Näytetään tekstit, joissa on tunniste I Brake for Stamps-kortit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste I Brake for Stamps-kortit. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 17. toukokuuta 2015
Hääjuhulihin
Olen tehnyt tällä samalla systeemillä pari hääkorttia aikaisemminkin, nyt niitä pyydettiin lisää. Taustapaperit ostin Sinellistä, kukat olen saanut, samoin tuon ylemmässä kortissa olevan vihkiparikoristeen.
Leimakuva eli tuo tekstisydän on embossattua kultaisella. Leimasimen valmistaja on I Brake for Stamps, nimi Large 1 Corinthians. Kukkien keskustoihin käytin kullanväristä pearlmakeria.
Kullanväriset helmitarrat loppuivat, samoin nuo isot valkoiset kukat. Kukkia en löydä mistään suomalaisesta nettikaupasta, helmitarrojakin vain yhdestä. Onkohan mulla jotenkin vanhahtava maku korttien koristelun suhteen?
sunnuntai 1. kesäkuuta 2014
Hääparille
Yksi pienen kuoromme jäsenistä menee tällä kuulla naimisiin. Kyseessä on toinen liitto molemmille ja ikääkin morsiusparilla sen verran, että halusin tehdä vähän erilaisen hääkortin. Niinpä otin ekaa kertaa käyttöön tämän I Brake for Stampsin leimasimen, jonka olen ostanut jo vuosia sitten. Embossasin tekstin kullalla. Taustalla on kuultopaperia, jonka kiinnittämiseen löysin varastoistani tarrakalvoa. Olihan helppo juttu, kyllä askartelijaa vaan hellitään kaikenlaisilla keksinnöillä. =)
Tein toisen samaan syssyyn, mutta tässä taustalla on Maja Designin paperia. Leimakuva rumahinen on vaan niin vinossa, että mun pitää varmaan repiä tämä auki. Isommat kukat ovat ostettuja, nuo pienimmät leikkurilla napsuteltuja.

Tilaa:
Kommentit (Atom)