Näytetään tekstit, joissa on tunniste metsästys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste metsästys. Näytä kaikki tekstit

lauantai 28. syyskuuta 2013

Metsäpäivä

Näin syysloman alkajaisiksi lupauduin isännän mukaan metsään koiraa treenaamaan. Aamusta paistoi aurinko ja oli lämmintä. Yöllä ei ollut edes pakkasasteita.  Mutta päivää myöten pilvistyi ja tuli huomattavasti kylmempi. Onneksi meillä oli kunnon nuotio. Eikä maisemissakaan ollut mitään valittamista. Tuo paikka on meiltä noin viiden kilometrin päässä. Ja koirasta en sitten saanut kuvia, kun juoksenteli kaukana jäniksen perässä.





Saa nähdä ehdinkö useamman kerran lomaviikolla metsään, kun on muitakin suunnitelmia. Mutta ihan mukavaa siellä oli.

Tästäpä tulikin mieleen tämmöinen kysymys: oletteko te muut pariintuneet mukana puolisonne harrastuksissa?

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Jälkiä etsimässä

Eilen illalla ajelimme metsästysmailla katsomassa eläinten jälkiä. Siis lähinnä jäniksen jälkiä. Pakkaset kun taitavat olla tällä kertaa ohi niin koiratkin pääsisivät treenaamaan taas.

Ja kyllähän siellä jälkiä olikin. Ensin tosin hölkytteli hirvi auton vieressä. En ehtinyt kaivaa kännykkää taskusta. Mutta hienon kuvan olisin siitä saanut.

Ketun jälkiä oli todella paljon. Samoin hirven. Muutama peurakin oli liikuskellut tuolla. Ja löytyihän niitä pupunkin jälkiä. Eli koirien personal trainerit ovat paikalla :). Tänään taitaa mennä metsämiehen aika vielä täällä kotona, mutta huomenna sitten.



sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Metsästystä ympäri vuorokauden...

Toya lähti isännän kanssa eilen aamusta metsälle. Jänis ehti näyttäytyä isännällekin pitkälti toistakymmentä kertaa päivän aikana. Mutta sitten alkoi tulla jo pimeä ja Toyaa ei vaan saa takaisin. Kahden maissa yöllä piti isännän antaa periksi ja tulla kotiin nukkumaan. Hän jätti koiran peiton samaan paikkaan mistä jahti oli aamulla alkanut.

Sopimus oli, että minä herättyäni kävisin katsomassa aamulla, josko koira olisi tullut paikalle. Ja arvatkaapas oliko minulla riemu ylimmillään, kun koira nukkui kerällä peiton vieressä!

Parin viikon päästä Toya on menossa sinne piirimestaruuskisoihin... Eikä hyvältä näytä, että kiinniotto jahdin jälkeen on näin vaikeaa. Toyahan tuli meille aikuisena ja olemme miettineet mistä asia voi oikein johtua.

No, ruoka ainakin maistui heti, kun kotiin päästiin :). Kuppi oli hetkessä tyhjä. (Vauhdikas kuva...)


torstai 27. lokakuuta 2011

Metsästyksen nykyaikaa

En ole vielä tällä viikolla ehtinyt/jaksanut isännän mukaan metsälle. Tiistaina olivat metsässä 11 tuntia. Toya ei ole niitä helpoimpia saada kiinni metsästysajan päätyttyä. Niinpä tulivat kotiin vasta pimeän laskeuduttua.

Tänään oli sitten taas Emblan vuoro. Olisin oikeastaan halunnut mukaan, mutta kotitöitäkin pitää joskus tehdä... No ehkäpä lähden metsään viikonloppuna.

Embla on ajanut jänistä melkein heti irtipäästön jälkeen. Ja minä olen täällä kotona saanut kuunnella koiran haukkua, kun olen soittanut hänen (siis koiran!) kännykkään. Nykyisinhän koirilla on tutkat kaulassa. Ja Garminilla ainakin on kaulapantaan liitetty kännykkä. Siitä voi kuunnella koiran ääntelyä. Garminin laitteilla, joita meillä nyt on, seurataan koiran liikkumista paikantimesta. Tässä uusimmassa on kartta tosi selvä. Jos olen ihan oikein ymmärtänyt, niin se tarvittaessa myös tallentaa koiran kulkeman reitin. Ihmeellinen tämä tekniikan maailma nykyisin.

