Näytetään tekstit, joissa on tunniste Taittelukortit. Näytä kaikki tekstit

tiistai 26. tammikuuta 2016
Viälä kerta vauvaloota
Työkaverin esikoinen, pikkuinen poika, syntyi viime torstaina. Onnittelukortiksi tein vielä yhden tällaisen laatikkokortin. Paperit ovat Maja Designin, toinen vauva-aiheisesta lehtiöstä ja toinen talviaiheisesta. Ja leimakuvat siis Penny Blackin.
keskiviikko 6. tammikuuta 2016
Vauva laatikos
Innostuin tekemään laatikkokortin pitkästä aikaa. Penny Blackin leimasimet olen lainannut Satulta. Paperit Maja Designin ja tekstileike Dekorettesta.
Jos ihmettelet, julkaisin tämän kortin muutama päivä sitten, mutta silloin ilman isoa kukkaa ja paria muutakin muutosta. Niin että nyt tässä taas, editoituna.Kukka on itse asiassa paljon vaalemapi, tammikuinen valo sai värin muutttumaan tummaksi.
Työkaverille pitäisi syntyä esikoinen tämän kuun puolivälissä. Niin että tässä on nyt kortti, jos tulokas on tyttö. Pienelle pojalle teen tässä pikapuoliin toisen version.
Penny Black and More @ Allsorts Challenge: One For the Girls
maanantai 22. kesäkuuta 2015
Alakajaasiksi
Ihan ensimmäänen porraskortti, täss se ny on. Kuva ei oo terävimmästä päästä, muttei ollu maakarikaan, kun tämän kimpus ähäräs eikä meinannu taittelun salat valjeta.
Otin ja leikkasin etuseinän taustapaperin liika matalaksi, ja sitä piti jotenki peitellä, niin notta ei kun tuallaasta henuusen färistä nyäriä päälle. Sitä piti sitte laittaa muuallekki, ja niin tuli vaalianpunaasta oikeen reiruhun sinne sun tänne. Ei haittaa, mullon nuata virttynehen färisiä nauhoja kirstut täynnä, tuloo suasimani (ja parahan eli Papermanian) korttipohojapaketin ympärille kääräästynä ja niitä pakettiahan mä hamstraan aina kun johonaki näjen.
Leimakuva on LOTV:n, varmahan ensimmäästä kertaa mä sitä näin valjuulla färiillä värittelin. Taustalla paperit on Maja Risainia, ruattalaasta, mutta eihän kukaan oo täyrellinen. Nämoli tuan paperin viimmeeseet rippehet, kaikki meni tyynni.
Joku pikkuflikka tuasta saa tekelehen piirongin päälle. Mä karaasen ny luantoni ja lähären nokkospuskia tramppaamahan ja tuhuamahan, notta naapurikki näkis vähän paremmin, mihinä meirän marjat kasvaa.

torstai 11. kesäkuuta 2015
Meillon uus kummilikka!
Ihan odottamatta, isona iloisena yllätyksenä, meitä pyydettiin mieheni kanssa pienen tytön kummeiksi. Voi miten ihanaa! Olin jo ajatellut, ettei tällaisia kehäraakkeja (lue: lähes 50 v.) kukaan enää kummiksi kysele, vaan näin onnellisesti tässä kävi. =)
Menemme tänään pikkuista katsomaan. Ja ei, kortti ei ole hänelle, vaan 7-vuotiaalle isosiskolle, joka on tähän asti ollut sukunsa ainokainen lapsenlapsi ja nyt siis saa opetella jakamisen jaloa taitoa.
Tein vähän isomman laation, jokainen sivu on 7 cm, ja niin tähän mahtui peräti kolme Purple Onion Designsin kaverusta. Myös teksti on leimattu saman valmistajan kirjaimilla. Laitan tähän vielä lisää kuvia siitä, miltä laatikko näyttää eri lailla avattuna.

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015
Portahia kortiis
Sain tilauksen rippikorteista kaksostytöille ja toivomuksen, että kortit ovat keskenään erilaisia. Teki mieli kokeilla jotain uutta, niinpä selasin Pinterestistä tällaisen taitellun kortin ohjeen esiin ja ei kun väkertämään.
Kaksi ensimmäistä taitteluyritystä roskiin, kun en heti älynnyt systeemiä. Mutta kolmas kerta taas toden sanoi, ja kortin muoto alkoi hahmottua.
Käytin leimasimena Nea-Idean enkeleitä, en ole hetkeen näitä käyttänytkään. Paperit valitsin taas Maja Designin kesälehtiöstä. Pienen tekstileikkeen embossasin hopeiseksi, ja sitten vaan kukkia, risti ja pari tarratimanttia. Risti ei paljon taustasta valitettavasti erotu, mutta on se siellä.
Enkeli ja paperit vaihtui, niin että kaksossiskolle tuli omanlaisensa kortti. Tämä porrasmalli on loppuviimeksi ihan selkeä tehdä ja mukavan näyttävä, näitä tulee siis jatkossa lisää.
tiistai 2. kesäkuuta 2015
Pupuloorat
Tein meidän koulusta (valitettavasti) pois lähteneille opettajille tällaiset kiitoskortit viime viikolla. Paperit ovat Maja Designia molemmissa, ja leimakuva tuttu Purple Onion Designin pupu. Kovasti tuntuivat onneksi tykkäävän.
Olen tämän viikon pitämässä erityisnuorten päivärippikoulua. Homma on sopivan erilaista kuin työ omassa koulussani, mutta kyllä sitä aika väsyksissä on, täytyy myöntää. Nuoret ovat avoimia, rehellisiä ja persoonallisia, joten kyllä tästä voimaakin saa rutkasti.

