Jennifer Vanderbes: Strangers At The Feast

She didn't buy gas masks. She didn't put change of clothes into the emergency duffel. Because when she lay in bed at night, looking back on the past year, she realized the loss of all that money and the prospect of her children growing up poor had terrified her more than the ghastly scenarios described on the news. And Douglas seemed more afraid of screwing up their finances again and of her walking out on him than he was of terrorists. And yet they moved into a larger house, they soon conceived Laura, and for a while they stopped talking about what really terrified them. They'd found a bogeyman.
It was around that time Douglas bought the gun.

Jennifer Vanderbes: Strangers At The Feast
Scribner 2010

On marraskuu vuonna 2009. Olsonin perhe on kokoontunut perinteiseen kiitospäivän viettoon. Tällä kertaa juhlaa ei vietetäkään Eleanor-äidin ja Gavin-isän luona kuten ennen, vaan heidän aikuinen tyttärensä Ginny, joka on yllättäen adoptoinut intialaisen orpotytön, haluaa järjestää tytölleen ikimuistoisen ensimmäisen kiitospäivän ja tarjoutuu emännöimään juhlaa. Paikalle saapuu myös Ginnyn isoveli Douglas vaimonsa Denisen ja kolmen lapsensa kanssa. Mutta kaikki ei menekään niin kuin Strömsössä, ja veli on kumman kireä... ja samaan aikaan toisaalla, ei kovin kaukana, kaksi lähiönuorta hiipii spraymaalipullojen kanssa erääseen kiitospäivän ajaksi tyhjenneeseen taloon.

Jennifer Vanderbesin tumma ihmissuhdedraama leikkaa veitsenteräviä viiltoja amerikkalaiseen unelmaan, paljastaen pintakiillon alta irvistävät ongelmat sekä alati levenevän köyhien ja rikkaiden välisen kuilun.

Tapahtumien kulkua seurataan vuorotellen jokaisen perheenjäsenen näkökulmasta, joista keskushenkilöksi kohoaa perheen lankoja käsissään pitelevä Eleanor. Yhteiskunnallisen ulottuvuuden tarinaan tuo keskiluokan vaurauden tieltä häädetty lähiönuori Kijo. Lukija tietää, että tulossa on tragedia, mutta millainen, jää arvailujen varaan. Who will do it? Melkein kaikilla on motiivi, kuka tahansa voi olla se jonka päässä kuuluu naps. Kirja naulitsee lukijansa penkkiin eikä päästä irti, ennen kuin kaikki on ohi.

Tarinautti lokikirjaan: Tämä kirja oli todellinen page-turner! Tarina koukutti heti ensimmäisellä sivulla, ja jännite kasvoi koko ajan.Tämä ei ole pelkästään plussaa: sivujuonia ja inhimillisiä tragedioita oli tungettu mukaan vähän turhankin reippaalla kädellä. Henkilöistä herkullisin oli Denise-miniä, joka kontrollinhalussaan nyppii kulmakarvansakin puolikaljuiksi. Hienosti rakentuu myös matriarkka Eleanor, jonka tehtäväksi jää pitää kulisseja pystyssä Vietnamin sodasta palanneen aviomiehen vetäytyessä kuoreensa.

Would that be Eleanor's life? No, her mother said. Make the coffee and iron his shirts. Serve him steak au poivre with baked potatoes and kiss him before bed. Say yes if he wants to touch you, even if you are sleeping. Don't ask what's wrong. Pretend everything is fine and soon enough, it will be. There were few marital problems, she added, that couldn't be cured with a baby.
Eleanor said she didn't think Gavin wanted a baby.
Her mother said, "That's why God made safety pins."

Parasta kirjassa oli, että se antoi USA:n talouskuplalle ja taantumalle inhimilliset kasvot. Kaikesta draamasta huolimatta kirja jätti kuitenkin verraten kylmäksi, ehkä siksi että se itse oli kylmä: Vanderbesin  maalaama kuva maailmasta ja ihmisluonteesta on perin synkkä, henkilöiden materialismi ja pinnallisuus menee paikoin jo karikatyyrimäisen paksuksi. Kaiken kaikkiaan lukukokemus jäi kuitenkin selkeästi plussan puolelle. Amerikkalaisen unelman kääntäpuolesta kiinnostuneitten kannattaa ehdottomasti lukea tämä kirja.

Summa summarum: But if someone were to threaten that? Was there a length to which a mother wouldn't go? Koukuttava yhdenpäivänromaani rikkaiden ja köyhien välisestä kuilusta, johon yhä useampi tahtomattaan putoaa.

P.S. Jos jollakulla So American-haasteen suorittajista on vielä Connecticut ruksaamatta, tässäpä yksi tarjokas siihen.

Hernán Rivera Letelier: Elokuvankertoja

Onnistuneimpien näytösten jälkeen taputukset jäivät kaikumaan päässäni koko yöksi niin etten saanut unta. Valvoessani ajattelin äitiäni ja itkin hiljaa peiton alla. Kun äiti jätti meidät, Mariano alkoi änkyttää ja minulle tuli täitä päähän. Naapurin naiset sanoivat, että sellaiset täit tulivat surun takia. Kaipasin äitiä niin paljon, että aloin syödä niitä.

Hernán Rivera Letelier: Elokuvankertoja

Kustannusosakeyhtiö Siltala, 2012

Alkuteos: La contadora de peliculas

Maria Margarita elää  pienessä kylässä Chilen salpietarikaivoksilla. Marian lisäksi perheeseen kuuluu rampa isä ja neljä veljeä; äiti on jättänyt perheen. Perheen yhteinen intohimo ovat elokuvat, kaivoskylän ainoa huvitus. Äidin lähdettyä perheen rahat ovat tiukalla, joten heillä on varaa vain yhteen lippuun. Koska Maria on lapsista paras kertoja, hän on se joka saa käydä katsomassa elokuvan ja sitten kertoa sen muille. Taitavasta ja asialleen omistautuvasta Mariasta tulee pian suosituin elokuvankertoja koko kylässä, ja hän rakastaa työtään koko sydämestään. Mutta ajat ovat kovat ja kovenevat yhä. Ja sitten eräs naapureista kantaa ensimmäisen television kylään...

Tarinautti lokikirjaan: Tiesin lukevani tämän kirjan sillä hetkellä,  kun näin sen kauniin kannen. Muista blogeista päättelin, ettei tarina ole yhtä kepeä kuin kansikuva, mutten silti pyörtänyt päätöstä lukea kirja.

Vaikka osasin odottaa tummasävyistä tarinaa, kirjan lohduttomuus yllätti. En voi siis sanoa rakastuneeni tähän kirjaan. Silti on minunkin pakko yhtyä ylisanojen kuoroon. Vaikka tarina on läpeensä ankea, Letelier kertoo sen niin katkeransuloisella tavalla, että viimeisen sivun jättämä tunne on kuulaampi kuin kuvitella voisi. Jos se olisi ollut paksumpi, olisin jättänyt kirjan puolitiehen, mutta reilut sata sivua kestin hyvin.

Summa summarum: Kauniisti kerrottu surullinen tarina elokuvista, köyhyydestä ja erään aikakauden lopusta.

P.S. Tosi moni on lukenut tämän kirjan, joten en nyt linkitä erikseen ketään. Kävin kuitenkin lukemassa kaikki löytämäni postaukset aiheesta, ja hienosti te kaikki kirjasta kirjoititte! Kiitos :)