Löysin hyllystä tutkan laatikon.

Tässä uusimman Astron paikantimen laatikko.

Tässä vanha Astro 220. Huomattavasti huonompi karttakuva.



torstai 20. lokakuuta 2011

På jakt - Metsällä

Innostuin taas lähtemään isännän mukaan koirantreenausreissulle. Oikeastaan väsytti eilisen työpäivän jälkeen kovastikin. Mutta kun aurinko näytti alkavan paistamaan, niin sanoin lähteväni metsäreissulle sittenkin.

Maikki vaan ensin kouluun ja sitten hypättiin isännän "uuteen" metsästysajopeliin eli lauantaina melkein Skienistä haettuun Lada Nivaan ;). Kyllähän tällä ajelee pitkin metsiä.


Toya oli taas ajovuorossa, kun hän treenaa marraskuussa pidettäviin aluemestaruuskisoihin. Eikä mennyt valehtelematta kuin yksi kokonainen minuutti (ehkä vähemmänkin), kun haukku alkoi. Ja viiden minuutin päästä metsätien ylitti kettu!

No eihän me kettujahtiin tultu. Ja sitä mieltä oli Toyakin. Onneksi. Ja lähti etsimään jänistä. Eikä mennyt kauaakaan, kun jänis löytyi. Sekin ylitti metsätien ja oli jo kovin harmaanvalkoinen. Eihän siinä vauhdissa meikä kuvia saa otettua. Mutta Toyasta sain tämmöisen kuvan. Musta pilkku keskellä on koira :).



Toya haukkui jäniksen perässä ja sitten alkoikin satamaan lunta. Täällä ilmat voivat vaihtua hetkessä.

 

Kävin kävelemässä ja löysin näin kauniin purosen.


Ilma kylmeni kovasti lumisateen alettua ja laitoimme pienen nuotion palamaan.


Tämmöiseltä näytti sitten lopulta. Eli lunta tuli puolessa tunnissa aikamoisesti.


Lumentulo loppui yhtä nopeasti kuin alkoikin. Nyt paistaa taas aurinko. Isäntä toi minut kotiin autolla, kun näytti, ettei Toya ihan helpolla luovutakaan. Ajattelin tulla siivoamaan loppuja roinia pihasta lumen alta.

Kyllä kannatti lähteä ulkoilemaan. Siis ihan oikeasti reissu piristi kummasti.

maanantai 3. lokakuuta 2011

Hirvenmetsästys

Syyskuun 25 alkoi täällä hirvenmetsästys. Tässä kylällä on useita hirviporukoita. Suomessahan järjestetään aina peijaisia maanomistajille. Täällä ei taida muuten olla sellaista perinnettä.

Satuimme tänään kioskille samaan aikaan, kun hirviporukat toivat hirvenpäät näytille. Tarkastaja tuli katsomaan minkä ikäisiä hirviä oli viime päivinä ammuttu. Tarkastuksen jälkeen korvasta leikattiin palanen merkiksi.


Isäni oli aikoinaan aina syksyisin hirvenmetsällä ja meillä syötiin paljon hirvenlihaa. Joten tuollaisten hirvenpäitten näkeminen ei tee minulle pahaa, vaikken lihaa enää syökään. Lähinnä mietin, että saattaapa muutama hirvikolari tänä talvena välttyä metsästyksen vuoksi.

Mietin tänään, että olisipa mielenkiintoista suorittaa metsästystutkinto. Ei sen vuoksi, että olisin kiinnostunut ampumaan eläimiä, kun en niitä sitten söisikään. Mutta ihan mielenkiinnosta isännän harrastusta kohtaan. Ja monien muittenkin tuttujen täällä. Mutta ampumaradalla pitäisi sitten käydä vähän kai paukuttelemassa. Olen pistänyt asian harkintaan. Tämän talven aikana ehkä sen ehtisinkin suorittamaan.