keskiviikko 27. toukokuuta 2015
Moon niin lutuunen
Tyttären opettajalle nyt kortti vuorossa. Laatikkokortti, kun olen näihin niin ihastunut, mitat leveyssuunassa 2x 4 cm ja 10 cm, korkeutta 5 cm ja kannet 6 cm. Mulla on nyt oma taittelutyökalu, aivan ihana lauta, jolla ilokseni nuuttailen kaikkea eteen tulevaa. =)
Supersuloinen leimakuva Purple Onion Desings, paperit Maja Design. Koristeena itse leikeltyjä kukkia ja pikkiriikkisiä tarratimantteja. Teksti leimattu irtokirjaimilla.

perjantai 15. toukokuuta 2015
Kissit looras
Meidän 17-vuotiaan pojan kokkipuolen ryhmänohjaaja vaihtuu ammattiopistossa kahden vuoden jälkeen. Poika pyysi tekemään erityisen hienon kortin ohjaajalleen, ja minähän tietysti heti ajattelin laatikkokorttia. Olen hurahtanut näihin oikein kunnolla. =)
Korttiin pääsi kaksi Penny Blackin kokkikissaa. Paperit ovat Maja Designin Lantliv-paperikosta. Pienet aterimet ja muut kokkivärkit ostin Paperinauhasta. Tekstileike puolestaan löytyy Heidin Korttipajasta.
Laitan tähän vielä kuvia kortista eri kulmista.

lauantai 9. toukokuuta 2015
Pianisti looras
Työkaveri täyttää tämän kuun lopulla 50, ja juhlimme häntä jo etukäteen eilen työporukan "kevätkarkeloossa". Ai että sai taas nauraa ittensä kipiäksi, oli siis hyvin onnistunut ilta. =)
Työkaveri on armoitettu pianisti ja valtavan mukava ihminen muutenkin =), joten halusin tehdä kortistakin erityisen. Onneksi Katja esitteli blogissaan laatikkokortin tekemisen kaavoineen, niin tuli uutta potkua kortin suunnitteluun.
Tässä mallissa kortin korkeus on 5 cm + 5,5 cm, leveys 10 cm + 4 cm + 10 cm + 4 cm + 2 cm. Vähän korkeammaksi olisi kortti kannattanut tehdä, mahtuisi silti hyvin neliökortin kirjekuoreen.
Leimakuva on Whiff of Joyn Henri, tällä kertaa näin juhlavetimissä. Mustalla värittäminen on tosi haastavaa, mutta tähän olen ihan tyytyväinen. Liimasin kuvan taakse tukevaa kartonkia, niin että kuva pysyy paremmin ryhdissä paikallaan.
Papereista vihertävä on Maja Designia, nuottipaperi jotain tosi vanhaa, en muista valmistajaa. Numerotekstileikkeen embossasin kullalla, tekstileike sai jäädä luonnonvaaleaksi. Koristeena on tällä kertaa vain tarratimantteja.
Osallistun tässä samalla pitkästä aikaa P*skarteluhaasteeseen bingorivillä pop up-kortti - x - neliöitä. Neliöt eivät ole ihan tyylipuhtaita, mutta toivottavasti se ei haittaa.

sunnuntai 3. toukokuuta 2015
Yllätysloota
Katjalla oli blogissaan aivan ihana yllätyslaatikon mallinen kortti ohjeineen, ja sitähän piti sitten lähteä kokeilemaan. Jos innostut itsekin, ohjeet löytyy täältä ja jonkinmoinen video täältä.
Laatikko on niin pieni, että se kokoon painettuna mahtuu hyvin kirjekuoreen. A4-kokoinen kartonki riittää mainiosti laatikon tekemiseen, ja kuviopapereita 2 kpl 15 x 15 cm:n palaa.
Käytin kuvina näitä Purple Onion Designin veijareita, myös viirinauha on samaa sarjaa.
Ai että on kivaa näpräämistä! Nyt jo pää kihisee muunlaisia ideoita tähän malliin.

Tilaa:
Kommentit (Atom)