun suklaat olivat samoja merkkejä kuin joskus aikoinaan siellä paikanpäällä syödyt, niin arvatkaa pääseekö muu perhe niitä edes koskettamaan. Ei suinkaan. Mina nautin ne aivan yksin. Ja ihan hyvällä omallatunnolla.

Paljon kiitoksia sinulle S. tästä aivan ihanasta paketista. Israelilla ja kaikella siihen liittyvällä on aina erityinen paikka sydämessäni. Ja kyllä minä sinne pian tulen toivottavasti käymään.

- - - - - - - - -

Ja viimeinen vuorokausi on sitten ollut sitä mitä me pelättiinkin: eli nyt on sitten paikat täynnä karitsoja! Kuinka ne nyt kaikki alkoivatkin synnyttämään samaan aikaan... Otan kuvia, kunhan ehdin. Oli pakko ottaa perjantai virkavapaata, kun eihän tässä hulinassa voi kahdesta työstä nyt selvitä.

EDIT

Tohkeissani en edes huomannut sitä, minkä S. kertoi kommentissaan eli hän oli kirjoittanut nimeni kuoreen postimerkeillä!

torstai 18. marraskuuta 2010

Arpaonnea

Ihanaakin ihanampi Yaelian järjesti tässä arpajaiset omassa ruokablogissaan ja minä olin se onnekas, joka voitti koko potin!

Tänään oli postilaatikossa odottamassa hyväntuoksuinen paketti, jossa oli näin mahtavia postimerkkejä. Niitä ihailimme pitkän tovin Maikin kanssa ennen paketin avaamista.


Paketin sisällä oli joulunoloinen pussukka, jonka sisältö oli runsas:  teetä, saippuaa, mausteita ja pieniä silikoonivuokia. Ja tuoksu on mitä hurmaavin. Nyt minun ei tarvitsekaan suunnitella lähteväni ihan heti sinne Yaelianin mainostamaan maustekauppaan ;).


Lämpimät kiitokset sinulle Yaelian!!! Et usko kuinka tämä paketti erityisesti lämmitti mieltäni.

Ostin kauppareissulla pienen led-valo-ketjun, joka toimii pattereilla. Olen nähnyt näitä blogeissa lyhdyissä. Nyt minullakin on ikioma sellainen joulunaluskoriste! Koiranpennun hyppiessä sinne tänne, on tällainen pöytäkoriste turvallisempi kuin kynttilät.